Voitko uskoa neitseelliseen syntymään?
JOS Jeesus, Jumalan Poika, todella syntyi neitsyestä, sinun täytyy myöntää, että se oli varmasti historiallisesti merkittävä ihme. Mutta voitko uskoa sen tapahtuneen? Vaikuttaako se millään tavalla elämääsi?
Jotkut niistä, jotka eivät usko neitseelliseen syntymään, sanovat sen olevan epätieteellistä ja ”luonnonlakien” vastaista. Ajattelevatko tiedemiehet siten? Ovatko genetiikan alalla viime aikoina tehdyt havainnot valaisseet millään tavoin asiaa?
Onko se tieteellisesti mahdollista?
Neitseellistä lisääntymistä sanotaan partenogeneesiksi [kreik. parthenos ’neitsyt’, genesis ’synty’]. Tiedemiehet ovat viime aikoina tehneet onnistuneita kokeita partenogeneesistä nisäkkäillä. The Economist -lehden elokuun 1. päivän numero 1981 kertoo: ”Alkion kehittyminen ilman siittiötä on luonnollinen lisääntymiskeino monilla alemmilla eläinlajeilla. . . . Partenogeneesiä on tutkittu käyttämällä koehiiriä. On olemassa useita eri keinoja hiiren hedelmöitymättömän munasolun aktivoimiseksi keinotekoisesti.”
Samoin tri M. B. V. Roberts Marlboroughin Collegesta Englannista kirjoittaa: ”Hedelmöitymätön munasolu otettiin naaraskaniinista, aktivoitiin pistelemällä ja pantiin sitten takaisin kohtuun. Naaraalle oli annettu aikaisemmin hormonihoitoa, niin että sen kohdun limakalvo oli valmistautunut munasolun kiinnittymistä varten. Munasolu kehittyi normaalisti, ja se tuotti normaalilta näyttävän jälkeläisen.”
Onko meillä tämän perusteella aihetta päätellä, että Jumala aikaansai Marian raskauden jollakin senkaltaisella tavalla hedelmöitymättömästä munasolusta? Ei. Oheisesta kuvasta voit nähdä syyn siihen. Jos Marian esikoinen olisi saanut molemmat kromosomit (X) häneltä, jälkeläinen olisi pakostakin ollut naispuolinen.
Jotakin muuta täytyi siis liittyä Jeesuksen sikiämiseen. Enkeli selitti Joosefille, mitä se oli: ”Se, mikä hänessä on siinnyt, on pyhästä hengestä.” (Matteus 1:20) Me emme tiedä tarkalleen, kuinka se tapahtui, mutta meidän täytyy myöntää, että jos kerran ihminen voi jossain määrin ohjailla hedelmöitymisprosessia laboratoriossa, niin ei varmaankaan kaikkeuden Luojan ja Elämänantajan ole mahdotonta tehdä siten ja siirtää Poikansa elämänvoimaa taivaista neitsyttytön munasoluun.
Eri uskontojen tekemiä lisäilyjä
Mutta kuten jo mainitsimme, jotkut vastustavat neitseellistä syntymää muusta syystä. Heidän syynsä liittyy siihen, että eri uskonnot ovat vuosisatojen kuluessa tehneet lisäilyjä Raamatun kertomukseen. Näyttää siltä, että roomalaiskatolinen ja ortodoksinen kirkko olivat haluttomia myöntämään, ettei Marialla ollut mitään erikoisasemaa kristillisessä seurakunnassa sen jälkeen kun hän oli täyttänyt tehtävänsä Jumalan Pojan synnyttämisen yhteydessä. Vuosisatojen kuluessa nämä kirkkokunnat pyrkivät toimenpiteillään korottamaan hänet lähes yhtä korkealle kuin oli niiden kolminaisuusopin mukainen Jumala-käsite.
Vuonna 553 Konstantinopolin toinen kirkolliskokous julisti Marian ”ikuiseksi neitsyeksi”, mikä merkitsisi sitä, että hänen avioliittonsa Joosefin kanssa oli selibaattiavioliitto, etteivät he olleet koskaan sukupuolisuhteissa ja ettei heillä ollut yhteisiä lapsia. Sitten vuonna 1854 paavi Pius IX julisti opin Marian saastattomasta sikiämisestä. Sen mukaan hänet oli varjeltu kaikesta Aadamilta periytyvästä synnistä; itse asiassa hän oli kykenemätön tekemään syntiä. Vuonna 1950 paavi Pius XII julisti uskonkappaleeksi käsityksen, että Maria ihmiselämänsä päättäessään oli noussut ruumiineen taivaaseen. Ja vuodesta 1950 lähtien Vatikaani on pohtinut, kokiko neitsyt Maria lainkaan kuolemaa.
Kirkon virallisesta opetuksesta huolimatta saatamme hyvin esittää epäilyksemme sen suhteen, oliko Maria Jeesuksen syntymän jälkeen ”ikuinen neitsyt”. Tai saiko hän lapsia Joosefista Jeesuksen syntymän jälkeen? Onko sillä mitään merkitystä? On, jos totuudella on merkitystä. Mitä siis Raamattu sanoo?
