Hengellisen parantamisen riemukas työ

MONET ihmiset keskittyvät tässä vanhassa maailmassa elämän hävittämismenetelmiin. Jotkut ihmiset yrittävät pelastaa elämää. Lääkärit tekevät näin. Mitä riemua heidän täytyykään tuntea astuessaan huoneeseen, missä lapsi lähenee kuolemaa, jos he kykenevät saamaan selville sairauden laadun ja määrittelemään lääkkeen, antamaan lääkettä ja saavat nähdä elämän punan kohoavan kalpeille poskille! Mitä tyydytystä täytyy sen lääkärin tuntea, joka suorittaa vaikean leikkauksen, mikä pelastaa ihmisen hengen! Suurempi palkka kuin mikään rahapalkka on varmaan ilo ja riemu tietää, että hän on pidentänyt ihmiselämää kymmenellä tai kahdellakymmenellä vuodella.

Paljon suurempia olivat ilmeisesti Jeesuksen ilot hänen ollessaan maan päällä. Hän viittaa itseensä lääkärinä, ja hänen ruumiillista parannusta koskeva kertomuksensa kuuluu eräältä osaltaan näin: ”Sokeat saavat näkönsä, ja rammat kävelevät, pitaliset puhdistuvat, ja kuurot kuulevat, ja kuolleet herätetään, ja köyhille julistetaan evankeliumia [hyvää uutista].” Ja taas: ”Ja hänen tykönsä tuli paljon kansaa, ja he toivat mukanaan rampoja, raajarikkoja, sokeita, mykkiä ja paljon muita, ja laskivat heidät hänen jalkojensa juureen; ja hän paransi heidät, niin että kansa ihmetteli nähdessään mykkäin puhuvan, raajarikkojen olevan terveitä, rampojen kävelevän ja sokeain näkevän; ja he ylistivät Israelin Jumalaa.” – Matt. 11:5; 15:30, 31; Mark. 2:17.

Jeesus paransi eräässä tilaisuudessa kymmenen spitaalista. Ihmiset eivät voi parantaa spitaalia, niinkuin Jeesus teki, ettei se jättäisi vahingollisia vaikutuksia. Jeesus antoi näön sokeana syntyneelle miehelle. Nykyiset lääkärit voivat antaa silmälasit, mutta eivät silmiä. He voivat varata kuulolaitteita, mutta eivät voi ennallistaa kuuloaistia niinkuin Jeesus. He voivat poistaa käden tai jalan, mutta on mahdollista, että Jeesus saattoi panna uuden sellaisen menetetyn jäsenen sijaan. Kreikkalainen sana, mikä on käännetty ”rammoiksi” Matteuksen 15:30:nnessä, on käännetty sanalla ”käsipuolena” Markuksen 9:43:nnessa, missä puhutaan käden poisleikkaamisesta; ei ole siis mahdotonta, että jotkut Jeesuksen parantamat olivat jalka- tai käsipuolia. Jeesuksen parannukset eivät epäonnistuneet koskaan. Nykyisten lääkärien erehdykset lähettävät usein sairaat hautaan, jotavastoin Jeesus toi ihmisiä takaisin haudasta. Miten suurta iloa onkaan täytynyt tuottaa Jeesukselle, kun hän kulki ympäri maaseuduilla, näki sokean miehen ja ennallisti hänen näkönsä, tai näki kuuron miehen ja ennallisti hänen kuulonsa, tai näki mykän ja käski häntä puhumaan, tai käski kuollutta nousemaan jälleen elämään! – Luuk. 17:12–14; Joh. 9:1, 7; Mark. 5:41, 42; Joh. 11:43, 44.

