Lukijoiden kirjeitä

Hurrikaani Pauline.  Ilahdun aina, kun mieleeni palautetaan se, että kuulun järjestöön, joka todella välittää ihmisistä. Kiitos oivallisesta kirjoituksesta ”Tuhon kahdet kasvot” (8.10.1998). On tyydytystä tuottavaa saada tietää, että toiset tunnustavat Jehovan todistajien olevan ”järjestäytyneitä ja rehellisiä”!

D. F. S., Brasilia

Yksinäisyys.  Kirjoitus ”Raamatun näkökanta: yksinäisyyden arvo” (8.10.1998) oli kuin juuri minulle kirjoitettu. Yksinäisyys on hengellisen ja tunneperäisen hyvinvointini kannalta välttämätöntä. Aion kuitenkin muistaa, että yksinolo on kuin ”paikka, jossa on mukava käydä mutta johon on vaarallista jäädä”.

L. G., Yhdysvallat

Vatikaani ja natsien hirmuteot.  Jehovan todistajat ovat vuosia käyneet luonani, ja meillä on ollut mukavaa. Minusta kirjoituksenne ”Katolinen kirkko ja natsien hirmuteot” (22.10.1998) oli kuitenkin loukkaava. Paavi Pius XII oli pyhä mies, joka teki kaikkensa auttaakseen juutalaisia, ja hänen ponnistelujensa ansiosta tuhansia heistä pelastui!

J. P., Yhdysvallat

Tarkoituksemme ei ollut loukata katolisia lukijoita, vaan kertoa totuudenmukaisesti siitä kiistasta, joka koskee Vatikaanin julkaisemaa asiakirjaa ”Me muistamme: ajatuksia šoasta”. Lausunnot, joita kirjoituksessa esitettiin, olivat arvostettujen historioitsijoiden, kirjailijoiden ja lakimiesten esittämiä – ja heistä jotkut ovat itsekin katolilaisia. Kaikki se, mitä Vatikaani lieneekin tehnyt joidenkuiden juutalaisten elämän pelastamiseksi, on tietenkin kiitettävää. Tosiasia kuitenkin on, että paavi ei puhunut julkisesti natsihallintoa vastaan. Tämä teko olisi saattanut hyvinkin pelastaa miljoonien elämän. (Toimitus.)

Toistensa rakastaminen.  Kirjoitussarja ”Tulevatko kaikki ihmiset koskaan rakastamaan toisiaan?” (22.10.1998) oli erinomainen! Se on auttanut minua hillitsemään sitä voimakasta halua hautoa kaunaa ja vihaa, jota joskus tunnen. Paljon kiitoksia! Toivon, että julkaisuistanne saamani kannustus auttaa minua tulemaan Jehova Jumalan palvelijaksi.

G. C., Italia

Rohkeat lähetystyöntekijät.  Kun olin lukenut kirjoituksen ”’Emme elä enää itsellemme’” (22.10.1998), minun oli suorastaan pakko kiittää teitä sen uskoa vahvistavasta aineistosta. Täällä Britanniassa me kohtaamme paljon välinpitämättömyyttä. Mutta se ei ole mitään verrattuna siihen, mitä Jerker ja Gurli Johansson ovat käyneet läpi. Kirjoitus kosketti voimakkaasti sydäntäni ja sai minut tuntemaan kiitollisuutta siitä, mitä minulla on.

L. J., Englanti

Vaimoni ja minä olemme olleet kokoaikaisia sananpalvelijoita joitakin vuosia ja tiedämme, että uuteen määräalueeseen sopeutuminen voi olla vaikea haaste. Johanssonit olivat avoimia kertoessaan, miltä heistä tuntui muuttaa. Heidän kokemuksensa osoitti, etteivät meidän tunteemme ole ainutlaatuisia ja että meidän tulee edelleenkin luottaa Jehovaan.

S. E. C., Brasilia

Totuuden omaksuminen.  Olen 12-vuotias ja pidin kirjoituksesta ”Nuoret kysyvät: miten voin todella omaksua totuuden?” (22.10.1998). Nyt kun koulu on alkanut, on hieman vaikeampaa valmistautua kristillisiin kokouksiin, mutta minun on ostettava siihen aikaa. Luulen, että tämä kirjoitus auttaa monia nuoria kehittämään rakkautta Jehovaa kohtaan ja juurtumaan hyvin totuuteen.

C. S., Portugali

Vuosi sitten kyselin itseltäni samoja kysymyksiä totuudesta. En ollut varma, rakastinko oikeasti totuutta vai olinko siinä vain perheeni vuoksi. Sitten tein niin kuin te kannustitte tekemään: todistin sen itselleni Raamatun tutkimisen avulla. Nyt voin onnellisena sanoa, että olen todella omaksunut sen. Odotan innokkaasti aikaa, jolloin voin aloittaa kokoaikaisen sananpalveluksen!

H. N., Yhdysvallat