Darwinin tuho-onnettomuus
Herätkää!-lehden Australian-kirjeenvaihtajalta
AUSTRALIASSA sijaitseva Darwin oli verrattain uusi kaupunki. Sen väestö kasvoi nopeasti vuoden 1954 8071:stä viime vuonna saavutettuun 43000:een. Vaikka Darwin oli säilynyt elossa 68 ilmapommituksesta toisen maailmansodan aikana, se kuoli muutamassa tunnissa joulukuun 24. ja 25. päivänä vuonna 1974. Tappaja oli pyörremysky Tracy.
Kun Tracyn tuulet, jotka saavuttivat 250–300 kilometrin tuntinopeuden, lopulta tyyntyivät, 95 prosenttia Darwinin taloista oli raunioina. Myrskyssä kuoli yli 50 ihmistä ja noin 30000 jäi kodittomiksi.
Toistuvia varoituksia annettiin
Vaikka pyörremyrskyt (joita toisin paikoin kutsutaan hurrikaaneiksi tai taifuuneiksi) ovat tässä Australian osassa sangen yleisiä ”sadekautena”, ne tavallisesti ohittavat Darwinin. Tämä seikka samoin kuin jouluaaton vietto ilmeisesti turrutti useimpien darwinilaisten mielen vastaanottamasta toistuvia varoituksia, joita säätoimisto antoi raivoisasta pyörremyrskystä. Ainakin viisitoista varoitusta annettiin, mutta harvat ihmiset ottivat ne vakavasti.
Pyörremyrsky Tracy oli ainutlaatuinen. Kun se lähestyi kaupunkia, myrskynkeskus näyttää supistuneen. Tämä lisäsi tuulten raivoa ja ilmeisesti synnytti joitakin suppilomaisia tornadoja, sillä myrskyn laannuttua löydettiin jääkaappi eräästä vesitornista noin 25 metrin korkeudesta. Pyörremyrskyt eivät yleensä nosta mitään niin ylös.
Oletko koskaan kokenut pyörremyrskyä? Tarkastelkaamme erästä silminnäkijän kertomusta Darwinin tuho-onnettomuudesta.
”Ajattelimme ainoastaan turvallisuutta”
”Ajattelimme, että myrsky iskisi vasta kello 4 aamulla ja että tuulen nopeus ei ylittäisi 140 kilometriä tunnissa. Kuitenkin kello 23:een mennessä ulvovat tuulenpuuskat ryöpsyttivät sadepisaroita vaakasuoraan. Pian nämä tuulet saavuttivat 150 kilometrin tuntinopeuden.
”Vaimoni ja minä yritimme estää lattiallamme lainehtivaa viiden senttimetrin vesikerrosta kohoamasta kuivaamalla sitä jatkuvasti riepuharjalla ja kaatamalla veden viemäriin. Kukaan ei kyennyt nukkumaan, ja niin vanhin tyttäremme tuli auttamaan meitä.
”Kun vaimoni jälleen kerran palasi olohuoneeseen keittiön kaatoaltaalta, kuulimme kovan räsähdyksen. Tuuli oli puhaltanut keittiön lasiset säleikkunat sisään. Jos se olisi tapahtunut vain muutamaa sekuntia aikaisemmin, vaimoni olisi voinut loukkaantua pahoin.
”Tästä eteenpäin ajattelimme ainoastaan turvallisuutta. Kahlasin veden läpi hakemaan kahta nuorinta tytärtämme makuuhuoneesta. Molemmat olivat kauhuissaan. Palasimme olohuoneeseen, ja kyyristyimme koko perhe kahden suuren nojatuolin väliin ja vedimme kolmannen nojatuolin lisäsuojaksi. Saatoimme kuulla astioitten ja kattiloitten lentelevän ympäriinsä tuulen tehdessä tuhojaan keittiössä. Sitten huomasin, että talomme länsiseinä oli tiessään.
”Äkisti kuulimme kovan, repivän äänen. Miten kiitollisia olimmekaan noiden korkeaselkäisten nojatuolien suojasta, kun katto romahti alas! Tuuli, jonka nopeus oli nyt 190 kilometriä tunnissa, repi sitä, mikä talosta oli jäljellä. Me rukoilimme ja puhelimme keskenämme säilyttääksemme mielentilan hyvänä ja pidimme koko ajan toisistamme kiinni varmistautuaksemme siitä, ettei tuuli imaissut ketään pois. Tunnit kuluivat. Lattiallamme oli vettä monen tuuman korkeudelta, mutta emme uskaltaneet liikkua ympärillämme olevien lasinsirpaleitten tähden.
