Jumalan nimi ja kristikunta

MONISSA Euroopan kirkoissa saattavat läsnäolijat jumalanpalveluksen aikana katsahtaa ympärilleen ja tarkastella koristeellisia sisustuksia, taidokkaita puuveistoksia, fresko- ja seinämaalauksia, jotka kaunistavat seiniä ja kattoa – muistoja Euroopan taiteen barokkiajalta. Huomioitsijat panevat merkille monia vertauskuvia ja yrittävät pohtia, mitä ne kaikki merkitsevät. Niiden joukossa on yksi vertauskuva, joka saattaa olla hyvinkin arvoituksellinen. Mikähän se on?

Se on useasti ylhäisimmässä paikassa koristeitten joukossa, joten sen täytyy esittää jotain tai jotakuta erityisen tärkeätä. Se näyttää neljän – mutta useimmille ihmisille hyvin oudon – kirjaimen muodostamalta sanalta. Nämä neljä kirjainta on monesti sommiteltu kolmikulmioon, joka kehystää joko maalattua tai veistettyä säihkyvää auringonsädekimppua. Mikä on tämän salaperäisen vertauskuvan merkitys, symbolin, jota ei edes mainita kirkonmenojen aikana?

Sanakirjassa on sille sana, joka on kreikankielinen ja merkitsee ’neljä kirjainta’. Se on ”tetragrammaton”. Sen selitetään olevan ”neljä heprealaista kirjainta, jotka tavallisesti merkitään toisen kirjoitusjärjestelmän mukaan JHVH ja jotka muodostavat Jumalan raamatullisen erisnimen”. Eikö näytä melko oudolta, että Jumalalla on raamatullinen erisnimi, mutta papit puhuvat siitä kuitenkin perin vähän tai ei mitään?

EHKÄ SINUNKIN KIRKOSSASI

Monissa kirkoissa ja katedraaleissa, erityisesti niissä, jotka ovat peräisin 16. ja 17. vuosisadalta tai jopa varhaisemmaltakin ajalta, on nähtävissä tämä Jumalan nimi tetragrammatonin muodossa. Ehkä se on sinunkin kirkossasi. Katselehan ympärillesi ja etsi.

Esimerkiksi Steinhausenin kirkossa Saksassa on katossa freskomaalaus, johon on kuvattu enkeleitä ja pilviä, ja keskustilan täyttää tämän nelikirjaimisen nimen kehystävä kolmio. Ja korkealla katolisen basilikan alttarin yläpuolella Gössweinsteinissa frankkilaisessa Sveitsissä on sama vertauskuva keskellä kullattua auringonsädekimppua. Muita Saksassa olevia paikkoja, joissa Jumalan erisnimi esiintyy heprealaisin kirjaimin, ovat Ottobeurenin basilika, St. Trudpertin pitäjänkirkko Münstertalissa, Vilseckin katolinen kirkko Ylä-Pfalzissa, St. Georgin benediktiiniluostarin kirkko Isnyssa Allgäussa, Zeil-linnan kappeli lähellä Leutkircheä Allgäussa ja Lorenz-kirkko Kemptenissä Allgäussa.

Koska Jumalan erisnimi oli kyllin tärkeä pantavaksi niin merkityksellisiin paikkoihin, kun nuo kirkot rakennettiin, niin miksei tätä nelikirjaimista heprealaista sanaa selitetä seurakuntalaisille? Miksi papit yleensä tosiaan huolellisesti karttavat sitä? Onko tässä nimessä nykyisille teologeille jotain häkellyttävää? Voisiko heidän taipumuksensa kaihtaa tätä aihetta johtua, kuten jotkut väittävät, siitä, että niitä alkuperäisiä ääntiöitä, joita käyttäen tämä nimi lausuttiin, ei enää tunneta? Ei, sitä tuskin voidaan hyväksyä päteväksi syyksi, sillä sittenhän kaikki muutkin Heprealaisten kirjoitusten erisnimet olisi hylätty – esimerkiksi sellaiset kuin Aabraham, Joosua, Melkisedek jne. Voitko kuvitella historiaa ilman nimiä?

Alankomaalainen pappismies Hellmut Rosin myöntää, että kirkonmiesten oli tehtävä ratkaisu Jumalan erisnimen esiintyessä yli 7 000 kertaa Raamatun alkuperäisissä kirjoituksissa. Heidän edessään oleva valinta tämän kirkonmiehen mukaan oli joko ’suhtautua tähän pyhään nimeen vakavasti tai pitää sitä ainoastaan historiallisesti kiinnostavana’.

