Suvaitsevaisuus ykseyden ja kasvun hyväksi
SIIHEN pahaan, mikä vaivaa tätä turmeltunutta vanhaa kuolevaa asiainjärjestelmää, kuuluu suvaitsemattomuus. Katsoimmepa minne tahansa, niin löydämme sen ilmauksia. Rotua koskeva suvaitsemattomuuskysymys on kiivaan taistelun alaisena Etelä-Afrikassa samoin kuin kautta Yhdysvaltain. Aatteellista ja poliittista suvaitsemattomuutta ei ilmene ainoastaan rautaesiripun maissa, vaan myöskin monissa demokraattisissa maissa. Ja uskonnollinen suvaitsemattomuus, joka juontaa alkunsa ensimmäisen ihmisen, Kainin, tekemästä murhasta asti, näkyy siinä, miten Montrealin asukkaita Kanadassa ja New Yorkin kaupunkilaisia yritetään pakoittaa viettämään katolisia pyhäpäiviä; juutalaisten hautojen häpäisyssä Saksassa; protestanttisten kirkkorakennusten kivittämisessä Kolumbiassa; puhumattakaan siitä maailmanlaajuisesta suvaitsemattomuudesta, mitä osoitetaan Jehovan todistajia kohtaan.
Suvaitsemattomuus on huono hedelmä. Ketkään, jotka harjoittavat sitä missä muodossa hyvänsä, eivät voi omata tosi uskontoa eikä Jehova Jumalan puhdasta palvontaa eivätkä kuulua siihen. ”Sillä ei ole hyvää puuta, joka tekee huonon hedelmän, eikä taas huonoa puuta, joka tekee hyvän hedelmän: sillä jokainen puu tunnetaan hedelmästään.” – Luuk. 6:43, 44.
Ne, jotka harjoittavat suvaitsemattomuutta, eivät tunne Jumalaa, sillä hän on mitä suvaitsevaisin Jumala. Millä tavalla tai tavoilla Jehova on ilmaissut suvaitsevaisuutta? Siten, että hän on suvainnut tätä jumalatonta vanhaa asiainjärjestelmää enemmän kuin neljätuhatta vuotta. Jotkut ihmiset, jotka ovat kärsineet vääryyttä ja sortoa, ovat asettaneet kyseelliseksi Jumalan viisauden, kun hän sallii tällaiset olosuhteet, ja ovat syyttäneet Jumalaa, että hän on myötätuntoinen jumalattomuutta kohtaan. Nämä ihmiset osoittavat täten, että heiltä puuttuu ymmärrystä. Vaikka Daavid oli kärsinytkin paljon kateellisen kuninkaan Saulin puolelta, niin hän ei syyttänyt näin tyhmästi Jumalaa. Osoittaen omaavansa oikeaa ymmärrystä hän ilmaisi ajatuksensa näin: ”Sinä et ole Jumala, joka olisi mielistynyt jumalattomuuteen, paha ei saa asustaa sinun luonasi. Pöyhkeät eivät saa kestää silmiesi edessä, sinä vihaat kaikkia pahantekijöitä. Sinä tuhoat ne, jotka puhuvat valheita. Jehova inhoaa verenhimoista ja petollista miestä.” – Ps. 5:4–6, As.
MIKSI JUMALA ON SUVAINNUT JUMALATTOMUUTTA
Jehova on näyttänyt toistamiseen kykenevänsä lopettamaan kaiken jumalattomuuden. Voimme näin ollen olla varmoja siitä, että hän ei suvaitsisi sitä nytkään, jollei hänellä olisi joitakin erittäin hyviä syitä siihen. Mitkä nämä syyt ovat? Samat, joista hän säästi faraonkin jonkin aikaa: ”Sillä tähän mennessä minä olisin voinut ojentaa käteni ja lyödä sinut ja sinun kansasi rutolla, niin että sinut olisi pyyhkäisty pois maan päältä, mutta tässä on syy, miksi minä olen säästänyt sinut: osoittaakseni sinulle voimani ja kerrotuttaakseni perusteellisesti mainettani kautta koko maan.” (2. Moos. 9:15, 16, Ak) Jehova ei ainoastaan vastannut silloin omaksi hyväkseen kysymykseen: ”Kuka omistaa maan ja on sen hallitsija?” vaan hän myöskin muodosti profeetallisen kuvauksen siitä ajasta, jolloin hän vastaa omaksi hyväkseen kysymykseen: ”Kuka omistaa kaikkeuden ja on sen hallitsija?”