”Sitten kaikki hiljeni. Myrskynkeskus oli saapunut.”
”Entistä raivoisampi”
”Hengähdystauko oli tavallaan ihana, mutta pelkoa herättävä. Tummalla taivaalla leimahtelivat sinertävät salamat. Salamanleimahdukset paljastivat outoja, irvokkaita hahmoja. Kuitenkin tuulenpyörteitten ulvonta, joka kuulosti loputtoman tavarajunan jyminältä, muistutti meitä siitä, että pyörremyrskyn raivo palaisi pian. Ja se palasi.
”Muutaman minuutin kuluttua pyörremyrsky iski jälleen, ja se oli entistä raivoisampi. Tällä kertaa tuuli sieppasi pois kaikki kolme meitä suojelevaa tuolia, ja jäimme täysin myrskyn armoille. Onnistuimme vetämään päällemme joitakin likomärkiä huopia, mutta niistä oli vain vähän apua.
”Kun Tracyn tuulet lopulta laantuivat noin kello 6 aamulla, nousin varovasti seisomaan ja katselin ympärilleni. Oliko tämä ollut meidän kotimme? Kiipesin kaappien, kaatuneitten seinien ja puutavaran yli päästäkseni ulkopuolisille portaille, jotka johtivat maahan. Talomme pohjakerroksessa oli työkaluvaja, pesutupa ja paikoitustila. Autoin yhden perheenjäsenen kerrallaan särkyneitten huonekalujen yli ja parrujen ali, joista pisti esiin nauloja, kunnes kaikki olivat turvallisesti työkaluvajassa.
”Siihen mennessä olin alkanut vapista hillittömästi, ja vanhin tyttäreni antoi minulle yllättävän neuvon: ’Rentoudu, niin lakkaat vapisemasta.’ Suureksi hämmästyksekseni se tehosi. Mutta muutamien sekuntien kuluttua aloin jälleen vapista, ja minun oli rentouduttava uudelleen.
”Sitten kuulimme naapurin kutsuvan meitä taloonsa, joka oli pysynyt jokseenkin ehjänä. Siellä me vähitellen toivuimme järkytyksestämme.”
”Kuin Hirošima”
Kun typertyneet darwinilaiset ryömivät esiin kätköpaikoistaan, he saattoivat tuskin uskoa silmiään. Yksikään liikennevalopylväs ei ollut pystyssä. Teräksiset H-muotoiset puhelinpylväät olivat taipuneet ja käyristyneet lakritsipatukkojen tavoin. Raivoisat tuulet olivat hiekkapuhaltimen tavoin hanganneet paikka paikoin maalin autoista metallipintaan asti. Jotkut havaitsivat tuulen kuljettaneen heidän autonsa noin kilometrin päähän heidän kodistaan tai upottaneen sen jonkun uima-altaaseen. Monet ajoneuvot olivat paiskautuneet taloja vasten ja hajottaneet ne. Sairaalan katto irtautui, samalla kun siellä oli meneillään viisitoista synnytystä, mutta kaikki vauvat jäivät eloon. Myös vankila tuhoutui, ja sen asukkaista noin puolet armahdettiin.
”Jos on nähnyt kuvia Hirošimasta atomipommin pudotuksen jälkeen, . . . silloin tietää, miltä Darwin näyttää”, huomautti eräs lentäjä, joka suoritti ensimmäisen avunantolennon Darwiniin seuraavana päivänä. Virkaatekevä pääministeri julisti kaupungin tuhoalueeksi. Viisituhatta pakolaista etsi pian suojaa oppikoulusta, joka oli rakennettu 1100 oppilasta varten.
Myös terveydellinen uhka oli huomattava, kun 43000 asukkaalta puuttui viemäri, sähkö ja juomavesi. Myös jäähdytyksen puute lisäsi ongelmaa, sillä lämpötila kohoaa Darwinissa usein yli 30 Celsius-asteen. Alle viikossa kylmävarastojen ja suurmyymälöitten ruokatavarat pilaantuivat niin pahoin, että työntekijöitten oli käytettävä jonkinlaista hengityssuojainta raivatessaan niitä.
