Kirkon johtajat pulassa

Amerikan yhdistyneen luterilaisen kirkon luoteissynodilla oli vuoden 1955 jälkipuoliskolla kolme kerettiläisoikeudenkäyntiä pappeja Crist, Gerberding ja Wrigley vastaan. Julkiset sanomalehdet ilmoittivat ensimmäisestä näistä, että Crist kielsi Aadamin olleen vastuussa ihmisen syntisyydestä, väitti, ettei Jumala vastaa rukouksiin, että rukouksella on ainoastaan se henkinen voima, mikä rohkaisee anojaa auttamaan itseään tai olemaan toimelias toisten palveluksessa, kielsi Jeesuksen neitseellisen syntymän, Kristuksen ylösnousemuksen ja taivaaseen nousemisen sekä kehitteli sellaisia luonnollisia selityksiä Jeesuksen Kristuksen ihmetöistä, kuin seuraava, mikä koskee kansanjoukkojen ruokkimista muutamalla leivällä ja kalalla: ”Ehkä hän koetti saada ne, jotka olivat tuoneet evästä mukanaan, jakamaan niille, joilla ei sitä ollut.”

The Christian Century, viikkolehti, joka ei edusta mitään määrättyä uskonsuuntaa, esitti näistä marraskuun 23. p:n numerossaan 1955 muun muassa seuraavia huomioita: ”Luther oli laajasanainen ja vaihteleva kristitty, joka sanoi paljon eri asioita eri aikoina. . . . [On] vaikea kuvitella, että kukaan voisi väittää tietävänsä täsmälleen, mitä luterilaisuus oikeastaan on. . . . Cristiä ja Gerberdingiä ja Wrigleytä koskeva pulma on siinä, että he uskoivat, mitä heille opetettiin luterilaisissa seminaareissa. Ja nuo seminaarit ovat yhteydessä koko kirkon kanssa. Kirkollisten auktoriteettien täytyy näin ollen ennemmin tai myöhemmin ratkaista, mitä on tehtävä sellaisille synodien toimeenpanovirkailijoille ja paikallisille pappismiehille, jotka erottavat toisia pappeja siksi, että nämä ottavat vakavasti sen, mitä heille on opetettu kirkollisissa kouluissa.”

Toimittaja selitti sitten ajatelleensa samalla tavalla kuin nämä papit, sanoen: ”Me muut valitamme, että parhaan koulutuksen varmat tulokset eivät näytä koskaan pääsevän seurakuntiin. Ei ole ihme, jos rangaistus on niiden harvojen kohtalo, jotka yrittävät sitä!” Hän lohduttautuu sitten niillä sanoilla, mitkä muuan Yhdysvaltojen etevimmistä jumaluusoppineista, valtioliiton jumaluusopillisen seminaarin varajohtaja Reinhold Niebuhr lähetti erään mainitun pastorin seurakunnalle: ”Haluan neuvotella jonkun virkaveljeni kanssa, koska ajattelen, että kristittyjen johtajien tulisi ehdottomasti kannattaa näitä nuoria miehiä, joiden opetukset eivät ole lainkaan kerettiläisiä, vaan sopusoinnussa kirkon kristillisen vakaumuksen ytimen kanssa.”

Kahdennenkymmenennen vuosisadan ”parhaan koulutuksen varmat tulokset” ovat siis Cristin ilmaisemat mielipiteet, nimittäin, ettei tule uskoa Raamattuun Jumalan Sanana eikä luottaa sen kertomuksiin enempää, kuin jos ne olisivat kenen arveluttavan älyn tai nuhteettomuuden omaavan kirjailijan tai historioitsijan tahansa kirjoittamat. Näin sanoo erään Yhdysvaltojen huomattavimman ”kristillisen” viikkolehden toimittaja. Ja tämä on ”sopusoinnussa kirkon kristillisen vakaumuksen ytimen kanssa” valtioliiton jumaluusopillisen seminaarin varajohtajan mukaan. Totisesti ’sokea johtaa sokeaa’ nykyään. – Matt. 15:14.