Antoiko Habitat-konferenssi toivoa ihmiskunnalle?
Herätkää!-lehden Kanadan-kirjeenvaihtajalta
SANA ”habitat” merkitsee asuinpaikkaa. Ihmiskunnan asuinpaikka eli ”koti” on yleisesti ottaen kiertotähti Maa ja erityisesti kaupunki tai kylä ja talo, missä hän asuu.
Ihmiskunnan koti on nykyään surkeassa kunnossa ja rappeutumassa huonommaksi. Jotkut sanovat, että ihmissuvun elossa säilyminen on vaakalaudalla. Sen tähden Yhdistyneet Kansakunnat järjesti vuoden 1976 puolessavälissä ”Habitat-konferenssin” Vancouveriin Kanadaan.
”Maailma on laiva, ja kaikki ovat kansimatkustajia”, sanoi ympäristötieteilijä Barbara Ward konferenssissa. Hän korosti maan, ihmiskunnan kodin, vakavaa tilaa vertaamalla huonoja elinolosuhteita ”kansimatkustukseen”. Valtamerialusten kansimatkustajat matkustavat halvimmalla ja huonoimmissa tiloissa.
Monet pitivät konferenssia Yhdistyneitten Kansakuntien käännekohtana. Ajateltiin nimittäin, että konferenssin onnistumisesta tai epäonnistumisesta riippuisi, olisiko YK:lla mitään merkitystä maailmanlaajuisten pulmien ratkaisemisessa.
Tavoitteet
Konferenssin suunnittelijat yrittivät kohdistaa huomion kaupunkiasumisen kasvaviin pulmiin. Noin sata vuotta sitten maailmassa oli vain yksitoista kaupunkia, joiden asukasmäärä ylti yhteen miljoonaan. On kuitenkin ennustettu, että vuoteen 1985 mennessä on olemassa 273 miljoonakaupunkia, 147 niistä kehitysmaissa.
Jos nykyiset suuntaukset jatkuvat, vuoteen 2000 mennessä maailman 6–7 miljardista asukkaasta enemmistö asuu kaupungeissa. Tämä ihmisten asumisessa tapahtuva hätkähdyttävä muutos synnyttää monia jättimäisiä pulmia.
Ajattelehan esimerkiksi, miten paljon hyvää maanviljelysmaata kasvavat, tyydyttämättömät kaupungit nielevät; ihmisiä on yhä enemmän, mutta maata, joka tuottaisi heille ravintoa, on yhä vähemmän. Ajattele lisäksi maan arvon valtavaa inflatorista kohoamista viljelyskelpoisen maan jatkuvasti vähetessä. Myös viemäröinti ja puhtaan veden saanti ovat kasvavia pulmia.
Kehitysmaat ovat luku sinänsä. Maailman köyhien suuri enemmistö asuu teollistumattomien maiden maaseutukylissä ja luvattomasti rakennetuissa hökkelikaupunginosissa. Voidaanko maailman hyväosaiset taivuttaa auttamaan hätää kärsiviä? Ratkaisut sellaisiin ongelmiin olivat Habitatin tavoitteita.
Juuri tässä suhteessa Habitat oli tarkoitettu erilaiseksi kuin viisi muuta maailmanlaajuista konferenssia, jotka on pidetty YK:n suojeluksessa kymmenen viime vuoden aikana. Se kiinnitti huomion erityisesti ongelmien ratkaisuihin sen sijaan, että se olisi pelkästään määritellyt ongelmat. Se oli myös suurin ja useimpia edustajia käsittänyt konferenssi tähän mennessä. Vancouveriin kokoontui valtuuskuntia noin 140 maasta.
Jo viikkoja ennen kuin valtuutetut alkoivat saapua, Vancouverin sanomalehdet pursuivat Habitatia koskevaa aineistoa. Katumainokset ja ilmoitustaulut lisäsivät tulossa olevan ’juhlan’ odotusta. Liput ja viirit liehuivat pylväissä. Kaikkialla vallitsi optimistinen henki.
Konferenssin suhteen esiintyi kuitenkin paljon epäuskoisuutta. Eräs kansanlaulaja lauloi kitaransa säestyksellä: ”Mitä he tarkoittanevatkaan kaikella, mitä he puhuvat: höpöti höp, höpöti höp.” Hänen kantansa heijasti monien mielialoja.
Tärkeimmät istunnot
Konferenssin pääistunnot pidettiin Vancouverin Queen Elizabeth -teatterissa. Kokouksen alkua leimasi idealismi ja toivo. Avainpuheessaan Kanadan pääministeri Trudeau sanoi, että ihmiskunta oli astunut ”aikakauteen, jolloin tarvitaan yhteishenkeä lajin elossa säilymiseksi”. Hän kehotti maailmaa työskentelemään kohti ”rakkauden salaliittoa”.