Jehovan ylimmyys on ollut kiistanalaisena aina Eedenin puutarhassa nousseesta kapinasta lähtien. Jumala on suvainnut jumalattomuutta antaakseen Perkeleelle täyden tilaisuuden todistaa olevansa parantumaton ja antaakseen hänelle aikaa rakentaa järjestönsä, jonka muodostavat paholaiset (langenneet enkelit) ja tämän maailman kansat, suurimpaan voimaansa asti. Sitten Jehova Jumala näyttää omana aikanaan ylimmän voimansa ja tuhoaa Saatanan ja koko hänen järjestönsä, samoin kuin hän tuhosi faraon ja hänen sotajoukkonsa Punaiseen mereen. Se ilmaisee Jumalan Saatanaa ja hänen vanhaa maailmaansa kohtaan osoittaman suvaitsevaisuuden loppua. – 1. Joh. 5:19; Ilm. 12:7–10; 18:21; 19:19, 20.
Tämä Jehovan nimen ja ylimmyyden kunniaansaattaminen on paljon tärkeämpi kuin kaikki se kärsimys, minkä Jumala on sallinut ihmisen kestää. Jumala on samalla toteuttanut hyvin tärkeitä päätöksiä salliessaan luomustensa kärsiä täten epäoikeutetusti. Saatana kerskui voivansa vieroittaa kaikki ihmiset Jumalasta. Todistaakseen Perkeleen valehtelijaksi Jumala salli hänen yrittää tehdä siten. Niinkuin Jobin kirja (1. ja 2. luku) osoittaa, tämä merkitsi sitä, että Saatanan sallittiin aiheuttaa kiusauksia ja kärsimyksiä ihmisille. Ne, jotka kestävät koetuksen, puolustavat siten Jehovan kantaa kysymyksessä ja todistavat oman kuuliaisuutensa ja nuhteettomuutensa ja pääsevät osallistumaan Jumalan vanhurskaan uuden maailman siunauksiin. ”Entä jos Jumala, vaikka hän tahtoo näyttää vihansa ja tehdä voimansa tiettäväksi, on suurella pitkämielisyydellä kärsinyt vihan astioita, jotka olivat valmiit häviöön, ja on tehnyt sen saattaakseen kirkkautensa runsauden ilmi laupeuden astioissa?” Ottaen huomioon tällaiset arvokkaat seuraukset Jumalalla on varmasti täysi oikeus antaa luomustensa kärsiä epäoikeutetusti. – Hepr. 5:8, 9; Room. 9:17–26.
Jehova Jumala ei ole ollut täten suvaitsevainen ainoastaan niitä kohtaan, jotka ovat harjoittaneet tahallista ilkeää jumalattomuutta, vaan hän on myös samalla osoittanut armoa niille, jotka ovat antautuneet hänen palvelukseensa, erityisesti siten, että hän järjesti Poikansa uhrin ottamaan pois heidän syntinsä. (Joh. 3:16) Koska Jumala on armollinen, aina halukas antamaan anteeksi meille meidän syntimme, jos me tulemme hänen luokseen todellisesti katuen, niin eikö meidän tulisi olla halukkaita osoittamaan samalla tavalla armoa niille, jotka loukkaavat meitä tai tekevät syntiä meitä vastaan? (1. Joh. 2:1, 2) Tosiasia on, että saamamme anteeksianto riippuu siitä, annammeko me anteeksi toisille: ”Anna meille anteeksi velkamme, niinkuin mekin annamme anteeksi velallisillemme.” Siksihän Jeesus sanoi myöskin: ”[Onnellisia] ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden.” – Matt. 6:12; 5:7.
