Perustiko Kristus katolisen kirkon?
Katolinen kirkko väittää juontavansa alkujuurensa Kristuksen ja apostolien ajasta. Antavatko historian ja Jumalan Sanan, Raamatun tosiasiat tukensa tälle väitteelle? Jos eivät, niin mitä tosiseikat osoittavat katolisen kirkon alkuperästä ja kehittymisestä
ROOMALAISKATOLINEN kirkko, ja yksin se, on itsensä Kristuksen Jeesuksen perustama Kolumbuksen ritarien uskonnollisen tiedoitustoimiston mukaan. Ottaen huomioon sen seikan, että apostoli Paavali neuvoo meitä: ”Varmistautukaa kaikesta, pitäkää kiinni siitä, mikä on oikein”, ja että: ”havaittakoon Jumala totuudelliseksi, vaikka jokainen ihminen huomattaisiin valehtelijaksi”, niin tutkikaamme noita väitteitä siinä valossa, mitä Kristilliset Kreikkalaiset Kirjoitukset heittävät tähän asiaan. Tämän pitäisi tyydyttää täysin kaikkia, jotka pitävät roomalaiskatolista kirkkoa oikeana kirkkona, koska se väittää, että ”ne olivat roomalaiskatolisen kirkon jäseniä, jotka Jumalan henkeyttäminä kirjoittivat Uuden Testamentin kokonaisuudessaan”. – 1. Tess. 5:21; Room. 3:4, Um.
Jos Kristus Jeesus ja hänen apostolinsa perustivat tosiaan roomalaiskatolisen kirkon, niin miksi me sitten etsimme turhaan Matteuksesta Ilmestyskirjaan asti mitään mainintaa ”Pyhästä Isästä” eli paavista, kardinaalikollegiosta, arkkipiispoista, metropoliitoista, patriarkoista, monsignoreista, piispoista, papeista, apoteista, munkeista ja nunnista? Raamatun kertomus puhuu kristittyjen järjestämisestä silloin, mutta jos katolisen kirkon rakenne on sopusoinnussa varhaiskristittyjen järjestön kanssa, niin miksi me emme löydä yhden yhtäkään mainintaa siitä, ei edes vihjausta sen monimutkaisesta järjestelmästä? Jeesus sanoi päinvastoin: ”Joka teidän keskuudessanne tahtoo olla ensimmäinen, se olkoon teidän orjanne”, ja: ”Yksi on teidän opettajanne, ja te olette kaikki veljiä. Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaassa.” – Matt. 20:27; 23:8, 9.
Edelleen, jos Kristus perusti roomalaiskatolisen kirkon, niin miksi me haemme turhaan Pyhästä Raamatusta sellaisia esityksiä, mitkä ovat hyvin yleisiä tuossa kirkossa, kuten: kolminaisuus, kiirastuli, messu, kuolematon sielu, paasto, yhdeksänpäiväiset sielumessut, rippi, katumusharjoitukset, pyhä vesi, Marian palvominen, saastaton sikiäminen, Marian taivaaseenastuminen jne.?
Me luemme toisaalta Raamatussa paljon sellaisista asioista, joita roomalaiskatoliset papit mainitsevat harvoin, kuten: synnin palkka on kuolema, ylösnousemustoivo, uudet taivaat ja uusi maa ja, ennen kaikkea, Jehovan nimen tärkeys. – Katso Roomalaisille 6:23; Johannes 5:28, 29; Ilmestyskirja 20:5, 6; 2. Pietari 3:13; Psalmi 83:19 [Herra = Jehova]; Johannes 17:4, 6; Apostolien teot 15:14.
Kristus ei sekaantunut politiikkaan. Hän sanoi Pilatukselle, että hänen valtakuntansa ei ollut osa maailmasta, sillä muuten hänen seuraajansa olisivat taistelleet ehkäistäkseen hänen luovuttamisensa. Ja opetuslapsi Jaakob sanoi: ”Te avionrikkojat, ettekö tiedä, että maailman ystävyys on vihollisuutta Jumalaa vastaan? Joka siis tahtoo olla maailman ystävä, siitä tulee Jumalan vihollinen.” Mutta katolinen kirkko on tuhatviisisataa vuotta sekaantunut politiikkaan. Valioesimerkki tästä on ovela, taitava ja viekas kardinaali Richelieu. Hänen esimerkkinsä on niin huomattava, että katolismielinen Hollywood ei rohjennut kuvata häntä kardinaalina peläten katolisen kirkon vihaa. Voisimmeko kuvitella Pietarin tai Johanneksen näyttelevän kardinaali Richelieun osaa? – Joh. 18:36; Jaak. 4:4.
