”Teidän vastustajanne Perkele”
”PERKELETTÄ käsittelevä kirja on kielletty katolilaisilta Roomassa.” Näin kuului erään Roomasta lähetetyn uutisen otsikko New Yorkin World-Telegram and Sunissa tammikuun 4. 1954. Vatikaani oli kieltänyt Papinin kirjan Il Diavolo, koska se selitti sitä väitettä, että Saatanakin voi lopulta saavuttaa Jumalan anteeksiannon ja että ihminen voisi auttaa Perkelettä palaamaan alkuperäiseen asemaansa enkelten joukkoon.
Papinin kirja on jyrkässä ristiriidassa Satan-nimisen kirjan kanssa, mikä julkaistiin alkupuolella vuotta 1952 (englanninkielellä) ja mikä esitti kolmenkymmenen roomalaiskatolisen jumaluusoppineen katsantokannan, minkä mukaan Perkele ja hänen paholaisensa on tuomittu elämään iankaikkisesti erossa Jumalasta. Tämä kirja sisältää monta kuvausta niistä hirveistä Saatanaa koskevista käsityksistä, joita eri uskontokunnilla on ollut kaukaisesta menneisyydestä viime aikoihin asti.
Jälleen erilaisen selityksen Perkeleestä antoi juutalainen rabbiini, Bernard J. Bamberger, New Yorkin kaupungista. Hän sanoi, että Heprealaisten Kirjoitusten mukaan ”Saatana ei ole kapinoitsija, vaan Jumalan palvelija, jolla on epämieluinen velvollisuus” suoritettavanaan: virallisen syyttäjän, salapoliisin ja pyövelin yhdistetty tehtävä. Hän on ehkä hiukan liian innokas, mutta ei koskaan vääryyden puolella.
Useimmilla kristityiksi tunnustautuvilla on ollut kuluneina vuosisatoina hyvin vilkkaita mielikuvia siitä, kuka Saatana on ja millaiselta hän näyttää. Hän oli paha enkeli, he sanovat, jonka Jumala oli pannut hoitamaan tulijärveä kiduttaakseen jumalattomia, ja hänellä oli punainen puku ja sarvet, häntä ja hanko. Mutta useimmat kristikunnassa elävät näyttävät kuitenkin nykyaikana riistäneen Perkeleeltä ei ainoastaan hänen punaista pukuaan, hänen sarviaan, häntäänsä ja hankoaan, vaan myöskin koko hänen olemassaolonsa. He ovat taipuvaisia olemaan samaa mieltä erään James Douglasin kanssa, joka kirjoitti kerran Scottish Daily Expressissä, että ”perkele on yksinkertaisesti mielessämme oleva sen pahuuden personoituma, jonka löydämme omasta sydämestämme ja ihmisten sydämestä aikakaudesta toiseen. Ihminen on perkele, ja perkele on ihminen.”
Mikä on totuus Perkeleestä? Koska ei ole mitään tieteellistä todistusta hänen olemassaolostaan, niin onko mitään keinoa, millä voimme saada tietää häntä koskevat tosiasiat? Kyllä on, sillä me seuraamme kristittyinä Kristuksen Jeesuksen esimerkkiä, kun hän vetosi aina Kirjoituksiin ratkaistakseen minkä tahansa riidanalaisen kohdan oppiin nähden. Hän sanoi Jumalalleen: ”Sinun sanasi on totuus”, ja hänen sääntönsä oli: ”On kirjoitettu”. – Joh. 17:17; Mark. 7:6–8.
Mitä Raamattu paljastaa Saatana Perkeleestä? Se kertoo lyhyesti, että hän on olio, näkymätön henkipersoona, jumalaton luomus, joka on loppujen lopuksi vastuussa kaikesta kärsimyksestä ja jumalattomuudesta, mitä ihmiskunta on koskaan kärsinyt; että hän teki itsestään perkeleen; että Jumalalla oli hyvät syyt, kun hän salli hänen elää tähän asti, ja että Perkele tuhotaan Jumalan määräämänä aikana.