SUVAITSEVAISUUDEN OSOITTAMINEN TOISILLEMME
Kristityt sallivat toisinaan tyhmien väittelyjen syntyä välilleen sellaisistakin asioista kuin ruokavalio. Joku väittää, että kasvisruoka on paras, minkä vuoksi kaikkien kristittyjen pitäisi olla kasvissyöjiä, kun taas toiset pitävät kiinni siitä, että liha on välttämätöntä. Toinen viittaa siihen tosiasiaan, että Aadamille ei annettu syötäväksi lihaa, ja toinen huomauttaa siitä seikasta, että juutalaisia käskettiin syömään lihaa. Ja niin he väittelevät puoleen ja toiseen. Väittelyihin joutuminen tällaisista toisarvoisista asioista ilmaisee suvaitsemattomuutta, mikä on mitä hyödyttömintä ja vastoin Paavalin Roomalaiskirjeen 14:2–4 antamaa selvää kehoitusta: ”Toinen uskoo saavansa syödä kaikkea, mutta toinen, joka on heikko, syö vihanneksia. Joka syö, älköön halveksiko sitä, joka ei syö; ja joka ei syö, älköön tuomitko sitä, joka syö, sillä Jumala on ottanut hänet hoivaansa. Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu; mutta hän on pysyvä pystyssä, sillä [Jehova] on voimallinen hänet pystyssä pitämään.”
Kuinka tyhmää kristityille, joilla on sama mieli tosiaan tärkeitten asioitten suhteen – Valtakunnan, ylimmyyskysymyksen ja Jehovan nimen kunniaansaattamisen, nuhteettomuuden säilyttämisen tarpeellisuuden ja maailmasta erossa pysymisen ja sen suhteen, mitä Raamattu opettaa perusopeista – jotka näkevät sopusointuisesti ennustusten täyttymykset ja jotka edelleen työskentelevät rinnan julistaen Jumalan valtakunnan hyvää uutista julkisesti ja talosta taloon, niin, kuinka tyhmää tällaisille kristityille, jotka ovat yksimielisiä kaikissa näissä kohdissa, jos he sallivat jakautumisia keskuudessaan, väittelyihin joutumista, väärinymmärryksen ja katkeruuden tunkeutumista välilleen moisista vähäpätöisyyksistä kuin ruokavaliosta tai siitä, mikä eri hoitomenetelmistä on paras ihmiskunnan sairauksiin! Tämä on tosiaan mitä tyhmintä, kun otamme huomioon sen vaaran, että jotkut saattavat kompastua ja sysäytyä syrjään totuudesta näiden väittelyitten takia.
Hyödyllinen suvaitsevaisuus osoittaa tarpeettomien kiistojen välttämistä. Meidän tulee välttää huolellisesti loukkaamasta tarpeettomasti toisia, jotka eivät ehkä ole niin kypsiä, että pystyisivät arvostelemaan, miten tyhmää on pitää kiinni tällaisista tyhjänpäiväisistä seikoista, ja meidän tulee toisaalta välttää loukkauksen aiheuttamista sillä, että itse olemme itsepintaisia väittelijöitä. Tämä on 1. Korinttolaiskirjeen 10:25–30 olevan Paavalin neuvon ydin. Meidän tulee luopua valintavapaudestamme tällaisissa asioissa toisten omantunnon tähden, sillä lopultakaan: ”Jumalan valtakunta ei merkitse syömistä ja juomista, vaan se merkitsee vanhurskautta ja rauhaa ja iloa pyhän hengen ohella.” – Room. 14:17, Um.
