Palkka yhden isännän palvelemisesta
Kertonut Ernest E. Beavor
MONET ongelmat jäävät ratkaisematta, koska niiden ratkaiseminen lykätään tuonnemmaksi sovittelemalla, mistä seuraa onnellisuuden puuttuminen; ja sovittelu voi johtua yrityksestä palvella kahta isäntää. Jeesus Kristus esitti sen selvästi sanoessaan: ”Kukaan ei voi olla kahden isännän orja, . . . Ette voi olla Jumalan ja rikkauden orjia.” Ja hänen lihallinen velipuolensa Jaakob kirjoitti: ”Ystävyys maailman kanssa on vihollisuutta Jumalan kanssa.” – Matt. 6:24; Jaak. 4:4.
Kysymys on siis vain siitä, kenen ystävyyttä me haluamme. Kysymyksessä on ikään kuin sota maailman kanssa lihan ja Panettelijan ollessa toisella puolella ja Jehova Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen toisella. (1. Joh. 2:15–17) Meidän on tehtävä valinta. Mutta yksi asia on varma: Jehovan valitseminen Isännäksi tuottaa palkan, joka johtaa suunnattomaan onnellisuuteen. Olen kokenut sen itse.
TOTUUDEN SIEMENET KYLVETÄÄN
Kun synnyin vuonna 1902, vanhempani olivat raamatuntutkijoita, jolla nimellä Jehovan todistajat tunnettiin siihen aikaan. Meillä oli tapana käydä Lontoon Tabernaakkelissa, missä raamatuntutkijat kokoontuivat. Todistukseksi siitä, miten tärkeätä on viedä lapset kristillisiin kokouksiin, on se että muistan vielä selvästi erään vanhan laulun: ”Nuo tuhat vuotta! Onnen kauden saa aamutähti koittamaan. Käy ennustukset täyttymään.” Kuinka todet nuo sanat ovatkaan! Mikä palkka ikuinen elämä loistoisassa paratiisimaassa onkaan niille monille, jotka palvelevat yhtä Isäntää!
Äidilläni oli tapana lukea minulle – siihen aikaan ei ollut televisioita. Totuuden siemenet kylvettiin. Ja kun isäni rankaisi minua jostakin tottelemattomuudesta, hän sanoi: ”Tämä koskee minuun enemmän kuin sinuun” – jota tosiasiaa en silloin ymmärtänyt. Mutta Sananlaskujen 23:13 sanoo: ”Älä kiellä poikaselta kuritusta, sillä jos lyöt häntä vitsalla, säästyy hän kuolemasta.” En kuollut ja olen kiitollinen siitä, että isä opetti minua palvelemaan yhtä Isäntää.
Olin ihastuksissani saadessani nähdä Luomisnäytöksen 12-vuotiaana. Sen esittäminen kesti neljä iltaa, ja se esitettiin ilmaiseksi Lontoon oopperatalossa. Luomisnäytös juurrutti lujasti sydämeeni luomista koskevan totuuden, joka oli täysi vastakohta kehitysteorian tavattomalle valheellisuudelle. Luomisnäytöksestä jäi myös mieleeni lyhyt elokuvaosa, jossa kuvattiin, kuinka Aabraham oli uhraamaisillaan Iisakin. Aabraham todisti siten palvelevansa Jehova Jumalaa. Ja kuinka suuri olikaan hänen palkkansa: häntä kutsuttiin ”Jehovan ystäväksi”! ”Voisinpa minäkin olla!” ajattelin. – Jaak. 2:23.