On ilmeistä, että jotkut varhaisemman ajan pappismiehet suhtautuivat siihen vakavasti. Nördlingenin tuomiokirkon sisällä Saksassa tämä nimi hallitsee näkymää. Erään toisen tuomiokirkon kattomaalauksessa Salemissa lähellä Bodenjärveä Mooses on kuvattu palavan ohdakepensaan luona ja tetragrammaton vertauskuvaa Jumalan läsnäoloa. Nimi on myös nähtävissä Schöntalin luostarikirkossa, eräässä Waldenbuchin kirkossa noin 30 km Stuttgartista, Speinsharthin luostarissa Kemnath/Bayreuthissa Baijerissa ja Fürstenaun evankelisessa kirkossa.

Strassburgin tuomiokirkossa on kellon vasemmalla puolella ympyrä, jossa on kolme sanaa toistensa alla: tetragrammaton ja sana ”Jumala” kreikaksi ja latinaksi. Eikä yksistään Saksassa vaan myös roomalaiskatolilaisuuden omassa kotimaassa on esimerkkejä tästä nelikirjaimisesta Jumalan nimestä. San Vittoren basilikan julkisivussa Varesessa se esiintyy huomattavana pääoven päätykolmiossa. Esiintyypä tämä nimi Pietarinkirkossakin Roomassa ainakin kahdessa paikassa.

Eikö näin ollen pitäisi odottaa, että katolilaisten pitäisi tietää jotain tästä Jumalan erisnimestä – nimestä, joka esiintyy näin huomattavana kirkon koristeissa? Kuitenkin osoittaa erään Toledon katedraalissa Espanjassa käyneen vierailijan kokemus, ettei näin suinkaan ole. Taidemaalari El Greco pani tämän nelikirjaimisen heprealaisen nimen yhteen tässä kirkossa tekemäänsä kuuluisaan seinämaalaukseen. Opas, eräs Barcelonan yliopiston professori, ilmoitti erheellisesti kävijälle noiden kirjainten merkitsevän ”Kunnia Marialle” latinalaisella salakielellä.

MITEN KRISTIKUNTA YLISTÄÄ JUMALAN NIMEÄ?

Kristikunnan katoliset ja protestanttiset kirkot ovat vapaasti käyttäneet Psalmien kirjaa Raamatusta jumalanpalveluksissaan. Kuitenkin sen seurakuntalaisten täytyy usein olla epätietoisia siitä, kuka heidän muodollisten ylistyslaulujensa kohde on, Herra Jeesus Kristusko vai Kristuksen Jeesuksen Isä. Läpi Psalmien alkutekstin esiintyy Jumalan nelikirjaiminen heprealainen nimi useammin kuin missään toisessa Raamatun kirjassa, ja Psalmien perusteema on voimakkaasti esitetty Ps. 34:4:ssä: ”Ylistäkää Jehovaa minun kanssani, ja kiittäkäämme yhdessä hänen nimeään.” (Um) Mutta kristikunnan kirkoissa olevat palvojat laulavat nimettömästä ”Herrasta”.

Suvereenin Jumalan nimen ylistämisen sijasta kirkollinen tapa on ollut vaieta tästä nimestä. Teologi Johann D. Michaelis, jonka 18. vuosisadalla laatimat Heprealaisten kirjoitusten saksankieliset käännökset usein sisältävät nimen ”Jehova”, myöntääkin, että hänen ”ystävänsä vaativat, ettei hän lainkaan panisi tekstiin tätä vierasta sanaa”. Keitä nuo ”ystävät” olivat, hän ei sano, mutta hän vastasi heille, että tavanomainen rehellisyys vaati häntä kääntäjänä jäljentämään Jumalan erisnimen samoin kuin muutkin erisnimet, kuten Aabrahamin, Iisakin ja Joosuan.

Kirkkojen restaurointi ei kuitenkaan ole pysynyt kristikunnan teologian opiskelijoiden aivopesun tasalla. Grenoblen katedraalissa Ranskassa voidaan nähdä esimerkki tästä nelikirjaimisesta nimestä, vaikka se onkin ylösalaisin; myös Sveitsissä Einsiedelnin jesuiittakirkossa Schwyzin kantonissa se on korkealla katossa. Ja Martininkirkossa Oltenissa Sveitsissä ovat kirkon koristajat asettaneet tetragrammatonin paikalle nimen JEHOVAH kokonaisuudessaan.

Ei voi olla epäilystäkään siitä, että kirkon kunnioitus Häntä kohtaan, ”jonka nimi yksin on JEHOVA” (Ps. 83:19, KJ), on suuresti vähentynyt. Esimerkiksi Englannin kuningatar Elisabet I Englannin katolisen kirkon nimellisenä päänä luki (oikein tai väärin) pelastuksen Espanjan armadasta Jehovan kunniaksi, sillä hänen muistomitalissaan sanotaan: “יהוה [ei ’Jumala’ tai ’Herra’] antoi tuulensa puhaltaa, ja he hajaantuivat.” Mutta hänen seuraajansa, kuningas Jaakon, hallitessa päättivät uskonnolliset arvohenkilöt, jotka ryhtyivät kääntämään englantilaista Hyväksyttyä raamatunkäännöstä, noudattaa taikauskoista tapaa ja kauttaaltaan panivat sanan ”HERRA” tai ”JUMALA” miltei joka kohtaan, missä heprealainen tetragrammaton esiintyy.