Ohimennen sanoen on niillä, jotka pitävät ruokaa niin erinomaisen tärkeänä, vaara tehdä sama erehdys, minkä Eesau teki myydessään esikoisoikeutensa kulhollisesta virvilöitä, tai toimia kuin Martta, joka oli niin huolissaan tilapäisistä aineellisista asioista, että laiminlöi todellisesti tärkeät seikat. Nykyiset kristilliset evankeliuminpalvelijat, jotka jättävät konventeissa osan hengellisestä kestityksestä huolehtiessaan siitä, että heille tarjotaan ensiksi aineellista ravintoa, osoittavat olevansa enemmän Eesaun ja Martan kuin Jaakobin ja Marian kaltaisia!
SUVAITSEVAISUUS KASVUN HYVÄKSI
Ei niin, että kristittyjen tulisi olla välinpitämättömiä, vailla periaatteita. Ei suinkaan! Kun tulee esiin tärkeitä kysymyksiä ja kun Jumalan Sanan periaatteet ovat kysymyksessä, niin tosi kristityt eivät sovittele. He kieltäytyvät tekemästä kunniatervehdystä ihmisille, kumartamasta kuvia tai niiden kaltaisia, ottamasta verensiirtoa jne., tehköönpä se heidät miten epämieluisiksi ihmisten silmissä tahansa. Toisaalta he eivät lakkaa puhumasta hyvästä uutisesta niin kauan kuin heillä on kieli ja kuin on joku, jolle puhua. Mutta missä periaate ei ole kyseessä, missä Jumalan suoranainen käsky ei tule rikotuksi, siinä he antavat iloiten perään, syrjäyttävät auliisti omat henkilökohtaiset mieltymyksensä auttaakseen toisia pelastustiellä, sen sijaan että kompastuttaisivat heitä. Niinkuin Paavali ilmaisi asian: ”Jos ruoka saattaa minun veljeni kompastumaan, niin minä en syö koskaan enää yhtään lihaa, jotta en saattaisi veljeäni kompastumaan.” – 1. Kor. 8:13, Um.
Kristittyjen evankeliuminpalvelijain täytyy osoittaa kärsivällisyyttään myös niitä kohtaan, joille he antavat Sanan maitoa. (Hepr. 5:12) He osoittavat sitä esimerkiksi niitä kohtaan, jotka tekevät kysymyksen sapatin tarkasta viettämisestä. Eräät juutalaiset, jotka tulivat Paavalin päivinä kristityiksi, olivat hyvin huolellisia sapatin huomioonottamisen suhteen. Toisaalta ei kreikkalaisilla ja muilla, jotka eivät olleet olleet Mooseksen lain alaisuudessa, ollut mitään vaikeutta sen ymmärtämisessä, että Jehova oli naulannut lain Kristuksen kidutuspaaluun. (Kol. 2:14, Um) Niin on nytkin monia, jotka ovat kovin taipuvaisia ottamaan huomioon seitsemännen päivän. Viisas palvelija käyttää kristillistä suvaitsevaisuutta ollen alituisesti jauhamatta sitä seikkaa, ettei sen päivän viettämistä vaadita enää. Hän jättää päinvastoin tuon kiistanalaisen vähäisen kohdan huomioonottamatta ja keskittyy totuuden esittämiseen pääkysymyksistä, Valtakunnasta ja Jehovan nimen kunniaansaattamisesta. Tällöin on aika muistaa, että ”Jehovan orjan ei tarvitse taistella, vaan olla tahdikas kaikkia kohtaan”. (2. Tim. 2:24, 25, Um) Sama soveltuu toisiinkin vähäisiin uskonnollisiin hellästi vaalittuihin tapoihin, joita toisilla saattaa olla.
