Ateismin juuret

ELÄMME kriisien kourissa kamppailevalla planeetalla; sanomalehtien uutisotsikoiden pikainen vilkaiseminen vahvistaa tämän todeksi joka päivä. Maailmamme epätoivoinen tila on saanut monet epäilemään Jumalan olemassaoloa. Jotkut ateisteiksi tunnustautuvat jopa kieltävät sen kokonaan. Pitääkö tämä paikkansa sinusta?

Se, uskotko Jumalaan vai et, voi vaikuttaa syvästi tulevaisuudennäkymiisi. Ilman Jumalaa ihmissuvun elossa säilyminen on kokonaan ihmisen käsissä – synkkä ajatus, kun otetaan huomioon ihmisen mahdollisuudet saada aikaan tuhoa. Jos taas uskot, että Jumala on olemassa, hyväksyt todennäköisesti sen, että elämällä tämän planeetan päällä on jokin tarkoitus – tarkoitus, joka saattaa vielä toteutua.

Vaikka Jumalan olemassaolo onkin kielletty aina silloin tällöin kautta historian, ateismista on tullut yleistä vasta viime vuosisatoina. Tiedätkö miksi?

Juurien havaitseminen

Jättiläismäinen puu on vaikuttava näky. Silmä näkee kuitenkin vain sen lehdet, oksat ja rungon. Juuret – puun elämän lähde – ovat piilossa syvällä maassa.

Ateismin laita on paljolti samoin. Mahtavan puun tavoin Jumalan olemassaolon kieltäminen oli kasvanut valtaisaan mittaan 1800-luvulla. Voisivatko elämä ja kaikkeus olla olemassa ilman yliluonnollista Alkusyytä? Onko sellaisen Luojan palvonta ajanhukkaa? Silloiset huomattavat filosofit vastasivat äänekkäästi ja selvästi. ”Samoin kuin emme enää tarvitse moraalilakeja, emme tarvitse myöskään uskontoa”, julisti Friedrich Nietzsche. ”Uskonto on ihmismielen unelma”, vakuutti Ludwig Feuerbach. Ja Karl Marx, jonka kirjoituksilla oli syvällinen vaikutus tulevina vuosikymmeninä, totesi rohkeasti: ”Haluan lisätä mielen vapautta uskonnon kahleista.”

Tällaiset lausunnot tekivät vaikutuksen lukuisiin ihmisiin. He eivät kuitenkaan havainneet muuta kuin ateismin lehdet, oksat ja rungon. Juuret olivat olleet paikoillaan ja versoneet jo kauan ennen 1800-luvun alkua. Yllättävää kyllä, ateismin uutta kasvua edistivät kristikunnan uskonnot! Kuinka niin? Turmeltuneisuutensa vuoksi nämä uskonnolliset instituutiot aiheuttivat paljon pettymystä ja vastustusta.

Siemenet kylvetään

Keskiajalla katolinen kirkko piti jäseniään kuristusotteessa. ”Papisto näytti olevan kykenemätön huolehtimaan ihmisten hengellisistä tarpeista”, todetaan eräässä tietosanakirjassa. ”Korkea-arvoiset pappismiehet, eritoten piispat, värvättiin aateliston keskuudesta, ja he pitivät virkaansa pääasiassa maineen ja vaikutusvallan lähteenä.” (The Encyclopedia Americana.)

Jotkut, kuten Jean Calvin ja Martti Luther, yrittivät uudistaa kirkkoa. Heidän menetelmänsä eivät olleet kuitenkaan aina kristillisiä; uskonpuhdistukselle olivat tunnusomaisia suvaitsemattomuus ja verenvuodatus (vrt. Matteus 26:52). Jotkin hyökkäykset olivat niin raivokkaita, että Thomas Jefferson, Yhdysvaltain kolmas presidentti, kirjoitti kolmesataa vuotta myöhemmin: ”Olisi anteeksiannettavampaa olla uskomatta mihinkään jumalaan kuin herjata häntä liittämällä häneen ne julmat ominaisuudet, joita Calvin sanoi hänellä olevan.”a

Uskonpuhdistus ei selvästikään tuonut takaisin puhdasta palvontaa. Se vähensi kuitenkin katolisen kirkon vaikutusvaltaa. Vatikaanilla ei ollut enää yksinoikeutta uskontoon. Monet liittyivät vastamuodostettuihin protestanttisiin lahkoihin. Toiset, jotka olivat pettyneet uskontoon, tekivät ihmismielestä palvontansa kohteen. Seurauksena oli vapaamielisyys, joka salli monenlaisia käsityksiä Jumalasta.

