Elämän tarkoituksen epätoivoinen etsintä
MISTÄ minä olen tullut? Miksi olen täällä? Mikä tarkoitus elämällä todellisuudessa on? Pohdin syvällisesti sellaisia kysymyksiä. Mieleeni oli jotenkin juurtunut sanonta, joka kannusti minua etsimään, nimittäin: ”Etsikää, niin te löydätte.”
Yrittäessäni löytää vastauksia, aloin käyttää psykedeelisiä kokemuksia aiheuttavia huumeita mieleni avartamiseksi ja näkemykseni syventämiseksi. Tutkin lisäksi perinpohjin itämaisia uskontoja. Sellaiset tutkimukset saivat minut vakuuttuneeksi siitä, että ihmisellä on kuolematon sielu, joka jää eloon aineellisen ruumiin kuollessa.
Koska hyväksyin tämän uskomuksen, se joidenkin uskontojen opetus, että me olemme eläneet aikaisemmin toisina ihmisinä, tuntui minusta johdonmukaiselta. Sielumme on tämän opetuksen mukaan kokenut sarjan jälleensyntymisiä. Halusin tietää menneisyydestäni, ja minut saatiin uskomaan, että ”mieltä avartavan” LSD:n käyttö voisi auttaa minua tutkimuksissani.
Otettuani huumeita vetäydyin peilin luo, missä tuijotin pitkiä aikoja silmieni mustuaisiin. Huumeen vaikutuksesta silmäterät laajenivat melkein värikalvon kokoisiksi. Useitten minuuttien kiinteän tuijottamisen jälkeen aloin kokea harha-aistimuksia ja nähdä sellaista, minkä uskoin olevan peräisin aikaisemmista jälleensyntymisistäni. Näin itseni ilkeämielisenä sotapäällikkönä ja itsekeskeisenä diktaattorina, jotka olivat vastuussa tuhansien ihmisten kuolemasta.
Kerran katsellessani sellaista pahaa henkilöä peilistä kuulin äänen sanovan: ”Sinä joudut kärsimään niistä pahoista teoista, jotka olet tehnyt!” Olin kauhuissani.
Niinpä minusta tuntui, että minut oli tuomittu kärsimään ja kuolemaan ja sitten jälleen kärsimään yhä uudelleen perättäisissä jälleensyntymisissä. Toivoin, että voisin välttää sen! Mutta miten saatoin kieltää sen, minkä olin nähnyt ja kuullut tuijottaessani peiliin? Toiset tuntemani ihmiset olivat myös alkaneet uskoa jälleensyntymiseen sellaisten kokemusten kautta, sillä, kuten sanonta kuuluu, ”se, joka näkee, uskoo”.
Tunsin olevani kauhistavan pulman edessä enkä löytänyt pääsytietä. Jatkoin kuitenkin etsimistä; matkustin kaukaisiin paikkoihin ja kysyin neuvoa tunnetusti viisailta miehiltä. Lopulta äärimmäisen masentuneena yritin tappaa itseni.
Silloin sattui jotakin, mikä muutti näkemykseni. Epätoivo vaihtui toivoksi. Miksi? Yksityiskohdat siitä, miten etsin elämän tarkoitusta, saattavat auttaa sinua käsittämään.
Etsin jotakin
Synnyin Edmontonissa, kohtalaisen suuressa kaupungissa Länsi-Kanadassa. Vanhempani kävivät harvoin kirkossa. Ne harvat kerrat, jolloin kävin siellä, osoittautuivat pettymystä tuottaviksi. Jo lapsena pohdin elämän tarkoitusta, mutta kirkko ei antanut vastauksia.
Lopetin koulunkäynnin oppikoulun 7. luokalla ja avasin pienen posliininkorjausliikkeen. Olin siihen aikaan vain 16-vuotias, mutta menestyin huomattavan hyvin taloudellisesti. Vähemmässä kuin vuodessa tulin kuitenkin tyytymättömäksi ja aloin etsiä jotakin muuta.
Hipeillä näytti olevan jotakin uutta, ja heitä versoi kaikkialta 1960-luvulla. Niinpä päätin irrottautua vakiintuneesta järjestelmästä ja ryhtyä johonkin ”merkitykselliseen”. Lyhyessä ajassa minusta tuli pitkätukkainen hippi. Psykedeelisistä huumeista tuli elämäni huomattava osa.
