Mitä kirkoissa tapahtuu?
MUUN muassa viimeaikainen taistelu Irlannin katolilaisten ja protestanttien välillä on saattanut kirkot parrasvaloon. Uutisista ilmenee myös nuorten ilmeinen kiinnostuksen kuohahdus uskontoa kohtaan – monet heistä ovat liittyneet ns. ”Jeesus-vallankumoukseen”.
Tapa, jolla kirkot ja niiden johtohenkilöt suhtautuvat moisiin tapahtumiin, heijastuu usein uutisselostuksissa.
KIRKKOSAARNAT
Saarnojen nimet heijastavat toisinaan maailman ahdistusta. Esimerkiksi Bostonissa Yhdysvalloissa ilmestyvässä ”Globe”-lehdessä taannoin ilmoitettujen saarnojen joukossa oli ”Pelasta minut veljeni kädestä” ja ”Vapaamielinen uskonto sekavalle aikakaudelle”.
Saarnojen nimet näyttävät usein tahallisen epämääräisiltä ja saavat aprikoimaan, mitä ne käsittelevät. Washingtonin (D.C.) alueella oli seuraavanlaisia aiheita: ”Hellittämätön salakirjoitus on uskomatonta” ja ”Riisuttu alastomaksi”. Mitä odottaisit kuulevasi moisissa saarnoissa?
Joidenkin saarnojen nimet vihjaavat siihen, että Jumalalla olisi vajavaisuuksia, tai ne asettavat kyseelliseksi hänen menettelyjensä oikeudenmukaisuudenkin. Eräs Washingtonin (D.C.) Yhdistynyt presbyteerinen kirkko ilmoitti: ”Jumala on suuri siitä huolimatta”. Ja eräs Clevelandin (Ohio) Kristuksen yhdistynyt kirkko ilmoitti kokouspaikkansa edustalla: ”Herra, meillä on melkoisia epäilyjä sen suhteen, miten sinä hoitelet kaikkeutta.”
JUMALANPALVELUKSET
Vaikka puhutaan uskonnollisen kiinnostuksen vähenemisestä, niin jotkin kirkot ilmoittavat suurista kuulijakunnista. Mutta onko se ehdottomasti todistus hengellisestä voimasta? Katsokaamme seuraavia kohtia:
Amerikkalaisen uutistoimiston AP:n uskonnollisten asiain toimittaja George W. Cornell ilmoitti: ”Clen-Mooren Yhdistyneessä presbyteerisessä kirkossa New Castlessa (Pa.) pukeutuu pastori, Jack Heinsohn, toisinaan klovnin asuun ja suorittaa sarjan taitoesityksiä trampoliinilla tehdäkseen ydinkohdat selviksi nuoremmille jäsenille.” – ”The Express”, Easton, Pa., 10.7.1971.
Yhtä outoja ovat tapahtumat eräissä baptistikirkoissa. Ihmisiä kutsutaan katsomaan 25 senttimetriä paksun betonin murtamista ”kädellä ja päällä”. Karaten harjoittamisen lisäksi baptistievankelista Mike Crain suorittaa taidonnäytteitä samuraimiekoilla. ”The News” (Frederick, Maryland, USA) ilmoittaa: ”Pastori Crain näytti koko taitonsa sunnuntai-iltana Kansan baptistikirkossa, kun hän asetti vesimelonin David Gilbertin, erään seurakunnan jäsenen, vatsalle ja silmät sidottuina halkaisi melonin kahtia.”
Reportteri Daryl Lembke huomauttaa, että San Franciscossa ”ei koskaan ole ikävää hetkeä Glide Memorial -metodistikirkossa”. Hän selittää, että kirkko on ollut monien ei-puhdasoppisten tapahtumien kannattaja, mutta että se ”ei todella ollut koskaan niin täynnä, että siellä olisi ollut ainoastaan seisomapaikkoja, ennen kuin kesällä vuonna 1969. Silloin annettiin palkatun kuoron ja urkurin mennä ja Meridian West [jatsiryhmä] korvasi ne. Suunnilleen samanaikaisesti puhdistettiin kirkon pääkuori poistamalla alttari ja saarnastuoli. Piti tehdä tilaa yhtyeelle ja sen kanssa pyörivälle ihmisjoukolle.” – Atlantan ”Journal”, 26.5.1971.
Nämä toiminnat eivät rajoitu yksistään protestanttisiin ryhmiin. Miamin ”Herald”-lehdessä 6.8.1971 ollut otsikko kuului: ”RUKOUS ROCKIN TAHDISSA SAAVUTTAA JUUTALAISEN USKON”.
Ja Chicagon ”Tribune” sanoo 1.8.1971: ”Kansan messut, sellaiset kuin Apostoli Tuomaan kirkossa Hyde Parkissa pidetyt, olivat ainoalaatuisia vähän aikaa sitten. Nykyään ne ovat tavallisia tapahtumia, koska ymmärretään, että elossa varjeltuminen merkitsee nuorten huomioon ottamista.” Vanhoillinen katolinen sanomalehti ”The Defender’s Trumpet” valittaa, että messu ”on muutettu kolmiareenaiseksi sirkukseksi”.
