Syvempää näkemystä uutisiin
Valtioko maksaisi?
● Yhdysvaltain korkein oikeus sääti jonkin aikaa sitten, että osavaltioitten ei tarvitse kustantaa ilmaisia abortteja köyhille. Koska sitä moitittiin monella taholla ”puolueelliseksi”, presidentti Carter sanoi oikeuden tekemän päätöksen tueksi, että ”elämässä on paljon sellaista, mikä ei ole puolueetonta . . . Mutta en usko, että liittohallituksen pitäisi ryhtyä toimimaan, jotta nämä mahdollisuudet yritettäisiin tehdä täysin yhtäläisiksi, varsinkin kun asiaan liittyy moraalinen tekijä.”
Tämän ”moraalisen tekijän” monet unohtavat rynnätessään puoltamaan sitä, mitä he sanovat ”puolueettomaksi”. Pankaamme asia oikeaan perspektiiviin: Ajatteletko, että valtioiden ollakseen ”puolueettomia” pitäisi maksaa lääkärinlaskut, kun köyhät ihmiset käsitellessään huolimattomasti ilotulitusraketteja saavat silmänsä sokeiksi tai räjäyttävät sormensa? Vai olisiko viisaampaa kieltää leikkimästä ilotulitusraketeilla?
Ja kuinka paljon suurempi onkaan moraalinen väärinteko ja vaara, kun ihmiset ”leikkivät” haureudella, mikä on aborttien suurin aiheuttaja. Jos valtioita vaaditaan maksamaan sellaisen ”leikin” seurauksista ”puolueettomuuden” nimessä, niin se olisi samaa kuin sen sanominen, että koska rikkailla on varaa pelata väärin, niin valtioiden pitäisi auttaa köyhiä tekemään samoin! Kuinka paljon viisaampaa naimattomien, ovatpa he rikkaita tai köyhiä, olisikaan pidättyä sellaisesta ”leikistä” ja naimisissa olevien kantaa vastuu omista teoistaan.
Uusi kuritustapako?
● Pettyneet vanhemmat, jotka ovat kokeilleet jokaista nykyaikaista menetelmää saadakseen lapsensa tottelemaan, jättävät tavallisesti kokeilematta sellaisen, mikä tepsii melkein joka kerta. Se on ”niin yksinkertaista”, sanoo ”Psychology Today”-lehti, ”että se jätetään usein huomioon ottamatta”. Onko se jokin hieno uusi käsitys lapsipsykologiasta? Ei, se on vain vanha viisaus.
Kirjoituksessa mainitaan, että tottelevaisuuden vaatimisen sijasta vanhemmat usein ”sanovat esimerkiksi: ’Varokin, jos vielä tapaan sinut tekemästä sitä.’ Tämä on lapselle selvä ohje jatkaa sitä, mitä hän on tekemässä, kunhan vain varoo joutumasta kiinni.” Vanhemmat sanovat myös: ”Haluan sinun lukevan läksysi”, tai jotakin muuta sen tapaista, mutta tämä ilmaisee vain vanhempien halun, ja ”lapsi saattaa harkita sitä sen valossa, mitä HÄN haluaisi tehdä”.
Jotta lapsesta tulisi tottelevainen, artikkelin mukaan ”on ratkaisevaa se, että vanhemmat aloittavat esittämällä vaatimuksen yksiselitteisin sanoin, ja on myös välttämätöntä, että lapsi tietää teidän todella tarkoittavan sitä mitä te sanotte. Te ette PYYDÄ häntä tekemään jotakin, te ette TOIVO hänen tekevän sitä, vaan sen sijaan te KÄSKETTE hänen tehdä sen. . . .
”Kun lapsi oppii tietämään, että hänen vanhempansa tarkoittavat sitä mitä he sanovat”, mainitaan artikkelissa, ”niin hän ei enää yritä puijata heitä, jotta he antaisivat hänen tehdä oman mielensä mukaan.” Vanhemmat, joilla on lujuutta toteuttaa tämä, vaikka tottelemattomuus olisi juurtunut lapseen jo syväänkin, tulevat huomaamaan, että heidän ylimääräiset tämänhetkiset ponnistelunsa tuottavat tulevaisuudessa hyvät osingot. Todellisuudessa tarvitaan vähemmän ponnistelua, kun lapsi oppii toimimaan nopeasti järkevien vaatimusten mukaan, aivan niin kuin viisas Raamatun sananlasku sanoo: ”Kurita poikaasi, niin hän sinua virvoittaa ja sielullesi herkkuja tarjoaa.” – Sananl. 29:17.
Isänmaallisuuden pakottamista
● Palvellaanko demokratian ja isänmaallisuuden etuja parhaiten pakollisilla menoilla? Ilmeisesti Yhdysvaltain Massachusettsin osavaltion lainsäädäntöelin ajattelee siten, koska se jonkin aikaa sitten kumosi kuvernöörin käyttämän veton lain suhteen, joka vaatii koulujen opettajia johtamaan päivittäistä lipuntervehtimisseremoniaa sakon uhalla.
Eräs senaattori oli kehottanut kollegojaan äänestämään lain puolesta ”kaiken pyhän ja hyvän nimessä”. Toinen senaattori suostui ja huomautti, että ”sen jälkeen kun olemme oppineet rukouksen äitimme sylissä, me opimme ensiksi lipulle esitettävän uskollisuudenvalan”.
Senaattorit esittivät tällaista ”logiikkaa” vastoin oman osavaltionsa korkeimman oikeuden päätöstä, jossa lainattiin vuodelta 1943 Yhdysvaltain korkeimman oikeuden päätöstä, joka julisti sellaiset lait perustuslain vastaisiksi. ”Jos pakollista lipuntervehtimistä pidetään voimassa”, sääti maan korkein oikeusistuin, ”meitä vaaditaan sanomaan, että [laki], joka suojelee yksilön oikeutta puhua omia ajatuksiaan, jättää julkiselle viranomaisille mahdollisuuden pakottaa hänet sanomaan, mitä ei ole hänen mielessään.” Yhteisessä mielipiteenilmaisussaan tuomarit Murphy ja Black kirjoittivat: ”Pakon alaisuudessa lausutut sanat eivät todista uskollisuudesta millekään muulle kuin oman edun tavoittelulle. Isänmaanrakkauden täytyy lähteä halukkaasta sydämestä ja vapaasta mielestä ja olla viisaitten lakien rehellisen soveltamisen innoittamaa.”