Apokalyptinen tuho – onko sitä syytä pelätä vai toivoa?

”Apokalypsi ei ole enää nykyään pelkkä raamatullinen kuvaus, vaan siitä on tullut hyvin todellinen mahdollisuus.” (Javier Pérez de Cuéllar, Yhdistyneiden kansakuntien entinen pääsihteeri)

TÄMÄ tapa, jolla yksi maailman johtajista käyttää sanaa ”apokalypsi”, kuvastaa sitä, mitä se useimmille ihmisille tuo mieleen ja miten he näkevät sitä käytettävän elokuvien ja kirjojen nimissä sekä aikakaus- ja sanomalehtien kirjoituksissa. Se loihtii silmien eteen näkyjä kosmisesta mullistuksesta. Mutta mitä sana ”apokalypsi” todellisuudessa merkitsee? Ja mikä vielä tärkeämpää, minkä sanoman tuo Raamatun kirja, Apokalypsi eli Ilmestys, sisältää?

”Apokalypsi” juontuu kreikkalaisesta sanasta, joka merkitsee ’paljastusta’ eli ’verhon poistamista’. Minkä edestä poistettiin verho eli mikä paljastettiin Raamatun Ilmestyksessä? Sisälsikö se yksinomaan tuomiosanoman, ennakkovälähdyksen tuhosta, josta kukaan ei jää eloon? Kun historioitsija Jean Delumeaulta, Ranskan instituutin jäseneltä, kysyttiin hänen käsitystään Apokalypsistä, hän julisti: ”Se on lohdun ja toivon kirja. Ihmiset ovat dramatisoineet sen sisältöä keskittämällä huomion niihin sen kohtiin, joissa puhutaan suuresta tuhosta.”

Alkukirkko ja Apokalypsi

Miten varhaiset ”kristityt” suhtautuivat Apokalypsiin ja siinä esitettyyn toivoon, jonka mukaan Kristus tulee hallitsemaan maata tuhat vuotta (millennium)? Edellä mainittu historioitsija sanoi: ”Käsittääkseni muutamien ensimmäisten vuosisatojen kristityt yleensä hyväksyivät uskon tuhatvuotiseen valtakuntaan. – – Huomattavia niistä ensimmäisillä vuosisadoilla eläneistä kristityistä, jotka uskoivat millenniumiin, olivat Vähän-Aasian Hierapoliin piispa Papias, – – Palestiinassa syntynyt Pyhä Justinus, joka kärsi marttyyrikuoleman Roomassa noin vuonna 165, Lyonin piispa Pyhä Irenaeus, joka kuoli vuonna 202, Tertullianus, joka kuoli vuonna 222, ja – – suuri kirjailija Lactantius.”

Papiaasta, jonka kerrotaan kuolleen marttyyrina Pergamonissa vuonna 161 tai 165, katolisessa tietosanakirjassa sanotaan: ”Piispa Papias Hierapoliista, Pyhän Johanneksen opetuslapsi, esiintyi ’millenarismin’ puoltajana. Hän väitti saaneensa oppinsa apostolien aikalaisilta, ja Irenaeus kertoo, että toiset ’presbyteerit’, jotka olivat nähneet opetuslapsi Johanneksen ja kuulleet hänen puhuvan, saivat häneltä uskonsa millenarismiin osana Herran opetuksesta. Eusebioksen mukaan – – Papias vakuutti kirjassaan, että kuolleiden ylösnousemuksen jälkeen seuraisi Kristuksen tuhatvuotinen näkyvä, loistoisa maallinen valtakunta.” (The Catholic Encyclopedia.)

Mitä tämä kertoo siitä, miten Apokalypsi eli Ilmestyskirja vaikutti varhaisten aikojen uskoviin? Herättikö se pelkoa vai toivoa? On kiinnostavaa, että historioitsijat sanovat alkuaikojen kristittyjä kiliasteiksi, joka tulee kreikkalaisesta sanasta khiʹli·a eʹtē (tuhat vuotta). Monet heistä tosiaan tunnettiin siitä, että he uskoivat Kristuksen tuhatvuotiseen hallituskauteen, joka toisi maan päälle paratiisiolot. Ainoa raamatunkohta, jossa tuhatvuotistoivo nimenomaan mainitaan, on Ilmestyksessä (20:1–7). Se ei siis suinkaan pelotellut uskovia vaan antoi heille suurenmoisen toivon. Oxfordin yliopiston kirkkohistorian professori Cecil Cadoux kirjoittaa kirkon alkuaikoja käsittelevässä kirjassaan: ”Vaikka kiliastiset näkemykset lopulta hylättiin, niistä pidettiin kirkossa yleisesti kiinni melko kauan, koska jotkut erittäin arvostetut kirjoittajat opettivat niitä.” (The Early Church and the World.)

