Tahdikas mutta luja

TAHDIKKUUS merkitsee kykyä olla toisten kanssa tekemisissä loukkaamatta heitä tarpeettomasti. On tiedettävä, miten ja milloin puhua. Tämä ei merkitse tinkimistä siitä, mikä on oikein, eikä tosiasioiden vääristämistä. Tahdikkuutta ei pidä sekoittaa ihmispelkoon (Sananl. 29:25).

Hengen hedelmä on tahdikkuuden paras kasvualusta. Ihminen, jonka vaikuttimena on rakkaus, ei halua ärsyttää vaan auttaa. Huomaavainen ja lempeämielinen ihminen hoitaa asiat miellyttävästi. Rauhaa edistävä ihminen pyrkii pitämään yllä hyviä suhteita toisiin. Pitkämielinen ihminen pysyy tyynenä, vaikka häntä kohdeltaisiin ynseästi. (Gal. 5:22, 23.)

Jotkut kuitenkin loukkaantuvat, esitettiinpä Raamatun sanomaa miten hyvänsä. Ensimmäisellä vuosisadalla useimpien juutalaisten sydän oli paha, ja siksi Jeesuksesta Kristuksesta tuli heille ”kompastuskivi ja loukkauskallio” (1. Piet. 2:7, 8). Jeesus viittasi Valtakunnan julistustyöhönsä sanoen: ”Tulta minä tulin sytyttämään maan päälle.” (Luuk. 12:49.) Ja ihmisten edessä on edelleen sama polttava kysymys siitä, miten he suhtautuvat Jehovan valtakuntaa koskevaan sanomaan, jonka yksi piirre on se, että heidän on tunnustettava Luojansa suvereenius. Monet loukkaantuvat kuullessaan, että Jumalan valtakunta poistaa pian nykyisen jumalattoman asiainjärjestelmän. Koska kuitenkin haluamme totella Jumalaa, jatkamme saarnaamista, mutta pidämme mielessämme Raamatun neuvon: ”Mikäli mahdollista, säilyttäkää rauha kaikkien ihmisten kanssa, sikäli kuin se teistä riippuu.” (Room. 12:18.)

Tahdikas kun todistetaan. Puhumme uskostamme toisille monenlaisissa tilanteissa. Pyrimme todistamaan tietenkin kenttäpalveluksessa, mutta tähyilemme tilaisuuksia siihen myös sukulaisten ja työ- tai koulutoverien parissa. Olipa tilanne mikä hyvänsä, meidän on oltava tahdikkaita.

Jos kerromme ihmisille Valtakunnasta luennoivaan sävyyn, he voivat harmistua. Silloin kun he eivät ole pyytäneet apua eivätkä ehkä tunne tarvitsevansa sitä, he voivat loukkaantua pienestä vihjauksestakin siihen suuntaan, että heidän tulisi korjata elämäntapaansa. Miten voimme välttää antamasta väärää vaikutelmaa? Yksi apukeino on opetella keskustelemaan ystävällisesti.

Pyri aloittamaan keskustelu puhuteltavaa kiinnostavasta aiheesta. Saatat olla jo perillä hänen kiinnostuksen kohteistaan, jos hän on sukulaisesi tai jos olette samalla työpaikalla tai samassa koulussa. Ja vaikka tapaisit puhuteltavan ensi kerran, voisit mainita jonkin kuulemasi tai lukemasi uutisen. Tiedotusvälineiden käsittelemät aiheet ovat monesti useiden ihmisten mielessä. Pidä silmäsi auki, kun kuljet talosta taloon. Talon koristelu, pihalla näkyvät lelut, uskonnolliset symbolit ynnä muut sellaiset voivat antaa osviittaa siitä, mikä asukkaita kiinnostaa. Kun joku tulee ovelle, kuuntele häntä. Se mitä hän sanoo, joko vahvistaa tai oikaisee ennakkokäsityksesi hänen kiinnostuksen kohteistaan ja näkemyksistään, ja samalla saat lisää viitteitä siitä, mitä sinun tulisi ottaa huomioon todistaessasi hänelle.

