Konventit jotka edistävät voittoisaa uskoa
YLI 2 000 000 rohkeaa kristittyä seisoo lujana nykymaailmaa kohtaavien monien ongelmien keskellä. Lisäksi koska heidän yli sata kansainvälistä konventtia käsittävä konventtisarjansa saattoi yhteen runsaasti yli 2 000 000 ihmistä, niin se teki heistä kansojen ja yksilöitten huomion kohteen. Ja tosiaan huomiota herättävä oli näiden kristillisten konventtien teema: ”Voittoisa usko”.
Konventin ensimmäisenä päivänä avainpuhe on kiinnittänyt huomion seuraaviin sanoihin: ”Tämä on se voitto, joka on voittanut maailman, meidän uskomme.” (1. Joh. 5:4) ”Millainen on tämä voitto uskon avulla?” kysyi puhuja ja vastasi: ”Se, että ihmisellä on usko, merkitsee, että hän on niin täysin vakuuttunut näkymättömistä tai tulevista asioista, että niistä tulee hänelle todellisuus. Tosi kristillinen usko, joka on aivan erilaista kuin tunteitten lentohiekalle tai taikauskolle rakentuva herkkäuskoisuus, rakennetaan Jeesuksen Kristuksen varmalle perustukselle. ’Kullan, hopean ja kallisarvoisten kivien’ tavoin se on tuhoutumaton.” (1. Kor. 3:11–14) Mutta miten tällainen usko ilmenee?
USKO LÖYTÄÄ KEINON
Joillekuille jo läsnäolo jossakin konventissa asetti uskon koetuksen. Voittoisan uskon henki ilmeni esimerkiksi siitä, mitä eräs Montrealin konventtiin Kanadaan Yhdysvalloista tullut nainen sanoi. Hän tarvitsee munuaisdialyysihoitoa joka toinen päivä. Koska hänellä ei ollut mukana kuljetettavaa laitetta, hänen täytyi mennä jokaista hoitoa varten kaupungin sairaalaan. Estikö se häntä lähtemästä konventtiin? Ei tosiaankaan! Hän sanoi: ”En aio antaa niin pienen asian olla esteenä!” Eikä se ollut.
Voittoisa usko oli myös ilmeinen, kun eräs suuri perhe Yhdysvaltain pohjoisosasta oli läsnä Montrealin konventissa. Tuli oli tuhonnut perheen kodin, ja se asui asuntovaunuksi muutetussa koululaisbussissa. Äiti, joka oli vastikään kastettu kristitty, omaksui asenteen: ”Jehova kyllä pitää huolen.” Suurin osa perheen vähistä varoista käytettiin ajoneuvon tekemiseen kulkukelpoiseksi, mutta sen moottori lakkasi käymästä lähellä Montrealia, ja auton hinaamisesta konventin leirintäalueelle tuli kallis lasku. Toiset todistajat maksoivat vapaaehtoisesti puolet hinauslaskusta, ja saatuaan tietää, ettei moottoria voitu enää korjata, he järjestivät perheelle matkan takaisin kotiseudulle ystävien mukana. Leirintäalueella asuvat antoivat lisäksi perheelle niin paljon rahaa, että se voi ostaa vastaavanlaisen kulkuneuvon palattuaan kotiin. Isä, jota ei ollut vielä kastettu, oli niin liikuttunut tällaisesta vapaaehtoisesta anteliaisuudesta, että hän itki ja sanoi, että hän sai nyt todella kokea sitä rakkautta, josta hän oli lukenut Jehovan todistajien julkaisuista. – Joh. 13:34, 35.