TOISEN ISÄNNÄN ORJUUTEEN
Ensimmäisen maailmansodan aikana Herran kansan keskuudessa elettiin hyvin rauhatonta aikaa. Vanhempani kompastuivat jostakin syystä, ja minä menin maailmaan ja jouduin sen menettelytapojen vaikutukseen. Olin isänmaallinen ja menin tilaisuuteen, joka pidettiin Whitehallilla ensimmäisen maailmansodan päättymisen johdosta 11. marraskuuta 1918, ja kuulin erään papin sanovan: ”Nämä eivät ole kuolleet turhaan. He ovat kuolleet tehdäkseen maamme sankareille sopivaksi.” Oliko tämä totta? Mitä isäntää he olivat palvelleet? Epäilemättä silmieni avautuminen seuranneiden vuosien aikana auttoi minua tekemään oikeat johtopäätökset, kun toisen maailmansodan synkät pilvet alkoivat kokoontua.
Sillä välin vanhan maailman isäntä piti minua otteessaan. Sanomalehtiala kiinnosti minua, ja perustin kahden maailmallisen ystävän kanssa lehtikuvaamon. Se johti minut maailmalliseen seuraan, tupakointiin, alkoholin käyttöön ja lihallisille haluille myöten antamiseen. Korvissani soivat kuitenkin jatkuvasti sanat: ’Sinä et voi palvella kahta isäntää’, ja tunsin joutuneeni työni orjuuteen.
Isäni kuoli vuonna 1934. Vuonna 1936 eräs Jehovan todistaja kävi äitini luona, ja tämä hankki Raamatun tutkimisen apuvälineen nimeltä Rikkaudet. Hän ymmärsi, kuinka tyhmää luopuminen oli ollut, ja päätti hyvittää menetetyn ajan. (Kol. 4:5, Kuningas Jaakon käännös) Tekikö hän siten? Tämä hento pieni nainen oli ”aina” saarnaamassa Raamatun totuutta. Hän tyrkytti minulle kirjallisuutta, jota en lukenut. Vaikka tiesin, että se mitä hän sanoi minulle oli oikein, en ottanut vaarin hänen sanoistaan, koska en halunnut muuttaa elämääni.
KATSOIN JOITAKIN TOSIASIOITA SUORAAN SILMIIN
Koska menestyin hyvin aineellisesti, rakennutin kauniin kodin ja hankin monia aineellisia mukavuuksia. Maailmallinen isäntäni johdatti minut kuitenkin kriisitilaan, joka olisi voinut tuhota perheonneni. Raamatun valmentaman omantuntoni pistokset saivat minut yhtäkkiä pysähtymään. Viholliset, yksi niistä kirjoista joita äitini oli antanut minulle, osoitti varsin selvästi, mikä ratkaisu meidän kaikkien täytyy tehdä – valita mitä isäntää palvelemme. Käsitin tämän totuuden vielä voimakkaammin, kun olin kuuntelemassa yleisöesitelmää ”Katso tosiasioita suoraan silmiin”, jonka J. F. Rutherford piti Royal Albert Hallissa vuonna 1938. Hänen suorasukainen esityksensä painoi sydämeeni sen tosiasian, ettei ihminen voi palvella kahta isäntää.
Nyt oli nopeasti hankittava paljon tietoa. Muodostimme kiinteän perheyksikön ja teimme kaikenlaista yhdessä kun olin kotona – toimintani sanomalehtialalla piti näet minut usein poissa kotoa. Katsoessani tosiasioita suoraan silmiin päätin kääntää selkäni vanhalle isännälle ja vein perheeni ensimmäiseen kristilliseen kokoukseemme. Kuvittelehan, mikä ilo loisti äitini kasvoilla! Yhdessä kokouksessa muuan veli puhui lavalta tupakoimisesta ja todisti 2. Korinttolaiskirjeen 7:1:n perusteella, että se oli lihan saastutusta. Hän kysyi: ”Voisitko kuvitella, että Kristuksella Jeesuksella olisi tupakka hampaissa tai että Aadam tupakoisi Eedenin puutarhassa?” En voinut. Tätä kuunnellessani minulla oli kaksikymmentä savuketta yhdessä taskussa ja piippu ja tupakkaa toisessa. Sinä iltana, 29. elokuuta 1939, heitin ne tuleen.