Kuitenkin voivat St. Nicholasin kappelissa Englannin Wightsaarella kävijät yhä nähdä tetragrammatonin huomattavassa paikassa katossa. Ja Edinburghin kuninkaallisessa kaupungissa nähdään Pyhän Marian katedraalin kuorihuoneen sisäänkäytävän yläpuolella nimi ”JEHOVA” vuodelta 1614 peräisin olevassa piirtokirjoituksessa. Myös Plymouthin kaupungin vaakunassa on kehäkirjoitus: ”Jehovan nimi on vahvin torni.” (Sananl. 18:10) Eikä Westminster Abbeykään Lontoossa ole vailla tätä Luojan nelikirjaimista heprealaista nimeä.

Tanskan ja Norjan kuningas Kristian IV (1588–1648) oli myös yksi kristikunnan hallitsija, joka ilmaisi tuntevansa Jehovan. Hän antoi laatia vuonna 1642 valmistuneeseen Købmagergaden varrella olevaan Kööpenhaminan Pyöreään torniin kuvakirjoituksen, joka voitaisiin kääntää seuraavasti: ”Vallitkoon oikea oppi ja vanhurskaus, Jehova, kruunatun Kristian IV:n sydämessä.” Muuallakin Tanskassa tavataan esimerkkejä tetragrammatonin huomattavasta käytöstä: Pyhän Paavalin kirkon alttaritaulun yläpuolella Bornholmissa, Tønderin ja Møgeltønderin kirkoissa sekä Holmens Kirken (Telakan kirkon) ulkopäädyssä Kööpenhaminassa.

Kuningas Kristian antoi huomattavan sijan Luojan nelikirjaimiselle heprealaiselle nimelle myös Hillerödissä olevan Frederiksborgin linnan salin katossa. Samaten eräässä hänen rahassaan vuodelta 1644 on kirjoitus ”יהוה Justus Judex” eli ”Jehova, vanhurskas Tuomari”.

Ruotsissa on tetragrammaton Hälsingborgissa sijaitsevassa Pyhän Marian kirkossa alttarin edessä olevassa kaiteessa. Suomessa se on nähtävissä mm. Helsingin tuomiokirkon länsi- ja itäpäädyssä, Kauhajoen uudessa kirkossa, Kuopion tuomiokirkossa, Lohjan vanhassa kirkossa, Oulun tuomiokirkossa sekä Turun tuomiokirkon museon parissa messukasukassa.a

Barokkikauden uskonnolliseen koristeluun kuuluvana tetragrammaton-vertauskuva löysi tiensä yli valtameren Amerikkoihinkin. Kolminaisuuden seurakunnan vuonna 1776 valmistuneessa Pyhän Paavalin kappelissa New Yorkin kaupungissa Jumalan nimen neljä heprealaista kirjainta näkyvät heti alttarin yläpuolella. Ne havaitaan myös alttarin yläpuolella olevan holvin keskustassa auringonsäteitä kuvaavan kullatun puisen kehyksen sisällä. Niin ikään Wall Streetin varrella olevan Kolminaisuuden kirkon maalatuissa lasi-ikkunoissa alttarin yläpuolella nähdään kirjaimet, jotka edustavat Jumalan nimeä.

Mutta nyt kristikunnan edustajat ovat valmistautuneet unohtamaan Jumalan oman erisnimen. Toisaalta Jumalan henkeytetty sana sanoo: ”Jokainen, joka huutaa avuksi Herran [Jehovan, Um] nimeä, pelastuu.” (Room. 10:13; Jooel 2:32) Kuitenkin nykyaikaiset papit yhtyvät erään kanadalaisen pappismiehen mielipiteeseen: ”Nimi, minkä ihmiset antavat Jumalalle, on myös merkityksetön. Hän ei todennäköisesti kuuntele heidän rukouksiaan vähemmän huolellisesti siksi, että he puhuttelevat häntä ’Allahiksi’ tai vaikkapa, niin kuin Pohjois-Amerikan intiaanit, ’Manitouksi’.” He jättävät huomioon ottamatta sen seikan, ettei ole kysymys siitä, miksi ihmiset nimittävät Jumalaa, vaan sen sijaan nimestä, minkä Hän itse ilmoittaa omaksi erisnimekseen. – Jes. 42:8, Um.