New Orleansissa pidettyjen ”Voittoisan uskon” kansainvälisten konventtien tuhansien läsnäolijoiden joukossa oli naimisissa oleva sisar, joka oli siellä ”yksin” nelivuotiaan lapsensa ja puolivuotiaan vauvansa kanssa. ”Kukaan muu perheestämme ei ole totuudessa”, hän kirjoittaa, ”ja siellä Superdomessa ollessani minusta tuntui kuin olisin ollut keitaassa. Tiesin nauttivani siitä ja odotin sen olevan hyvä, mutta minulla ei ollut aavistustakaan siitä, mikä ilo odotti minua, kun sain olla yhdessä kaikkien noiden veljien ja sisarten kanssa.” Varta vasten äänitetty musiikki oli myös sykähdyttävää. ”Kun ensimmäistä laulua laulettiin”, hän myöntää, ”en voinut laulaa sitä, koska itkin ilosta.”
HE SAIVAT VOITON USKON AVULLA
Konventin suurissa kuulijakunnissa oli monia, jotka olivat juuri saaneet voiton uskon avulla. Miten? Hylkäämällä maailmalliset tapansa, omistamalla elämänsä Jehova Jumalalle Jeesuksen Kristuksen kautta ja tulemalla kastetuiksi vedessä. Niistä 785 051:stä, jotka olivat läsnä Yhdysvalloissa pidetyissä kahdessakymmenessä kansainvälisessä konventissa, 5 539 kastettiin. Jumalan pyhän hengen avulla jotkut heistä olivat tehneet syvällisiä persoonallisuuden muutoksia. – Kol. 3:8–10.
Esimerkiksi eräs mies ja hänen vaimonsa olivat huumeitten käyttäjiä, kun vaimo alkoi tutkia Raamattua vuonna 1974. Vaikka mies jatkoi sellaista elämäntapaa, ”vaimo valitsi Jehovan tien”. Vuonna 1976 maallinen hallitus myönsi miehelle avioeron, mutta vuonna 1977 hän menetti kaiken maailmallisen omaisuutensa. Silloin hän muisti, mitä hänen vaimonsa oli sanonut ”viimeisistä päivistä”. (2. Tim. 3:1–5) Oltuaan yhteydessä moniin kristikunnan uskonsuuntiin hän tuli vakuuttuneeksi siitä, että ne eivät opettaneet Raamatun totuutta. Niinpä mies rukoili Jumalaa osoittamaan hänelle tosi uskonnon ja auttamaan häntä mielenrauhan saamisessa. Eräänä päivänä hän sai paikallisen valtakunnansalin osoitteen, ja hän muistelee:
”Menin sinne samana iltana ja sain Raamatun ilmaiseksi eräältä veljeltä, vaikka tarjouduin maksamaan siitä. Ulkonäköni oli saanut hänet vakuuttuneeksi siitä, että tarvitsin Raamatun, sillä tukkani ulottui vyötärölleni asti. Aloin lukea sitä samana iltana, ja jonkin ajan kuluttua havaitsin, etten ymmärtänyt sitä. Niinpä menin takaisin hakemaan lisäapua ja sain Totuus-kirjan [Totuus joka johtaa ikuiseen elämään], ja minulle sanottiin, että eräs veli tutkisi kanssani. Suostuin siihen mielelläni.
”Sen jälkeen entinen vaimoni ja minä menimme uudelleen naimisiin (1. heinäkuuta 1978), ja meillä oli etu olla yhdessä 16- ja 14-vuotiaitten poikiemme kanssa ’Voittoisan uskon’ konventissa, missä minut kastettiin [22. heinäkuuta].”
ONNELLISIA PERHEITÄ JOILLA ON VOITTOISA USKO
Eronneita aviopuolisoita ei voi yhdistää uudelleen toimeton usko – pelkkä johonkin hengelliseen uskominen. Siihen tarvitaan dynaamista uskoa – todella voittoisaa uskoa. Aikana, jolloin avioliitot särkyvät ja perheet hajaantuvat, sellainen usko voittaa. Se johtaa onnelliseen perhe-elämään.