Mitä, jos me voisimme tehdä näin? Mitä, jos me voisimme mennä kadulle ja nähdessämme opaskoiran opastavan sokeaa miestä käskeä häntä näkemään, ja hänen näkönsä palaisi? Mitä, jos voisimme käskeä halvaantunutta nousemaan vuoteeltaan ja kävelemään, ja hän tekisi siten? Tai käskeä kainalosauvoilla kulkevaa tyttöä, heittämään ne pois ja kävelemään ilman niitä? Tai jos voisimme panna lihaa ja verta olevan jalan poisleikatun sijaan? Ennen kaikkea, mitähän, jos me voisimme olla hautajaisissa ja, sen sijaan että avuttomina murehtisimme toisten kanssa, voisimme käskeä kuollutta nousemaan arkustaan ja kävelemään pois, ja tuo hämmästyttävä ihme tapahtuisi? Eikö tällaisista teoista koituva syvä tyydytys olisi itsessään niin suuri palkka, että me emme ajattelisikaan rahallista voittoa? Meidän ilomme olisi niin ylitsevuotava, että me emme pysähtyisi, ennenkuin olisimme aivan uupuneita. Niin kauan kuin maan päällä olisi yhtään sokeaa tai rampaa tai kuuroa tai mykkää, me ahertaisimme parannustyössä.

”SUUREMPIAKIN KUIN NE”

Jeesus suoritti näitä ruumiillisen parantamisen ihmetöitä, mutta hän sanoi kuitenkin, että hänen opetuslapsensa tekisivät suurempia töitä: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä; sillä minä menen Isän tykö.” (Joh. 14:12) Hänen seuraajansa eivät voi nyt suorittaa ruumiillisia parannustekoja. Mitä he voivat tehdä, mikä vetää vertoja näille mahtaville töille tai ylittääkin ne? He voivat olla Jehovan Sanan totuuden avulla välikappaleina hengellisessä parantamisessa. Jeesus suoritti hengellisen parantamisen julistamalla totuuksia Jehovasta, ja se on yhdistetty hänen ruumiillisiin parannustekoihinsa Matteuksen 11:5:nnessä. Hän piti tärkeämpänä sitä kuin ruumiillista parantamista ja käytti jälkimmäistä pääasiassa saadakseen ihmiset kiinnittämään huomiota saarnaamaansa sanomaan, saadakseen varhaisen kristillisen joukon lujitetuksi ja kypsymään julistamaan hyvää uutista. Hän halusi pikemminkin hengellisen parantamisen kuin ruumiillisten parannustekojen tulevan julkisiksi. – 1. Kor. 13:8–11; Mark. 5:43; Matt. 24:14.

Mutta koska Kristus Jeesus suoritti hämmästyttävien ruumiillisten parannustekojen lisäksi hengellistä parantamistyötä, niin miten voidaan sanoa, että hänen seuraajansa tekevät suurempia tekoja? Otaksukaamme, että joku lääkäri keksii lääkkeen, mikä parantaa jonkin sairauden, tai kehittää sellaisen leikkausmenetelmän, mikä tekee vaikean, elämänpelastavan leikkauksen mahdolliseksi. Kun hän on käyttänyt keksintöään kolme neljä vuotta ja parantanut sinä aikana 40–50 henkilöä, niin hän kuolee. Mutta hän on opettanut toisia, ja hänen kuolemansa jälkeen noudattavat sadat ja tuhannet lääkärit hänen menetelmiään ja parantavat monta vuotta ja monissa maissa tuhansia ihmisiä tuhansien jälkeen. Koska heidän työnsä lisääntyvät pitkän ajan kuluessa ja leviävät laajoille alueille, niin eivätkö ne ole suurempia aikaan ja laajuuteen katsoen kuin tuon alkuperäisen lääkärin tekemät? Parannusmenetelmät alulle pannut lääkäri on tärkeä henkilö, mutta hänen seuraajansa suorittavat paljon suuremman määrän parannuksia. Näin on Jeesuksen ja hänen seuraajainsakin laita. Hän panee alulle työn ja on johtaja ja tien täydellistäjä, esimerkki, jonka askeleissa hänen opetuslastensa täytyy seurata. Mutta hänen työnsä tekeminen oli rajoitettu yksinomaan Palestiinaan ja kesti ainoastaan kolme ja puoli vuotta, jotavastoin hänen seuraajansa tekevät sitä maailmanlaajuisesti ja monta vuotta. Heidän työnsä ovat suurempia tässä merkityksessä.

