Uskolla parantaminen – kuinka se vaikuttaa?
’”TYTTÖ, jolla on kaulatuki. Ota se pois. Sinut on parannettu. Tule tänne ja ylistä Jeesusta.” Tyttö kävelee istuimeltaan alttarin luo. Hän kertoo, että hänelle on tehty kaksitoista leikkausta ja että hän on ollut nivelreuman vammauttama vuodesta 1973 lähtien. Hän seisoo papin edessä ja liikuttaa kaulaansa edestakaisin. Pappi siunaa hänet, väkijoukko taputtaa käsiään ja pappi sanoo: ”Hänet on parannettu!”’
Kuvittele nivelreumasta parantuneen ihmisen iloa! Tapahtuuko sellaista tosiaan?
Tällaiset Worcester Sunday Telegram -lehdessä olleen uutisen kaltaiset tiedot antavat ymmärtää, että sellaista saattaa tapahtua. Ei ihme, että nykyajan uskolla parantaminen kiinnostaa monia. Laumoittain sairaita ihmisiä menee uskolla parantajien luo toivoen parantuvansa. Täyttyvätkö heidän toiveensa? Onko uskolla parantaminen todella tehokasta sairauksien hoidossa? Kuinka se vaikuttaa?
MITÄ SE ON?
Uskolla parantamista esiintyy oikeastaan eri muodoissa. Länsimaissa sitä esiintyy usein herätyssaarnaajien tai huomattavien uskontojen – kenties karismaattiseen liikkeeseen yhteydessä olevien – pappien pitämissä jumalanpalveluksissa. Tällaiset uskolla parantajat väittävät jäljittelevänsä Jeesusta Kristusta ja hänen apostoleitaan, ja he ajattelevat, että Jumala itse on heidän voimansa lähde.
Toinen ryhmä koostuu ei-kristillisten uskontojen ”parantajista” – voodoopapeista, noitatohtoreista, poppamiehistä ja niin edelleen. Nämä uskovat, että sairaudet ovat pahojen henkien aiheuttamia, ja he suorittavat erilaisia menoja henkien pois ajamiseksi.
Sitten on olemassa ”psyykkisiä kirurgeja”, jotka suorittavat niin sanottuja ”psyykkisiä leikkauksia”. Esimerkiksi Filippiineillä he väittävät pystyvänsä pelkin käsin tavoittamaan sairaitten ihmisten elimistön ja poistamaan sairaita kudoksia ja verihyytymiä. Heidän ”potilaittensa” kerrotaan olevan täysin tajuissaan, eikä jälkeenpäin ole nähtävissä mitään arpia.
Sitten on vielä sellaisia, jotka sanovat, ettei heidän suorittamansa ”parantaminen” liity millään tavoin uskontoon tai uskoon. He puhuvat siitä luonnon tapahtumana, ympärillämme tai elimistössä itsessään olevan salaperäisen parannusvoiman hyväksi käyttämisenä. Jotkut näistä haluavat, että heitä kutsuttaisiin mieluummin ”psyykkisiksi parantajiksi” kuin ”uskolla parantajiksi”.
VAIKUTTAAKO SE?
Vastaus tähän kysymykseen riippuu siitä, keneltä asiaa kysytään. Siihen uskovat kertovat parantumisista, joita he ovat omin silmin nähneet tai itse kokeneet. Epäilijät kertovat tutkijoista, jotka ovat ottaneet selkoa väitetyistä ihmeparannuksista ja ovat tulleet siihen johtopäätökseen, ettei sellaisia tapahdu. Mistä tällainen ristiriita johtuu?
Joskus on mahdollista, että kysymys on pelkästä erehdyksestä. Eräs nainen uskoi vilpittömästi parantuneensa kohdunkaulansyövästä. Hänelle oli suoritettu kliininen koe, joka viittasi syöpään; niinpä hän meni uskolla parantajan luo. Kun koe suoritettiin seuraavan kerran, tulos oli negatiivinen. Hän on täysin vakuuttunut siitä, että uskolla parantaja paransi hänet. Mutta hänen lääkärinsä sanoi, että ensimmäisen kokeen tulos oli vain erheellinen, niin kuin joskus sattuu.
Joskus taas ihmiset, jotka hartaasti toivovat ihmettä, antautuvat toiveajattelun valtaan. Pitkälle kehittyneestä syövästä kärsivä nuori tyttö meni erään uskolla parantajan luo. Myöhemmin hänen lääkärinsä tutki häntä uudelleen. ”Kun lääkäri näki minut, hän ei voinut uskoa silmiään”, hän sanoi onnellisena. ”Minun oletettiin kuolevan kahden kuukauden kuluessa. Mutta mitään ei ollut tapahtunut . . . Minun ei pitäisi olla elossa, mutta en tiedä, miksi Jumala on pelastanut minut.” Ikävä kyllä, vajaan vuoden kuluttua hän kuoli.
Kerran erään lääkärin kerrottiin sanoneen, että hänen potilaansa toipuminen oli ihme. Mutta kun eräs sanomalehden toimittaja ryhtyi tutkimaan asiaa, lääkäri sanoi, että sana ”ihme” oli ”kielikuva”. Hän oli aivan varma, että parantuminen oli ”luonnollinen tapahtuma”. ”Emme mielestäni voi todistaa Jumalan puuttuneen asiaan persoonallisesti”, hän sanoi. ”Olen nähnyt samanlaista tapahtuvan silloinkin, kun uskolla parantaminen ei ole liittynyt asiaan.”
On olemassa seikkoja, jotka tekevät vaikeaksi arvioida, mikä todellisuudessa on aiheuttanut jonkin ”parantumisen”. Mielen vaikutusta ruumiin terveyteen ei vieläkään täysin ymmärretä. Monien sairauksien kulkua ei voida ennalta tietää. Jotkin sairaudet hellittävät, vaikkei tiedetä mistä syystä. Ihmisen elimistö itse parantaa monet taudit, joskus lääkityksen avulla. Tri William A. Nolan mainitsi, että mahdollisesti parannuskokousten voimakas tunteellisuus edistää joidenkin sairauksien tavallista nopeampaa paranemista. Tulisi myös panna merkille, että monet väitetyistä parantumisista ovat vain lievää edistymistä sairaan tilassa.
Jotkut uskolla parantajat tunnustavat sen mahdollisuuden, etteivät monet parantumiset ole ihmeitä. Eräs karismaattiseen liikkeeseen yhteydessä oleva pappi sanoi: ”Osa [parantumisista] on psykosomaattisia, osa hysteerisiä ja osa voidaan selittää luonnollisista syistä johtuviksi.” Sitten hän lisäsi: ”Se ei aiheuta minulle mitään ongelmaa, koska ne silti ovat todellisia.”
Kaikki eivät tietenkään hyväksy sitä ajatusta, että parantumisilla olisi luonnollinen selitys. Monet uskovat vilpittömästi, että ihmeitä tapahtuu ja että jokin yliluonnollinen voima parantaa sairaita. Niinpä asiaa tutkiva saattaisi ajatella: ’Uskolla parantaminen voi vaikuttaa tai olla vaikuttamatta, mutta mitä vahinkoa sen kokeilemisesta voisi olla?’ Tämä on tärkeä kysymys.