”Voittoisan uskon” kansainvälisten konventtien kuulijakunnat koostuivat suuressa määrin kristityistä perheistä, joita Jumalan sana Raamattu opastaa. On kiinnostavaa, että eräässä Kanadan konventtikaupungissa apulaispormestari mainitsi: ”Maininnan arvoinen seikka on teidän ilmeinen kiinnostuksenne perhe-elämää kohtaan ja vanhurskauteen johtava elämäntapanne. Tämä minua kiinnostaa ja olen iloinen nähdessäni teidän tekevän jotakin sen hyväksi.”
Näiden kansainvälisten konventtien neljännen päivän teema olikin sopivasti: ”Usko huonekuntasi pelastamiseksi.” (Hepr. 11:7) Puheessa ”Avioliiton ongelmista selviytyminen nykymaailmassa” osoitettiin selvästi, että ihmisyksilöitten itsekkyys on usein avio-ongelmien perussyynä. Mutta kristillisiä ominaisuuksia kehittämällä aviomiesten on mahdollista olla Jumalan miehiä ja aviovaimojen Jumalan naisia. Ohjelman eri osat eivät jättäneet epäilystä siitä, että voittoisan uskon avulla on mahdollista tehdä perhe-elämä onnelliseksi.
Mutta onnellisuuden saavuttaminen avioliitossa voi vaatia joidenkin muutosten tekemistä. Esimerkiksi Winnipegin kansainvälisessä konventissa Manitobassa kerrotussa kokemuksessa eräs mies myönsi: ”Minun oli myös vaikea omaksua johtoasemaa, koska oli paljon helpompi antaa [vaimoni] ottaa johto. Mutta ajan mittaan se on onnistunut.” – Ef. 5:21–23, 33.
Miten ilahduttavaa onkaan havaita kokonaisten perheiden ilmaisevan voittoisaa uskoa nykymaailmassa! Todella huomionarvoinen oli se suuri perhe, joka oli läsnä espanjankielisessä kansainvälisessä konventissa Los Angelesissa Kaliforniassa. Raamatun totuus alkoi suotautua perheeseen vuonna 1917, jolloin isoisä alkoi lukea Jumalan kansan julkaisuja. Vuosia myöhemmin leskeksi jäänyt isoäiti muutti Meksikoon ja alkoi tutkia Raamattua joidenkin koko ajallaan Valtakuntaa julistavien kanssa tuossa maassa. Hänen kahtatoista poikaansa ja tytärtään vaadittiin ottamaan osaa lukemalla kirja ja esittämällä siitä selostus. Nykyään yli 150 tämän suvun jäsentä ilmaisee voittoisaa uskoa, ja heidän joukossaan on vanhimpia, avustavia palvelijoita ja tienraivaajia (”hyvän uutisen” kokoajanjulistajia). Tämän suvun 106 jäsentä oli läsnä Los Angelesin espanjankielisessä konventissa.
VOITTOISA USKO NUORTEN KESKUUDESSA
Jos halutaan saavuttaa onnellinen perhe-elämä, niin lapsia ja nuoria ei saa jättää huomioon ottamatta. Sopivasti siksi koko konventtipäivä oli omistettu teemalle: ”Nuoret, olkaa esimerkkejä uskossa.” (1. Tim. 4:12) Tämän päivän ohjelmaan sisältyi uskoa vahvistava näytelmä ”Nuoret – mikä on elämänne tavoite?” Se käsitteli nuoren Timoteuksen uskoa ja epäitsekästä Jumalan palvelusta kristityn apostoli Paavalin toverina.