OIKEAN ISÄNNÄN PALVELEMINEN
Kun toinen maailmansota alkoi, kaikki täytyi sensuroida, ja melkein jokainen liikkeeni tuottama valokuva esitti jollakin tavoin sodankäyntiä. Ansaitsin siitä rahaa. Kirja Viholliset oli avannut silmäni näkemään Raamatun totuuden, että Saatana on tämän maailman jumala. (2. Kor. 4:4) Koska en halunnut enää palvella Panettelijaa, minut kastettiin lokakuussa 1939 vertauskuvaksi Jehovalle antautumisestani. Siitä lähtien palvelin häntä ja hänen rakasta Poikaansa Kristusta Jeesusta.
Olin ajatellut, että poikamme Douglas opettelisi lehtikuvausalaa. Kun hän oli ollut kolme päivää liikkeessä, kysyin häneltä, miten hän edistyi. Hän sanoi: ”Haluan tienraivaajaksi.” Siitä paikasta veimme hänet Vartiotorni-seuran toimistoon täyttämään anomuksen sellaista kokoajanpalvelusta varten. Hän kävi lähetyskoulu Gileadin vuonna 1950 ja on palvellut siitä lähtien kierrosvalvojana Japanissa. Hänkin on saanut iloita Isäntänsä palveluksessa.
Omantunnonsota kävi päivä päivältä yhä kiivaammaksi. Kun oli kysymys aineellisista tarpeista, uskoin, että jos ’etsin ensin Valtakuntaa, kaikki tämä muu lisättäisiin’. (Matt. 6:25–33) Luotin vakuutukseen: ”Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi.” Miksi ’ontua molemmille puolille’? Minusta tuntui siltä, että onnuin. – 1. Kun. 18:21; Sananl. 3:5.
Kutsuin koolle liikkeeni johtokunnan kokouksen, erosin yrityksestä ja luovuin kaikista omistusoikeuksistani ollakseni täysin vapaa. Kun olin allekirjoittanut viimeisen siihen tarvittavan asiakirjan, menin suoraan Beetel-kotiin ja ilmoittauduin tienraivaajaksi. Tuona hetkenä kokemani vapaus ja ilo ovat edelleen osanani. Se tapahtui 1. kesäkuuta 1940. Ostin uuden polkupyörän ja silloin ovelta ovelle suoritetussa todistamistoiminnassa käytössä olleen matkagramofonin.
Siitä päivästä lähtien tähän saakka Jehovan huolenpito on ollut yltäkylläistä. Olen oppinut, kuinka ’suuri voitto onkaan jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa’ ja kuinka tosi Isäntä palkitsee ne, jotka palvelevat häntä uskollisesti. – 1. Tim. 6:6, KR.
Olen aina vihannut sanaa ”sovittelu”. Niinpä kaikki on minulle joko mustaa tai valkoista. Mutta minun täytyi oppia olemaan tasapainoinen. Paavalihan sanoi nuorelle Timoteukselle: ’Herran orjan täytyy olla hellävarainen kaikkia kohtaan.’ (2. Tim. 2:24) Vaimoni Jessie ei hyväksynyt totuutta helposti. Eräänä päivänä, kun olin kenttäpalveluksessa, eräs sisar sanoi minulle: ”Kuulehan, Ernie, vaimosi omaksuu totuuden sinusta huolimatta!” Se järkytti minua. Sanoin: ”Olenko niin vaikea?” ”Olet!” hän vastasi. Tämä sisar on sen jälkeen kuollut, mutta olen hyvin kiitollinen siitä, ettei hän pelännyt sanoa totuutta. Jotkut meistä tarvitsevat sellaista puhetta. Jessie kastettiin vuotta myöhemmin.