Miksi Apokalypsin sisältämä toivo hylättiin

Koska on kiistaton historiallinen tosiasia, että monet, elleivät useimmat, varhaiskristityt toivoivat Kristuksen tuhatvuotishallitusta ja paratiisimaata, niin miksi tällaiset ”kiliastiset näkemykset lopulta hylättiin”? Jonkin verran aiheellista kritiikkiä tuli tutkija Robert Mouncen mukaan siksi, että ”monet kiliastit ikävä kyllä päästivät mielikuvituksensa valloilleen ja sisällyttivät tuhatvuotiskauteen kaikenlaisia materialistisia ja aistillisia äärimmäisyyksiä”. Mutta nämä äärimmäiset näkemykset olisi voitu korjata hylkäämättä oikeaa tuhatvuotiskauden toivoa.

Todella yllättäviä olivat keinot, joiden avulla vastustajat yrittivät horjuttaa uskoa tuhatvuotiskauteen. Katolinen teologian sanakirja sanoo roomalaisesta kirkonmiehestä Caiuksesta (eli 100-luvun lopulla ja 200-luvun alussa), että ”kumotakseen tuhatvuotiskautta koskevan opin hän yksiselitteisesti kielsi Apokalypsin [Ilmestyksen] ja Pyhän Johanneksen evankeliumin oikeaperäisyyden”. Samassa hakuteoksessa sanotaan edelleen, että 200-luvulla elänyt Aleksandrian piispa Dionysios laati kiliasmia vastaan kirjoitelman, jossa hän ”estääkseen tätä näkemystä kannattavia perustamasta uskoaan Pyhän Johanneksen Apokalypsiin ei epäröinyt kieltää sen oikeaperäisyyttä”. (Dictionnaire de Théologie Catholique.) Tällaisen ilkeämielisen vastustuksen kohdistuminen siihen toivoon, että tuhatvuotiskausi toisi maanpäällisiä siunauksia, heijastaa sitä salakavalaa vaikutusta, joka oli vallalla tuon ajan teologien keskuudessa.

Professori Norman Cohn kirjoittaa tuhatvuotiskautta käsittelevässä kirjassaan: ”Uskoa tuhatvuotiseen valtakuntaan yritettiin ensi kerran horjuttaa 200-luvulla, jolloin Origenes, kenties vaikutusvaltaisin kaikista alkukirkon teologeista, alkoi esittää Valtakuntaa tapahtumana, joka ei toteutuisi tietyssä paikassa tai tiettynä aikana vaan ainoastaan uskovien sieluissa.” (The Pursuit of the Millennium.) Koska Origenes nojautui kreikkalaiseen filosofiaan eikä Raamattuun, hän vesitti suurenmoisen toivon messiaanisen Valtakunnan alaisuudessa saatavista maallisista siunauksista käsittämättömäksi ”tapahtumaksi – – uskovien sieluissa”. Katolinen Léon Gry kirjoitti: ”Kreikkalaisen filosofian puristuksessa – – kiliastiset ajatukset vähitellen tukahtuivat.”

”Kirkko on kadottanut toivon sanomansa”

Kirkkoisistä pyrki epäilemättä Augustinus räikeimmin sulauttamaan kreikkalaista filosofiaa siihen, mikä oli hänen aikanaan enää varjo kristillisyydestä. Vaikka hän aluksi kannatti innokkaasti kiliasmia, hän hylkäsi lopulta kokonaan ajatuksen siitä, että Kristus hallitsisi tulevaisuudessa maata tuhat vuotta. Hän tulkitsi Ilmestyksen 20. luvun kuvaannolliseksi esitykseksi.

Katolisessa tietosanakirjassa sanotaan: ”Augustinus päätyi vakaumukseen, ettei mitään tuhatvuotiskautta tule olemaan. – – Hän sanoo, että tässä luvussa käsiteltävä ensimmäinen ylösnousemus tarkoittaa hengellistä uudesti syntymistä kasteessa; kuusituhatvuotista historiaa seuraava tuhatvuotinen sapatti tarkoittaa koko ikuisen elämän aikaa.” (The Catholic Encyclopedia.) Tietosanakirja The New Encyclopædia Britannica sanoo: ”Augustinuksen vertauskuvallisesta millennialismista tuli kirkon virallinen oppi – – Luterilaisia, kalvinistisia ja anglikaanisia perinteitä edustavat protestanttiset uskonpuhdistajat – – pitivät lujasti kiinni Augustinuksen näkemyksistä.” Siten kristikunnan kirkkojen jäseniltä riistettiin tuhatvuotiskauden toivo.