”Voittoisan uskon” kansainvälisessä konventissa Milwaukeessa Wisconsinissa oli näyttelijöiden joukossa kolme lihallista veljestä. He kaikki olivat sitä mieltä, että ”heidän uskonsa suurin koetus ja vahvistuminen tapahtui, kun heidän isänsä kuoli äkillisen sairauden jälkeen”. Mikä oli auttanut näitä nuorukaisia saamaan voittoisan uskon? Yksi heistä, Lawrence, vastasi: ”Totuus on pitänyt perheemme koossa. Kun isäni oli elossa, hän oli tiukka meitä kohtaan. Hänellä oli tapana koota meidät pojat yhteen ja kertoa meille elämän tosiasioita.” ”Ja hän kannusti meitä aina menemään eteenpäin”, lisäsi Lester, iältään 17-vuotias. Hän huomautti myös: ”Äiti jatkoi hänen jäljissään ja organisoi perheemme menemään eteenpäin uskossa.” 20-vuotias Leon, joka esitti Timoteusta näytelmässä, sanoi: ”[Seurakunnan] vanhimmat, jotka pitivät meille seuraa ja pyysivät meitä mukaansa kenttäpalvelukseen, auttoivat meitä pitämään uskomme lujana.” Kristityillä nuorilla on tosiaan usko, joka voittaa nykyajan maailmassa.
HYÖTY JO ILMEINEN
Nämä kansainväliset konventit on suunniteltu edistämään voittoisaa uskoa. Mutta ne, jotka noudattavat Jumalan sanaa, ovat jo ilmaisseet hyötyneensä sen neuvoista. Eräs motellin omistaja San Franciscossa Kalifornian alueella totesi: ”Oli mukavaa pitää motelli täynnä Jehovan todistajia. Lapsenne käyttäytyvät niin hyvin. He eivät renkkaa jääkoneita, he eivät leiki hissillä eivätkä juoksentele pitkin käytäviä, niin kuin lapset yleensä tekevät.”
San Juanin kaupungissa Puerto Ricossa Jehovan todistajilla oli myös kansainvälisiä konventteja. Siellä eräs hotellin johtaja sanoi: ”Olen erittäin iloinen lapsista. Meillä ei ole mitään vaikeuksia heistä, ja he käyttäytyvät erittäin hyvin. Vaikka hotellissa on yli 200 Jehovan todistajaa vieraana, täällä on hyvin hiljaista. Toivon, että [kaikki jotka] ovat täällä, olisivat Jehovan todistajia. En ole koskaan nähnyt mitään tämänkaltaista, että niin monet lapset ja aikuiset voivat olla niin yksimielisiä ja nöyriä.”
Mies, joka on ollut yhdeksän vuotta sen stadionin vartijana, jota Jehovan todistajat käyttivät San Juanissa, sanoi: ”Olen todennut järjestön ihmeelliseksi . . . se on minulle hyvin mukavaa. Minulla ei ole mitään vaikeuksia teidän kanssanne. Katsokaa, minulla ei ole edes pamppua. Mutta niin ei ole muissa uskonnollisissa kokouksissa. Te kohtelette minua hyvin kunnioittavasti . . . Jopa lapset tottelevat minua! Sellaista ei muulloin tapahdu!”
VOITTOISA USKO EDISTÄÄ VELJEYTTÄ
Nämä Jehovan todistajien konventit ovat herättäneet paljon huomiota. Yksi siihen vaikuttanut seikka on ollut vallitseva veljeyden ja ykseyden henki. Esimerkiksi kun Wesley Jackson kirjoitti lehteen The Times – Picayune, hän kuvaili todistajat ”hyviksi ihmisiksi, jotka viettävät erittäin moraalista elämää, mikä tekee heistä hyvin perhekeskeisiä”. Hän sanoi myös: ”Ne monet tuhannet todistajat, jotka ovat täällä tällä viikolla ja joiden keskuudessa on kaikkia eri muotoja ja kokoja, värejä ja kansallisuuksia, ovat pohjimmiltaan hyvin hartaita kristittyjä, joiden uskonnolliset vakaumukset eroavat jonkin verran kristillisen yhteisön muun osan vakaumuksista. Se, että he muodostavat kiinteän kokonaisuuden, käy ilmi niistä suurista väkijoukoista, jotka ovat suuntautuneet tähän kaupunkiin ensimmäiseen niistä kahdesta kansainvälisestä kokouksesta, jotka pidetään New Orleansissa.”
