Hugenottien pako vapauteen
”Kuninkaana ja kuningattarena – – me täten julistamme, että kaikilla ranskalaisilla protestanteilla, jotka etsivät turvapaikkaa tästä kuningaskunnastamme ja tulevat tänne, on meidän kuninkaallinen suojeluksemme – – ja lisäksi pyrimme kaikin järkevin tavoin ja keinoin tukemaan ja auttamaan heitä – – jotta heidän olisi miellyttävää ja helppoa elää ja olla tässä valtakunnassa.”
NÄIN sanotaan Vilhelmin ja Marian, Englannin kuninkaan ja kuningattaren, vuonna 1689 antamassa julistuksessa. Mutta miksi Ranskan protestanttien eli hugenottien, jonka nimisinä heidät tultiin tuntemaan, piti etsiä turvaa ja suojelua Ranskan ulkopuolelta? Miksi heidän pakonsa Ranskasta noin 300 vuotta sitten kiinnostaisi meitä nykyään?
1500-luvun Eurooppaa runtelivat uskontoon liittyvät sodat ja kiistat. Kuohunnalta ei säästynyt Ranskakaan, missä katolilaisten ja protestanttien välillä käytiin uskonsotia (1562–98). Vuonna 1598 Ranskan kuningas Henrik IV allekirjoitti kuitenkin suvaitsevaisuutta ilmentävän käskykirjeen, Nantesin ediktin, jossa protestanttisille hugenoteille myönnettiin uskonnonvapautta. Tämä kahden uskonnon laillinen tunnustaminen oli ainutlaatuista Euroopassa. Se lopetti joksikin aikaa uskonnolliset levottomuudet, jotka olivat jättäneet jälkiään 1500-luvun Ranskaan yli 30 vuoden ajan.
Vaikka Nantesin ediktin oli tarkoitus olla ”pysyvä ja kumoamaton”, se kumottiin vuonna 1685 Fontainebleaun ediktillä. Ranskalainen filosofi Voltaire sanoi myöhemmin tätä kumoamista ”yhdeksi Ranskan suurista onnettomuuksista”. Se johti heti noin 200 000 hugenotin pakenemiseen ulkomaille. Seuraukset ulottuivat kuitenkin vielä pitemmälle. Mutta miksi tuo aiempi, uskonnollisen suvaitsevaisuuden hengessä tehty edikti kumottiin?
Vastustusta alusta asti
Nantesin edikti oli voimassa muodollisesti lähes 90 vuotta, mutta erään historioitsijan mukaan se oli jo ”henkitoreissaan, kun se murhattiin vuonna 1685”. Sitä ei tosiaankaan ollut rakennettu lujalle perustalle. Se myötävaikutti alusta asti ”kylmäksi sodaksi” kuvailtuun tilanteeseen, joka vallitsi katolisen papiston ja niin sanotun R.P.R.:n välillä, kuten papisto tuota reformoitua uskontoa kutsui. Ediktin voimaantulovuodesta 1598 lähtien noin vuoteen 1630 asti sen vastustaminen keskittyi protestanttien ja katolilaisten välisten julkisten väittelyjen ja tunnustuksellisen kirjallisuuden julkaisemisen ympärille. Suvaitsemattomuudella oli kuitenkin monet kasvot.
Taisteltuaan protestantteja vastaan vuosina 1621–29 Ranskan hallitus yritti pakottaa heidät katoliseen katraaseen sortotoimien sarjalla. Tämä ahdistelu voimistui Ludvig XIV:n, ”Aurinkokuninkaan”, aikana. Hänen vainoamispolitiikkansa johti Nantesin ediktin kumoamiseen.
Ote kiristyy
Ote kiristyi muun muassa siten, että protestanteilta peruutettiin vähitellen kansalaisoikeuksia. Vuosina 1657–85 hugenottien vastaisia päätöksiä tehtiin kolmisensataa, usein papiston ehdotuksesta. Niillä hyökättiin heidän elämänsä jokaista piirrettä vastaan. Hugenoteilta kiellettiin esimerkiksi monen ammatin harjoittaminen; he eivät saaneet toimia lääke- ja oikeustieteen aloilla eivätkä edes kätilöinä. Viitatessaan kätilöiden työhön eräs historioitsija kirjoitti: ”Miten kukaan saattoi uskoa elämänsä kerettiläisen käsiin, jonka tähtäimessä oli tuhota koko olemassa oleva järjestys?”