HENGELLINEN PARANTAMINEN

Jehovan profeetta sanoi mielessään Israelin kansan hengellinen sairaus eikä kenenkään yksilön ruumiillinen sairaus: ”Mihin pitäisi teitä vielä lyödä, kun yhä jatkatte luopumustanne? Koko pää on kipeä, koko sydän sairas. Kantapäästä kiireeseen asti ei ole tervettä paikkaa, ainoastaan haavoja, mustelmia ja vereksiä lyömiä, joita ei ole puserrettu, ei sidottu eikä öljyllä pehmitetty.” Mutta Babylonian-vankeuskauden jälkeen piti tulla ennallistuksen ja hengellisen parantamisen: ”Kukaan, joka siellä asuu, ei sano: ’Minä olen sairas’, sillä kaikki asukkaat ovat saaneet syntinsä anteeksi.” ”Katso, minä tuon heille täydellisen toipumisen ja parannuksen ja ilmaisen heille rauhan ja turvallisuuden yltäkylläisyyden.” Syntien ja niiden anteeksiantamisen yhdistäminen sairauteen osoittaa, että se oli pääasiassa hengellistä laatua. Tämä hengellinen parantaminen on kuvailtu kuvaannollisesti ruumiillisena: ”Silloin avautuvat sokeain silmät ja kuurojen korvat aukenevat. Silloin rampa hyppii niinkuin peura ja mykän kieli [laulaa, Ak].” Tämän ennustuksen täyttymisen Babyloniasta palaamisen jälkeen on täytynyt olla hengellinen, koska ruumiillisesti sokeita ja kuuroja ja rampoja ja mykkiä ei parannettu ihmeen kautta. – Jes. 1:5, 6; 33:24 ja Jer. 33:6, Ak; Jes. 35:5, 6.

Kun Jehova ennallisti kansansa Luvattuun maahan lopettaen sen Babylonian-vankeuden, niin se puhdistettiin sen aikaisemmista synneistä, ja se voi panna jälleen voimaan tosi palvonnan uudelleenrakennetussa Jerusalemin temppelissä. Maan asukkaat eivät voineet sanoa hengellisessä merkityksessä olevansa sairaita, ja Jehova toi heille hengellisessä merkityksessä terveyden ja parannuksen. Silmät, jotka olivat kerran sokeat Jehovan johdatukselle, ja korvat, jotka olivat kerran kuurot hänen käskyilleen, avautuivat nyt näkemään ja kuulemaan ja tottelemaan. Ne, jotka noudattivat aikaisemmin hänen käskyjään kuin rammat, hypähtivät nyt suorittamaan Jehovan palvelusta, ja aikaisemmin äänettömät kielet lauloivat nyt auliisti Jehova Jumalan ylistystä.

Jeesus suoritti vuosisatoja myöhemmin samanlaista hengellistä parannustyötä, ja Jehovan todistajia käytetään nykyään aikaansaamaan hengellisiä parantumisia – Jehovan päätöksille sokeitten silmien avaamista ja hänen käskyilleen kuurojen korvien aukaisemista, äänettömien kielten harjaannuttamista puhumaan totuutta ja laulamaan ylistystä, rampojen voimistuttamista siihen määrään, että he menevät ovelta ovelle saarnaamaan, ja jopa niiden elämään ja hengelliseen toimeliaisuuteen saattamista, jotka ovat olleet kuolleita rikkomuksissaan ja synneissään. (Ef. 2:1) Hengellisen sairauden lopettaminen ja hengellisen terveyden varaaminen vaatii totuuden sanoja Raamatusta, ja kun meillä on tämä terveys, niin meidän täytyy ’pitää jatkuvasti esikuvana terveelliset sanat’. Jollei joku hyväksy näitä terveellisiä totuuden sanoja ja opettaa väärää oppia, niin hän on sielullisesti sairastunut, henkisesti sairas: ”Jos joku opettaa muuta oppia eikä mukaudu terveellisiin sanoihin, jotka ovat Herramme Jeesuksen Kristuksen, eikä siihen oppiin, mikä on sopusoinnussa jumalisen antaumuksen kanssa, niin hän on ylpeydestä pöyhistynyt eikä ymmärrä mitään, vaan on henkisesti sanakiistojen ja -väittelyjen kipeä.” Jehovan totuudet merkitsevät hengellistä terveyttä ja elämää: ”Poikani, kuuntele minun puhettani, kallista korvasi minun sanoilleni. . . . sillä ne ovat elämä sille, joka ne löytää, ja lääke koko hänen ruumiillensa.” Ylhäältä tuleva viisaus muodostaa elämän puun. – 2. Tim. 1:13; 1. Tim. 6:3, 4, Um; Sananl. 4:20, 22; 3:13–18.