Lisäksi on katolinen kirkko käyttänyt väkivaltaa oppiensa levittämiseksi siitä lähtien, kun se alkoi Konstantinuksen aikana. Erittäin huomattava tässä suhteessa oli Kaarle Suuri, ensimmäinen paavin kruunaama keisari. Ota huomioon myöskin niiden miljoonien elämä, joka meni hyödyttömillä ristiretkillä, ristiretkeilijäin häikäilemätön kokonaisten kaupunkien, miesten, naisten ja lasten, surmaaminen, mihin roomalaiskatoliset kenraalit syyllistyivät Euroopan uskonsotien aikana, ja kuten tehtiin Pariisissa Pärttylinyönä v. 1572. Ota huomioon myöskin ne pirulliset kidutukset, joita pelätty inkvisitio määräsi ja jotka ovat vertaansa vailla ihmiskunnan historiassa. Katolilaisuuden puolustajat, sellaiset kuin Gibbons kirjassa Faith of Our Fathers, puolustelevat näitä tekoja viittaamalla protestanttisten lahkojen suvaitsemattomuuteen. Mutta se ei todista Kristuksen perustaneen katolista kirkkoa, vaan ainoastaan, että hän ei perustanut noita protestanttisia lahkojakaan!
Julkinen lehdistö otsikoi kirjoituksensa helmikuussa 1954: ”Italian poliisi poistaa Yhdysvaltojen rahoittaman kirkon nimen”, mikä osoittaa, että katolinen kirkko harjoittaa yhäkin suvaitsemattomuutta. Niin, sillä roomalaiskatolinen poliisi poisti roomalaiskatolisessa Italiassa (joka on enemmän kuin 99-prosenttisesti roomalaiskatolinen katolisen Almanacin mukaan) protestanttisen kirkon nimen sen seinistä roomalaiskatolisten viranomaisten määräyksestä, mikä perustui Vatikaanin ja Mussolinin allekirjoittamaan kirkkosopimukseen.
Voisimmeko kuvitella Jeesuksen tai hänen apostoliensa teetättävän tällaista? He osoittivat päinvastoin, että kristityt käyttävät hengellisiä aseita, heidän miekkansa on Jumalan Sana ja että kosto kuuluu Jehovalle, ja hän maksaa. – 2. Kor. 10:4; Room. 12:19.
JOLLEI KRISTUS, NIIN KUKA SITTEN?
Jollei Kristus Jeesus perustanut katolista kirkkoa, niin kuka sen teki ja milloin ja miten? Apostoli Paavali ennusti, että hänen kuolemansa jälkeen oli tuleva kristilliseen seurakuntaan suden kaltaisia miehiä, ”jotka väärää puhetta puhuvat, vetääkseen opetuslapset mukaansa”. – Apt. 20:29, 30.
Kirjoittaessaan Tessalonikan kristityille, että he eivät odottaisi Kristuksen palaavan heidän aikanaan, Paavali varoitti, ettei se tapahtuisi, ennenkuin tulisi luopumus, että tuo luopumus eli laittomuuden salaisuus oli jo vaikuttamassa hänen päivänään ja että se puhkeaisi kukoistukseensa sen jälkeen, kun hän ja toiset, jotka toimivat ehkäisijöinä, olisivat pois tieltä. (2. Tess. 2:5, 7, 9) Jos sellaiset olosuhteet alkoivat ilmaantua apostolien ollessa elossa, niin mitä voitiin odottaa sen jälkeen, kun apostolit olivat poistuneet näyttämöltä? Mitä? Huomaa vastauksena tähän kysymykseen, mitä historioitsija Lord sanoo kirjassaan Old Roman World tämän luopumuksen vähittäisestä kehittymisestä:
”Ensimmäisellä vuosisadalla ei ollut monta viisasta tai jalosukuista kutsuttu. . . . Toisella vuosisadalla . . . oli muodin tai vallan silmissä häpeä olla kristitty.” Mutta tuolla vuosisadalla ”tulivat piispat vaikutusvaltaisiksi, eivät kuitenkaan yhteiskunnassa, vaan kristittyjen keskuudessa”. Tämä tuo mieleen, mitä apostoli Johannes sanoi eräästä Diotrefeestä, ”joka haluaa olla ensimmäinen heidän joukossaan” ja joka ei ottanut arvoa-antaen vastaan mitään, mitä Johanneksella ja toisilla hänen kanssaan olevilla oli sanottavana. – 3. Joh. 9.
”Kolmas vuosisata”, Lord jatkaa kirjassa Old Roman World, ”näki kirkon voimakkaampana laitoksena”, vaikka ”valtion harjoittama vaino lakkasi vasta neljännellä vuosisadalla, kun keisari Konstantinus kääntyi [ainoastaan näennäisesti, koska häntä ei ”kastettu”, ennenkuin hän lepäsi kuolinvuoteellaan]; kun kirkko yhdistettiin valtioon, . . . tuli säätyluokan ihmisiä kirkkoon. Kun kristillisyydestä tuli hovin ja ylhäisöluokkien uskonto, niin sitä käytettiin tukemaan juuri niitä varjopuolia, joita vastaan se alkujaan taisteli. Kirkko ei tullut ainoastaan pakanafilosofien erehdysten läpitunkemaksi, vaan se myöskin omaksui monta itämaisen palvonnan muotomenoa.”