Tienraivauspalvelukseen kehotettiin hyvin voimakkaasti noina sotavuosina, ja perheenä puhuimme siitä alituisesti. Tosi kristityn ainoa mahdollinen menettely oli jyrkkä puolueettomuus. (Joh. 15:19) Tienraivauspalvelus oli Jumalan niille antama etu, jotka olivat raamatullisesti vapaita ottamaan sen vastaan. Douglas ilmoittautui vuonna 1939. Tyttäremme Gwen oli nuorin tienraivaajaksi ilmoittautuva Leicesterin kansallisessa konventissa vuonna 1941. Hän oli siihen aikaan 14-vuotias ja on edelleen kokoajanpalveluksessa. Hän on palvellut lähetystyöntekijänä Libanonissa ja Nigeriassa ja työskentelee nyt Lontoon Beetel-kodissa. Nuoremmasta tyttärestämme Annesta tuli tienraivaaja vuonna 1942. Hänkin palveli lähetystyöntekijänä Libanonissa, missä hän meni naimisiin hengellismielisen veljen kanssa, ja nyt hän on Yhdysvalloissa ja juurruttaa kolmeen oivalliseen tyttäreensä halua palvella ainoaa tosi Isäntää.
ISÄNNÄN PALVELUKSEN ASETTAMINEN ENSI SIJALLE
Palatkaamme vuoteen 1940. Katkaistuani yhteyteni lehdistöön en ollut enää vapautettuna asevelvollisuudesta, ja sen tähden sain kutsuntapaperini. Olin lukenut Vartiotorni-seuran kirjasen ”Jumala ja valtio”, jossa lainattiin Blackstonen lausuntoa Englannin laista. Siinä sanotaan, että mikään ihmisen laki ei ole pätevä, ellei se perustu Jumalan lakiin. Päätin käyttää tätä puolustuksenani, kun valitin ensimmäisestä saamastani kahdentoista kuukauden vankeustuomiosta. Minua varoitettiin, että jos häviäisin tämän muutoksenhakujutun, niin tuomioni kaksinkertaistettaisiin. Kun asiaani käsiteltiin valamiehistön edessä, tuomari epäsi jyrkästi pyyntöni lukea Blackstonea ja muistutti minua siitä, että maa oli sodassa ja että silloin voimassa oleva sotalaki (Defence of the Realm Regulations) sivuutti kaikki aikaisemmat lait. Minut tuomittiin kahdeksi vuodeksi pakkotyöhön. Mutta tarvitsin tämän kahden vuoden ajan totuuden omaksumiseen. Luin Raamatun kokonaan lävitse ensimmäisen kerran. Minkä ilon Isäntäni tuottikaan minulle!
Sinä aikana muut veljet ja minä todistimme muille vangeille ja vankilahenkilökunnalle. Seurauksena siitä oli, että kolme vankilavirkailijaa hyväksyi totuuden ja heidät kastettiin. Yksi heistä on kuollut ja muut kaksi ovat vanhimpia omissa seurakunnissaan. On kiinnostavaa, että minulla on nyt etu käydä tehtävään määrättynä evankelistana samassa vankilassa niiden vankien luona, jotka haluavat keskustella Jehovan todistajien kanssa.
Olin Kuninkaallisen puutarhaseuran jäsen. Puutarhurini kasvatti kauniita krysanteemeja, joista minulle myönnettiin pronssimitali. Mietin tätä. Enhän minä kasvattanut kukkia; puutarhurini hoiti ne. Sitä paitsi Jehova sai ne kasvamaan, ja siksi kunnia olisi pitänyt antaa hänelle – ei varmastikaan minulle. Paikallisen puutarhaseuran puheenjohtajana minulla oli etu selittää tämä toisille jäsenille, kun jätin eroanomukseni. Ei puutarhaseuran jäsenenä olemisessa toki mitään väärää ollut, mutta puheenjohtajan tehtävät veivät liian paljon aikaani, varsinkin kun ryhdyin tienraivaajaksi.