Materialistiset ihmiset eivät arvosta nykyään hengellistä parannusta, vaikka he ottaisivatkin mielellään vastaan ruumiilliset parannukset. Ruumiillinen parannus saattaa pidentää heidän elämäänsä kymmenen tai kaksikymmentä vuotta, mutta hengellinen parantuminen avaa tien elämään, ei vain kymmeneksi tai kahdeksikymmeneksi vuodeksi tai kymmeneksi tai kahdeksikymmeneksi miljoonaksi vuodeksi, vaan iankaikkisuudeksi. He kieltäytyvät kuitenkin tulemasta parannetuiksi hengellisistä sairauksistaan unohtaen sen seikan, että he ovat hengellisesti sokeita, kuuroja, mykkiä, rampoja, saastaisia ja kuolleitakin. He tekevät usein itsensä tahallaan sellaisiksi sulkien silmät ja korvat totuudelta, kieltäytyen keskustelemasta Raamatusta. (Sak. 7:11–14; Apt. 7:57; Ilm. 3:17–19) Vaikka he läpäisisivät kaikkein tarkimmankin silmäntarkastuksen, niin jos he eivät voi nähdä nykyisissä maailman tapahtumissa merkkiä siitä, että Jehovan valtakunta on perustettu taivaassa, he ovat sokeita meidän aikojemme kaikkein merkityksellisimmän tapahtuman suhteen. Vaikka heidän tarkat korvansa voisivat kuulla neulan putoamisen suurimman kaupungin vilkkaimmassa risteyksessä, niin jos he eivät voi kuulla alttiina Jehovan käskyjä, he ovat kuuroja kaikkeuden tärkeimmän äänen suhteen. Vaikka heidän kielensä vuodattaisi jatkuvaa sanavirtaa, niin jos he eivät voi puhua Jehovan sanomaa, he ovat mykkiä tärkeimmän puheen ollessa kysymyksessä. Ruumiilla voi olla voimaa työskennellä koko päivä ja tanssia koko yö, mutta jos se on liikkumaton ja toimeton Jehovan palveluksessa, niin se on kuollut rikkomuksissa ja synneissä eikä elä lainkaan Jehovalle. – 1. Tim. 5:6.

KRISTILLISET VELVOLLISUUDET

Mitä me ajattelisimme lääkäristä, joka kääntäisi selkänsä arveluttavasti sairaalle miehelle antaen hänen kuolla siksi, että tuo lääkäri ei halua tulla vaivatuksi? Koska hengellinen parantaminen on paljon tärkeämpää, niin eikö ole paljon moitittavampaa, jos kristityt jättävät huomioonottamatta hengellisesti sairaitten joukkojen tarpeet? Totuuden apu saattaisi pestä puhtaaksi hengellisesti spitaaliset ja tehdä onnellisiksi ennen sokeat silmät ja ennen kuurot korvat: ”Onnelliset ovat teidän silmänne, koska ne näkevät, ja teidän korvanne, koska ne kuulevat.” (Matt. 13:16, Um; Ef. 5:26, 27) Mutta jos kristityt pidättävät terveelliset sanat ja antavat nykyään rikkomuksissaan ja synneissään kuolleitten kuolla ruumiillisesti Harmagedonissa, niin heidän vastuunsa on verrattavissa sen lääkärin vastuuseen, joka kääntää selkänsä kuolevalle. Jehova pitää heitä vastuunalaisina. – Hes. 33:8.

