Raamatun kanta

Onko ”eros” (romanttinen rakkaus) raamatullisesti hyväksyttävää?

MITÄ Pyhä Raamattu, varsinkin sen Kreikkalaiset kirjoitukset, osoittaa sisältyvän siihen, kun aviopuolisot vihkiäismenoissaan lupaavat rakastaa toisiaan?

Raamatun kreikkalaiset kirjoitukset kirjoitettiin alkujaan kreikan kielellä. Kreikkalaisilla on neljä sanaa, jotka käännetään yhdellä suomen kielen sanalla ”rakkaus”. Ensimmäinen kreikan sana on eros ja se tarkoittaa romanttista rakkautta – sukupuolten välistä rakkautta. Toinen on storgé, joka on perheen jäsenten välistä rakkautta. Kolmas on filía, joka tarkoittaa ystävien tuntemaa kiintymystä. Ja neljäs on agápe, periaatteeseen pikemminkin kuin tunteeseen tai itsekkyyteen perustuva rakkaus.

Antiikin kreikkalaiset kirjailijat, esimerkiksi Platon, Sokrates ja Aristoteles, käyttivät kirjoituksissaan toistuvasti sanaa eros. Mutta he käyttivät harvoin sanaa agápe. Raamatun kreikkalaiset kirjoitukset puolestaan käyttivät sanaa agápe noin 250 kertaa, mutta sanaa eros ei ole käytetty kertaakaan. Miksi on näin? Merkitseekö tämä sitä, että Raamattu – ja niin ollen sen Tekijä, Jehova Jumala – ei hyväksy erosta, romanttista rakkautta?

Niin tuskin voisi olla, koska Jehova oli miehen ja naisen Luoja. Hän loi heihin ruumiilliset eroavuudet ja vetovoiman heidän välilleen, niin että he luonnostaan yhdistyisivät avioliittoon. Lisäksi Raamatussa on monia kertomuksia, jotka käsittelevät romanttisen rakkauden aihetta. 1. Mooseksen kirjan 24. luvussa on kertomus Iisakista ja Rebekasta, ja siinä mainitaan: ”Iisak . . . otti [Rebekan] luokseen, ja hänestä tuli hänen vaimonsa, ja hän rakasti häntä.” – Jae 67.

Toinen huomattava tapaus oli Jaakobin rakkaus Raakelia kohtaan. ”Jaakob palveli siis [Raakelin isää] seitsemän vuotta saadakseen Raakelin, ja ne tuntuivat hänestä muutamilta päiviltä; niin hän rakasti häntä.” – 1. Moos. 29:17–20.

Kuuntelehan suulemilaistyttöä, kun hän ilmaisee tunteensa rakastamaansa paimenpoikaa kohtaan: ”Pane minut sinetiksi sydämellesi, sinetiksi käsivarrellesi. Sillä rakkaus on väkevä kuin kuolema, tuima kuin tuonela on sen kiivaus, sen hehku on tulen hehku, on Herran liekki. Eivät suuret vedet voi rakkautta sammuttaa, eivät virrat sitä tulvaansa upottaa.” (Kork. v. 8:6, 7) Raamattu puhuu siis hyväksyvästi oikeasta, kypsästä romanttisesta rakkaudesta.

Jos on näin, niin miksi romanttista rakkautta tarkoittava kreikkalainen sana eros ei kertaakaan esiinny Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa? Sen ajatus sisältyy niihin. Esimerkiksi apostoli Paavali esittää suorasukaisia neuvoja aviollisesta rakkaudesta. (1. Kor. 7:2–5) Mutta eros ei ollut vain yhdenlaista rakkautta tarkoittava kreikkalainen sana; se oli myös erään kreikkalaisten jumalan nimi. Eros oli heidän rakkaudenjumalansa. Miksi siis apostolit olisivat käyttäneet sanaa, joka muistuttaisi kreikkaa puhuvia ihmisiä heidän yhdestä pakanajumalastaan? Vuoden 1965 kesäkuun 15. päivän Vartiotorni (s. 281) sanoi tästä seuraavaa:

”Tällainen romanttinen rakkaus voi myötävaikuttaa onnellisuuteen ainoastaan valvottuna, mutta ei palvottuna, ja sen valvomiseksi me tarvitsemme periaatteeseen perustuvaa rakkautta. Koko maailma näyttää nykyään tekevän aivan saman erehdyksen, minkä muinaiset kreikkalaiset tekivät. He palvoivat Erosta jumalana, kumartuivat hänen alttarinsa edessä ja toivat hänelle uhreja. Roomalaiset tekivät samoin Cupidolle, Eroksen roomalaiselle vastineelle. Mutta historia osoittaa, että tuollainen aistillisen rakkauden palvonta johti vain rappeutumiseen, turmelukseen ja siveelliseen mädännäisyyteen. Raamatunkirjoittajat eivät kenties siitä syystä käyttäneet lainkaan tuota sanaa.”

