”Minä olen kallisarvoinen Jehovalle!”
NÄINÄ ”kriittisinä aikoina, joista on vaikea selviytyä”, monet Jehovan uskolliset palvelijat joutuvat jatkuvasti taistelemaan arvottomuuden tunteita vastaan (2. Timoteukselle 3:1). Se ei ole yllättävää, sillä Saatanan ”vehkeilyihin” kuuluu uskotella meille, ettei kukaan, ei edes Luojamme, rakasta meitä! (Efesolaisille 6:11.) Vartiotornissa 1.4.1995 oli sopivasti kaksi seurakunnan tutkittavaksi tarkoitettua kirjoitusta, ”Sinä olet kallisarvoinen Jumalan silmissä!” ja ”Miten kannustaa rakkauteen ja hyviin tekoihin?”. Näiden kirjoitusten tarkoituksena oli muistuttaa meitä siitä, että Jehova pitää suuressa arvossa ponnistelujamme. Seuraavassa on joitakin arvostavia kommentteja, joita olemme saaneet:
”Niiden 27 vuoden aikana, jotka olen ollut Jehovan todistaja, ei yksikään lehti ole tehnyt minuun yhtä syvää vaikutusta. En voinut olla itkemättä – nämä kirjoitukset todella huojensivat mieltäni. Nyt tunnen, että Jehova rakastaa minua suuresti. On kuin suunnaton taakka olisi nostettu harteiltani.” (C. H.)
”Luin tämän lehden päivän mittaan neljästi. Minusta kirjoituksessa viitattiin hyvin siihen, että jos joku ei ole mielestään minkään arvoinen, hänelle on annettu valheellista opetusta. Aion käyttää tätä kirjoitusta paimennustyössä ja saarnatessani ovelta ovelle.” (M. P.)
”Saatana on tehnyt erinomaista työtä saadakseen nekin, jotka rakastavat Jehovaa, tuntemaan itsensä arvottomiksi ja sellaisiksi, joita ei voi rakastaa. On mitä rohkaisevinta lukea ’uskollisen orjan’ muistutusta siitä, että Jehova rakastaa meitä syvästi ja että hän arvostaa kaikkia niitä pieniä asioita, joita teemme hänen hyväkseen. Minulla on useiden vuosien ajan ollut tuntemuksia, joista puhuitte näissä kirjoituksissa. En ole koskaan tuntenut olevani Jehovan rakkauden arvoinen, ja yritin siksi tehdä hänen palveluksessaan enemmän ja enemmän voidakseni ansaita tuon rakkauden. Vaikuttiminani olivat kuitenkin syyllisyys ja häpeä. Käytinpä siksi palvelukseen miten monta tuntia tahansa tai autoinpa kuinka useaa ihmistä hyvänsä, se ei tuntunut riittävän. Näin itsessäni ainoastaan puutteita. Nyt kun palvelen Jehovaa rakkaudesta, kuvittelen hänen hymyilevän ja olevan ylpeä minusta. Se saa rakkauteni häntä kohtaan kasvamaan vielä suuremmaksi ja saa minut haluamaan tehdä enemmän. Nyt Jehovan palvelukseni tuottaa minulle suunnattomasti iloa.” (R. M.)
”Nämä ovat ehdottomasti hienoimmat, rakentavimmat ja huomattavimmat sydäntä koskettavat kirjoitukset, mitä olen koskaan lukenut! Olen lukenut Vartiotornia 55 vuotta, ja monet numerot ovat olleet merkittäviä. Mutta tälle numerolle eivät mitkään aikaisemmat vedä vertoja siinä, miten se lievittää epäilyksiämme, huoliamme ja pelkojamme siitä, että olisimme arvottomia, ettei meitä rakastettaisi ja ettemme voisi koskaan tehdä tarpeeksi ansaitaksemme Jehovan rakkauden. Tämä Vartiotorni sisältää juuri sellaista hengellistä apua, jota veljemme tarvitsevat kipeästi. Aion käyttää jatkuvasti näitä kirjoituksia paimennustyössä.” (F. K.)
”Niiden meistä, jotka kamppailevat alhaisen itsetunnon tai jopa itseinhon tunteiden kanssa, voi olla hyvin vaikea koota voimansa jatkaakseen totuudessa. Tästä kirjoituksesta heijastui syvä myötätunto ja ymmärtämys, joka oli kuin tyynnyttävää, parantavaa palsamia suoraan sydämeen. Oli hyvin lohduttavaa lukea sellaisia sanoja Vartiotornista ja tuntea epäilyksettä, että Jehova todella ymmärtää! Kiitos, kun muistutitte meitä siitä, että Jehova ei yritä kannustaa kansaansa syyllisyyden, häpeän tai pelon avulla. Vaikka perheemme taloudelliset vaikeudet ja terveysongelmat ovatkin viime aikoina rajoittaneet pahasti saarnaamistyötäni, saan silti tyydytystä siitä, mitä pystyn tekemään. Huomaan olevani paljon onnellisempi palveluksessa, kun pyrin siihen, että rakkaus on tekojeni takana.” (D. M.)