Hätätiloissa pitäisi lääkärien olla tavattavissa minä hetkenä päivästä tai yöstä tahansa. Jeesus ei kieltänyt ruumiillisessa parantamisessa apuaan, vaan otti kantaakseen ihmisten heikkoudet, kulutti itseänsä siinä asiassa, tunsi voimaa lähtevän itsestään parantaessaan toisia. (Matt. 8:17; Jes. 53:4; Mark. 5:30) Kristittyjen ei tule nykyään säästää itseään, vaan heidän tulee kuluttaa voimansa hengellisen parantamisen työssä, tuntien samaa myötätuntoa vaivattuja kohtaan, mitä Jeesuskin tunsi, kuten on sanottu Matteuksen 9:36:nnessa (Um): ”Nähdessään kansanjoukot hän tunsi hellää kiintymystä heitä kohtaan, koska he olivat nylettyjä ja sysittyjä niinkuin paimenettomat lampaat.” Ne vääryydet, mitkä herättivät silloin Jeesuksen säälin, olivat henkisiä ja aiheutuivat siitä, että ei ollut uskollista paimenta pitämässä huolta heidän hengellisistä eduistaan. Kristuksen seuraajien pitäisi tuntea nyt hellää kiintymystä henkilöihin, jotka ovat hengellisesti sairaita, koska kristikunnan uskottomat paimenet eivät ole ruokkineet eivätkä suojelleet heitä hengellisesti, ja heidän saatavakseen pitäisi antaa totuuden terveellisiä sanoja.

Lääkärit viettävät pitkät vuodet tutkimiseen ja valmennukseen ammattiaan varten, ja kun he harjoittavat sitä, niin he menettelevät viisaasti sairasvuoteen ääressä pitäen mielessään potilaan mielentilan. Jehovan todistajien täytyy tutkia ahkerasti, oppia totuus, oppia esittämään sitä tehokkaasti ja käyttää ovilla menettelytapaa, mikä osoittaa tahdikkuutta ja ovelle tulleen mielentilan ymmärtämistä. Samoin kuin lääkärin täytyy nimetä potilaansa sairaus ja ratkaista tarvittava paranne, niin Jehovan todistajainkin täytyy keksiä ovelle tulleen hengellinen sairaus ja tarjota totuuksia, mitkä selvittävät vaikeudet. Monet eivät salli tätä parantavan totuuden esittämistä, vaan kieltävät olevansa hengellisesti sairaita. He eivät ehkä salli meidän auttaa itseään, samoin kuin eräät, kuten Kristillisen tieteen kannattajat, eivät salli lääkärin auttaa heitä lääkkeillään, koska he kieltävät olevansa ruumiillisesti sairaita. Kristityt tietävät silti, että kansanjoukot sairastavat hengellisesti ja että heidän täytyy ahkerina tarjota parantavia totuuksia, antaen kiellon tulla sairailta ihmisjoukoilta, mutta ei itseltään.

Harkitse siis hetkinen. Jos sinä voisit parantaa ruumiillisesti sokean, kuuron, mykän, ramman, spitaalisen, jopa herättää kuolleenkin, niin etkö tekisi sitä uupumatta, riemuiten sanoinkuvaamattomasti pelkästä ilosta, kun voisit saada niin paljon aikaan? Koska me tiedämme, että hengellinen parantaminen on tärkeämpää, sen hyöty pysyvämpää, sen tarve kipeämpi, niin emmekö me haluaisi kuluttaa itseämme siinä yhtä paljon tai enemmänkin, kuin siinä tapauksessa, että voisimme mennä käskemään sokeaa näkemään tai kuuroa kuulemaan tai mykkää puhumaan tai rampaa kävelemään tai spitaalista olemaan puhdas tai kuollutta tulemaan jälleen elämään? Hengellinen parantaminen ei ole niin nähtävää lihan kannalta eikä pelonsekaista kunnioitusta herättävää eikä senvuoksi niin tenhoavaa mielikuvitukselle. Mutta se on pysyvää, ei tilapäistä, ja se tuo aikanaan mukanaan täydellisen ja iankaikkisen ruumiillisen terveyden. Osallistu siihen innokkaana! Riemuitse, kun havaitset parantumisen! Arvosta sen välttämättömyyttä, sen tärkeyttä. ”Harkitse näitä asioita, syvenny niihin, jotta edistymisesi olisi ilmeinen kaikille ihmisille. Kiinnitä alituista huomiota itseesi ja opetukseesi. Pysy näissä asioissa, sillä näin tekemällä sinä pelastat sekä itsesi että ne, jotka kuuntelevat sinua.” – 1. Tim. 4:15, 16, Um.