Meille ei pitäisi olla vaikeaa hyväksyä Raamatun opetusta persoonallisesta näkymättömästä Perkeleestä. Me tiedämme, että Jumala on olemassa, vaikka me emme olekaan nähneet häntä. Hän on ollut aina olemassa ja tulee aina olemaan olemassa. (2. Moos. 33:20; Ps. 14:1; 90:2) Ja eikö Raamattu sano, että hänellä on näkymättömiä luomuksia, jotka palvelevat häntä? Varmasti! Jehova itse sanoi Jobille, että nämä ”aamutähdet lauloivat yhdessä, ja kaikki Jumalan pojat huusivat riemusta” siihen aikaan, jolloin maan perustukset laskettiin, ja siis ennen kuin ihminen oli luotu. (Job 38:5–7, KJ) Daniel sanoi nähneensä tuhansien tuhansien palvelevan Jehovaa ja kymmenentuhatta kertaa kymmenentuhannen seisovan hänen edessään. (Dan. 7:9, 10, As) Henkiluomukset ruumiillistuivat Jumalan käskystä ja ilmestyivät Aabrahamille, Moosekselle, Gideonille, Simsonin vanhemmille, Pietarille, Johannekselle, Korneliukselle ja toisille. Lisäksi on Jumalan palvelijoilla ollut tänä meidän aikanamme toistamiseen todisteita siitä, että ”Jehovan enkeli leiriytyy niiden ympärille, jotka pelkäävät häntä, ja vapauttaa heidät”. – Ps. 34:7, As.
PERKELEEN PERSOONALLISUUS
Koska Raamatun todistus on täysin selvä niiden näkymättömien luomusten olemassaolosta, jotka ovat yhteistoiminnassa Jehova Jumalan kanssa, niin ei senkään Raamatun opetuksen hyväksymisen pitäisi osoittautua meille vaikeaksi, että jotkut näistä näkymättömistä luomuksista kapinoivat ja tulivat jumalattomiksi. Ja Raamattu kertoo juuri näin käyneen.
Varhaisin maininta Heprealaisissa Kirjoituksissa Saatanasta on Jobin kirjan kahdessa ensimmäisessä luvussa, joissa hänen osoitetaan olevan keskustelussa Jehova Jumalan kanssa ja myöntävän kulkeneensa edes takaisin maan päällä sekä huomanneen Jumalan ystävän Jobin. Jehova ei ylläpitänyt tässä keskustelua suinkaan minkään kuvitellun persoonan, pelkän periaatteen, kanssa, eikä pelkkä periaate olisi voinut vaivata Jobia sillä tavalla, millä kertomus osoittaa Saatanan tehneen. Ohimennen sanoen Job oli historiallinen eikä kuvaannollinen henkilö, mikä käy ilmi siitä, että hänet yhdistetään Nooaan ja Danieliin, joiden kummankin Jeesus viittasi olleen olemassa. (Hes. 14:14) Jaakobin 5:11 esittää lisäksi hänet kestävyyden esimerkkinä. Jos ei Job olisi koskaan ollut olemassa, niin esimerkki olisi merkityksetön.
Saatana mainitaan myöskin 1. Aikakirjan 21:1:sessä sinä, joka sai Daavidin laskemaan Israelin lapset, minkä tähden Jehova lähetti vitsauksen kansaan; ja Sakarjan 3:2:sessa (As) hänet osoitetaan jälleen persoonaksi seuraavin sanoin: ”Ja Jehova sanoi Saatanalle: Jehova nuhdelkoon sinua, Saatana; niin, Jehova, joka on valinnut Jerusalemin, nuhdelkoon sinua.”
Jeesus sanoi Saatanasta, että hän näki hänen ”jo pudonneen taivaasta kuin salama”. Näkikö hän ajatuksen tai pahan periaatteen putoavan? Perkeleen persoonallisuuden ilmaisevat selvästi seuraavat huomautukset, mitkä Jeesus lausui aikansa papeille: ”Te olette isästänne Perkeleestä, ja te haluatte noudattaa isänne haluja. Hän oli murhamies, kun hän sai alkunsa, eikä hän pysynyt lujana totuudessa, koska totuutta ei ole hänessä.” Oliko eksytyksen periaate kerran sama kuin totuuden periaate? – Luuk. 10:18 ja Joh. 8:44, Um.