Käytettyäni LSD:tä ja marihuanaa muutamia kuukausia tulin vakuuttuneeksi siitä, että ”pilvi”-yhteiskunta, jossa jokainen olisi psykedeelisten huumeitten vaikutuksessa, oli ratkaisu ihmisen ongelmiin. Minusta hipit olivat ”rakkauden” lapsia – täynnä rauhaa ja onnellisuutta.
Koska psykedeeliset huumeet olivat mielestäni yleislääke, aloin hankkia niitä toisille. Vannoin lisäksi käsitteleväni ainoastaan psykedeelisiä huumeita, jotka vaikuttavat mieleen, enkä kovia huumeita, jotka orjuuttavat ruumiin. Mielestäni psykedeeliset huumeet kykenivät auttamaan ihmistä saamaan valistusta.
Rahoilla, jotka olin ansainnut posliininkorjausliikettä pitämällä, ostin suuria määriä huumeita. Koska ymmärsin, että se, mitä tein, oli laitonta ja saattoi tuottaa minulle monta vuotta vankeutta, en ottanut riskejä. Pestasin sovinnaisen näköisiä tyttöjä välittämään huumeet puolestani, eikä tapanani ollut käsitellä huumeita suoranaisesti. Pian ansaitsin noin 2000 dollaria (noin 7400 markkaa) viikossa.
Raha ei kuitenkaan ollut päämääräni. Olin todellisuudessa kiinnostunut elämän tarkoituksen selville saamisesta, mutta huumeet eivät näyttäneet auttavan minua.
Etsintää idän uskontojen piirissä
Aloin tutkia idän uskontoja ja luin päiväkausia okkultismia, astrologiaa, kädestäennustamista, I tšingiä, buddhalaisuutta ja muita itämaisia aatteita.
Nämä tutkimukset tekivät minut vakuuttuneeksi siitä, että sielu jää eloon kuolemassa, ja niin otin normaalia seitsemän kertaa suuremman annoksen LSD:tä toivoen voivani katsahtaa menneisyyteeni. Silloin näin näyt, joita pidin aikaisempien jälleensyntymisteni kokemuksina, ja kuulin äänen, joka sanoi, että olin ollut ilkeämielinen tappaja.
Tämä kauhistava kokemus merkitsi käännekohtaa elämässäni. Siitä eteenpäin tunsin oloni levottomaksi. En voinut ymmärtää, miksi olin ollut niin paha. Käsittääkseni sen päätin hankkia gurun, joka opettaisi minulle elämän syvyyksiä.
Pyhiinvaellusmatkoja kaukaisiin paikkoihin
Vuoden 1970 alussa ajoin hiukseni ja lensin Intiaan. Ensimmäinen paikka, jonne siellä menin, oli Buddh Gaya, missä Buddhan otaksutaan saaneen ”valaistuksen”. Siellä tapasin John-nimisen ranskalaisen hindun, joka oli kokonaan syventynyt itämaiseen mietiskelyyn. Hänestä tuli ensimmäinen guruni.
Yhdessä teimme pyhiinvaellusmatkoja Srinagariin, Benaresiin, Katmanduun ja moniin muihin paikkoihin. John opetti minulle hindulaisuuden perustuntemuksen. Muutin elämäntapani ja ulkonäköni. Elin nyt miljoonien intialaisten tavoin ja pukeuduin itämaiseen vaatteeseen. Tapasimme matkoillamme usein ”pyhiä” miehiä, sadhuja, ja joogeja, ja kuunnellessamme heidän kertomuksiaan poltimme yhdessä marihuanaa.
Matkustettuamme yhdessä neljä kuukautta John päätti, että minun pitäisi edistyä saamalla itselleni viisaampi guru. En ollut kuitenkaan tyytyväinen hindulaisuuteen. Niinpä menin Dharmsalaan, missä tiibettiläinen dalai laama ja ylilaamat oleskelivat.
Siellä oli luostari, missä länsimaalaiset tutkivat Tiibetin buddhalaisuutta. Päätin liittyä heihin. Sain kuitenkin ankaran punataudin. Niinpä muutin suunnitelmiani ja suuntasin Eurooppaan saadakseni parempaa lääkärinhoitoa.
