Onko risti kristittyjä varten?

”ÄITINI antoi sen minulle.” ”Se on miehekäs.” ”Pidän sitä koristeena.” ”Tuntisin oloni epämukavaksi ilman sitä.” ”Se suojelee minua pahalta.” ”Kunhan nyt jotain riippuu ketjusta.”

Näin vastailivat useat ihmiset, kun heiltä kysyttiin, miksi he pitivät ristiä. Vaikka ilmeisestikään kaikki eivät pidä ristiä uskonnollisista syistä, sen käyttö on melko lailla muodissa joissakin osissa maailmaa. Jopa neuvostonuorten on nähty pitävän ristiä. Monet liittävät ristiin syvän uskonnollisen merkityksen, sillä kuten eräs nuori yksinkertaisesti sanoi: ”Se on pyhä.”

Mutta onko kristittyjen todella sopivaa pitää ristiä? Esittääkö se täsmällisesti Kristuksen kuolintavan? Ja onko perusteltua vastustaa sen pitämistä edes koristeena? Saadaksemme sen selville tarkastelkaamme ensin ristin alkuperää.

Onko se kristillinen symboli?

Saatat olettaa, että kristityt käyttivät ensimmäisinä ristiä. Kuitenkin The Encyclopedia Americana puhuu siitä, ”miten sekä hindut että buddhalaiset Intiassa ja Kiinassa samoin kuin persialaiset, assyrialaiset ja babylonialaiset sitä muinoin käyttivät”. Samalla tavalla eräs toinen tietosanakirja sanoo, että risti ”oli tunnus, johon liitettiin uskonnollisia ja mystisiä merkityksiä kauan ennen kristillistä aikaa”. – Chambers’s Encyclopaedia, 1969.

Ei ole todellakaan mitään todisteita siitä, että varhaiskristityt käyttivät ristiä palvonnassaan. Kristillisyyden alkuaikoina sen sijaan pakanalliset roomalaiset käyttivät ristiä! The Companion Bible -raamatunkäännös sanoo: ”Näitä ristejä – – käytettiin babylonialaisen auringonjumalan symboleina, ja niitä on ensin nähty Julius Caesarin (100–44 eKr.) rahassa ja sitten Caesarin perillisen (Augustuksen) v. 20 eKr. lyömässä rahassa.” Roomalaisten luonnonjumalalle Bacchukselle kuvattiin toisinaan päänauha, jossa oli muutamia ristejä.

Miten sitten rististä tuli kristikunnan symboli?

Konstantinus ja risti

Vuonna 312 Konstantinus, joka hallitsi nykyään Ranskana ja Englantina tunnettua aluetta, lähti sotimaan lankoansa italialaista Maxentiusta vastaan. Matkalla hän kertoman mukaan näki näyn – ristin, jossa oli sanat ”Hoc vince”, mitkä tarkoittavat kirjaimellisesti ”tällä voita”, tutummin ”tässä merkissä olet voittava”. Voittonsa jälkeen Konstantinus teki rististä armeijansa tunnusmerkin. Kun kristillisyydestä tuli myöhemmin Rooman valtakunnan valtionuskonto, rististä tuli kirkon symboli.

Mutta näkikö Konstantinus todellisuudessa sellaisen näyn? Selostukset tästä tarinasta ovat parhaimmillaankin toisen käden tietoja ja täynnä ristiriitaisuuksia. Olisi selvästikin vaikea löytää epätodennäköisempää ehdokasta jumalallisen ilmoituksen saajaksi kuin Konstantinus. Tämän oletetun tapahtuman aikaan hän oli innokas auringonjumalan palvoja. Konstantinus jopa pyhitti sunnuntain auringonpalvonnan päiväksi. Hänen käytöksensä hänen niin kutsutun kääntymyksensä jälkeen ei myöskään antanut sanottavia todisteita todellisesta omistautumisesta oikeille periaatteille. Murhat, juonittelut ja poliittinen kunnianhimo hallitsivat hänen elämäänsä. Näyttää siltä, että Konstantinukselle kristillisyys ei ollut juuri muuta kuin poliittinen keino yhdistää pirstoutunut valtakunta.