Nuo Jeesuksen ajan uskonnolliset johtajat tiesivät Perkeleen olevan olemassa, ja siksi he syyttivät Jeesuksen tekevän tekojaan perkeleitten ruhtinaan voimalla, mihin Jeesus ei vastannut kieltäen Perkeleen olemassaoloa, vaan osoittaen hänen olevan persoona: ”Jos nyt saatana ajaa ulos saatanan, niin hän on riitautunut itsensä kanssa; kuinka siis hänen valtakuntansa pysyy pystyssä?” (Matt. 12:26) Ja onko edelleen järkevää päätellä, että kun Jeesusta kiusattiin autiomaassa, niin tuon täydellisen, tottelevaisen ja aina kuuliaisen Jumalan Pojan omassa mielessä heränneet ajatukset voivat kiusata häntä sillä tavalla? Ja jos Perkele olisi pelkästään paha periaate tai pahuuden persoonallistuma meissä itsessämme, niin miten hän olisi voinut sanoa Jeesukselle: ”Kaikki nämä [maailman valtakunnat ja niiden loiston] minä annan sinulle, jos sinä lankeat polvillesi ja teet palvontateon minulle”? Tehdäkö palvontateko periaatteelle? Ei, jos Perkeleeltä, Saatanalta, riistetään hänen persoonallisuutensa, niin mennään järjettömyyksiin. – Matt. 4:9, 10, Um.
Paavali sanoo sitäpaitsi, että Saatanalla on kuolema vallassaan ja että Kristus Jeesus tuhoaa hänet; Pietari sanoo, että ”teidän vastustajanne, Perkele, kulkee ympäri kuin karjuva jalopeura koettaen niellä jonkun”. Juudas mainitsee, että Saatanalla oli erimielisyyttä Miikaelin kanssa Mooseksen ruumiista, ja Johannes kertoo, että Saatana on harhaannuttanut kaikki kansat, että hän ja hänen enkelinsä sotivat Miikaelia ja hänen enkeleitään vastaan, että Saatana ja hänen enkelinsä heitettiin pois taivaasta, että heidät sinetöidään syvyyteen tuhanneksi vuodeksi ja että heidät vapautetaan vähäksi ajaksi ja tuhotaan lopulta tulijärvessä, toisessa kuolemassa. – 1. Piet. 5:8, Um; Hepr. 2:14; Juud. 9; Ilm. 12:7–9; 20:2, 3, 7–10.
PAHOLAISTEN PERSOONALLISUUS
Raamatun todistus ei ole selvä ja vakuuttava ainoastaan Saatana Perkeleen olemassaolosta, vaan se on yhtä selvä paholaistenkin eli pienempien perkeleitten olemassaolosta. Me saamme tietää 1. Mooseksen kirjan 6:1–4, että eräät enkelit, ”Jumalan pojat”, liittyivät Saatanan kapinaan tulemalla maan päälle ja elämällä yhdessä ihmisten tyttärien kanssa, ja heidän jälkeläisensä olivat sekasikiöitä, ihmisiä, mutta enkeli-isistä, ja jättiläisiä. Pietari viittaa näihin ”enkeleinä, jotka syntiä tekivät”, ja he olivat epäilemättä yhdessä jättiläisjälkeläistensä kanssa suuressa määrin syypäitä siihen, että maa täyttyi jumalattomuudella ja väkivallalla. – 2. Piet. 2:4; 1. Moos. 6:5, 11.
Me luemme Danielin 10:12–21, että eräs paha enkeli pidätti kolme viikkoa enkeliä, jonka Jehova lähetti viemään sanomaa Danielille, kunnes Miikael, eräs pääruhtinaista, tuli ja pelasti hänet sallien tämän sanansaattajan jatkaa matkaansa Danielin luo sanomineen. Tuo enkeli toi Danielille profeetallisen sanoman. Tämä kaikki ei ollut varmastikaan pelkkää mielikuvitusta! Israelilaisten, jotka uhrasivat uhrejaan väärille jumalille, sanottiin uhranneen paholaisille, ja apostoli Paavali esittää saman ajatuksen epäjumalille uhratuista uhreista. Jeesus tunnusti Beelsebulin, perkeleitten päämiehen, olemassaolon ja osoitti siten, että toisiakin paholaisia oli olemassa. – 5. Moos. 32:17; Ps. 106:37; 1. Kor. 10:20, 21; Matt. 12:27.
Mitä tulee Jeesuksen kosketukseen näiden paholaisten kanssa, niin vaikka on kirjoitettu monta kirjaa, joissa on yritetty selittää paholaisten riivaaminen pelkästään henkisiksi tapauksiksi, mielisairaudeksi, kaatumataudiksi eli kohtauksiksi, niin huolellinen Raamatun tutkiminen ei salli kuitenkaan tällaista tulkintaa.
