Miten eräältä ryöstöltä vältyttiin Länsi-Afrikassa
Kertonut Eunice Ebuh
”Aseistautuneet rosvot suunnittelivat hyökkäyksensä päiväksi, jona kodissamme on yleensä seurakunnan kirjantutkistelu. Meillä on tapana avata porttimme selkosen selälleen veljille, sisarille ja kiinnostuneille. Ryöstäjät olivat todennäköisesti selvillä tavoistamme ja kokousajastamme. Tiedämme varmasti, että he olivat varastaneet muualta auton ja tulivat odottamaan porttimme luo sinä päivänä ja siihen kellonaikaan, jolloin kirjantutkistelu yleensä pidettiin.
Tuoksi viikoksi sattui kuitenkin kierrosvalvojan vierailu. Emme kokoontuneetkaan taloomme vaan valtakunnansaliin. Kokouksen jälkeen oli vanhinten kokous. Normaalisti olisimme menneet lasten kanssa kotiin, mutta mieheni, joka on vanhin, pyysi meitä odottamaan häntä, koska hänellä ei menisi pitkään. Niinpä odotimme.
Seuraavaksi totesimme, ettei auto lähdekään käyntiin. Kierrosvalvoja ja mieheni eivät onnistuneet korjaamaan sitä. Ei myöskään mekaanikko, jonka pyysimme paikalle.
Lasten piti kävellä kotiin. Jonkin ajan kuluttua minäkin menin. Saavuin sinne noin kymmeneltä. En minä eivätkä lapset tulleet tuolle aidatulle asuinalueelle autolla, mikä olisi vaatinut avaamaan ison portin.
Mennessäni makuuhuoneeseen kuulin laukauksen äänen, hyvin voimakkaan. Ihmettelin, mistä oli kysymys. Yritin soittaa poliisille, mutta puhelin oli mykkänä. Säntäsin alakertaan, lukitsin teräksisen ulko-oven ja kiiruhdin sitten lukitsemaan väliovea. Sammutin valot. Rauhoittelin lapsia, jotka olivat pakokauhun vallassa. Rukoilimme yhdessä Jehovalta suojelusta. Mieheni oli edelleen valtakunnansalilla ja yritti käynnistää autoa.
Katsoessani ulos ikkunasta näin jonkun miehen makaavan kadulla portin ulkopuolella. Koska ryöstäjät näkyivät lähteneen, nostin loukkaantuneen miehen autooni ja kiidätin hänet sairaalaan. Se oli vaarallista, mutta oli pakko tehdä jotakin. Valitettavasti mies kuoli seuraavana päivänä.
Se oli murheellista, mutta olisi voinut käydä paljon pahemminkin. Kierrosvalvojan vierailu merkitsi sitä, että meillä ei ollut kirjantutkistelua talossamme. Auton reistaileminen merkitsi sitä, ettemme ajaneet kotiin perheenä. Mieheni, jonka ryöstäjät olisivat varmasti ottaneet kiinni, tuli kotiin vasta hyvin myöhään. Nämä ja muut seikat auttoivat meitä tuona iltana.
Jehova on linnoituksemme ja turvamme. On niin kuin Raamatussa sanotaan: ’Ellei Jehova kaupunkia varjele, niin turhaan vartija on valvonut.’” (Psalmit 127:1.)