SALAMYHKÄISYYTTÄ YLLÄPIDETÄÄN

Äänettömyyttä tämän pyhän nimen suhteen noudatetaan siis kautta kristikunnan. Tämän kirkkojen koristelua niin suuresti hallitsevan nelikirjaimisen vertauskuvan merkitys pysyy salaisuutena useimmille kirkonkävijöille. Ehkä he pitävät sitä vain yhtenä uskontonsa salaisuutena, jota he eivät koskaan pysty luotaamaan. Vaikka palvojat kertaavat Herran rukouksen sanoja ”pyhitetty olkoon sinun nimesi”, niin harvat heistä – olkootpa he sitten Palafrugell-Geronan kirkossa Espanjassa tai Belgian valtavassa Arlonin katedraalissa tai Differdingenin ja Düdlingenin kirkoissa Luxemburgissa tai Kaarlenkirkossa Wienissä – ovat tietoisia tämän heidän kirkoissaan olevan vertauskuvan ja lausumansa rukouksen välisestä suhteesta.

Nykyisillä papeilla on tietenkin erityinen syy mielestään ylläpitää Jumalan oman erisnimen pannassa pitämistä uskonnollisissa menoissaan. Nyt on ekumenian aika, jolloin ei panna painoa sille, mitä joku uskoo, vaan sille, miten pitkälle on valmis antamaan myöten Raamatun periaatteissa eriäviä mielipiteitä omaavien uskonnoitsijoitten petollisen yhtymisen saavuttamiseksi. Raamatun hylkääjien mielestä Raamatun Jumala, joka on itse valinnut nimekseen Jehova, on liian ankara, liiaksi kuriapitävä Jumala, joka on liian suvaitsematon valheita, ulkokultaisuutta ja moraalittomuutta kohtaan – Jumala, joka vaatii palvojiltaan yksinomaista antaumusta. – Naah. 1:2, Um.

Kun kristikunnan teologit ja kääntäjät laativat nykyaikaisia raamatunkäännöksiä, niin he näin ollen mieluummin jättävät pois tetragrammatonin tai ymmärrettävämmän Jehovan eli Jahven ja korvaavat sen jollain sellaisella mitään sanomattomalta kuulostavalla ilmaisulla kuin ”Herra”. Raamattu ei kuitenkaan ilmoita mitään muuta nimeä tosi Jumalalle, vaikka se kuvaileekin häntä eri arvonimillä. Sillä on ainoastaan yksi erisnimi Jumalalle – nimi, jonka hän itse julistaa ja jota meidän ei tule jättää huomioon ottamatta. – 2. Moos. 34:5–7, Um.

KRISTIKUNNAN LAIMINLYÖNTI

Se, että kristikunta ei kirkasta Jumalan omaa erisnimeä, on yksi voimakas osoitus siitä, että se on käynyt hyödyttömäksi. Vaikka on niin useita esimerkkejä siitä, miten tämä pyhä nimi oli ennen suuremman kunnioituksen kohde, papit ovat nykyään poistaneet tämän nimen muotomenoistaan. He viisastelevat nimen muodosta, pitäisikö sen olla Jehova vai Jahve vai jokin muu, ja lopuksi päättävät unohtaa sen kokonaan ja korvata sen epämääräisellä arvonimellä ”Herra”.

Mutta tämän kirkonmiesten laiminlyönnin ei sallita jäädä huomaamatta. Raamatun Jumala julisti kauan sitten: ”Minun nimeni on oleva suuri pakanain seassa.” (Mal. 1:11) Hän on herättänyt tänä lopun aikana todistajia äänekkäästi julistamaan hänen nimeään ja mainettaan maan ääriin asti. Nämä Jehovan kristityt todistajat ovat täysin tietoisia velvollisuudestaan seurata uskollisesti Päätodistajan Kristuksen Jeesuksen askeleita. He pitävät aina mielessään sen tosiasian, että Kristus Jeesus ’teki Isänsä nimen tunnetuksi opetuslapsilleen’ palvelusaikanaan maan päällä. (Joh. 17:26) Heidänkin täytyy Jumalan, Korkeimman, antautuneina orjina tehdä tunnetuksi tosi Jumalan erisnimi sekä hänen ihmistä ja maata koskevat suurenmoiset päätöksensä.

[Alaviitteet]

”17–18. Kaksi aivan samanlaista messukasukkaa v:lta 1790. Kasukat ovat tehdyt mustasta sametista ja niissä on myöhemmän ajan luonteenomainen koristelu: selkäpuolella leveä hopeakalunaristi, etupuolella sädekehän ympäröimä Jehovan merkki, reunus kultanauhaa.”

[Kuva s. 172]

Tetragrammaton San Vittoren basilikan julkisivussa Varesessa Italiassa. Samanlainen kuvio on Helsingin tuomiokirkossa

[Kuva s. 186]

Nimi JEHOVAH Martininkirkon katossa Oltenissa Sveitsissä