Jeesus ja ensimmäisen vuosisadan raamatunkirjoittajat kohottivat rakkauden korkeammalle kuin on vain sukupuolten välinen vetovoima. He ymmärsivät romanttisen rakkauden luonnollisen vetovoiman. He tiesivät hyvin, että romanttinen rakkaus toteutti tarkoituksensa maan monien osien täyttämiseksi ihmisillä. Jumalan henkeytyksestä nuo raamatunkirjoittajat korostivat siksi agápe-rakkautta. Jopa silloin kun aiheena oli rakkaus avioliitossa, he käyttivät poikkeuksetta sanaa agápe. Kristittyjen piti avioelämässään osoittaa agápe-rakkautta. – Ef. 5:25; Kol. 3:19.

Mitä sitten agápe-rakkaus täsmällisesti sanottuna on? Miksi se on niin erikoista? Strongin hakemisto asettaa sanaa agápe määritellessään sen vastakohdaksi verbin filéo, joka on esimerkiksi ystäviin tunnettavaa kiintymystä. Sitten se sanoo, että filéo, on ”ennen kaikkea sydämestä”, mutta agápe ennen kaikkea ”päästä”, ja määrittelee agápen olevan ”tahdon ratkaisu ja tarkoituksellinen hyväksymys, joka johtuu periaatteesta, velvollisuudesta ja sopivaisuudesta”. Se on siis periaatteeseen perustuvaa rakkautta, johon liittyy ensisijaisesti mieli, eivät tunteet. Se voi sisältää tai olla sisältämättä kiintymystä ja hellyyttä. Se ei ole tunteeton ja kylmä. Mutta tunteellisuus ei hallitse sitä, vaan sitä ohjaa tai hallitsee periaate, kuten esimerkiksi Jeesuksen käskyssä ’rakastaa vihollisiaan’. (Matt. 5:44) Ihminen tekee hyvää rakkautensa kohteelle, koska on oikein ja hyvä tehdä niin.

Juuri tätä agápe-rakkautta aviopuolisot lupaavat osoittaa toisiaan kohtaan tehdessään avioliittolupauksensa. Romanttinen rakkaus, jota aviopuolisot tuntevat toisiaan kohtaan hääpäivänään, syvenee ja laajenee ajan kuluessa. Romanttinen rakkaus on kaunista ja auttaa suuresti sopeutumaan avioelämään; mutta se ei ole kristityn elämän päätavoite.

Kristityn tavoite on ilmaista agápe-rakkautta elämän kaikissa piirteissä – rakkautta Jumalaa, lähimmäistä ja aviopuolisoa kohtaan. Apostoli Paavali kirjoitti Korinton seurakunnalle: ”Tapahtukoot kaikki toimenne rakkaudessa.” (1. Kor. 16:14) Jos tämän tuli pitää paikkansa seurakunnassa, niin kuinka paljon paremmin sen tulisikaan pitää paikkansa avioliitossa. Epäitsekäs huomaavaisuus toinen toistaan kohtaan tulisi olla elämäntapa. Sen tulisi olla kuin ulkonainen tunnusvaate, jota kannamme. ”Pukeutukaa rakkauteen, sillä se on täydellinen yhdysside.” – Kol. 3:14.

Jeesus asetti täydellisen esimerkin siitä, miten aviomiehen tulisi kohdella vaimoaan. Jeesus ei tosin koskaan mennyt naimisiin maan päällä ollessaan. Mutta Raamattu puhuu hänestä, ikään kuin hän olisi ”sulhanen” ja hänen seurakuntansa jäsenet olisivat hänen ’morsiamensa’. (Matt. 9:15; Joh. 3:26–29; Ilm. 21:9) Siksi Efesolaiskirjeen 5:25 neuvoo: ”Miehet, rakastakaa jatkuvasti vaimoanne, niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja luovutti itsensä sen puolesta.” Jeesus työskenteli uupumatta seurakunnan hyväksi. Hän antoi halukkaasti jopa henkensä, jotta hänen seurakuntansa saattoi hyötyä siitä.

Kuolemaansa edeltäneenä iltana Jeesus antoi apostoleilleen ja toisille uskoville käskyn, joka kohotti agápe-rakkauden uusiin korkeuksiin. Hän sanoi: ”Minä annan teille uuden käskyn, että rakastatte toisianne; että niin kuin minä olen rakastanut teitä, tekin rakastatte toisianne.” (Joh. 13:34) Heidän rakkautensa toisiaan kohtaan piti siis olla laadultaan niin ylevää, että he olisivat halukkaita antamaan tarvittaessa henkensä suojellakseen ja hyödyttääkseen veljiään. Aviomiesten ja vaimojen tulee osoittaa samanlaista rakkautta kaikissa aviosuhteissaan.