Kristityt evankeliuminpalvelijat harjoittavat myös hyödyllistä suvaitsevaisuutta vaatteisiin nähden. He eivät pidä hellittämättä kiinni siitä, että niiden, jotka käyvät heidän kokouksissaan, täytyisi täyttää määrätyt mittapuut ulkonäköönsä katsoen. Eivätkä he tee erotusta rikkaitten ja köyhien välillä, niin että korottaisivat toisia ja halveksisivat toisia. Kaikki tällainen suosinta on eräänlaista suvaitsemattomuutta, minkä Raamattu tuomitsee mitä selvimmin: ”Te katsotte suosiollisesti sitä, joka kantaa loistavaa pukua, ja sanotte: ’Istu sinä tähän kunniapaikalle’, ja te sanotte köyhälle: ’Seiso sinä’ tai: ’Istu tuohon jalkajakkarani viereen’, . . . jos te osoitatte jatkuvasti suosintaa, niin te teette synnin, sillä laki nuhtelee teitä rikkojina.” – Jaak. 2:1–9, Um.
Kristillinen suvaitsevaisuus merkitsee myöskin sitä, että kun me olemme opettamassa toisille Jumalan Sanan totuutta, niin me sivuutamme heidän henkilökohtaiset tottumuksensa, kuten tupakanpolton. Eikä meidän tule kaivella niiden yksityisasioita eikä mennyttä historiaa, joiden kanssa tutkimme Raamattua. Meillä ei ole kenelläkään kerskumista siitä, mitä me olimme tullessamme Herran luo ja hänen järjestöönsä. (1. Kor. 6:9–11) Niin kauan kuin ihmiset isoavat totuutta, antakaamme sitä heille. Kun he kasvavat jatkuvasti tiedossa ja ymmärtämisessä ja ovat Jehovan kansan yhteydessä, niin he näkevät puhtaan järjestön, ja heille selviää, että heidänkin tulee puhdistautua.
Jos me haluamme osallistua siihen kasvuun, mikä nyt tapahtuu auttamalla toisia näkemään etunsa antautua Jehova Jumalalle Kristuksen Jeesuksen kautta, niin meidän täytyy osoittaa suvaitsevaisuutta. Jos me rakastamme lähimmäistämme niinkuin itseämme, niin me olemme kärsivällisiä hänen suhteensa emmekä saata häntä tarpeettomasti kompastumaan. Jos hän tarvitsee valistusta syömisessä, juomisessa, päivien viettämisessä tai henkilökohtaisten tapojen suhteen, niin olkaamme tahdikkaita häneen nähden näissä asioissa. Rakkaus kieltää iloiten itseltään monenlaista, jotta toiset tulisivat autetuiksi, sillä eikö toisten iankaikkinen kohtalo ole paljon tärkeämpi kuin meidän henkilökohtaiset mieltymyksemme ja oma mukavuutemme? – Room. 14:14–20.
Raamatun ennustusten täyttyminen osoittaa, että me elämme ihmisen historian kohtalokkaimpia päiviä, koska Jumalan valtakunta, jota kristityt ovat rukoilleet 1 900 vuotta, on perustettu ja koska Kristus on läsnä. (Matt. 24:1–51; Ilm. 11:15–18) Tämä valtakunta kunniaansaattaa pian Jehovan nimen ja ylimmyyden pyyhkäisemällä pois kaiken jumalattomuuden ja perustamalla uuden vanhurskaan maailman. (2. Piet. 3:7–13) Etsimällä ensiksi Valtakuntaa elämässämme ja keskittymällä Valtakuntaa koskevaan asiaan saarnaamisessamme me vältymme joutumasta vedetyiksi syrjäpoluille tällaisiin merkityksettömiin asioihin kuin lihan tai kasvisten syöntiin, kahvin, teen tai alkoholipitoisten juomien juontiin tai kyseenalaisiin henkilökohtaisiin tottumuksiin.
”Mutta meidän, vahvojen, tulee kantaa heikkojen vajavaisuuksia, eikä elää itsellemme mieliksi. Olkoon kukin meistä lähimmäiselleen mieliksi hänen parhaaksensa, että hän rakentuisi.” (Room. 15:1, 2) Suvaitsemattomuus on väärän palvonnan mätä hedelmä. Kristillinen suvaitsevaisuus on tosi palvonnan hyvä hedelmä, mikä johtaa yksimielisyyteen ja kasvuun.