Lukijoiden kysymyksiä
Miten Jehovan todistajat suhtautuvat varastetun tavaran ostamiseen?
Kristityt eivät halua olla tietoisesti millään tavalla mukana varastetun tavaran tai aineen ostamisessa.
Varastaminen on ehdottomasti väärin. Jumalan Israelille antamassa laissa sanottiin selvästi: ”Älä varasta.” (2. Mooseksen kirja 20:15; 3. Mooseksen kirja 19:11.) Jos varas saatiin kiinni, hänen täytyi olosuhteiden mukaan korvata varastamansa kaksin-, nelin- tai viisinkertaisesti.
Ammoisista ajoista lähtien varkaat ovat yrittäneet myydä varastamansa tavarat edelleen saadakseen nopeasti voittoa ja välttyäkseen joutumasta kiinni heidän syyllisyyttään todistavien tavaroiden kanssa. Tästä syystä he myyvät ne usein niin alhaiseen hintaan, että monien ostajien on vaikea kieltäytyä tarjouksesta. Tällaisesta toiminnasta on saattanut olla kyse tapauksessa, josta kerrotaan 2. Mooseksen kirjan 22:1:ssä: ”Jos joku varastaa härän tai lampaan ja teurastaa tahi myy sen, antakoon viisi raavasta yhdestä härästä ja neljä lammasta yhdestä lampaasta.”
Tuntien tällaisten lakien sovellutukset rabbi Abraham Chill kirjoittaa: ”Varastetun tavaran ostaminen tai vastaanottaminen on kiellettyä, vaikka tavaran ei myönnettäisikään olevan varastettua. Siksi vuohta ei saa ostaa paimenelta, koska hän todennäköisesti tekee kaupan omistajan tietämättä ja aikoo itse pitää rahat.” (The Mitzvot – The Commandments and Their Rationale.)
Jumalan laki ei tosin suoranaisesti kiellä vuohen ostamista paimenelta vain sen aavistuksen nojalla, että paimen saattaa pitää itse työnantajansa rahat ja myydä tosiasiassa varastetun vuohen. Mutta toisaalta Jehovan palvelijoiden ei tulisi tietoisesti olla missään tekemisissä sellaisen kaupan kanssa, jossa tavara (vuohi tai jokin esine) näyttää selvästi kuuluvan jollekulle muulle kuin sen myyjälle tai voi olla varastettua. Jumalan laki osoittaa Jumalan antavan arvoa yksityisomaisuudelle, mutta varas riistää omistajalta tämän omaisuutta. Joku joka ostaa varastettua tavaraa, ei itse ole varsinainen varas, mutta tekemällä kaupan hän vähentää sen todennäköisyyttä, että todellinen omistaja saisi koskaan omaisuuttaan takaisin. (Sananlaskut 16:19; vrt. 1. Tessalonikalaisille 4:6.)
Me kaikki ymmärrämme sen, että ostajat haluavat aina mahdollisimman edullisia tuotteita. Eri puolilla maailmaa asuvat naiset etsivät hyviä alennusmyyntejä, siirtävät hankintojen tekoa alennusmyyntiaikoihin, ostavat tukkukaupoista tai suoraan tuottajilta halvempaan hintaan. (Sananlaskut 31:14.) Edullisen tarjouksen vastaanottamisen tulisi kuitenkin tapahtua moraalinormien puitteissa. Nehemian päivinä uskolliset kieltäytyivät kaupankäynnistä sapattina, vaikka he olisivatkin ehkä voineet tehdä noina päivinä edullisia kauppoja. (Nehemia 10:31; vrt. Aamos 8:4–6.) Kristityt noudattavat samantapaista periaatetta. Se että he kieltäytyvät varastamasta, estää heitä lankeamasta kiusaukseen ostaa huokeita tuotteita, jotka on ilmeisesti varastettu.
Saattaa olla yleisesti tunnettua, että jotkut kauppiaat myyvät varastettua tavaraa. Tai salavihkaan esitetty hinta voi olla niin poikkeuksellisen alhainen, että jokainen järkevä ihminen tajuaa myytävänä olevan tuotteen olevan todennäköisesti laittomasti hankittu. Maan lakikin saattaa edellyttää kansalaisten käyttävän tällaista arvostelukykyä. Eräässä lainopin kirjassa sanotaan:
”[Kätkemisrikokseen] riittävä tietoisuus rikollisuudesta ei edellytä sitä, että syytetty tietää, kuka tavaran on varastanut, keneltä, milloin ja millaisissa olosuhteissa se on varastettu, vaan riittää, että hän tietää sen olevan varastettua. – – Joidenkin tuomioistuinten mielestä tietoisuutta rikollisuudesta voidaan perustella sillä, että vastaaja otti vastaan tavaran sellaisissa olosuhteissa, joiden perusteella jokainen tavanomaisen älykäs ja varovainen ihminen olisi tajunnut sen olevan varastettua.”
Tässä on kristitylle järkevä lisäsyy karttaa varastettujen tavaroitten ostamista. Jos hän ostaisi sellaisia tavaroita, hänestä voisi tulla lain rikkoja. Joissakin maissa katsotaan varastettuja tavaroita ostavan aina – olosuhteista riippumatta – syyllistyvän lain rikkomiseen. Monet ihmiset eivät epäröi rikkoa lakia, jos he ajattelevat, etteivät he jää siitä kiinni. Näin ei ole kristittyjen laita, jotka haluavat olla ”alamaisia esivalloille”. Heidän lainkuuliaisuutensa suojelee heitä siltä, että heitä syytettäisiin lain rikkomisesta, ja he voivat säilyttää hyvän omantunnon Jumalan edessä. (Roomalaisille 13:1, 4, 5.)
Jumalan ystävä Aabraham antoi erinomaisen esimerkin hyvän omantunnon säilyttämisestä. Hänen päivinään neljä itämaista hallitsijaa voitti ne kuninkaat, joiden alaisuudessa Loot asui, ja vei mennessään sotasaaliina monia arvoesineitä. Aabraham ajoi vihollisia takaa, voitti heidät ja toi takaisin varastetut tavarat. Sodoman kuningas sanoi Aabrahamille: ”Pidä sinä tavara” palkkana. Aabraham sen sijaan palautti tavarat oikealle omistajalle sanoen: ”En totisesti ota – – mitään – –, mikä on sinun, ettet sanoisi: ’Minä olen tehnyt Abramin rikkaaksi.’” (1. Mooseksen kirja 14:1–24.)
Kristityt eivät ole kiinnostuneita mistään taloudellisista eduista, joita varastettuja tavaroita hankkimalla voisi saada. Jeremia kirjoitti: ”Peltokana, joka hautoo, mitä ei ole muninut, on se, joka hankkii rikkautta vääryydellä.” (Jeremia 17:11.) Niinpä sen lisäksi, että kristityt toimivat viisaasti karttamalla rikkomasta varastettuja tavaroita koskevia keisarin lakeja, he haluavat kannattaa Jumalan oikeudenmukaisuutta kieltäytymällä tulemasta yhdistetyksi millään tavalla varastamiseen, joka on epäoikeudenmukaisuutta. Daavid kirjoitti osuvasti: ”Vanhurskaan vähä vara on parempi kuin monen jumalattoman tavarain paljous.” (Psalmi 37:16.)