Saavuttuani Kreikkaan pääsin siellä erääseen sairaalaan. Painoin ainoastaan 45 kiloa ja olin surkeassa kunnossa. Pian kuitenkin toivuin, ja matkustin sieltä Hollantiin.
Syvennyn spiritismiin
Lähdettyäni Intiasta ajattelin, että spiritismin harrasteluni oli ohi. Mutta olin väärässä. Hollannissa tapasin indonesialaisen miehen, jolla oli yliluonnollisia kykyjä. Hän kertoi minulle olevansa guru, ja hyväksyin hänet opettajakseni. Hänen kauttaan henget suorittivat hämmästyttäviä tekoja esimerkiksi ajatuksenluvun, ennalta tietämisen, telepatian ja hypnotismin alalla. Pian uskoin täysin kaiken, mitä hän kertoi minulle, koska hän vaikutti niin viisaalta. Olin vakuuttunut siitä, että henkiä on olemassa, koska saatoin nähdä todisteet niiden voimasta.
Guruni tarjosi minulle näitä voimia sanoen, että hänellä oli yhteyksiä henkimaailmaan. Mutta minä en ollut etsimässä valtaa. Halusin sen sijaan tietää elämän tarkoituksen. Kerroin hänelle, että minun täytyi saada se ensin selville.
Hän ei ollut kuitenkaan mielissään siitä vaan yritti estää minua. Hän muistutti minua siitä, mitä olin nähnyt peilistä muutamia vuosia aikaisemmin ollessani LSD:n vaikutuksessa. Hän sanoi, että nyt, tässä elämässä, minun olisi niitettävä kaikki se paha, mitä olin kylvänyt aikaisemmissa jälleensyntymisissäni. Hän juurrutti tämän ajatuksen niin syvälle sydämeeni, että en saattanut unohtaa sitä. Tunsin itseni henkien ahdistamaksi ja olin kauhun ja äärimmäisen hämmentyneisyyden tilassa.
Vuoden 1971 alussa jätin tämän gurun, ajoin jälleen hiukseni ja liityin Amsterdamissa sijaitsevaan Hare Krišna -temppeliin. Tutkin joka päivä Bhagavadgitaa ja lauloin Hare Krišna mantraa (rukousta) muutamia tunteja toivoen, että laulaminen puhdistaisi sieluni ja vapauttaisi minut hengistä. Sen sijaan ne kummittelivat luonani entistä enemmän. Toisinaan rukoilin vain kuolemaa ja sitä, etten syntyisi enää koskaan uudelleen – halusin tulla täysin olemattomaksi.
Kaikki etsintäni vaikutti turhalta. Monet näistä Krišnan palvojista olivat itse omanvoitonpyyntöisiä ja itsekkäitä eivätkä tarjonneet minulle paljoakaan lohtua ja lohdutusta. Niinpä lopulta keväällä 1971 päätin palata Kanadaan.
Ei huojennusta kotoa
Palattuani kotiin olin suunnattoman iloinen nähdessäni jälleen perheeni. Mutta vaikutin heistä hyvin oudolta. Näin veljeni ensimmäisen kerran kokonaiseen vuoteen. Hänkin oli muuttunut suuresti.
Ennen Intiaan lähtöäni olin kertonut hänelle jälleensyntymisestä, ja siellä ollessani hän oli paneutunut syvälle sellaisiin tutkimuksiin. Itse asiassa hän uskoi nyt olleensa entisessä elämässään enkeli, ja nykyisessä ruumiissaan hän oli tullut alas maan päälle auttamaan ihmiskuntaa maailman pulmien voittamisessa. Hän sai näitä ”ilmestyksiä” ollessaan LSD:n vaikutuksessa.
Tunsin henkien yhä ahdistavan minua. Ne kiusasivat minua siinä määrin, että ajattelin menettäväni järkeni. Olin kauhuissani. Etsin epätoivoisesti pääsytietä. Masennukseni pahetessa en hymyillyt enkä kokenut ainuttakaan onnellista hetkeä viikkokausiin. Lopulta tein useita itsemurhayrityksiä.
