Miksi on niin paljon rikollisuutta?
”USEIMMAT rikokset ovat omaisuusrikoksia”, väitetään Englannin hallituksen sisäasiainministeriön julkaisemassa kirjasessa. Kuitenkin ihmisiin kohdistuvan väkivallan kerrotaan olevan tuossa maassa ”nopeimmin kasvava rikollisuudenmuoto”, vaikka se muodostaakin vain 5 prosenttia kaikista rikoksista.
Tämä tilanne kuvastaa hyvin rikollisuuden lisääntymistä kaikkialla maailmassa. Lentokonekaappauksista, aseellisista ryöstöistä, raiskauksista ja muista väkivallanteoista kerrotaan jatkuvasti lehtien palstoilla eri puolilla maailmaa, ja ne saavat usein enemmän huomiota osakseen kuin rikokset, joissa ei ole käytetty väkivaltaa. Ilmeisestikin rikoksen kohteeksi voit joutua sekä sinä itse että omaisuutesi. Mutta miksi? Mikä tekee ihmisistä rikollisia?
Monista tulee tilaisuuden tullen rikollisia. Sen vuoksi viranomaiset yrittävät ehkäistä rikollisuuden aaltoa kannustamalla ihmisiä olemaan valppaampia sen suhteen, mitä heidän ympäristössään tapahtuu. Vaikka tällaisiin toimiin on ryhdyttykin rikosten ehkäisemiseksi, niin estävätkö ne ihmisiä tulemasta rikollisiksi? Eivät.
Rikollisten persoonallisuutta on paljon tutkittu. Jumalan sana Raamattu esittää kiinnostavan lausunnon rikollisen ajattelutavasta varoittaessaan sellaisista nuorukaisista, jotka sanovat suostutellen: ”Lähde mukaamme! Väijykäämme verta, vaanikaamme viatonta syyttömästi; nielaiskaamme niinkuin tuonela heidät elävältä, ehyeltään niinkuin hautaan vaipuvaiset; me saamme kaikenlaista kallista tavaraa, täytämme talomme saaliilla; heitä arpasi meidän kanssamme, yhteinen kukkaro olkoon meillä kaikilla.” (Sananlaskut 1:11–14) Ahneus ja materialistinen asenne edistävät rikollisuutta.
Monien tällä vuosisadalla elävien ajattelua hallitsevat myös huumeiden käyttö ja nautintojen tavoittelu. Rahaa tarvitaan kohtuuttoman elämäntavan ylläpitämiseen, vaikka se merkitsisikin toisen ihmisen vahingoittamista tai hänen tappamistaan tuon rahan saamiseksi. Näinä ”kriittisinä aikoina, joista on vaikea selviytyä”, yhä useammista ihmisistä pitää todella paikkansa se, että ”heidän jalkansa juoksevat pahuuteen, kiiruhtavat vuodattamaan verta”. – 2. Timoteukselle 3:1, 3, 4; Sananlaskut 1:16.
Rikos on ”räikeä rikkomus varsinkin moraalia vastaan”, sanotaan eräässä sanakirjassa. (Webster’s Ninth New Collegiate Dictionary) Me elämme moraalin luhistumisen aikaa. Apostoli Paavali varoitti efesolaiskristittyjä ihmisistä, jotka ”vaeltavat mielensä hyödyttömyydessä, samalla kun he heissä olevan tietämättömyyden vuoksi ja sydämensä tunnottomuuden vuoksi ovat mieleltään pimeydessä ja vieraantuneet Jumalalle kuuluvasta elämästä. [He ovat menettäneet] kaiken moraalitajunsa.” Samalla tavoin meidän täytyy nykyään noudattaa tätä varoitusta. – Efesolaisille 4:17–19.
Eivätkö sadististen videonauhoitusten yleistyminen, sodan ihannoiminen ja luvattomien nautintojen itsekäs tavoittelu kaikki edistä sitä, että jotkut muuttuvat rikollisiksi ja tekevät viattomista ihmisistä rikostensa uhreja? Rikollisen juonittelun verkkoon liittyy kuitenkin vielä yksi tekijä. Mikä se on?
Se on Saatana Panettelija. Hänen vihansa sytyttää mielipuolista väkivaltaa ja rikollisuutta, joka on tunnusomaista tälle nykyiselle maailmalle. (1. Johannes 5:19; Ilmestys 12:12) Hänen tarkoituksensa on kääntää kaikki ihmiset pois tosi Jumalasta, Jehovasta. Vaikka hän ehkä onnistuukin saamaan monet ansaansa, Raamattu profeetallisesti paljastaa, että hän ei pysty murtamaan Jumalan tosi palvelijoiden nuhteettomuutta. Lopulta Saatana poistetaan. Mutta merkitseekö Saatanan poistaminen näyttämöltä siltikään rikollisuuden loppua? Entä onko rikollisuuden loppu nyt lähellä?