Kun keskustelu on lähtenyt käyntiin, kerro aiheeseen liittyviä ajatuksia Raamatusta tai siihen perustuvasta kirjallisuudesta, mutta älä ole koko ajan äänessä (Saarn. 3:7). Ota puhuteltava mukaan keskusteluun, jos hän haluaa osallistua siihen. Osoita kiinnostusta hänen mielipiteitään kohtaan. Voit saada niistä vihjeitä, jotka auttavat sinua olemaan tahdikas.

Ennen kuin sanot mitään, mieti, miltä se kuulostaa puhuteltavasta. Sananlaskujen 12:8:ssa kiitetään ”suun ymmärtäväisyydestä”. Vastaavaan heprealaiseen ilmaukseen liittyy ajatus harkitsevuudesta. Ymmärtäväisyyteen sisältyy siis se, että punnitsemme tarkoin, mitä sanomme, koska olemme arvioineet tilanteen ja haluamme toimia viisaasti. Samaisen Sananlaskujen 12. luvun jakeessa 18 varoitetaan puhumasta ”ajattelemattomasti kuin miekan pistoin”. Raamatun totuuden puolella voi seisoa olematta loukkaava.

Jo pelkkä tarkkanäköinen sananvalinta voi ehkäistä tarpeettomien keskustelun esteiden syntymisen. Jos ilmauksen ”Raamattu” käyttö herättää kielteisiä tunteita, voisit käyttää esimerkiksi ilmauksia ”Sana” tai ”kirja, joka on saatavilla yli 2 000 kielellä”. Mikäli kuitenkin mainitset Raamatun, voisit kysyä puhuteltavalta, mitä hän ajattelee tästä kirjasta, ja ottaa hänen mielipiteensä sitten huomioon keskustelussa.

Tahdikkuuteen liittyy usein se, että sanotaan asiat oikeaan aikaan (Sananl. 25:11). Et ehkä ole samaa mieltä kaikesta, mitä toinen sanoo, mutta jokaisesta hänen esittämästään epäraamatullisesta ajatuksesta ei ole syytä tehdä kiistakapulaa. Älä yritä kertoa hänelle kaikkea kerralla. Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Minulla on vielä paljon sanottavaa teille, mutta te ette kykene kantamaan sitä nyt.” (Joh. 16:12.)

Puhuteltavia tulisi kiittää vilpittömästi aina kun mahdollista. Vaikka joku olisi väittelynhaluinenkin, häntä voi ehkä silti kiittää jostain hänen näkökannastaan. Apostoli Paavali teki siten puhuessaan Ateenan Areiopagille kokoontuneille filosofeille, jotka olivat ryhtyneet ”keskustelemaan hänen kanssaan kiistävään sävyyn”. Miten hän kykeni esittämään oman kantansa loukkaamatta kuulijoitaan? Hän oli aiemmin pannut merkille, kuinka monia alttareita he olivat pystyttäneet jumalilleen. Hän ei tuominnut ateenalaisia epäjumalanpalvelijoiksi, vaan tahdikkaasti kiitti heitä siitä, että he olivat niin uskonnollismielisiä. Hän sanoi: ”Näen että te kaikessa näytätte olevan muita taipuvaisempia jumaluuksien pelkoon.” Tämän lähestymistavan ansiosta hänelle avautui tilaisuus kertoa tosi Jumalasta. Joistakuista tuli sen johdosta uskovia. (Apt. 17:18, 22, 34.)

Älä suotta kiihdy ihmisten vastaväitteistä. Pysy tyynenä. Pidä näitä tilanteita tilaisuuksina tutustua heidän ajattelutapaansa. Ehkä heitä voi kiittää siitä, että he esittävät mielipiteitään. Entä jos joku tokaisee töykeästi: ”Minulla on oma uskontoni”? Kenties voisit kysyä tahdikkaasti: ”Oletteko ollut uskonnollinen koko ikänne?” Kun hän on vastannut, kysy häneltä: ”Uskotteko, että kaikilla ihmisillä on jonain päivänä sama uskonto, joka yhdistää heitä?” Tämä voi saada keskustelun jatkumaan.

