Jumalan kieltäminen 1900-luvulla

”Ihmiset ovat alistuneet siihen, ettei Jumalaa ole, ja järjestävät elämänsä itsenäisesti, olipa siitä hyötyä tai haittaa, välittämättä Jumalasta.” (One Hundred Years of Debate Over God – The Sources of Modern Atheism)

VAIKKA jättiläismäinen puu onkin aluksi vaikuttava, se alkaa lopulta näyttää aivan tavalliselta. Siihen tottuu eikä sen korkeus herätä enää kunnioittavaa ihailua.

Samoin on ateismin laita. Vaikka Jumalan olemassaolon kieltäminen synnyttikin paljon keskustelua 1800-luvulla, se ei enää nykyään järkytä eikä herätä hälyä. Suvaitsevaisuuden aikakautena ateismi on saanut asettua rauhanomaiseen rinnakkaiseloon Jumalaan uskomisen kanssa.

Useimmat ihmiset eivät kylläkään kiellä Jumalaa suoralta kädeltä. Eri puolilla Amerikan manteretta, Eurooppaa ja Aasiaa sijaitsevissa 11 maassa tehdyt mielipidekyselyt sitä vastoin paljastavat, että keskimäärin vain hieman yli kaksi prosenttia ihmisistä sanoo olevansa ateisteja. Ateistinen asenne on silti vallitseva – jopa monien sellaisten keskuudessa, jotka uskovat Jumalan olemassaoloon. Miten tämä on mahdollista?

Jumalan vallan kieltäminen

”Toisinaan ateismi tarkoittaa vain sitä, että Jumala itse asiassa hylätään tai jätetään huomiotta”, todetaan The Encyclopedia Americana -tietosanakirjassa. Tämän vuoksi eräässä sanakirjassa ”ateistin” toisena määritelmänä on ”henkilö, joka kieltää Jumalan moraalisesti; jumalaton ihminen” (The New Shorter Oxford English Dictionary, kursivointi meidän).

Ateismiin saattaa tosiaan liittyä joko Jumalan olemassaolon tai hänen valtansa tai niiden kummankin kieltäminen. Raamatussa viitataan tähän ateistiseen henkeen Tiituksen kirjeen 1:16:ssa: ”He väittävät tuntevansa Jumalan, mutta teoillaan he kieltävät hänet.” (Uusi testamentti nykysuomeksi; vrt. Psalmit 14:1.)

Tällaisen Jumalan vallan hylkäämisen jäljet johtavat ensimmäiseen ihmispariin. Eeva myönsi, että Jumala oli olemassa, mutta halusi silti tulla ”niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan”. Hänen annettiin ymmärtää, että hän voisi olla oma herransa ja laatia oman moraalilakinsa. Aadamkin kielsi myöhemmin Eevan tavoin Jumalan vallan. (1. Mooseksen kirja 3:5, 6.)

Onko tällainen asenne vallalla nykyään? Kyllä on. Riippumattomuuden tavoittelu ilmentää ateismia salakavalalla tavalla. ”Nykyään ihmiset ovat väsyneet elämään Jumalan valvonnan alaisuudessa”, todetaan eräässä ateismia käsittelevässä kirjassa. ”He – – elävät mieluummin vapaina.” (One Hundred Years of Debate Over God — The Sources of Modern Atheism.) Raamatun moraalilait hylätään epäkäytännöllisinä ja epärealistisina. Monet ajattelevat pikemminkin Egyptin faraon tavoin, joka ilmoitti uhmakkaasti: ”Kuka on Herra [”Jehova”, UM], jota minun pitäisi kuulla – –? Minä en tunne Herraa.” Hän ei alistunut Jehovan valtaan. (2. Mooseksen kirja 5:2.)

Kristikunta kieltää Jumalan

Kaikkein järkyttävimmin Jumalan vallan kieltää kristikunnan papisto, joka on korvannut Raamatun puhtaat totuudet ihmistekoisilla perinteillä (vrt. Matteus 15:9). Papit ovat lisäksi tukeneet 1900-luvun verisimpiä sotia ja hylänneet siten Raamatun käskyn osoittaa aitoa rakkautta (Johannes 13:35).