Skeptisismi versoo

1700-luvulla järkiperäistä ajattelua ylistettiin tavallisesti ihmelääkkeeksi maailman ongelmiin. Saksalainen filosofi Immanuel Kant väitti, että ihmisen edistyksen esteenä oli hänen riippuvaisuutensa politiikasta ja uskonnosta opastuksen antajina. ”Uskalla tietää!” hän kehotti. ”Käytä rohkeasti omaa älyäsi!”

Tällainen asenne oli tunnusomainen valistuksen aikakaudelle, joka tunnetaan myös järjen aikakautena. Se kesti koko 1700-luvun, ja sille oli tyypillistä kiihkeä tiedon etsintä. ”Skeptisismi korvasi sokean uskon”, sanotaan eräässä historiateoksessa. ”Kaikki vanhat oikeina pidetyt opit asetettiin kyseenalaisiksi.” (Milestones of History.)

Uskonto oli niitä ”vanhoja oikeina pidettyjä oppeja”, jotka joutuivat tutkittaviksi. Erään maailmanhistoriaa käsittelevän teoksen mukaan ”ihmisten käsitys uskonnosta muuttui. He eivät tyytyneet enää lupaukseen taivaassa saatavista palkinnoista, vaan vaativat parempaa elämää maan päällä. He alkoivat menettää uskoaan yliluonnolliseen.” (The Universal History of the World.) Useimmat valistusfilosofit halveksivatkin uskontoa. He syyttivät erityisesti katolisen kirkon vallanhimoisia johtajia siitä, että nämä pitivät ihmisiä tietämättömyydessä.

Koska monet näistä filosofeista olivat tyytymättömiä uskontoon, heistä tuli deistejä; he uskoivat Jumalaan mutta olivat sitä mieltä, ettei hän ollut kiinnostunut ihmisestä.b Joistakuista, kuten filosofi Paul Henri Thiry Holbachista, tuli suorasanaisia ateisteja. Holbach väitti, että uskonto ”aiheutti jakaumia, mielipuolisuutta ja rikoksia”. Vuosien mittaan monet muut saivat tarpeekseen kristikunnasta ja yhtyivät Holbachin ajatuksiin.

Kuinka ironista olikaan, että kristikunta vauhditti ateismin kasvua! ”Kirkot olivat ateismin kasvualusta”, kirjoittaa teologian professori Michael J. Buckley. ”Tunnustukselliset uskonnot olivat järkyttäneet ja inhottaneet syvästi lännen omaatuntoa. Kirkot ja lahkot olivat tuhonneet Eurooppaa, panneet toimeen verilöylyjä, vaatineet uskonnollista vastarintaa tai vallankumousta, yrittäneet julistaa pannaan tai syöstä valtaistuimelta hallitsijoita.”

Ateismi kasvaa täyteen mittaansa

1800-luvulle tultaessa Jumalan kieltäminen oli avointa ja täysin yleistä. Filosofit ja tiedemiehet eivät epäröineet ilmaista rohkeasti näkemyksiään. ”Jumala on vihollisemme”, ilmoitti muuan suorapuheinen ateisti. ”Jumalan vihaaminen on viisauden alku. Jos ihmiskunta aikoo todella kehittyä, kehityksen täytyy pohjautua ateismiin.”

1900-luvulla tapahtui kuitenkin salakavala muutos. Jumalan kieltäminen ei ollut enää yhtä hyökkäävää. Toisenlainen ateismi alkoi levitä ja vaikuttaa jopa niihin, jotka väittivät uskovansa Jumalaan.

[Alaviitteet]

[Kuva s. 3]

Karl Marx

[Kuva s. 3]

Ludwig Feuerbach

[Kuva s. 3]

Friedrich Nietzsche

[Kuvien lähdemerkinnät s. 2]

KANSI: Maapallo: British Libraryn luvalla: Nietzsche: Copyright British Museum (ks. myös s. 3); Calvin: Musée Historique de la Réformation, Genéve (valokuva: F. Martin); Marxin valokuva: U.S. National Archives (ks. myös s. 3); planeetat, instrumentit, ristiretkeläiset, veturi: The Complete Encyclopedia of Illustration/J. G. Heck; Feuerbach: The Bettmann Archive (ks. myös s. 3)