Suunnilleen näihin aikoihin tapasin Dalen, jolla oli myös ollut huumekokemuksia ja joka oli tekemisissä henkivoimien kanssa. Asuimme yhdessä Edmontonissa, kun sattui jotakin, joka ohjasi minua löytämään vastaukset, joita etsin.
Toivon peruste
Oli eräs kesäkuun aamu vuonna 1971. Dale ja minä olimme polttaneet marihuanaa, kun keski-ikäinen naishenkilö tuli ovellemme. Hän esitti asiansa sangen lyhyesti, koska hän luullakseni haistoi huumeen tuoksun. Hän puhui Jumalasta ja siitä, että Jumalan rakkaudellinen tarkoitus oli perustaa valtakunta ihmiskunnan siunaamiseksi. Minuun ei vaikuttanut niinkään se, mitä hän sanoi, kuin hänen vilpitön asenteensa, hänen ilmeinen halunsa auttaa minua. Hän tarjosi Vartiotorni- ja Herätkää!-lehteä 10 sentin korvauksesta, ja minä otin ne.
Hänen vilpittömyytensä oli tehnyt minuun vaikutuksen ja aloin lukea toista lehteä. Hitaasti ihmeellinen tunne alkoi vallata minut; aloin tuntea huojennusta. Miksi? Koska ensimmäisen kerran aloin uskoa, että oli toivoa.
Lehti puhui Jumalan valtakunnasta, jonka naishenkilö oli maininnut. Se osoitti, että Valtakunnan hallinnon alaisuudessa ihmiset eivät kärsisi. Mutta erityisesti minuun vaikutti se ajatus, että kaikilla ihmisillä olisi mahdollisuus saada Jumalan valtakunnan siunaukset heidän menneistä väärinteoistaan huolimatta.
Miten suurenmoinen ajatus se minusta olikaan! Käsitin sen merkitsevän sitä, että rakastava Luoja ei kantaisi minulle kaunaa niistä kauhistavista teoista, joita ajattelin suorittaneeni aikaisemmissa jälleensyntymisissäni. Et voi kuvitella huojennustani! Päätin tutkia lisää.
Toisen lehden takasivulla oli ilmoitus kirjasta Totuus joka johtaa ikuiseen elämään. Täytin lipukkeen ja olin valmis postittamaan sen. Mutta ennen kuin ehdin postittaa sen, sain tietää alakerrassa asuvilta ihmisiltä, että he olivat hankkineet saman kirjan, jonka olin tilaamaisillani, ja että voisin saada sen. Kun aloin lukea, jokainen luku vahvisti toivoani ja helpotti ahdistusta, erityisesti 5. ja 7. luku, jotka käsittelivät aiheita: ”Missä ovat kuolleet?” ja ”Onko pahoja henkiä olemassa?”
Kirkkojen ja itämaisten uskontojen opetuksesta olin tullut vakuuttuneeksi siitä, että kuolema oli ainoastaan sielun eroamista ruumiista ja että kuolema vapautti sielun uuteen elämään jossakin muussa elollisessa. Mutta Raamattu ei sanonut siten. Hankin Raamatun ja tarkistin asian itse.
Se sanoo esimerkiksi Saarn. 9:5, 10: ssä: ”Sillä elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään, . . . Tee kaikki, mitä voimallasi tehdyksi saat, sillä ei ole tekoa, ei ajatusta, ei tietoa eikä viisautta tuonelassa, jonne olet menevä.” Mutta eikö sielu jää eloon jatkamaan henkilön tietoista olemassaoloa? Ei Raamatun mukaan. Huomioni kiinnitettiin moniin raamatunkohtiin, jotka ovat Hes. 18:4:n kaltaisia: ”Se sielu, joka syntiä tekee – sen on kuoltava.”
Päättelin, että jos tämä pitää paikkansa, ihmisellä ei ole voinut olla aikaisempaa elämää. Niinpä se merkitsi, että en ole voinut suorittaa niitä hirvittäviä tekoja, joita äänet sanovat minun suorittaneen! Niinpä minun ei tarvinnut maksaa noista teoista! Mutta mikä sitten oli niiden äänien lähde ja yliluonnollisten kykyjen alkuperä, joita joillakuilla on?