Sortava ote tiukkeni entisestään vuonna 1677. Jokainen hugenotti, joka tavattiin käännyttämästä katolilaista, joutui maksamaan sakkoa tuhat sen ajan frangia. Hugenotteja yritettiin saada kääntymään valtion varojen avulla, jotka olivat peräisin kohtuuttomista veroista. Katoliset papit antoivat vuonna 1675 Ludvig XIV:lle 4,5 miljoonaa sen ajan frangia ja sanoivat: ”Nyt teidän täytyy todistaa kiitollisuutenne loppuun asti käyttämällä arvovaltaanne kerettiläisyyden täydelliseen pois kitkemiseen.” Tästä käännynnäisten järjestelmällisestä ”ostamisesta” oli tuloksena noin 10 000 katolilaiskäännynnäistä kolmessa vuodessa.
Vuonna 1663 kääntyminen protestanttisuuteen tuli laittomaksi. Hugenotit eivät myöskään saaneet asua missä tahansa. Esimerkkinä äärimmäisistä toimenpiteistä on se, että lapset saivat seitsenvuotiaina kääntyä katolilaisuuteen vastoin vanhempiensa tahtoa. Protestanttiset vanhemmat velvoitettiin kustantamaan koulutus, jota heidän lapsensa saivat jesuiitoilta tai muilta katolisilta opettajilta.
Hugenoteista yritettiin tehdä loppu myös salaisen Compagnie du Saint-Sacrementin (Pyhän sakramentin seuran) välityksellä. Kyseessä oli katolinen järjestö, joka historioitsija Janine Garrissonin mukaan kasvoi koko Ranskan kattavaksi ”laajaksi verkostoksi”. Koska se ulottautui yhteiskunnan huipulle asti, siltä ei puuttunut rahaa eikä vastapuolta koskevia tietoja. Garrisson kuvailee sen monia menetelmiä: ”Tämä seura käytti kaikkia keinoja painostuksesta asioiden jarruttamiseen ja juonittelusta ilmiantoon heikentääkseen protestanttista yhteisöä.” Siitä huolimatta useimmat hugenotit pysyivät Ranskassa tänä vainon aikana. Historioitsija Garrisson huomauttaa: ”On vaikea ymmärtää, miksi protestantteja ei lähtenyt maasta enemmän, kun vihamielisyys heitä kohtaan vähitellen kasvoi.” Pako vapauteen kävi lopulta kuitenkin välttämättömäksi.
Takaisin lähtöruutuun
Nijmegenin rauha (1678) ja Regensburgin aselepo (1684) vapauttivat Ludvig XIV:n maan ulkopuolella käydyistä sodista. Kanaalin toisella puolella Englannissa valtaistuimelle nousi helmikuussa 1685 katolinen kuningas. Ludvig XIV saattoi käyttää hyödykseen tämän uuden tilanteen. Ranskan katoliset papit olivat pari vuotta aiemmin julkaisseet neljä gallikaanista artiklaa, jotka rajoittivat paavin valtaa. Tässä vaiheessa paavi Innocentius XI ”piti Ranskan kirkkoa lähes lahkolaisena”. Niinpä kumoamalla Nantesin ediktin Ludvig XIV saattoi puhdistaa tahriintuneen maineensa ja luoda paaviin jälleen normaalit suhteet.
Kuninkaan toimintalinja protestanttien suhteen tuli täysin selväksi. Pehmeä menetelmä (suostuttelu ja lakien säätäminen) ei selvästikään ollut tehonnut. Toisaalta taas äskettäin tehdyt dragonadita olivat onnistuneet hyvin. Niinpä Ludvig XIV allekirjoitti vuonna 1685 Fontainebleaun ediktin, joka kumosi Nantesin ediktin. Tätä kumoamista seurannut väkivaltainen vaino muutti hugenottien aseman vielä pahemmaksi kuin se oli ollut ennen Nantesin ediktiä. Mitä heidän nyt pitäisi tehdä?
Piiloutua, taistella vai paeta?
Jotkut hugenotit päättivät harjoittaa uskontoaan salassa. Koska heidän kokouspaikkansa oli hävitetty ja julkinen palvontansa kielletty, he turvautuivat niin sanottuun ”erämaan kirkkoon” eli maanalaiseen palvontaan. Näin siitäkin huolimatta, että sellaisia kokouksia pitävät ihmiset voitiin tuomita kuolemaan heinäkuussa 1686 hyväksytyn lain nojalla. Jotkut hugenotit kielsivät uskonsa, koska he ajattelivat voivansa kääntyä takaisin myöhemmin. Tällaiset käännynnäiset harjoittivat pinnallista katolilaisuutta, jota myöhemmät polvet jäljittelisivät.
