Raamatun näkökanta

Vaimon alamaisuus – mitä se merkitsee?

JUMALAN sanassa Raamatussa sanotaan Efesolaiskirjeen 5:​22:ssa: ”Olkoot vaimot alamaisia miehelleen niin kuin Herralle.” Mitä tämä tarkalleen sanoen merkitsee? Täytyykö vaimon alistua kaikkeen, mitä aviomies haluaa, olipa se mitä hyvänsä? Eikö hän voi koskaan tehdä itse aloitetta tai olla eri mieltä miehensä kanssa?

Tarkastellaanpa Raamatun kertomusta Abigailista. Hän toimi viisaasti, mutta vastoin rikkaan miehensä, Nabalin, toiveita. Jumala oli valinnut Daavidin Israelin tulevaksi kuninkaaksi, ja siitä huolimatta, että tämän seuralaiset osoittivat huomaavaisuutta Nabalia kohtaan, Nabal ”sätti heitä”. Syvästi loukkaantuneena Nabalin kiittämättömyydestä Daavid janosi verta. Abigail tajusi, että koko hänen huonekuntansa oli vaarassa. Hän sai Daavidin leppymään. Miten? (1. Samuelin kirja 25:​2–35.)

Abigail myönsi Daavidille, että Nabal oli ”kelvoton mies” ja antoi Daavidille elintarvikkeet, jotka Nabal oli kieltäytynyt antamasta. Miehen tai vaimon on tavallisesti väärin tehdä tunnetuksi puolisonsa vikoja. Kapinoiko Abigail puhuessaan ja toimiessaan tällä tavoin? Ei kapinoinut. Hän yritti pelastaa Nabalin ja tämän huonekunnan hengen. Mikään ei viittaa siihen, että hänellä olisi ollut tapana olla epäkunnioittava tai riippumaton. Eikä Nabal, jota oli vaikea miellyttää, ilmaissut millään tavoin olevansa tyytymätön siihen, miten Abigail auttoi hoitamaan hänen suurta omaisuuttaan. Tässä kriisitilanteessa viisaus kuitenkin ohjasi Abigailia ottamaan aloitteen käsiinsä. Lisäksi Raamattu puhuu hyväksyvästi siitä, mitä Abigail teki. (1. Samuelin kirja 25:​3, 25, 32, 33.)

Kauan ennen Abigailin päiviä patriarkkojen vaimot aika ajoin esittivät sellaisia mielipiteitä ja ryhtyivät sellaisiin tekoihin, jotka poikkesivat siitä, mitä heidän miehensä halusivat. Silti nämä ”pyhät naiset, jotka panivat toivonsa Jumalaan,” ovat kristitylle vaimolle malleja alamaisuudesta (1. Pietarin kirje 3:​1–6). Kun esimerkiksi Saara vaistosi, että Abrahamin pojasta Ismaelista oli tullut uhka heidän pojalleen Iisakille, hän päätti, että Ismael täytyi lähettää pois. Tämä oli ”hyvin epämieluista” Abrahamille. Mutta Jumala sanoi Abrahamille: ”Älköön sinulle olko epämieluista mikään, mitä Saara sanoo sinulle pojasta – –. Kuuntele hänen ääntään.” (1. Mooseksen kirja 21:​11, 12.)

Arvostelukykyä tarvitaan

Ei olisi siksi hyvä, jos vaimosta tuntuisi, että häntä alamaisuuteen vedoten painostetaan tekemään jotakin, mikä on hänen mielestään erittäin epäviisasta tai Jumalan periaatteiden vastaista. Häntä ei tulisi myöskään saada tuntemaan syyllisyyttä sen johdosta, että hän ottaa aloitteen jossakin tärkeässä asiassa, kuten Abigail ja Saara tekivät.

Vaimon alamaisuus ei merkitse sitä, että vaimon täytyy aina suostua kaikkeen, mitä aviomies haluaa. Milloin hän voi olla eri mieltä? Kun on kyse oikeista periaatteista, hänen on ehkä oltava eri mieltä miehensä kanssa. Silloinkin hänen tulisi kuitenkin toimia jumalisen antaumuksen hengessä.

Vaimon tulee tietenkin varoa sivuuttamasta aviomiehensä toiveita ehdoin tahdoin, aivan kiusallaan tai muista vääristä vaikuttimista. Hänen täytyy olla arvostelukykyinen, ”hyvin ymmärtäväinen”, kuten Abigail oli (1. Samuelin kirja 25:​3).

Kun aviomies karttaa vastuuta

Vaimon jumalisen alamaisuuden pääasiallisena tavoitteena ja motiivina on Jehovan miellyttäminen siten, että hän on yhteistyössä aviomiehensä kanssa ja tukee hänen päätöksiään. Tämä on kohtalaisen helppoa silloin, kun aviomies on hengellisesti kypsä. Se voi olla haastavaa, jos hän ei ole sellainen.