Lisäksi on tuskin lainkaan todisteita siitä, että Konstantinuksen ”näkemä” risti oli todellakin samanmallinen kuin se väline, jota käytettiin Kristuksen surmaamiseen. Monissa kolikoissa, joita Konstantinus oli jälkeenpäin lyöttänyt, on painettuna X:n muotoinen risti, jonka päälle on lisätty ”P”. (Ks. kuva.) W. E. Vinen Uuden testamentin sanoja selittävä sanakirja (An Expository Dictionary of New Testament Words) sanoo: ”Khii eli X, jonka Konstantinus julisti nähneensä näyssä, joka johti hänet taistelemaan kristillisen uskon puolesta, oli sanan ’Kristus’ alkukirjain [kreikan kielessä], eikä sillä ollut mitään tekemistä ’ristin’ kanssa”, siis teloitusvälineen kanssa. Itse asiassa ”näyn” tyylinen risti on lähes identtinen auringon pakanallisen symbolin kanssa.

Miksi sitten ”kristityt” hyväksyivät ristin niin helposti? Vinen sanakirja jatkaa: ”200-luvun puoliväliin mennessä kirkot olivat joko hylänneet eräät kristillisen uskon opit tai omaksuneet niiden irvikuvat. Tämän luopiokirkollisen pappisjärjestelmän arvonannon lisäämiseksi pakanoita otettiin kirkkoon siitä riippumatta, olivatko he uskosta uudestisyntyneitä, ja heidän sallittiin suurimmaksi osaksi pitää pakanalliset merkkinsä ja vertauskuvansa. Niinpä tau eli T, jonka poikkipuu oli tavallisesti laskettu alas, omaksuttiin Kristuksen ristin muodoksi.”

Ristin kehittyminen

Tekikö rakkaus Kristusta kohtaan rististä näin myöhemmin sellaisen uskonnollisen kunnioituksen kohteen? Tietosanakirja Encyclopaedia of Religion and Ethics sanoo: ”300-luvun myötä maagiset uskomukset alkoivat saada tukevampaa otetta kirkon sisällä.” Pelkän ristinmerkin tekemisen ajateltiin olevan taikakeinon tavoin ”varmin suoja demoneja vastaan ja parannus kaikkiin sairauksiin”. Ristin taikauskoinen käyttö on jatkunut meidän päiviimme asti.

Vuosien varrella on kehitetty noin 400 erityylistä ristiä. Aluksi ei kuvattu Kristusta itseään. Sen sijaan oli tapana kuvata nuorukainen pitelemässä jalokivikoristeista ristiä. Myöhemmin kuvaan liitettiin karitsa. Vuonna 691 Trullanumin synodi ”virallisti” ristin, jonka yläpuolelle oli kuvattu nuoren miehen yläruumis karitsan sijasta. Ajan mittaan tästä kehittyi krusifiksi – risti, jossa on Kristuksen ruumis.

Kuoliko Kristus ristillä?

’Mutta eikö Raamattu opeta, että Kristus tosiaankin kuoli ristillä?’ joku saattaa kysyä. Vastataksemme tähän meidän täytyy tutkia niiden kahden kreikkalaisen sanan merkitystä, joita raamatunkirjoittajat käyttivät kuvaillessaan Kristuksen kuolinvälinettä, nimittäin sanoja stau·rosʹ ja ksyʹlon.

Eräs Raamatun tietosanakirja selittää otsikon ”Risti” alla: ”Alkuaan kreikk. staurós tarkoitti teroitettua, pystysuoraa puupaalua, joka oli kiinnitetty lujasti maahan. – – Ne asetettiin vieretysten riveihin muodostamaan suojaava paaluaita asutuksen ympärille, tai niitä pystytettiin yksittäin kidutusvälineiksi, joihin ripustettiin vakavat lainrikkojat julkisesti kuolemaan (tai jo surmattujen ruumiit perin pohjin häpäistäviksi).” – The International Standard Bible Encyclopedia, 1979.

Roomalaiset käyttivät tosin teloitusvälinettä, jonka nimi latinaksi on crux. Ja kun Raamattua käännettiin latinaksi, tätä sanaa crux käytettiin sanan stau·rosʹ vastineena. Koska latinalainen sana crux ja englantilainen sana cross (risti) ovat samankaltaisia, monet otaksuvat virheellisesti, että crux oli ilman muuta paalu, jossa on poikkipuu. Kuitenkin eräs Raamatun sanakirja sanoo: ”Roomalaistenkin keskuudessa crux [= ’risti’ latinaksi] – – näyttää alun perin olleen pystysuora salko, ja tämä on aina pysynyt siinä huomattavampana osana.” – The Imperial Bible-Dictionary.