Kotimme oli teokraattisen toiminnan keskus, joka oli aina avoinna hengellisille veljillemme, nuorille ja vanhoille. Sekä keskustelut että rentoutuminen keskittyivät kristillisten periaatteiden ympärille. Kokouksissa käymistä pidimme iloisena välttämättömyytenä sota-ajan pimennyksistä ja ilmahyökkäyksistä huolimatta. Teimme aina kaiken yhdessä. Sodan jälkeen koko perheemme tarjoutui lähtemään minne tahansa Vartiotorni-seura ehdottaisi. Me valitsimme Kentistä Tunbridge Wellsin, missä meillä oli ilo nähdä seurakunnan kasvavan 12 hengestä 70 henkeen kahdessa vuodessa. Kun meitä pyydettiin siirtymään Sussexiin Brightoniin, niin lähdimme ja näimme seurakuntien lisääntyvän yhdestä viiteen vain kolmen vuoden aikana. Isäntä sai aikaan kasvun. – 1. Kor. 3:5–9.
Sitten tuli vuosi 1950 ja unohtumaton Teokratian kasvun konventti Yankee-stadionilla New Yorkin kaupungissa. Kun Seura tiesi, että suunnittelimme mennä koko perhe tähän konventtiin, se kutsui kolme lastamme Gilead-lähetyskouluun. Meidän oli hyvin vaikea sanoa heille kaikille hyvästit, kun lähdimme takaisin Englantiin. Huoneistomme Brightonissa vaikutti niin tyhjältä. Mutta Jehova avasi jälleen kätensä, ja minut kutsuttiin palvelemaan kierrosvalvojana. Jessien pitäisi ryhtyä tienraivaajaksi, minulle sanottiin. Hän suostui, ja kuinka onnellinen siksi olinkaan! Niin alkoi erittäin riemullinen ajanjakso elämässämme. Kahdeksantoista vuoden ajan matkustimme Englannissa ja Pohjois-Irlannissa veljien osoittaessa meille rakkaudellista vieraanvaraisuutta, ja me puolestamme kerroimme Valtakunnan totuuksia ja palvelimme heidän kanssaan.
ISÄNNÄN PALVELUKSEN JATKAMINEN
Poikamme ja tyttäremme avioituivat kolmella eri kolkalla maapallolla. Emme voineet olla kenenkään häissä. Mutta olemme aina panneet turvamme Isäntäämme joka lupaa, että tulee aika, jolloin lähiomaisten ei tarvitse erota toisistaan.
Olemme saaneet vuosien mittaan ystäviä varsin monista rakkaudellisista veljistä ja sisarista. Kokemus tuottaa hyvin henkilökohtaisia muistoja ja opetuksia. Jehova kurittaa niitä, joita hän rakastaa. Meidän täytyy pyrkiä aina rukouksen hengessä pyhittämään hänen kaunis nimensä.
74-vuotiaana Jessie ei kestänyt enää kierrostyön rasituksia. Niinpä pyysin siitä vapautusta, ja eräs ystävällinen veli tarjosi meille huoneen suuresta talostaan. Toimin edelleen tienraivaajana hieman heikommin voimin, koska olen nyt 77-vuotias. Vaimoni, joka on nyt 84-vuotias, suorittaa taloustöitä sillä välin, kun minä huolehdin valvojan eduista, Jehovan rakkaitten paimentamisesta.
Mitä on odotettavissa lähitulevaisuudessa? Hämmästyttävimmät ja tyrmistyttävimmät ihmishistorian tapahtumat. Kuinka me riemuitsemmekaan Jehovan lupauksesta: ”Kansat tulevat tietämään, että minä olen Jehova”! – Hes. 39:7, American Standard Version.
Mitä haluaisin sanoa lopuksi? Pysy nöyränä ja tasapainoisena ja varmistaudu tärkeistä asioista. Ja muista aina, että yhden tosi Isännän palveleminen antaa varman takeen palkan saamisesta nyt ja ikuisesti.