Vaikka moiset menettelytavat saattavat vetää enemmän ihmisiä kirkkoon, niin voidaan kysyä, onko se todella aidon hengellisen voiman merkki.
PAPIT JA SOTA
Kirkoissa kuvastuu erityisesti maailman jakautuneisuus ja erimielisyys sotakysymyksessä. Toisaalta tuhannet katoliset, protestanttiset ja juutalaiset papit palvelevat sotavoimissa pappeina eri uskontokuntiensa hyväksyminä. Yhdysvalloissa on tätä nykyä 1 704 pappia armeijassa, 1 129 ilmavoimissa ja 994 laivastossa, ja nämä palvelevat myös merijalkaväessä. Amerikkalaisia aktiivipalveluksessa olevia tai olleita sotilaspappeja on kaikkiaan noin 30 000, ja noin 3 000 on tähän mennessä palvellut Vietnamissa.
Papeilla on upseerin sotilasarvo. Ja osoitukseksi siitä, että papit osallistuvat suuressa määrin upseeritovereittensa kanssa tukemaan sotaponnistuksia, ”New York Times” -lehti sanoi 22.6.1971:
”Sotilaspappien yhdistyksen viime kuussa pitämä kokous Washingtonissa näytti toisinaan muuttuvan Yhdysvaltojen Vietnamissa harjoittamia sotatoimia kannattavaksi ja sotaa vastustavia mielenosoittajia ja hippejä vastustavaksi kokoukseksi.”
Toisaalta ovat eräät papit katkerasti Yhdysvaltain sotatoimia vastaan ja tekevät kaikkensa niiden lopettamiseksi. Esimerkiksi äskettäin vangittiin kolme pappia, kun he yrittivät varastaa tai tuhota FBI:n asiapapereita ja USA:n armeijan kutsuntavirastojen asiakirjoja Camdenissa New Jerseyssä. ”Time”-lehti selitti 6.9.1971: ”Vangittujen joukossa oli kaksi roomalaiskatolista pappia . . . [sekä] yksi luterilainen pappi.”
SEKAANTUMINEN POLITIIKKAAN
Kirkkojen lisääntyvä sekaantuminen poliittisiin ja yhteiskunnallisiin uudistusliikkeisiin on tunnusomainen piirre nykyisissä uutisissa.
Los Angelesin ”Herald-Examiner” -lehti sanoi 24.7.1971: ”Baltimorelainen pappi, pastori Neil McLaughlin, joka pantiin syytteeseen, koska hän suunnitteli toisten kanssa presidentin neuvonantajan Henry A. Kissingerin kaappaamista keinona tukea rauhaa Vietnamissa, sanoo: ’Pappien ja nunnien täytyy osallistua enemmän asioihin.’
”Pastori Carl Lezak, aluepolitiikassa toimiva chicagolainen pappi, sanoo: ’Saatte nähdä enemmän pappeja politiikassa.”’
Mutta kun otamme huomioon kirkkojen vakavat pulmat ja pappien ristiriitaiset mielipiteet, niin joku voi hyvinkin ihmetellä, miksi pappien suuremman osallistumisen politiikkaan pitäisi odottaa parantavan hallitusten toimintoja.
NAISTEN UUSI OSA
Sen Raamatun määräyksen mukaisesti, että ’vaimo ei saa opettaa eikä vallita miestänsä’, naisilla ei perinteellisesti ole ollut valvonta-asemia kirkoissa. (1. Tim. 2:12) Mutta tämä asenne hylätään uskonnon yhä useammilla aloilla. Uskonnollinen kirjailija Richard Dalrymple sanookin:
”Alttaripojat korvataan nyt eräässä roomalaiskatolisessa kirkossa tytöillä . . . luterilaisilla on naispappi . . . ja tulevana vuonna odotetaan vihittävän virkaan naisrabbiini.
”Viime kuussa valittiin Seattlessa rauhanaatteen ajaja mrs Marcus Rohlfs Amerikan baptistien yhtymän presidentiksi. Kun mrs Lois Stair äänestettiin Yhdistyneen presbyteerisen kirkon korkeimpaan virkaan, presbyteerisen kirkon esimieheksi, niin hänestä tuli ensimmäinen nainen, jolla on tuo asema.” – Los Angelesin ”Herald-Examiner”, 12.6.1971.
Ei ole epäilystäkään siitä, että kirkoissa on epätavallista kehitystä. Todellinen kysymys on tietysti: Mitä Jumala ajattelee tällaisista asenteista ja menettelyistä? Ovatko ne sopusoinnussa hänen mittapuittensa kanssa ja saavatko ne siten hänen hyväksyntänsä? Oletko lukenut kylliksi Raamattua tunteaksesi hänen mielipiteensä näissä asioissa? Sinun kannattaisi tutkia asia.