Intiaani etsii Jehovan todistajia
INTIAANIT muodostavat enemmistön Bolivian asukkaista. He asuvat pääasiassa vuoristossa ja laajalla altiplanolla, 400 metriä korkealla ylätasangolla, mikä ulottuu Bolivian pohjoisosasta etelään ja sijaitsee kahden mahtavan vuorijonon, itäisten ja läntisten Kordillieerien eli Andien, välissä.
Vaikka he pitävät lujasti kiinni perimätiedoistaan, varsinkin uskonnollisissa asioissa, niin jotkut heistä ovat tulleet pois vanhasta asiainjärjestelmästä ja osoittaneet suurta kiinnostusta Jehovan tuntemista ja hänen lupaamaansa uutta maailmaa kohtaan. Esimerkiksi: Kun Cochabamban lähetyskodissa soi ovikello ja eräs lähetystyöntekijöistä meni katsomaan, niin hän hämmästyi nähdessään intiaanin seisovan siellä kädessään kirja ”Olkoon Jumala totinen”. Intiaani tervehti sisarta espanjaksi sanoen: ”Terve, sisareni.”
Noin kuusi kuukautta aikaisemmin oli joku ystävä antanut hänelle Raamatun, jota hän alkoi lukea. Hän tuli oman Raamattunsa tutkimisen avulla vakuuttuneeksi, että Jehova on ainoa tosi Jumala. Hän yritti opettaa tätä totuutta paikkakuntansa evankeliseen kirkkoon kuuluville, mutta tuloksetta. He väittivät, että Jeesus on ainoa Jumala. Tämän jälkeen hän päätti tulla kaupunkiin löytääkseen järjestön, joka palvoi Jehovaa. Hän kulki katua ylös ja toista alas, kunnes löysi rakennuksen, jonka seinässä oli ”Jehovan todistajain Valtakunnansali”. Täältä hän sai käsissään pitämänsä kirjan. Hän liittyi kohta sen jälkeen Jehovan todistajain kanssa suorittamaan palvelusta talosta taloon ja kävi heidän kokouksissaan.
Koska hän osasi puhua quechuaintiaanien murretta, niin hän antoi Jehovan todistajain käyttää itseään ihmeellisellä tavalla. Hän sai yhteyden näihin ihmisiin, jota vastoin me, jotka emme ymmärtäneet kieltä, emme voineet. Kun hän oli puhunut eräällä ovella, niin lähetystyöntekijä pyysi häntä kääntämään, mitä hän oli sanonut. Hän toisti tälle espanjaksi: ”Ihmiskunta on surullisessa ja säälittävässä tilassa nykyään. Mutta Jehovalla on ihmeellinen järjestö ihmisiä varten, jos he vain huomaisivat sen. He nauttivat kukan kauneudesta lyhyen ajan, mutta Jehovan järjestöä voidaan verrata ihanaan iankaikkiseen kukkaan, ja he voivat nauttia sen hedelmiä iankaikkisesti.”
On sanottu, että quechua on erittäin ilmaisukykyistä kieltä. Ja se on vielä ilmaisukykyisempi, kun sitä käytetään Jehovan ylistämiseksi.