Vartiotornin VERKKOKIRJASTO
Vartiotornin
VERKKOKIRJASTO
Suomi
  • RAAMATTU
  • JULKAISUT
  • KOKOUKSET
  • g 3/14 s. 12-13
  • Salaperäiset kyyneleet

Ei videoita valitulla osuudella.

Anteeksi, videon lataamisessa tapahtui virhe.

  • Salaperäiset kyyneleet
  • Herätkää! 2014
  • Samankaltaista aineistoa
  • Miksi kaikki nuo kyyneleet?
    Herätkää! 1992
  • Pitäisikö ihmisen pidätellä kyyneleitään?
    Herätkää! 1986
  • Mitä opimme Jeesuksen kyynelistä?
    Vartiotorni – Jehovan valtakunnan julistaja (tutkittava) 2022
  • Jehova huomaa kyyneleesi
    Vartiotorni – Jehovan valtakunnan julistaja (tutkittava) 2024
Katso lisää
Herätkää! 2014
g 3/14 s. 12-13
Miehen silmästä vuotaa kyynel

Salaperäiset kyyneleet

ITKEMINEN kuuluu ihmisen elämään syntymästä lähtien. Muuan asiantuntija sanoo, että kun olimme vauvoja, itkemisestä tuli meille ikään kuin ”äänellinen napanuora”, jonka avulla yritimme saada tunneperäiset ja fyysiset tarpeemme tyydytettyä. Mutta miksi vuodatamme kyyneliä vielä aikuisinakin, kun voimme kommunikoida muilla tavoin?

Saatamme vuodattaa tunnekyyneliä monista eri syistä. Laukaisevana tekijänä voi olla suru, pettymys tai fyysinen tai psyykkinen tuska. Toisaalta myös hyvän olon, helpotuksen tai aikaansaamisen tunne voi nostaa kyyneleet silmiin, tässä tapauksessa ilon kyyneleet. Itku voi olla myös tarttuvaa. ”Kun näen jonkun itkevän syystä tai toisesta, liikutun väkisinkin kyyneliin”, sanoo María. Ehkä myös elokuvissa tai kirjoissa esitetyt kuvitteelliset tilanteet saavat meidät joskus itkemään.

Tytön silmästä vuotaa kyynel, vauva itkee, naisen silmästä vuotaa kyynel

Itkeminen on voimakasta sanatonta kieltä, saipa sen aikaan mikä tahansa. ”On harvoja tapoja sanoa yhtä paljon yhtä lyhyessä ajassa”, todetaan kirjassa Adult Crying. Kyyneleet saavat toiset reagoimaan. Esimerkiksi useimpien on vaikea sivuuttaa surun kyyneliä, koska ne kertovat, että joku kärsii. Tällaisessa tilanteessa yritämme ehkä lohduttaa tai auttaa itkevää.

Jotkut asiantuntijat uskovat, että itku on tärkeä purkautumistie tunteille ja että kyynelien jatkuva tukahduttaminen voi olla terveydelle haitallista. Toiset sanovat, että itkemisen fyysisiä tai psyykkisiä hyötyjä ei ole tieteellisesti todistettu. Tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että arviolta 85 prosenttia naisista ja 73 prosenttia miehistä kokee itkemisen helpottavan oloa. ”Joskus minun on ihan pakko itkeä”, sanoo Noemí. ”Sen jälkeen voin huokaista ja pystyn näkemään asiat selvemmin, oikeissa mittasuhteissaan.”

Tutkimuksissa on havaittu, että arviolta 85 prosenttia naisista ja 73 prosenttia miehistä kokee itkemisen helpottavan oloa.

Helpotuksen tunne ei kuitenkaan ehkä johdu pelkästään kyynelistä. Suuri merkitys on myös sillä, miten muut suhtautuvat itkuumme. Esimerkiksi tunnemme helpotusta, kun kyyneleemme saavat toiset lohduttamaan tai auttamaan meitä. Jos taas toisten reaktio ei ole myönteinen, saatamme tuntea itsemme noloksi tai torjutuksi.

Kyyneliin liittyy selvästikin edelleen paljon sellaista, mitä ei tiedetä. Sen kuitenkin tiedämme, että itkeminen on yksi Jumalan antamista hämmästyttävistä kyvyistä ilmaista tunteita.

TIESITKÖ?

Kun vastasyntynyt lapsi itkee, sen silmistä ei tavallisesti vuoda kyyneliä. Silmissä on kuitenkin sen verran kosteutta, että se riittää suojaamaan niitä. Kyyneleet ilmaantuvat muutaman viikon jälkeen, jolloin kyynelkanavat ovat täysin kehittyneet.

Kolmenlaisia kyyneliä

  • Peruskyyneleet. Kyynelrauhaset tuottavat koko ajan kirkasta nestettä, joka suojaa ja voitelee silmiä. Se myös parantaa näkökykyä. Räpyteltäessä se leviää silmien pinnalle.

  • Refleksikyyneleet. Nämä kyyneleet huuhtelevat silmiä, kun jokin aine tai roska ärsyttää niitä. Lisäksi refleksikyyneliä voi vuotaa esimerkiksi silloin, kun haukottelee tai nauraa.

  • Tunnekyyneleet. Nämä kyyneleet ovat ihmiselle ominaisia, ja vuodatamme niitä voimakkaassa tunnetilassa. Ne sisältävät 24 prosenttia enemmän proteiinia kuin refleksikyyneleet.

    Suomenkieliset julkaisut (1950–2026)
    Kirjaudu ulos
    Kirjaudu
    • Suomi
    • Jaa
    • Asetukset
    • Copyright © 2025 Watch Tower Bible and Tract Society of Pennsylvania
    • Käyttöehdot
    • Tietosuojakäytäntö
    • Evästeasetukset
    • JW.ORG
    • Kirjaudu
    Jaa