Ihmiskunnan vaikeuksien lähde
Uskoin luonnollisesti, että henkiluomuksia on olemassa. Uskoin, että jotkin ovat pahoja, mutta että useimmat ovat hyviä henkiä, jotka huolehtivat maapallon asioista. Mutta nyt luettuani luvun ”Onko pahoja henkiä olemassa?” tajusin, että on olemassa monia pahoja henkiluomuksia eli demoneita. Sain myös tietää, että Raamattu sanoo pahaa henkipersoonaa Saatanaa ”tämän maailman ruhtinaaksi” sekä ”tämän maailman jumalaksi”, joka sokaisee ihmisten mielen. Tämä auttoi minua saamaan selvyyttä tilanteeseeni. – Joh. 12:31; 14:30; 16:11; 2. Kor. 4:4.
Kuulemani äänet samoin kuin joidenkin tuttavieni yliluonnolliset kyvyt olivat selvästi alkuisin demoneista. Aloin käsittää, että nämä pahat henget olivat sokaisseet minut ja jopa yrittäneet ajaa minut itsetuhoon. Minulle alkoi myös selvitä, että eivät hyvät henget, vaan Saatana ja hänen demoninsa hallitsevat ihmiskunnan maailmaa. – 1. Joh. 5:19.
Alkaessani ymmärtää näitä asioita oli kuin raskaat painot olisi nostettu pois mieleni ja sydämeni päältä. Lakkasin käyttämästä huumeita, hävitin kaikki okkultismia käsittelevät kirjani ja aloin tutkia ainoastaan Raamattua. – Apt. 19:19.
Jumalan ja hänen kansansa löytäminen
Muutamaa päivää myöhemmin muutin eräitten toisten kanssa pois Edmontonista metsäiselle seudulle lähelle Hintonia, minne rakensimme hirsimajan. Siellä Kalliovuorten metsäisten kukkuloitten rauhallisessa ympäristössä uppouduin lukemaan Raamattua sekä uudelleen kirjaa Totuus joka johtaa ikuiseen elämään.
Nyt tajusin, että olin tulossa tuntemaan tosi Jumalan. Ensimmäisen kerran rukoilin häntä hänen nimellään Jehova. (Ps. 83:19, Um) Rukoilin monta kertaa päivässä ja pyysin Jehovalta lisää ymmärrystä elämää ja sen tarkoitusta koskevasta totuudesta. Aloin käsittää, että elämän tarkoituksen tulisi olla Luojamme palveleminen. Mutta miten?
Huomasin, että Totuus-kirja mainitsi tarpeen olla Jumalan kansan yhteydessä. Kirja sanoi lisäksi, että tuo kansa oli kristityt Jehovan todistajat, ja se esitti useita syitä väitteensä tueksi. Dale huomautti, että Jehovan todistajat tarjosivat usein lehtiä kadunkulmissa Edmontonissa. Niinpä seuraavana päivänä lähdimme etsimään heitä.
Löysimme kadulta vanhahkon todistajan, ja häneltä saimme tietää, missä sijaitsi valtakunnansali, jossa Jehovan todistajat pitävät kokouksiaan. Seuraavana päivänä olimme läsnä kokouksessa. Minuun teki ehdottomasti vaikutuksen se aito kiinnostus, jota todistajat osoittivat meitä kohtaan. He ilmaisivat varmasti rakkautta, jonka Jeesus sanoi olevan hänen tosi seuraajiensa tunnusmerkkinä. – Joh. 13:35.
Yksi todistajista tarjoutui tutkimaan kanssani Raamattua ilmaiseksi säännöllisesti. Suostuin siihen mielihyvin.
Elämän tarkoituksen täyttäminen
Näissä tutkisteluissa opin pian, miten voisin palvella Jumalaa. Voisin palvella häntä yksinkertaisesti tekemällä halukkaasta sydämestä mitä Jumala sanoo. Hänen Sanansa Raamattu kehottaa esimerkiksi: ”Olkaa . . . toisianne kohtaan ystävällisiä, hyväsydämisiä, anteeksiantavaisia toinen toisellenne, . . . ja vaeltakaa rakkaudessa.” (Ef. 4:32–5:2) Eikö elämä maan päällä olisi suurenmoista, jos jokainen tekisi tästä elämänsä tarkoituksen?