Miten vaimo voi siinä tapauksessa tulla toimeen hänen kanssaan? Hän voi vedota mieheensä vilpittömästi tai ehdottaa ratkaisuja, jotka hyödyttävät perhettä eniten. Jos vaimo antaa miehen ”ohjata laivaa”, tämä saattaa oppia entistä taitavammaksi siinä. Jatkuva aviomiehelle nalkuttaminen on jyrkästi vastoin oikean alamaisuuden henkeä (Sananlaskut 21:​19). Jos perheen hyvinvointi kuitenkin on selvästi vaarassa miehen menettelytavan vuoksi, vaimo saattaa päättää suositella parempaa tapaa, niin kuin Saara teki.

Jos aviomies ei ole uskova, vaimon edessä on sitä suurempi haaste. Hänen tulee silti olla alamainen, kunhan aviomies vain ei pyydä häntä rikkomaan Raamatun lakeja vastaan. Jos mies tekee niin, kristityn vaimon tulee reagoida samoin kuin opetuslapset reagoivat, kun tuomioistuin pyysi heitä rikkomaan Jumalan käskyjä: ”Meidän täytyy totella Jumalaa hallitsijana ennemmin kuin ihmisiä.” (Apostolien teot 5:​29.)

Kokemattomuuden ja rajallisen viisauden vuoksi jopa hyvää tarkoittavat aviomiehet ja vaimot voivat kuitenkin ylittää valtuutensa. Aviomies ei ehkä ole tarpeeksi huomaavainen; vaimo saattaa korostaa liikaa omia mieltymyksiään. Mikä voi auttaa? Kummankin on tärkeää osoittaa vaatimattomuutta, sillä ”me kaikki kompastumme monta kertaa” (Jaakobin kirje 3:​2).

Monet miehet oppivat arvostamaan vaimonsa rehellistä aloitteellisuutta, jos tämä käyttää aloitekykyään järkevästi. Yhteistyö paranee, jos molemmat pyytävät anteeksi, kun he tekevät virheitä. Samoin kuin Jehova antaa meille anteeksi päivittäiset puutteemme, meidänkin tulee antaa anteeksi toisille. ”Jos sinä erheitä tarkkailisit, oi Jah, oi Jehova, kuka voisi kestää? Sillä sinun luonasi on tosi anteeksianto.” (Psalmit 130:​3, 4.)

”Alamaisia toinen toisellenne”

Raamatussa neuvotaan siksi meidän kaikkien parhaaksi: ”Olkaa alamaisia toinen toisellenne Kristuksen pelossa.” Osoittakaa kumpikin toinen toisellenne rakkaudellista kunnioitusta; älkää olko esteenä sen osoittamiselle älkääkä kilpailko keskenänne. Jae jatkuu: ”Olkoot vaimot alamaisia miehelleen niin kuin Herralle, sillä mies on vaimonsa pää, niin kuin Kristuskin on seurakunnan pää.” (Efesolaisille 5:​21–23.)

Se kreikkalainen sana, jota Paavali käytti Efesolaiskirjeen 5:​21, 22:ssa, viittaa alistumiseen, ei siihen että pakotetaan alistumaan. Ja alamaisuutta osoitetaan Herran vuoksi, ei vain avioliiton sopuisuuden takia. Kristuksen voideltu seurakunta alistuu vapaaehtoisesti ja iloisesti Kristuksen alaisuuteen. Kun vaimo toimii samoin aviomiehensä suhteen, avioliitosta tulee hyvin todennäköisesti onnellinen ja menestyksekäs.

Raamatussa sanotaan myös: ”Rakastakoon – – kukin teistä [aviomiehistä] henkilökohtaisesti vaimoaan niin kuin itseään”, auliisti. (Efesolaisille 5:​33; 1. Pietarin kirje 3:​7.) Aviomiehen tulee muistaa, että hänenkin tulee olla alamainen päälleen, sillä Raamatussa sanotaan: ”Kristus on jokaisen miehen pää.” Miehen tulee tosiaan alistua Kristuksen opetuksiin. Kristus puolestaan on alamainen omalle päälleen: ”Jumala on Kristuksen pää.” Näin jokaisella Jehovaa lukuun ottamatta on pää. Ja jopa hän sitoutuu pitämään kiinni omista laeistaan. (1. Korinttilaisille 11:​3; Titukselle 1:​2; Heprealaisille 6:​18.)

Kristillinen alamaisuus on tasapainoista, ja se hyödyttää kumpaakin sukupuolta. Se tuo avioliittoon sellaista sopua ja tyytyväisyyttä, jota vain rakastava Luojamme voi antaa (Filippiläisille 4:​7).

[Kuvan lähdemerkintä s. 14]

Leslies’s