Jos paholaisten riivaaminen oli pelkkää hulluutta eli mielenvikaisuutta (Matt. 4:24), niin ei toinen mielisairas henkilö toisensa jälkeen olisi voinut todistaa Jeesusta Messiaaksi, niinkuin nuo paholaisten riivaamat tekivät. Emme voi myöskään tehdä sellaista johtopäätöstä, että Jeesus itsekään ei tietänyt asiaa paremmin tai että hän harjoitti tahallaan petosta ja ylläpiti harhaluuloa tehdäkseen vaikutuksen. Noissa ihmisissä olevat paholaiset olivat itsekin persoonia, kuten luemme: ”Hän ajoi ulos monta paholaista, mutta hän ei tahtonut antaa paholaisten puhua, koska he tunsivat hänet Kristukseksi.” – Mark. 1:34, Um.
Tarkastakaamme kertomusta siitä paholaisten riivaamasta miehestä, joka asui vuoristossa ja jota mitkään kahleet eivät voineet pidättää ja joka sanoi vastaukseksi Jeesuksen kysymykseen: ”Legio on minun nimeni, sillä meitä on monta.” Kertomus jatkaa sitten ja sanoo: ”Niin siellä oli lähellä vuorta suuri sikalauma laitumella. Ja ne pyysivät häntä sanoen: ’Lähetä meidät sikoihin, että menisimme niihin’. Ja hän antoi niille luvan. Niin saastaiset henget lähtivät miehestä ja menivät sikoihin. Silloin lauma, noin kaksituhatta sikaa, syöksyi jyrkännettä alas järveen; ja ne hukkuivat järveen [toinen toisensa jälkeen].” – Mark. 5:6–13.
Miten tämä kertomus voidaan selittää myöntämättä, että paholaisia on olemassa? Olivatko Markus, Matteus ja Luukas, jotka kaikki kertoivat tämän, petettyjä? Oliko se kaikki pelkkää yhteensattumaa, ja harjoittiko Jeesus petosta? Vai voimmeko me kuvitella yhden ihmisen mielisairauden tarttuvan kahteentuhanteen sikaan ja panevan ne syöksymään järveen hukkumaan? Ei, jos kielletään Raamatun selvä todistus Perkeleen ja paholaisten olemassaolosta, niin se ei merkitse ainoastaan Raamatun aitouden tyhjäksitekemistä, vaan useampien ongelmien herättämistä, kuin mitä sen kieltäminen näyttäisi ratkaisevan.
Mistä Saatana tuli? Jumala ei suinkaan luonut häntä Saatanaksi, sillä kaikki hänen työnsä ovat täydellisiä. (5. Moos. 32:3, 4) Saatana oli kerran täydellinen enkeli ja palveli ensimmäisen ihmisparin vartijana Eedenissä. Me luemme hänestä: ”Sinä olit Eedenissä, Jumalan puutarhassa; . . . Sinä olit voideltu, suojeleva kerubi, ja minä asetin sinut Jumalan pyhälle vuorelle; . . . Sinä olit täydellinen teissäsi siitä päivästä, jona sinut luotiin, kunnes sinussa havaittiin epävanhurskautta. . . . Sinun sydämesi pöyhistyi sinun kauneutesi tähden.” – Hes. 28:13–18, As.
Ja mikä sai hänet turmelemaan viisautensa? Hänen kunnianhimonsa olla Korkeimman, Jehovan Jumalan, kaltainen, minkä seikan paljastivat tuhansia vuosia myöhemmin nämä hänen sanansa: ”Minä nousen taivaaseen, minä korotan valtaistuimeni Jumalan tähtien yläpuolelle, ja minä istuudun seurakunnan vuorelle pohjimmaiseen pohjolaan, minä nousen pilvien kukkuloitten yläpuolelle, minä teen itseni Korkeimman vertaiseksi.” (Jes. 14:13, 14, As) Kun asetamme edelläolevat raamatunpaikat yhteen hyvintunnetun kertomuksen kanssa siitä, mitä tapahtui Eedenissä, niin meillä on kuvaus enkelistä, joka oli määrätty ensimmäisen ihmisparin vartijaksi ja joka antoi asemansa nousta päähänsä ja tuli kunnianhimoiseksi saada olla Jehova Jumalan kaltainen ja aloitti vieraannuttamalla tuon ensimmäisen ihmisparin Tekijästään. Hän teki itsestään pettävän, vastustavan, nielevän Perkeleen. – 1. Moos. 3:1–19.
Ei ole näin ollen tarua, että ”teidän vastustajanne, Perkele, kulkee ympäri kuin karjuva jalopeura koettaen niellä jonkun”. – 1. Piet. 5:8, Um.