Laajamittainen evakuointi välttämätön
Pian myrskyn jälkeen ihmiset alkoivat tungeksia lentokentille. Haavoittuneet, jotka saattoivat itse kävellä, lennätettiin pois ensin, sitten vuodepotilaat, jotka voitiin hoitaa muualla. Näin saatiin Darwinin sairaalaan lisää tilaa hätätapauksia varten. Sitten menivät odottavat äidit, vanhahkot pariskunnat ja perheet (ainoastaan vaimot ja lapset).
Kuuden päivän kuluessa noin 22000 ihmistä lennätettiin pois Darwinista. Jokainen lentokone oli ääriään myöten täynnä. Eräs jumbokone, joka oli tarkoitettu noin 420 matkustajalle, vei yli 690 naista ja lasta Sydneyhin. Palatessaan jokainen kone toi mukanaan jonkinlaista pelastuskalustoa. Arviolta 6000 darwinilaista poistui kaupungista maanteitse.
Jehovan todistajilla ei hätää
Darwinissa oli noin 160 Jehovan todistajaa. Niin pian kuin mahdollista myrskyn jälkeen tarkastettiin, miten kaikkien heidän seurakuntaansa kuuluvien laita oli. Raamatun ryhmätutkisteluja johtaville todistajille annettiin tehtäväksi käydä jokaisen ryhmäänsä kuuluvan luona. Lopulta kaikista saatiin tieto.
Sydneyn seudun Jehovan todistajat ryhtyivät heti hankkimaan tarvikkeita Darwinissa asuvia kristittyjä veljiään varten. Vartiotorni-seuran Sydneyssä sijaitseva toimisto sai yli 116000 dollaria (420000 markkaa) todistajilta kaikkialta Australiasta tuota tarkoitusta varten.
Säännöllinen seurakunnankokous Raamatun tutkimista varten järjestettiin sunnuntaina 29. joulukuuta, vain viisi päivää myrskyn jälkeen. Miten kaikki ilahtuivatkaan, kun vain muutamaa minuuttia ennen ohjelman alkua kaksi kuorma-autoa saapui Mount Isan kaupungista puolentoista tuhannen kilometrin päästä. Vartiotorni-seura oli hankkinut erikoisluvan, jonka avulla se pääsi kaupunkia ympäröivän poliisiketjun läpi. Kokouksen jälkeen kaikki auttoivat salin tyhjentämisessä tuoleista ja telttojen, keittovälineitten, ruoan ja muiden tarvikkeitten purkamisessa. Tämän jälkeen vierailevat veljet lähtivät auttamaan joidenkin pahoin vaurioituneitten talojen katon korjaamisessa.
Aihetta vakavaan ajatteluun
Darwinin tuho-onnettomuus vaikutti syvästi kaikkiin kaupungin asukkaisiin. Oli kiinnostavaa havaita, että se saattoi yhteen sellaisia ihmisiä, jotka eivät olleet tulleet toimeen keskenään pitkään aikaan sitä ennen. Eräs silminnäkijä kertoo: ”Naapurit, jotka olivat olleet toisiaan kohtaan jäätäviä ties kuinka kauan, tulivat parhaiksi ystäviksi päivässä. Avioparit, jotka olivat olleet eroamaisillaan, tulivat jälleen yhteen.” Eikö vaikuta oudolta, että onnettomuuden on iskettävä, ennen kuin monet ihmiset kohtelevat toisia inhimillisen ystävällisesti?
Huomion arvoinen on myös se seikka, että useat niistä, joita haastateltiin radiossa ja televisiossa, sanoivat: ”En voinut uskoa, että sellaista saattaisi koskaan tapahtua.” Viisitoista annettua varoitusta kaikui ilmeisesti useimmissa tapauksissa kuuroille korville. Miten epäviisasta onkaan olla välittämättä varoituksista, jotka tulevat pätevästä lähteestä!
Yli 60 vuoden ajan Jehovan todistajat ovat kiinnittäneet naapureittensa huomion ”suureen ahdistukseen”, jonka on määrä iskeä koko maahan tämän sukupolven aikana. Se on hävittävä pois nykyisen asiainjärjestelmän ja tekevä tietä rauhaisalle, vanhurskaalle, paratiisilliselle uudelle järjestelmälle. (Matt. 24:21, 34; Ilm. 7:14; 21:1, 4, 5) Miksi et sallisi kertomuksen Darwinin tuho-onnettomuudesta kannustaa sinua ottamaan vakavasti varoitusta tulevasta Jumalan aiheuttamasta tuhosta? Siten toimiminen auttaa sinua säilymään siinä elossa. – Sananl. 2:21, 22.