Jehovan todistajien keskuudessa ilmeinen veljeyden ja ykseyden henki pantiin merkille myös lehden Washington Afro-American pääkirjoituksessa 24. kesäkuuta 1978. Siinä sanottiin:
”Vaikka rotusuhteiden parantamisessa on tapahtunut paljon edistystä, eräät tutkijat ovat viime aikoina nähneet masentumisen aihetta. Heidän arviointinsa: harvat mustat ja valkoiset istuvat samoilla kirkonpenkeillä.
”Jehovan todistajien ’Voittoisan uskon’ kansainvälisen konventin ohjelmien aikana on ilmeistä, ettei sellaista erottelua esiinny. Käynnissä olevan kokouksen 48 000 edustajaa R.F.K. –stadionilla syövät, palvovat ja seurustelevat keskenään ilman mitään rotuerottelua.”
Koska Jehovan todistajat ymmärtävät, että Jumala ”teki yhdestä ihmisestä jokaisen ihmisten muodostaman kansan”, niin he ovat ykseydessä kautta maailman. (Apt. 17:26) He tietävät niin kuin kristitty apostoli Pietarikin, että ”Jumala ei ole puolueellinen, vaan jokaisessa kansassa se, joka pelkää häntä ja toteuttaa vanhurskautta, on hänelle otollinen”. (Apt. 10:34, 35) Vaikka siis rotu- ja kansallisuuserot sekä muut jakaumat edelleen pirstovat ihmissukua, ”Voittoisan uskon” kansainväliset konventit todistavat koko maailmalle, että on olemassa yksi yhdistynyt kansa, joka ilmaisee voittamatonta uskoa.
”USKOMME JULISTUS”
Näissä kansainvälisissä konventeissa on tosiaan tähdennetty voittoisaa uskoa. Esimerkiksi esitelmä vahvisti uskoa Jehovaan ja hänen messiaaniseen Kuninkaaseensa. Esitelmä, jonka aihe oli ”Jeesus Kristus – voittoisa Kuningas jolle kansojen on tehtävä tili”, kuvaili eloisasti Jumalan Poikaa soturikuninkaana, jonka täytyy ratsastaa totuuden, nöyryyden ja vanhurskauden asian puolesta ja taistella uuden järjestyksen perustamiseksi koko maan päälle. – Ps. 45:4–6; Jes. 26:9.
Miten sopivaa olikaan, että Jehovan todistajat esittivät ’Uskonsa julistuksen’ näiden kansainvälisten konventtien ollessa meneillään kautta maapallon! He ovat tehneet sen joka konventissa. Nämä kristityt, joilla on voittoisa usko, ilmaisevat ilonsa sen johdosta, että he kuuluvat ainoaan todella kansainväliseen veljesseuraan maan päällä. He ilmaisivat päättäneensä mennä eteenpäin Korkeimman Jumalan Jehovan palveluksessa ja julistaa julkisesti Valtakunnan sanomaa tämän asiainjärjestelmän loppuun saakka. Sitä paitsi he ovat päättäneet, etteivät he koskaan käännä selkäänsä Hänelle, joka on tehnyt niin paljon heidän hyväkseen ja antanut tarkoituksen heidän elämälleen.
VOITTOISA USKO EDELLYTTÄÄ TOIMINTAA!
Mutta on eri asia esittää uskoa koskeva vakuutus kuin panna se toimintaan. (Jaak. 2:18–20) ”Voittoisan uskon” kansainvälisen konventin perjantaiaamu omistettiin kenttäpalvelustoimintaan. Mukanaan kirjallisuutta konventtia mainostavissa värikkäissä kasseissa osanottajat todistivat talosta taloon, liikepaikoilla, kaduilla ja muualla. Esimerkiksi yli 20 000 todistajaa osallistui tähän toimintaan Philadelphiassa Pennsylvaniassa ja sen esikaupungeissa. New Orleansissa Louisianan osavaltiossa yli 30 000 osallistui tähän työhön.