Matteus mainitsee, että Joosef ”ei ollut sukupuolisuhteissa Marian kanssa, ennen kuin tämä synnytti pojan”, Jeesuksen. (Matteus 1:25) Selostaessaan tässä olevien sanojen ”ennen kuin” merkitystä englanninkielisen raamatunkäännöksen Revised Standard Version katolinen laitos (kustantanut Catholic Truth Society Lontoossa) väittää: ”Tämä merkitsee vain sitä, ettei Joosefilla ollut mitään tekemistä Jeesuksen sikiämisen kanssa. Se ei ilmaise mitään siitä, mitä tapahtui myöhemmin.”
Raamattu ei anna kuitenkaan perustetta olettaa, että mitään ei tapahtunut myöhemmin, ts. että Joosef ja Maria eivät viettäneet normaalia avioelämää. Mikään profetia ei edes viitannut sellaiseen, eikä mikään Jumalan vaatimus edellyttänyt sitä. Heidän yhdyselämällään ja siitä aiheutuvalla perheellisyydellä ei ollut mitään tekemistä Jeesuksen maallisen palveluksen kanssa tai hänen myöhemmän taivaallisen toimintansa kanssa. Evankeliumit eivät suinkaan tue käsitystä Marian ikuisesta neitsyydestä, vaan ne toteavat, että Jeesus oli Marian esikoinen ja että hänellä oli velipuolia ja sisarpuolia. Markus kirjoittaa, että Jeesus saarnasi kotikaupunkinsa Nasaretin synagogassa ihmisille, jotka tunsivat hänet. Useimmat olivat hämmästyneitä Jeesuksen opetuksesta ja sanoivat: ”Eikö tämä ole se puuseppä, se Marian poika ja Jaakobin ja Joosefin ja Juudaan ja Simonin veli? Ja eivätkö hänen sisarensa ole täällä meidän parissamme?” – Markus 6:2, 3; Luukas 2:7.
Katoliset teologit väittävät, että nämä ’veljet ja sisaret’ olivat todellisuudessa serkkuja. Kuitenkin Uusi katolinen tietosanakirja myöntää, että ”ne kreikkalaiset sanat . . . joita käytetään osoittamaan Jeesuksen ja näiden sukulaisten välistä suhdetta, tarkoittavat verisiteiltään täysiveljeä ja täysisisarta”. (New Catholic Encyclopedia, 9. osa, s. 337) Nämä sanat ovat adelfós ja adelfēʹ. Serkkua tarkoittava sana sen sijaan on anepsiós ja sukulaista merkitsevä sana syggenēʹs. (Kolossalaisille 4:10; Luukas 1:36) Ei ole mitään perusteltua syytä ajatella, että evankeliuminkirjoittajat olisivat sekoittaneet nämä sanat. (Vrt. Markus 6:4; Luukas 14:12.) Ei ole myöskään mitään syytä kiistää sitä, että Joosef ja Maria saivat lapsia Jeesuksen syntymän jälkeen.
Oliko Jeesus jumalihminen?
Neitseellistä syntymää koskevaan Raamatun yksinkertaiseen kertomukseen myöhemmin tehty lisäys on se, ettei syntynyt lapsi ollut täysin ihminen vaan ruumiillistuma. Niinpä luterilaisen kirkon käyttämä Athanasiuksen uskontunnustus sanoo, että Jeesus ”on Jumala ja ihminen. . . . Ja vaikka hän on Jumala ja ihminen, ei kuitenkaan ole kahta Kristusta, vaan yksi.”
Kolminaisuutta opettavat uskonnot esittävät, että Jeesuksella oli maan päällä ollessaan kaksi luontoa. Mutta Raamattu ei tue sellaista ajatusta. Apostoli Paavali sanoi Jeesuksesta: ”Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi, . . . Sentähden piti hänen kaikessa tuleman veljiensä kaltaiseksi.” (Heprealaisille 2:14, 17, Kirkkoraamattu) Kuinka hän voi olla ”kaikessa . . . veljiensä kaltainen”, jos hän oli jumalihminen? Paavali kirjoitti filippiläisille ”Kristuksesta Jeesuksesta, joka, vaikka hän oli olemassa Jumalan muodossa, . . . tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi”. (Filippiläisille 2:5–7) Tämä Jumalan taivaallinen Poika siis luopui täysin ”Jumalan muodosta” omaksuakseen ihmisluonnon, tullakseen ihmiseksi. Käsittelemme seuraavaksi sitä, miksi hänen täytyi olla kokonaan ihminen, eikä jumalihminen, sekä sitä, mikä merkitys oli sillä, että syntymä oli neitseellinen.
[Kaavio s. 5]
(Ks. painettu julkaisu)
Naisen munasolussa on kaksi X-kromosomia. Miehen siittiösolussa on yksi X-kromosomi ja yksi Y-kromosomi. Kummaltakin vanhemmalta tulee yksi kromosomi. Jos kaksi X-kromosomia yhtyy, syntyy tyttö; jos taas yksi X- ja yksi Y-kromosomi, lapsi on poika.
Laboratoriossa aikaansaadussa partenogeneesissä saadaan munasolu jakaantumaan ja kasvamaan, joten tuloksena (XX) täytyy olla naispuolinen jälkeläinen.
Sellaista partenogeneesiä ei ole voinut tapahtua Marialle, sillä hänen esikoisensa (Jeesus) oli miespuolinen. Koska Maria oli neitsyt, Y-kromosomi on täytynyt tuottaa ihmeen avulla, kuten Raamattu ilmaisee.