Papisto on kieltänyt Jumalan myös kääntämällä selkänsä hänen moraalinormeilleen, mikä käy ilmi esimerkiksi siitä, että kerta toisensa jälkeen joudutaan nostamaan oikeusjuttuja lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön syyllistyneitä pappeja vastaan. Kristikunnan tila muistuttaa muinaisen Juudan ja Israelin tilaa. ”Maa on täynnä verivelkoja, ja kaupunki on täynnä oikeuden vääristelyä”, kerrottiin profeetta Hesekielille, ”sillä he sanovat: ’Herra on hyljännyt tämän maan, ei Herra näe’.” (Hesekiel 9:9; vrt. Jesaja 29:15.) Ei mikään ihme, että monet ovat jättäneet kristikunnan kirkot kokonaan! Mutta täytyykö heidän luopua uskosta Jumalaan?

Onko ateismiin päteviä syitä?

Olivatpa ateistit nähneet uskonnon ulkokultaisuuden tai eivät, monet heistä eivät vain voi sovittaa yhteen uskoa Jumalaan ja maailman kärsimyksiä. Simone de Beauvoir sanoi erään kerran: ”Minun oli helpompi ajatella maailmaa vailla luojaa kuin luojaa, jonka harteilla olisivat maailman kaikki ristiriidat.”

Todistavatko maailman epäoikeudenmukaisuudet – myös ulkokultaisten uskonnonharjoittajien alulle panemat vääryydet – ettei ole Jumalaa? Ajattelehan: Jos veistä käytetään jonkun viattoman ihmisen uhkailemiseen, vahingoittamiseen tai jopa murhaamiseen, todistaako se, että veitsellä ei ole suunnittelijaa? Eikö se pikemminkin osoita, että tuota esinettä käytettiin väärin? Samalla tavoin monet ihmisten vaikeudet todistavat, että he käyttävät väärin Jumalalta saamiaan kykyjä samoin kuin itse maata.

Joidenkuiden mielestä on kuitenkin epäjohdonmukaista uskoa Jumalaan, koska emme voi nähdä häntä. Mutta miten on ilman, ääniaaltojen ja tuoksujen laita? Emme voi nähdä niitäkään, mutta tiedämme niiden kumminkin olevan olemassa. Keuhkomme, korvamme ja nenämme kertovat sen meille. Uskomme aivan varmasti siihen, mitä emme voi nähdä, jos meillä on siitä todisteita.

Tutkittuaan näitä fyysisiä todisteita – muun muassa elektroneja, protoneja, atomeja, aminohappoja ja monimutkaisia aivoja – luonnontieteilijä Irving William Knobloch sanoi: ”Uskon Jumalaan, koska Hänen jumalallinen olemassaolonsa on minusta ainoa looginen selitys sille, että kaikki on sellaista kuin on.” (Vrt. Psalmit 104:24.) Myös fysiologi Marlin Books Kreider toteaa: ”Sekä tavallisena ihmisenä että elämänsä tieteelliseen tutkimukseen omistaneena miehenä minulla ei ole epäilystäkään Jumalan olemassaolosta.”

Jumalaan uskovat muutkin kuin vain nämä miehet. Fysiikan professorin Henry Margenaun mukaan ”huipputiedemiesten joukossa on vain hyvin vähän ateisteja”. Ei tieteen saavutusten eikä uskonnon epäonnistumisen tulisi saada meitä hylkäämään uskoa Luojaan. Tutkikaamme, miksi on näin.