Hallitus yritti lujittaa näitä kääntymyksiä. Uusien käännynnäisten oli työtä saadakseen esitettävä katolilaisuudestaan todistus, jossa oli kirkossakäyntiä seuraavan seurakuntapapin allekirjoitus. Ellei lapsia kastettu ja kasvatettu katolilaisiksi, heidät voitiin ottaa pois vanhemmiltaan. Koulujen oli tuettava katolista valmennusta. ”Kirjan [Raamatun] kansaa” varten, kuten protestantteja kutsuttiin, valmistettiin katolilaisuutta puolustavia uskonnollisia teoksia. Hallitus painatti toista miljoonaa kirjaa ja lähetti ne alueille, joilla oli paljon käännynnäisiä. Tällaisissa toimissa mentiin äärimmäisyyksiin: jos joku sairaana oleva kieltäytyi katolisesta viimeisestä voitelusta ja toipui sen jälkeen, hänet tuomittiin vankilaan tai kaleerilaivoihin loppuiäkseen. Kun hän sitten myöhemmin kuoli, hänen ruumiinsa vain heitettiin pois, niin kuin se olisi ollut jätettä, ja hänen omaisuutensa takavarikoitiin.
Jotkut hugenotit tarttuivat aseisiin. Uskonnollisesta palostaan tunnetulla Sevennien seudulla taistelumieliset hugenotit nimeltä kamisardit nousivat kapinaan vuonna 1702. Hallituksen joukot vastasivat heidän väijytyksiinsä ja yöllisiin hyökkäyksiinsä polttamalla kyliä. Vaikka hugenottien hyökkäykset jatkuivat hajanaisina jonkin aikaa, oli kuninkaan armeija murskannut kamisardit voimakkaalla kädellä vuoteen 1710 mennessä.
Jotkut hugenotit pakenivat Ranskasta. Tätä maastamuuttoa on sanottu todelliseksi maastapaoksi. Suurin osa heistä oli lähtiessään puilla paljailla, koska valtio oli takavarikoinut heidän omaisuutensa, josta katolinen kirkko oli saanut osansa. Siksi ei ollut helppoa paeta. Ranskan hallitus reagoi tapahtumiin nopeasti ja alkoi vahtia poistumisteitä ja tehdä etsintöjä laivoissa. Merirosvot ryöstivät Ranskasta lähteviä laivoja, sillä pakenevien kiinniotosta sai palkkion. Pakomatkalta tavattuja hugenotteja odotti ankara rangaistus. Tilannetta vaikeutti vielä se, että yhteisöjen sisäiset urkkijat koettivat saada selville pakoa suunnittelevien nimet ja pakoreitit. Siepatuista kirjeistä, väärennöksistä ja juonista tuli jokapäiväisiä asioita.
Tervetullut pakolaisuus
Hugenotteja pakeni Alankomaihin, Sveitsiin, Saksaan ja Englantiin. Myöhemmin jotkut lähtivät Skandinaviaan, Amerikkaan, Irlantiin, Länsi-Intiaan, Etelä-Afrikkaan ja Venäjälle.
Jotkin Euroopan maat julkaisivat ediktejä rohkaistakseen hugenotteja muuttamaan niihin. Etuina tarjottiin muun muassa ilmaista kansalaisuutta, verovapautta ja ilmaista jäsenyyttä killoissa. Historioitsija Elisabeth Labroussen mukaan hugenotit olivat enimmäkseen ”nuoria miehiä – – yritteliäitä, energisiä alamaisia, joilla oli poikkeuksellisen suuri moraalinen arvo”. Ranska siis menetti, ollessaan mahtavimmillaan, eri ammattikuntien taitajia. Ulkomaille siirtyi ”omaisuutta, rikkauksia ja taitoa”. Hugenoteille tarjottiin turvapaikkaa myös uskonnollisista ja poliittisista syistä. Entä miten tämä maastamuutto vaikutti pitkällä aikavälillä?
Nantesin ediktin kumoaminen ja sitä seurannut vaino herättivät kielteisiä reaktioita muissa maissa. Vilhelm Oranialainen pystyi ranskalaisvastaista ilmapiiriä hyväksi käyttäen nousemaan Alankomaiden hallitsijaksi. Hugenottiupseerien avulla hänestä tuli myös Ison-Britannian kuningas katolisen Jaakko II:n sijaan. Historioitsija Philippe Joutard selittää, että ”Ludvig XIV:n politiikka protestanttien suhteen on keskeisimpiä syitä Jaakko II:n syrjäyttämiseen – – [ja] Augsburgin liigan syntymiseen – –. Nämä – – [tapahtumat] ovat käännekohta Euroopan historiassa, alkusoitto ylivallan siirtymiselle Ranskalta Englannille.”