”Olen juuri lukenut kirjoituksen ’Sinä olet kallisarvoinen Jumalan silmissä!’. Jokainen kappale toi kyyneleet silmiini. Olen lähtöisin kodista, jossa osoitettiin vain vähän rakkautta. Minua väheksyttiin ja kiusattiin ja minulle naurettiin. Tunsin siksi jo lapsena itseni arvottomaksi. Minua vaivaavat yhä menneisyydessä syvään juurtuneet tunteet, jotka masentavat minua, kun minulle sattuu jotakin ikävää. Kun lakkasin palvelemasta seurakunnan vanhimpana, tunsin, että olin taas tapani mukaan tuottanut pettymyksen – Jumalalle, perheelleni ja veljilleni seurakunnassa. Nämä tunteet eivät katoa hetkessä, mutta tämä ajankohtainen kirjoitus on auttanut minua pääsemään vähän paremmin tasapainoon. Se on tehnyt elämänkatsomukseni valoisammaksi.” (D. L.)
”Kiitos kirjoituksesta ’Sinä olet kallisarvoinen Jumalan silmissä!’. Tunnen voimakasta vihaa itseäni kohtaan ja syvää arvottomuutta, mikä juontaa juurensa lapsuudenaikaisesta hyväksikäytöstä. On varmasti sopivaa pitää tällaista vääristynyttä ajattelua itse Saatanan vehkeilynä. Se voi jopa sammuttaa elämänhalun. Minun on todella ponnisteltava joka päivä vastustaakseni sitä valhetta, että minua ei voi rakastaa. Tämä kirjoitus merkitsee minulle enemmän kuin arvaattekaan.” (C. F.)
”Veljiä innostaa nykyään erityisesti se ajatus, että Jehova arvostaa pikemminkin rakkaudesta kuin pakosta tai painostuksesta suoritettuja tekoja. On virkistävää ja kannustavaa ajatella Jehovan lämmintä ja rakastavaa persoonallisuutta, hänen palvelijoitaan kohtaan yksilöinä osoittamaansa kiinnostusta ja sitä, miten rakkaudellisesti hän osoittaa välittävänsä meistä. Näin ollen heti kun saimme kirjoituksen ’Sinä olet kallisarvoinen Jumalan silmissä!’, monet ilmaisivat arvostustaan. Se näyttää avaavan monien silmät näkemään, miten kehittää henkilökohtaisempi suhde Jehovaan. Vaimoni ja minä haluamme kertoa, miten suuresti arvostamme viimeaikaisten Vartiotorni-lehtien sävyä ja niissä ilmaistua ymmärtäväisyyttä. Pyrimme käyttämään monia näistä kohdista, kun vierailemme seurakunnissa.” (Eräältä matkavalvojalta.)
”Olen ollut uskollinen lukija lähes 30 vuotta, mutta en ole koskaan lukenut mitään näin innostavaa ja mieltä ylentävää. Vaikuttavien, taitavasti sovellettujen raamatunkohtien ansiosta olen voinut kitkeä pois omien tunteitteni kätkössä olleet valheet ja vetäytyä lähemmäksi Jehovaa. Useita vuosia palvelin Jehovaa syyllisyydentunteesta. Ymmärsin lunnaat ja Jumalan rakkauden vain järkiperäisesti. Kiitos näistä syvää ymmärtämystä osoittavista ja ajatuksia herättävistä kirjoituksista. Toivon saavani lukea monia muita niiden kaltaisia.” (M. S.)
”Kaikilta niiltä 29 vuodelta, jotka olen ollut totuudessa, en pysty muistamaan kirjoitusta, joka olisi herättänyt minussa yhtä suurta kiitollisuutta ja yhtä syviä tunteita. Vaikka olen saanut osakseni paljon rakkautta ja kasvanut huolehtivaisessa perheessä, en ole koskaan tuntenut itseäni arvolliseksi elämään, saati sitten palvelemaan Jehovaa. Tämän kirjoituksen luettuani polvistuin silmät kyynelissä kiittämään Jehovaa. Säilytän tämän kirjoituksen ikuisesti rakkaassa muistossa. Suhtaudun itseeni aivan eri tavoin, koska ymmärrän nyt, että olen kallisarvoinen Jehovalle.” (D. B.)