Vastakohtana tosi uskonto

Yhdysvaltain presidentti Thomas Jefferson kirjoitti vuonna 1803: ”Vastustan kyllä kristillisyyden turmeltuneisuutta, mutta en itse Jeesuksen alkuperäisiä periaatteita.” Kristikunnan ja kristillisyyden välillä vallitsee tosiaankin ero. Monet kristikunnan opinkappaleet perustuvat ihmisten perinteisiin. Tosi kristillisyyden käsitykset pohjautuvat sitä vastoin yksinomaan Raamattuun. Paavali kirjoittikin ensimmäisellä vuosisadalla eläneille kolossalaisille, että heidän tulisi hankkia ”täsmällistä tuntemusta”, ”viisautta” ja ”hengellistä käsityskykyä” (Kolossalaisille 1:9, 10).

Meidän tulisi odottaa oikeilta kristityiltä juuri tätä, sillä Jeesus käski seuraajiaan: ”Tehkää opetuslapsia kaikkien kansojen ihmisistä, kastakaa heidät – – ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä olen käskenyt teidän noudattaa.” (Matteus 28:19, 20.)

Jehovan todistajat tottelevat tätä käskyä nykyään 231 maassa kautta maailman. He ovat kääntäneet Raamatun 12 kielelle ja painaneet sitä pitkälti yli 74 miljoonaa kappaletta. Lisäksi he auttavat parhaillaan yli 4,5:tä miljoonaa ihmistä Raamatun kotitutkisteluohjelman välityksellä ’noudattamaan kaikkea, mitä Jeesus on käskenyt noudattaa’.

Tällä opetusohjelmalla on kauaskantoisia vaikutuksia. Se on tosi valistusta, sillä se ei perustu ihmisen ajatuksiin, vaan Jumalan viisauteen. (Sananlaskut 4:18.) Lisäksi se auttaa kaikkiin kansoihin ja rotuihin kuuluvia ihmisiä tekemään jotakin, mitä ihmisen ”valistus” ei koskaan voinut saada aikaan: pukemaan ylleen ”uuden persoonallisuuden”, joka auttaa heitä kehittämään aitoa rakkautta toinen toistaan kohtaan (Kolossalaisille 3:9, 10).

Tosi uskonto on voittoisa meidän 1900-luvullamme. Se ei kiellä Jumalaa – ei hänen olemassaoloaan eikä hänen valtaansa. Kehotamme sinua ottamaan tästä itse selvää käymällä tapaamassa Jehovan todistajia jossakin heidän valtakunnansalissaan.

[Tekstiruutu s. 6]

ATEISMIN JUURIA VAHVISTETAAN

1700-luvun puolivälissä filosofi Denis Diderot sai tehtäväkseen kääntää yksiosaisen tietosanakirjan englannista ranskaksi. Hän ylitti kuitenkin täysin työnantajansa odotukset. Diderot käytti kolmisenkymmentä vuotta Encyclopédie-teoksensa toimittamiseen; siitä tuli 28-osainen teossarja, joka vangitsi ajan hengen.

Vaikka Encyclopédie sisälsikin paljon hyödyllistä tietoa, se keskittyi ihmisviisauteen. Kirjasarjan Great Ages of Man mukaan se ”uskaltautui saarnaamaan [filosofien] radikaalia uskontunnustusta, että ihminen voisi parantaa osaansa, jos hän uskon sijasta pitäisi järkeä ohjaavana periaatteenaan”. Jumalaa koskevat maininnat loistivat poissaolollaan. ”Aihevalinnallaan”, sanotaan kirjassa The Modern Heritage, ”toimittajat osoittivat selvästi, ettei uskonto kuulunut niihin asioihin, jotka ihmisten täytyi tuntea.” Ei ole yllättävää, että kirkko yritti estää Encyclopédie-teoksen julkaisemisen. Viranomaiset leimasivat sen politiikkaa, moraalia ja uskontoa turmelevaksi.

Vihollisistaan huolimatta Diderot’n Encyclopédien halusi itselleen noin 4 000 ihmistä – melkoinen määrä, kun otetaan huomioon sen huikea hinta. Oli vain ajan kysymys, milloin tästä pinnan alla kytevästä ateismista kehittyisi täydellinen Jumalan kieltäminen.