Lisäksi, kuten sveitsiläinen teologi Frédéric de Rougemont kirjoittaa, ”luopuessaan alkuperäisestä uskostaan tuhatvuotiseen hallituskauteen – – [Augustinus] aiheutti kirkolle arvaamatonta vahinkoa. Nimensä suunnattomalla arvovallalla hän pyhitti erheen, joka riisti – – [kirkolta] sen maallisen ihanteen.” Saksalainen teologi Adolf Harnack oli samaa mieltä siitä, että tuhatvuotiskauteen uskomisesta luopuminen riisti tavalliselta kansalta ”uskonnon, jota he ymmärsivät”, koska se korvasi ”vanhan uskon ja vanhat toiveet” ”uskolla, joka meni yli heidän ymmärryksensä”. Monien maiden tyhjät kirkot ovat nykyään paljonpuhuva todiste siitä, että ihmiset tarvitsevat uskoa ja toivoa, joita he pystyvät ymmärtämään.

Ilmestyskirjan kohokohtia käsittelevässä kirjassaan raamatunoppinut George Beasley-Murray kirjoitti: ”Toisaalta pitkälti Augustinuksen suunnattoman vaikutuksen vuoksi ja toisaalta siksi, että lahkot ovat omaksuneet millenarismin, katolilaiset ja protestantit ovat yksissä tuumin hylänneet sen. Kun heiltä kysytään, minkä toivon he tarjoavat tilalle tässä maailmassa elävälle ihmiselle, virallinen vastaus kuuluu: Ei yhtään mitään. Maailma tuhoutuu Kristuksen toisessa tulemuksessa, ja tilalle tulevat ikuinen taivas ja helvetti, joissa historia unohtuu. – – Kirkko on kadottanut toivon sanomansa.” (Highlights of the Book of Revelation.)

Suurenmoinen apokalyptinen toivo elää yhä!

Jehovan todistajat puolestaan ovat varmoja siitä, että tuhatvuotiskauteen liittyvät suurenmoiset lupaukset täyttyvät. Ranskalainen historioitsija Jean Delumeau, jota haastateltiin Ranskan televisiossa teemasta ”Vuosi 2000: apokalyptisen tuhon pelko”, sanoi: ”Jehovan todistajat noudattavat tarkasti millenaristista ajatussuuntaa, sillä he sanovat, että pian – – me astumme, tosin perusteellisten mullistusten kautta, tuhatvuotiseen onnen aikaan.”

Juuri tämän apostoli Johannes näki näyssä ja kuvaili Ilmestyskirjassaan. Hän kirjoitti: ”Minä näin uuden taivaan ja uuden maan – –. Sen jälkeen minä kuulin suuren äänen sanovan valtaistuimelta: ’Katso! Jumalan teltta on ihmisten luona, ja hän asuu heidän kanssaan, ja he ovat hänen kansojaan. Ja Jumala itse on heidän kanssaan. Ja hän pyyhkii pois kaikki kyyneleet heidän silmistään, eikä kuolemaa enää ole, eikä surua eikä valitushuutoa eikä kipua enää ole. Entiset ovat kadonneet.’” (Ilmestys 21:1, 3, 4.)

Jehovan todistajat suorittavat kautta maailman raamatullista opetustyötä, jotta mahdollisimman monet ihmiset voisivat omaksua tämän toivon. He auttavat mielellään sinua hankkimaan siitä lisää tietoa.

[Kuva s. 6]

Papias väitti saaneensa opin tuhatvuotiskaudesta suoraan apostolien aikalaisilta

[Kuva s. 7]

Tertullianus uskoi Kristuksen tuhatvuotiseen hallituskauteen

[Lähdemerkintä]

© Cliché Bibliothèque Nationale de France, Paris

[Kuva s. 7]

”Luopuessaan alkuperäisestä uskostaan tuhatvuotiseen hallituskauteen – – [Augustinus] aiheutti kirkolle arvaamatonta vahinkoa”

[Kuva s. 8]

Ilmestyskirjassa luvattua paratiisimaata on syytä toivoa hartaasti