Tarkkailemme maailmaa
Nälänhätä – 1974?
◆ William ja Paul Paddock kirjoittivat vuonna 1967 kirjan Famine – 1975 (Nälänhätä – 1975). Siihen aikaan monet pilkkasivat heidän näkemystään, että laajamittaiset nälänhädät olisivat mahdollisia 1970-luvun puolivälissä. Mutta mitä sanotaan nyt? Elintarviketuotannon ”paheneva kriisi” ja maailmanlaajuinen väestönkasvu saavat J. P. Brownin kirjoittamaan New York Times -lehdessä: ”Näyttää siltä, että Paddockin veljesten vuotta 1975 koskeva ennustus voisi alkaa toteutua jo vuonna 1974.”
Jehovan todistajien kansainvälinen konventti
◆ Helsingin Olympiastadionilla pidettiin 11.–15.7. ”Jumalan voiton” kansainvälisten konventtien sarjaan kuuluva konventti. Konventin suomen- ja ruotsinkielellä pidettyä ohjelmaa kuunnelleiden suurin läsnäolijamäärä oli 28818, ja 1164 kastettiin Jumalalle antautumisensa vertauskuvaksi. Avainpuheen pitäjä muistutti kuulijoitaan voimakkaasti siitä, että ”Jeesuksen Kristuksen aitojen opetuslasten on kohdattava ja kestettävä maailman viha aivan samalla tavalla kuin Jeesus kesti sen. Jotta siis opetuslapsi voisi pysyä opetuslapsena todellisessa merkityksessä, niin hänen täytyy voittaa maailma.” Konventin pääesitelmä oli aiheesta ”Jumalan voitto – sen merkitys ahdingossa olevalle ihmiskunnalle”. Yhdysvalloissa pidetyissä yhdeksässätoista konventissa esitelmän kuuli 665945.
Kokeilun alaisena oleva ”veren korvike”
◆ Science-lehdessä olleen uutisen mukaan tiedemiehet ovat työskennelleet perfluoroyhdisteiden parissa valmistaakseen ”veren korvikkeen”. Näiden yhdisteiden ilmoitetaan voivan liuottaa kaksi kertaa niin paljon happea ja hiilidioksidia kuin kokoveri. Hiirien ja muiden eläinten veri on korvattu jopa täysin perfluoroemulsioilla, eikä ole todettu mitään haitallisia vaikutuksia. Bostonissa Massachusettsissa Yhdysvalloissa sijaitsevan Harvardin kansanterveystieteellisen korkeakoulun professori Robert Goyer sanoi haastattelijalle: ”Lopullinen valmiste tulee luultavasti olemaan kirkasta, vaikkakin on mahdollista tehdä siitä punaista, valkoista tai sinistä tai minkä tahansa muun väristä.”
Urheilusankareiden palvontaa
◆ San Josessa Yhdysvalloissa sijaitsevan Kalifornian valtionyliopiston psykologian professori tri Thomas Tutko johti 40000 yleisurheilijaa käsittänyttä tutkimusta. Hän päättelee, että nykyajan urheilusankarit ovat huonoja esimerkkejä nuorten jäljiteltäväksi. Hän sanoi: ”On vaimonvaihtoa, ahneutta ja lapsellisempia tappeluja kuin itse lapsetkaan aloittaisivat.” Hän osoitti edelleen, että nykyajan urheiluepäjumalat ”ilmaisevat voita-tai-muuten -asennetta, jota lapset jäljittelevät. En ollenkaan epäile sitä, että heidän kielensä heijastaa heidän asennettaan: ’Tappakaa ne! Nitistäkää ne!’ Valmentaja, joka menettää voittopalkinnon, sanoo: ’Häviäminen merkitsee kuolemista.’” Tri Tutko sanoo tämän esimerkin olevan ”tuhoisa lapsille ja toisille nuorille yleisurheilijoille”. Ammattilaisurheilu on hänen käsityksensä mukaan tehnyt jokaisesta tähdestään ”Jumalan, mutta hän ei ole Jumala, hän on itsekäs, ahne ja kiinnostunut vain itsestään”.
Ovatko elokuvat nykyään parempia kuin koskaan?
◆ Yhtä Yhdysvaltain tämän hetken suosituimmista elokuvista on kuvailtu ”läpikotaisin” pornografiseksi. Se tehtiin kuudessa päivässä, ja siihen sijoitettiin 25000 dollaria (92000 mk). Voitot ovat kasvaneet nyt 3,5 miljoonaan dollariin (noin 13 milj. mk:aan) Ketkä katselevat tätä elokuvaa? Saturday Review -lehti sanoo: ”Joka ilta kun kikattelevien elokuvissakävijäin kiemurtelevat jonot odottavat . . . [teatterin] eteen pysähtyy autonkuljettajien ajamia loistoautoja, joista purkautuu parvittain New Yorkin rikkaimpia ja tunnetuimpia ihmisiä.” Kauhufilmit ovat myös yhä suositumpia. Ja eräs newyorkilainen elokuva-arvostelija sanoo: ”Salatieteet, mystiikka ja spiritualismi kiinnostavat suuresti – erityisesti nuoria elokuvissakävijöitä.”
Työntekijät varastavat
◆ Memphisissä Tennesseessä Yhdysvalloissa sijaitsevan Guardsmark Inc. -yhtymän tutkimusosaston johtaja Mark Lipman on tutkinut lähes 40 vuoden ajan työntekijöiden varastamista. Hän arvioi, että nykyään ainakin puolet tehtaissa ja virastoissa työskentelevistä varastaa. Sellaisten varkauksien määrä lisääntyy 15–20 prosenttia joka vuosi. Ongelma pahenee, kun työnantajat kieltäytyvät kohtaamasta suoraan sitä tosiasiaa, että työntekijäin epärehellisyys on niin laajalle levinnyttä. Se estää kaiken merkittävän menetysten hillitsemisen. Hän mainitsi seuraavaa: ”Meillä on monia esimerkkejä työnantajilta, jotka kieltäytyvät uskomasta todisteitamme sen suhteen, että heidän työntekijänsä varastavat, koska heihin luotetaan niin suuresti.” Eivätkä rikolliset ole suinkaan tyypillisiä ”pahoja miehiä”, niin kuin työnantaja kuvittelee mielessään, vaan tyypillinen on ”herra Keskiarvokansalainen – naimisissa, kaksi tai kolme lasta, elää säädyllisessä yhdyskunnassa, pelaa bridgeä naapureiden kanssa, käy kirkossa, ja hänen johtajansa pitää hänestä. Hän myös työskentelee ahkerasti.”
Amazonjoen vesi
◆ Amazonin vedet ovat erään äskeisen tutkimuksen mukaan puhtaammat kuin ”suurin osa Yhdysvaltain vesijohtovedestä”. Tutkimuksessa väitetään, että joissakin paikoissa Amazonin vesillä on ”lähes tislattua vettä vastaava kemiallinen puhtaus”. Amazonin virtaaman on laskettu olevan Óbidosissa Brasiliassa noin 15 miljardia litraa minuutissa. Keskimääräinen virtaama on neljä kertaa niin suuri kuin Afrikan Kongojoessa ja kymmenen kertaa niin suuri kuin Yhdysvaltain Mississippijoessa. Amazonin sanotaan laskevan mereen 15 prosenttia kaikkien maailman jokien valtameriin laskeman makean veden määrästä.