Kirja The Non-Christian Cross (Ei-kristillinen risti) lisää: ”Missään Uuden testamentin muodostavissa lukuisissa kirjoituksissa ei ole ainuttakaan lausetta, joka todistaisi alkuperäisellä kreikan kielellä edes epäsuorasti sen puolesta, että Jeesuksen tapauksessa käytetty stauros oli jotakin muuta kuin tavallinen stauros [salko tai paalu], ja vielä vähemmän sen puolesta, että se olisi koostunut, ei yhdestä puunkappaleesta, vaan kahdesta kappaleesta, jotka olisi naulattu yhteen ristin muotoon.” Kristus on voitu hyvinkin naulata crux simplex -nimisenä tunnettuun cruxin (stau·róksen) muotoon. Sillä tavalla 1500-luvun roomalaiskatolinen oppinut Justus Lipsius kuvaa sellaista paalua.

Entä toinen kreikankielinen sana, ksyʹlon? Sitä käytettiin Raamatun kreikkalaisessa Septuaginta-käännöksessä Esran 6:11:ssä, joka Kirkkoraamatun mukaan kuuluu: ”Ja minä annan käskyn, että kuka ikinä rikkoo tämän määräyksen, hänen talostaan revittäköön hirsi, ja hänet ripustettakoon ja naulittakoon siihen, ja hänen talostaan tehtäköön siitä syystä soraläjä.” Tässä on selvästi kysymys yksittäisestä puusta, ”hirrestä”.

Useat Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten (Uuden testamentin) kääntäjät kääntävät siksi Apostolien tekojen 5:30:ssä olevat Pietarin sanat seuraavasti: ”Meidän esi-isiemme Jumala on herättänyt Jeesuksen, jonka te tapoitte ripustamalla hänet paaluun [tai ”puuhun” Kirkkoraamatun, Vanhan kirkkoraamatun ja Väliaikaisen käännöksen mukaan].” Saattaisit myös haluta tarkastaa, miten Raamattusi kääntää sanan ksyʹlon seuraavissa kohdissa: Apostolien teot 10:39; 13:29; Galatalaisille 3:13 ja 1. Pietari 2:24.

Vaeltaminen uskon eikä näkemisen avulla

Vaikka jotkut olisivatkin harkinneet todisteita, joiden mukaan Kristus todellakin kuoli paalussa, he eivät ehkä siltikään näe mitään väärää ristin pitämisessä. ’Se on vain koriste’, he saattavat sanoa.

Pidä kuitenkin mielessäsi, kuinka ristiä on käytetty kautta historian – pakanallisen palvonnan kohteena ja taikauskoisesta pelosta. Voisiko ristin pitäminen, vaikka vain koristeenakin, olla sopusoinnussa apostoli Paavalin 1. Korinttolaiskirjeen 10:14:ssä esittämän vakavan neuvon kanssa: ”Sen tähden, rakkaani, paetkaa epäjumalanpalvelusta”?

Entä tosi kristityt nykyään? Heidän pitäisi myös tietää, miten tarpeellista on ’varjella itseään epäjumalilta’, kuten Raamattu neuvoo. (1. Johannes 5:21) Niinpä heidän mielestään risti ei ole sovelias koriste. He muistavat Paavalin lausunnon: ”Kirottu on jokainen, joka on ripustettu paaluun”, ja sen tähden he haluavat ajatella Kristusta mieluummin loistoisana valtaistuimelle asetettuna Kuninkaana. – Galatalaisille 3:13; Ilmestys 6:2.

Vaikka sellaiset kristityt eivät pidäkään ristiä, he arvostavat syvästi sitä tosiasiaa, että Kristus kuoli heidän puolestaan. He tietävät, että Kristuksen uhri on ihmeellinen osoitus ”Jumalan voimasta” ja ikuisesta rakkaudesta. (1. Korinttolaisille 1:18; Johannes 3:16) Mutta he eivät tarvitse mitään aineellista esinettä kuten ristiä, joka auttaisi heitä palvomaan tätä rakkauden Jumalaa, sillä, kuten Paavali kehotti, he ’vaeltavat uskon eivätkä näkemisen avulla’. – 2. Korinttolaisille 5:7.

[Kuva s. 23]

Risti on kehittynyt moniin muotoihin vuosisatojen kuluessa

[Kuva s. 24]

Patsas kreikkalaisesta Marsyas-jumalasta, joka nyljettiin elävältä puunrunkoon sidottuna – Louvre, Pariisi