Ilmeisesti se olisi. Monet meistä hipeistä olimme myös kehottaneet ihmisiä rakastamaan toisiaan, mutta käsityksistämme puuttui jotakin perustavaa. Mikä se oli? Sen harjoittaminen, minkä Jeesus osoitti Jumalan sanan perusvaatimukseksi: ”Rakasta Herraa [Jehovaa, Um], sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi ja kaikesta voimastasi.” – Mark. 12:30.
Tosiaan, me olimme unohtaneet Jumalan rakastamisen. Kuitenkin sen pitäisi olla ensimmäisenä ihmisen elämässä. Sen ensimmäisenä olemisesta on todisteena se, että ihminen tottelee Jumalan lakeja. (1. Joh. 5:3) Mutta me hipit emme totelleet niitä; useimmat meistä eivät oikeastaan olleet koskaan tienneet, mitkä Jumalan lait olivat. Niinpä me yleisesti harjoitimme sellaista, minkä Jumala tuomitsee Raamatussa. – 1. Tess. 4:3–5.
Mutta aloin myös käsittää, että Jumalan palvelemiseen liittyi enemmän kuin pelkästään se, että pidättyy rikkomasta Jumalan moraalivaatimuksia. Opin, että maailman muutos on lähellä, mikä edellyttää erikoispalvelusta Jumalalle. On tullut aika Jumalan toteuttaa tarkoituksensa ja tuhota Saatana ja koko tämä paha asiainjärjestelmä, kuten Raamattu ennustaa: ”Taivaan Jumala [on] pystyttävä valtakunnan, joka on kukistumaton iankaikkisesti . . . Se on musertava kaikki ne muut valtakunnat ja tekevä niistä lopun, mutta se itse on pysyvä iankaikkisesti.” – Dan. 2:44.
Me hipit olimme nähneet sellaisen muutoksen tarpeellisuuden. Nyt riemuitsin kuullessani, että Jumalakin oli nähnyt sen! Mutta siitä, että Jumala murskaa kaikki nykyiset hallitukset, täytyy antaa ilmoitus. Sen tähden Jeesus sanoi: ”Tämä valtakunnan evankeliumi [hyvä uutinen, Um] pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee [tämän järjestelmän] loppu.” – Matt. 24:14.
Mutta ketkä suorittavat tämän sanoman saarnaamisen erikoistyön? Luonnollisesti ne, jotka ovat löytäneet elämän tosi tarkoituksen! Näin tämän nopeasti, ja niinpä aloin heti osallistua Valtakunnan saarnaamiseen Jehovan todistajien kanssa. Aikanaan antauduin Jehovalle palvellakseni häntä, ja vuoden 1972 elokuussa ystäväni Dale ja minä vertauskuvasimme antautumisemme vesikasteella.
Monilla nuorilla oli tapana tulla taloomme. Niinpä Dale ja minä kutsuimme heidät seurakunnan kokouksiin. Toisinaan heitä tuli tusinan verran kanssamme valtakunnansaliin. Lopulta useimmat heistä lakkasivat tulemasta, mutta toiset ilmaisivat jatkuvasti vastakaikua Valtakunnan sanomaa kohtaan. Heidän joukossaan olivat veljeni ja sisareni. Sen jälkeen heidät molemmat on kastettu, ja he palvelevat nykyään Valtakunnan hyvän uutisen vakituisina kokoajansaarnaajina.
Monta kertaa vuosien varrella ihmiset sanoivat minulle, että minun ei pitäisi olla niin huolissani elämän merkityksestä ja tarkoituksesta, vaan että minun tulisi vain elää. En kuitenkaan kuunnellut heitä, vaan muistin sanat: ”Etsikää, niin te löydätte.” Tätä järkevää neuvoa noudattamalla en ole ainoastaan saavuttanut tosi onnellisuutta vaan minulla on myös ollut etu auttaa toisia arvostamaan elämän tarkoitusta ja saavuttamaan siten sen tuomat siunaukset. – Lähetetty.
[Kuva s. 8]
Buddh Gaya, Intia
[Kuva s. 8]
Hare Krišnan palvojat laulavat mantraa (rukousta)