Oikea suhtautuminen itseemme voi auttaa meitä olemaan tahdikkaita. Olemme lujasti vakuuttuneita siitä, että Jehovan tiet ovat oikeita ja hänen Sanansa on totuus. Vaikka puhumme näistä asioista vakaumuksellisesti, meillä ei kuitenkaan ole varaa omavanhurskauteen (Saarn. 7:15, 16). Olemme kiitollisia siitä, että saamme tuntea totuuden ja nauttia Jehovan siunauksesta, mutta tiedämme hyvin, että hänen hyväksyntänsä johtuu hänen ansaitsemattomasta hyvyydestään ja uskostamme Kristukseen, ei omasta vanhurskaudestamme (Ef. 2:8, 9). Ymmärrämme, että meidän tulee ’koetella jatkuvasti, olemmeko uskossa, tarkistaa jatkuvasti, mitä itse olemme’ (2. Kor. 13:5). Kun siis puhumme ihmisille Jumalan vaatimuksiin mukautumisesta, sovellamme Raamatun neuvot nöyrästi itseemmekin. Ei ole meidän asiamme tuomita lähimmäisiämme. Jehova ”on antanut kaiken tuominnan Pojalle”, ja jokainen vastaa teoistaan hänen tuomarinistuimensa edessä (Joh. 5:22; 2. Kor. 5:10).

Perheenjäsenten ja toisten kristittyjen kanssa. Tahdikkuutemme ei saisi rajoittua ainoastaan kenttäpalvelukseen. Tahdikkuus on Jumalan hengen hedelmän ilmentymä, joten meidän tulee osoittaa sitä myös kotona perheemme parissa. Rakkaus saa meidät ottamaan huomioon toisten tunteet. Vaikkei kuningatar Esterin aviomies ollut Jehovan palvoja, Ester osoitti hänelle kunniaa ja kohteli häntä hyvin tarkkanäköisesti esittäessään hänelle Jehovan palvelijoita koskevia asioita (Est., luvut 3–8). Joskus tahdikkuus voi vaatia sitä, että suhteissamme niihin perheenjäseniin, jotka eivät ole todistajia, suosittelemme heille totuuden tietä ennemmin käyttäytymällä hyvin kuin selittämällä näkemyksiämme (1. Piet. 3:1, 2).

Samoin se, että tunnemme seurakunnan jäsenet hyvin, ei anna meille lupaa olla heille töykeitä eikä epäystävällisiä. Emme saa järkeillä, että kypsinä ihmisinä he kyllä kestävät sen. Emme myöskään saa puolustella itseämme sanoen: ”Minä vain satun olemaan tällainen.” Jos huomaamme, että puhetapamme loukkaa toisia, meidän pitäisi päättää muuttua. ’Hellittämättömän hartaan rakkauden toisiamme kohtaan’ tulisi saada meidät ’tekemään hyvää niille, jotka ovat meille sukua uskossa’ (1. Piet. 4:8, 15; Gal. 6:10).

Kun puhutaan yleisölle. Myös lavalta puhuttaessa tarvitaan tahdikkuutta. Kuulijoiden taustat ja olosuhteet vaihtelevat. Heidän hengellinen kypsyytensä vaihtelee. Jotkut saattavat olla valtakunnansalissa ensimmäistä kertaa. Toisten elämäntilanne voi olla erityisen ahdistava puhujan aavistamatta sitä lainkaan. Miten puhuja voisi olla loukkaamatta kuulijoita?

Meidän on hyvä ottaa varteen neuvo, jonka apostoli Paavali antoi Tituksen kautta: ”Etteivät puhu vahingoittavasti kenestäkään – – vaan [ovat] järkeviä ja osoittavat kaikkea lempeyttä kaikkia ihmisiä kohtaan.” (Tit. 3:2.) Älä jäljittele maailmaa käyttämällä ilmauksia, jotka osoittavat ylenkatsetta toista rotua, kieliryhmää tai kansallisuutta kohtaan (Ilm. 7:9, 10). Käsittele Jehovan vaatimuksia suoraan ja osoita, miksi niitä on viisasta noudattaa, mutta vältä esittämästä halventavia huomautuksia niistä, jotka eivät vaella Jehovan tietä vielä täysin. Kannusta sitä vastoin kaikkia ottamaan selvää Jumalan tahdosta ja toimimaan häntä miellyttävällä tavalla. Kun annat neuvoja, pehmennä niitä kiittämällä kuulijoita lämpimästi ja aidosti. Ilmaiskoon puhetapasi ja äänensävysi sitä veljellistä kiintymystä, jota meidän kaikkien tulisi tuntea toisiamme kohtaan. (1. Tess. 4:1–12; 1. Piet. 3:8.)