Hugenoteilla oli tärkeä rooli Euroopan kulttuurissa. He hyödynsivät vasta saamaansa vapautta ja tuottivat kirjallisuutta, joka vaikutti valistusfilosofian ja suvaitsevaisuuskäsitysten muotoutumiseen. Esimerkiksi muuan ranskalainen protestantti käänsi englantilaisen filosofin John Locken teoksia ja teki näin tunnetuksi ajatusta luonnollisista oikeuksista. Jotkut muut protestanttiset kirjoittajat tähdensivät omantunnonvapautta. Kehittyi sellainen ajatus, että kuuliaisuus hallitsijoille oli suhteellista ja siitä oli mahdollista luopua, jos he rikkovat heidän ja kansan välisen sopimuksen. Historioitsija Charles Readin mukaan Nantesin ediktin kumoaminen olikin ”Ranskan vallankumouksen ilmeisiä taustatekijöitä”.
Opittiinko jotain?
Nähdessään vainon vastavaikutukset ja niin monien valtiolle arvokkaiden ihmisten menettämisen markiisi Vauban, Ludvig XIV:n sotilaallinen neuvonantaja, kehotti kuningasta saattamaan Nantesin ediktin uudelleen voimaan ja sanoi: ”Sydänten käännyttäminen kuuluu vain Jumalalle.” Miksi Ranskan valtio ei sitten ottanut opikseen ja peruuttanut päätöstään? Asiaan vaikutti varmastikin se, että kuningas pelkäsi heikentävänsä valtiota. Lisäksi oli tarkoituksenmukaista käyttää hyväksi katolista vastauskonpuhdistusta ja Ranskassa 1600-luvulla vallinnutta uskonnollista suvaitsemattomuutta.
Nantesin ediktin kumoamiseen liittyvät tapahtumat ovat herättäneet kysymyksen, minkä verran yhteiskunta voi hyväksyä ja suvaita moniarvoisuutta. Kuten historioitsijat ovat huomauttaneet, hugenottien tarinaa ei tosiaankaan voi tarkastella ajattelematta ”vallan mekanismeja ja niiden vääristymiä”. Sellaisissa tämän päivän yhteiskunnissa, joissa on yhä useampia rotuja ja erilaisia uskontoja, hugenottien pako vapauteen on satuttava muistutus siitä, mitä tapahtuu, kun kirkon sanelema politiikka menee kansan parhaan edelle.
[Alaviite]
a Ks. tekstiruutua s. 28.
[Tekstiruutu/Kuva s. 28]
Dragonadit
Käännyttämistä terrorisoimalla
Jotkut pitivät rakuunoita ”erinomaisina lähetyssaarnaajina”. Hugenottien keskuudessa he kuitenkin herättivät paniikkia, ja joissakin tapauksissa kokonaiset kylät kääntyivät katolilaisuuteen kuultuaan heidän tulostaan. Mutta keitä nämä rakuunat olivat?
Rakuunat olivat raskaasti aseistautuneita sotilaita, jotka majoitettiin hugenottien koteihin pelottelutarkoituksessa. Rakuunojen käyttö tässä tehtävässä sai nimen dragonadi. Perheille tulevaa taakkaa lisättiin lähettämällä taloon aivan liian paljon sotilaita suhteessa talon varallisuuteen. Rakuunoilla oli lupa kohdella perheitä raa’asti, estää heitä nukkumasta ja turmella heidän omaisuuttaan. Mikäli talonväki kielsi protestanttisen uskon, rakuunat lähtivät.
Dragonadien avulla hankittiin käännynnäisiä vuonna 1681 Poitoussa Länsi-Ranskassa, seudulla jolla oli paljon hugenotteja. Muutamassa kuukaudessa käännytettiin 30 000–35 000 henkeä. Samaa menetelmää käytettiin vuonna 1685 muilla hugenottisaarekkeilla. Muutamassa kuukaudessa uskonsa kielsi 300 000–400 000 henkeä. Historioitsija Jean Quéniartin mukaan dragonadien menestyksekkyys ”teki [suvaitsevan Nantesin ediktin] kumoamisen väistämättömäksi, sillä nyt se näytti mahdolliselta”.
[Lähdemerkintä]
© Cliché Bibliothèque Nationale de France, Paris
[Kuva s. 25]
Tämä vuonna 1689 annettu julistus tarjosi turvapaikan Ranskan protestanteille, jotka halusivat vapautua uskonnollisesta sorrosta
[Lähdemerkintä]
The Huguenot Library, Huguenot Society of Great Britain and Ireland, London
[Kuva s. 26]
Nantesin ediktin vuonna 1685 kumonnut asiakirja (näkyvissä asiakirjan ensimmäinen sivu)
[Lähdemerkintä]
Documents conservés au Centre Historique des Archives nationales à Paris
[Kuva s. 26]
Monia protestanttisia kirkkoja hävitettiin
[Lähdemerkintä]
© Cliché Bibliothèque Nationale de France, Paris