Me näemme täten, että kun luopiokristillisyys liitti itseensä pakanafilosofiaa ja uskontoa ja löi kättä valtion kanssa maallisen maineen, rikkauden ja poliittisen vallan hankkimiseksi, niin se oli katolisen kirkon alku sellaisena, kuin se on ollut tunnettu kuluneet tuhatkuusisataa vuotta. Vaikka se väittää olevansa kihlattu Kristukselle, niin sillä on ollut maailmallisia rakastajia Konstantinuksen ajoista Francoon asti, jonka äänen se sallii kuulua määrätessään piispojaan Espanjaan.
Vaikka katolisen kirkon syntymä voidaan asettaa vuodeksi 325 jKr., jolloin Konstantinus ratkaisi kolminaisuusriidan Nikeassa Athanasiuksen hyväksi ja Areiosta vastaan, niin vasta vuoden 440 jälkeen tuli Rooman hiippakunnan piispasta Leo I:stä todellisuudessa ensimmäinen paavi. Hän oli ensimmäinen Rooman piispa, joka kykeni ottamaan kiistattoman ylivallan toisiin hiippakuntiin, joihin kristitty maailma oli siihen aikaan jakautunut, nimittäin Konstantinopolin, Antiokian ja Aleksandrian hiippakuntiin, nähden.
Tultuaan Rooman piispaksi Leo I sanoi julkeasti: ”Minä uudistan jälleen hallituksen tämän maan päälle, en tuomalla keisareita takaisin, vaan julistamalla uuden teokratian, tekemällä itsestäni Kristuksen sijaisen sen lupauksen perusteella, mikä annettiin Pietarille, jonka seuraaja minä olen, ennallistaakseni lain, rangaistakseni rikoksista, hävittääkseni kerettiläisyyden, rohkaistakseni kykyjä, säilyttääkseni rauhan, parantaakseni riitaisuudet, suojellakseni oppineisuutta, vedoten rakkauteen, mutta halliten pelolla. Kuka muu kuin kirkko voi tehdä tämän? Teokratia luo uuden sivistyksen. Minä en kanna otsaripaa, vaan kolminkertaista kruunua, sellaisen yleisen vallan vertauskuvaa, minkä edestä raakalaisuus pakenee.” – Beacon Lights of History, III osa, sivv. 244, 245.
Jollakulla oli jo Paavalin päivinä samanlainen kunnianhimo kuin Leo I:llä, kuten näkyy Paavalin korinttolaisille kirjoittamista sanoista: ”Te olette jo ravitut, teistä on tullut jo rikkaita, ilman meitä teistä on tullut kuninkaita! Kunpa teistä olisikin tullut kuninkaita, niin että mekin pääsisimme kuninkaiksi teidän kanssanne!” (1. Kor. 4:8) Leo III toteutti täysin määrin Leo I:n kunnianhimon, kun hän kruunasi Kaarle Suuren joulukuun 25. pnä v. 800 jKr. germaanisten kansojen Pyhän Rooman keisarikunnan hallitsijaksi. Tässä on meillä roomalaiskatolisen kirkon asteettainen kehitys.
Paavali ilmaisi varhaiskristillisestä seurakunnasta tämän huolestumisen: ”Sillä minä kiivailen teidän puolestanne Jumalan kiivaudella; minähän olen kihlannut teidät miehelle, yhdelle ainoalle, asettaakseni Kristuksen eteen puhtaan neitsyen. Mutta minä pelkään, että niinkuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän mielenne ehkä turmeltuu pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka teissä on Kristusta kohtaan. Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin toista Jeesusta kuin sitä, jota me olemme saarnanneet, tai jos te saatte toisen hengen, kuin minkä olette saaneet, tai toisen evankeliumin, kuin minkä olette vastaanottaneet, niin sen te hyvin kärsitte. – 2. Kor. 11:2–4.
Tässä se on. Samoin kuin ”suojeleva kerubi” salli kunnianhimonsa muuttaa hänet tottelevaisesta henkiluomuksesta Saatana Perkeleeksi, ja samoin kuin valikoitu ja puhdas viinipuu Israel salli itsensä pilaantua turmeltuneeksi villiviiniksi, niin sallivat monet puhtaana ja siveänä neitsyenä alkaneesta kristillisestä seurakunnasta Saatana Perkeleen ja hänen maailmansa yllättää itsensä, niin että he tulivat uskottomiksi Herralle Jeesukselle Kristukselle ja tuottivat kaikenlaista huonoa hedelmää, jolloin he tulivat tunnetuiksi katolisena kirkkona. Sen sijaan siis, että Kristus olisi perustanut katolisen kirkon, sen onkin tehnyt todellisuudessa Saatana Perkele. – Jer. 2:21; Hes. 28:14–16.