Samaan taloon tehtyjen käyntien seuraukset
ON MERKILLISTÄ, että kristitty evankeliuminpalvelija käy melkein jatkuvasti noin 15 vuotta johtamassa raamatuntutkisteluja saman talon väelle. Mutta Akronissa Ohiossa näin on käynyt, kuten kerrotaan:
”Kun noin 15 vuotta sitten saarnasin talosta taloon, jätin Raamatun tutkimisen apuneuvon ’Olkoon Jumala totinen’ eräälle naishenkilölle. Aloitin pian Raamatun kotitutkistelun hänen kanssaan, ja hänet kastettiin kaksi vuotta sen jälkeen kuvaukseksi hänen antautumisestaan palvelemaan Jehova Jumalaa. Mutta jonkin ajan kuluttua tämä henkilö muutti pois talosta.
”Kun tein jälleen myöhemmin evankeliuminpalveluksessa käynnin tähän taloon, tapasin uudet asukkaat. He olivat mies, vaimo ja heidän lapsensa. Tämäkin perhe suostui tutkimaan Raamattua, ja me käytimme jälleen apuvälinettä ’Olkoon Jumala totinen’. He edistyivät Raamatun tuntemuksessa, ja mies omisti myöhemmin elämänsä Jumalan palvelukseen. Mutta ei tässä kaikki.
”Vähän ajan kuluttua saatoin aloittaa raamatuntutkistelun eräille nuorille, jotka olivat muuttaneet taloon. Sanoma lankesi vastaanottaviin sydämiin, koska kaksi nuorista miehistä lopulta vertauskuvasi vesikasteella antautumisensa Jehova Jumalalle. Tulipa toisesta lopuksi kokoajan tienraivaajaevankeliuminpalvelija.
”Voisit ajatella, ettei tuossa samassa talossa enää voinut olla vastaanottavaisuutta. Kuitenkin siihen muutti uudet asukkaat, ja eräänä sunnuntaiaamuna tein evankeliuminpalveluksessa tyttäreni kanssa käynnin jälleen tähän taloon. Sanoin hänelle: ’Jos joku kutsuu minut sisälle, niin uskon aloittavani raamatuntutkistelun.’ Talon rouva kutsui meidät sisälle sanoen haluavansa nähdä Jehovan nimen Raamatussa. Aloitettiin raamatuntutkistelu kirjan ’Olkoon Jumala totinen’ johdolla, ja asukkaat edistyivät niin pitkälle, että omistivat elämänsä Jumalalle, ja heidät kastettiin vuonna 1966.
”Kuitenkaan ei tässä ole vielä aivan kaikki. Siinä talossa on näet nyt uudet asukkaat. Ja kun äskettäin tein käyntejä sillä seudulla, jätin Raamatun tutkistelun apuvälineen ’Asiat joissa Jumalan on mahdotonta valehdella’ talon asukkaille, miehelle ja hänen vaimolleen. Pidän nyt Raamatun kotitutkistelua heille.”