Monissa tapauksissa television tai muiden tiedotusvälineiden henkilökuntaa lähti todistajien mukaan perjantaiaamuna kenttäpalvelustoimintaan. Washingtonin osavaltiossa ilmestyvän sanomalehden Everett Heraldin toimituskuntaan kuuluva Cheryl Ernst kirjoitti: ”He marssivat Kingdomesta [Seattlessa] 40 000 hengen vahvuisena joukkona kuin Joosuan armeija . . . Usko oli heidän panssarinaan, Raamattu heidän aseenaan ja sanat heidän ammuksinaan.”
Millaisen vaikutuksen tämä erikoistoiminta sai aikaan? St. Louisissa Missourissa eräs mies lähestyi katutyötä tekevää todistajaa ja huomautti: ”Sanonpa yhden asian Jehovan todistajista: teidän naisväkenne pukeutuu kuin hienostonaiset.” Ottawassa Ontariossa Kanadassa ilmestyvän Citizen-lehden toimituskuntaan kuuluva Donna Balkan kirjoitti: ”Edustajien ystävällinen, miellyttävä käyttäytymistapa voisi liikuttaa järkkymättömimpiäkin epäuskoisia. Ystävälliset sanat tekivät tyhjäksi yritykset olla eri mieltä heidän kanssaan – ei ole helppoa kiistellä ihmisten kanssa, jotka puhuvat jatkuvasti rakkaudesta, rauhasta ja ’ihanteellisista elinoloista’, jotka Jumalan valtakunta tuo ihmiskunnalle.”
HE VAHVISTAVAT JATKUVASTI VOITTOISAA USKOA
Jehovan todistajat odottavat luottavaisesti ”ihanteellisia elinoloja” ja muita siunauksia, joita Jumalan valtakunta tuo ihmiskunnalle. Mutta Jehova Jumalan palvonta ja hänelle omistettu uskollinen palvelus ovat antaneet heille jo tyydyttävän tarkoituksen elämässä. Ja koska he soveltavat käytäntöön Raamatun periaatteita, he nauttivat nyt onnellisesta perhe-elämästä ja kokevat tyydytystä, joka aiheutuu Jumalan tahdon mukaisista persoonallisuuden muutoksista. Ja nämä kristityt iloitsevat siitä, että tosi veljeys ja ykseys yhdistävät heidät tässä jakautuneessa maailmassa.
Niin, Jehovan kristityt todistajat varaavat todisteen siitä, että usko voi voittaa nykyajan maailmassa. Mutta he tietävät, että on tärkeää vahvistaa jatkuvasti uskoa, ja heidän juuri pitämänsä konventit ovat auttaneet heitä siinä. Eräs konventissa ollut perhe esitti asian osuvasti kirjoittaessaan: ”Veljet, jokainen tuli tästä konventista kykenevämpänä kohtaamaan ne monet ongelmat, joiden kanssa me joudumme tekemisiin jokapäiväisessä elämässä. Kiitoksia teille kaikesta siihen käytetystä työstä, ja koitukoon se kaikki Jehovan ylistykseksi.” Nämä kansainväliset konventit ovat todella edistäneet voittoisaa uskoa.
[Kuvat s. 8, 9]
”Voittoisa usko”
SE ON TOIMIVAA JA TUOTTAA ILOA – kuten havaitsemme tästä onnellisesta Valtakunnan julistajien ryhmästä ja yksimielisestä perheestä, jotka osallistuvat konventin todistamistoimintoihin
Apostoli Paavali rohkaisee nuorta Timoteusta. Opettavia raamatullisia näytelmiä esitetään kaikissa konventeissa
Argentiinalaiset tapaavat afrikkalaisia. Tässä jakautuneessa maailmassa kaikista kansoista olevat Jehovan todistajat muodostavat yhden kansainvälisen veljesseuran
Tämä vastakastettu aviopari on juuri osoittanut osallistuvansa uskon avulla saavutettavaan voittoon