Viikon aikana otettiin muitakin toiveikkaita askelia. Hyväksyttiin päätökset, joissa vaadittiin toimenpiteitä seuraavien pulmien suhteen:
1) Slummien ja hökkelikaupunkien kasvu.
2) Epäterve kansainvaellus maalta kaupunkeihin.
3) Maakeinottelijoitten liian suuret voitot.
Lisäksi hyväksyttiin vaatimus puhtaan veden saamiseksi koko maailmalle vuoteen 1990 mennessä, nähtiin tarve hillitä viljelysmaan siirtymistä kaupunkien käyttöön, suositeltiin energian säästämistä ja uusien energianlähteitten hyväksikäytön kehittämistä, kannustettiin naisia osallistumaan enemmän yhteiskunnan toimintoihin ja kehotettiin kansalaisia yleensä osallistumaan suuremmassa määrin päätösten tekoon.
Herkästi räjähtävä kiistakysymys
Konferenssin jatkuessa oli kuitenkin havaittavissa myrskyvaroituksia, jotka enteilivät hyvän tahdon ja yhteistyön loppumista. Pelättiin, ettei päästäisi toivottuun yksimielisyyteen ratkaisevasta Periaatejulistuksesta, jota komitea oli valmistellut. Tähän julkilausumaan oli määrä sisältyä huomautus siitä, miten valtiot suhtautuivat esimerkiksi rotusyrjintään.
Aikaisemmin samana vuonna Yhdistyneet Kansakunnat oli hyväksynyt päätöslauselman, joka tuomitsi sionismin rasismin ja rotusorron muodoksi. Tämän kiistakysymyksen pelättiin rikkovan Habitat-kokouksen yhteisymmärryksen. Sanomalehtiotsikot itse asiassa varoittivatkin nousemassa olevasta myrskystä. Yksi niistä kuului: ”Kanada toivoo Habitatin pysyvän erillään sionismikysymyksestä.” Toisessa sanottiin: ”Israelilaiset toivovat Habitatilta järkevää politiikkaa.”
Kuitenkin sionismia koskeva kiistakysymys synnytti poliittisen myrskyn, joka uhkasi saattaa ”Habitat”-laivan haaksirikkoon. Jo konferenssin neljäntenä päivänä kymmenet ”kolmannen maailman” valtuutetut kävelivät ulos, kun Israelin valtuuskunnan johtaja nousi puhumaan. Kaduilla oli lisäksi mielenosoituksia muiden poliittisten kysymysten tähden. Konferenssin puheissa tuotiin esille vielä muita poliittisia kiistakysymyksiä. Oli ilmeistä, että pyrkimyksistä huolimatta jakavia poliittisia kysymyksiä ei kyettäisi väistämään.
Kun Periaatejulistuksen esittämisen päivä lähestyi, jotkut olivat yhä toiveikkaita sen suhteen, että kompromissi yleisesti hyväksyttäisiin. Julkilausuman sanamuotoa koskevissa kuumeisissa, kulissientakaisissa neuvotteluissa pyrittiin välttämään välien rikkoutumista niin kutsutun ”ryhmä 77:n” (Afrikan, Aasian ja latinalaisen Amerikan kehitysmaiden liiton) ja läntisen ryhmittymän välillä sionismia koskevan kiistakysymyksen vuoksi.
Lopulta myrsky puhkesi. ”Kolmannen maailman” kansojen – ”ryhmä 77:n” – ”uusi enemmistö” oli nyt kasvanut yli sadaksi kansakunnaksi. Nämä äänestivät sääntöjen muutoksesta, niin että kahden kolmasosan enemmistön sijasta esityksen hyväksymiseen tarvittaisiin ainoastaan yksinkertainen enemmistö. Lisäksi ne hyväksyivät Periaatejulistukseen ankarasti kiistellyn lisäyksen, joka tuomitsi asutuksen, jonka avulla ”pakolla ja valloittamalla otettujen maitten” hallussapitoa vahvistettiin. Tähän mainintaan sisältyi ilmeisen selvästi se, että Israel piti hallussaan eräitä arabialueita.
Konferenssin viimeisenä päivänä muutoksin varustettu Periaatejulistus esitettiin hyväksyttäväksi. Tuolloin ”Habitat”-alus repesi kahtia. 15 kansakuntaa, niiden joukossa Kanada, Yhdysvallat ja Israel, kieltäytyivät äänestämästä julkilausuman puolesta. Kanadan päävaltuutettu sanoi lopputulosta ”erittäin syvän pahoittelun ja murheen aiheeksi”. Yhdysvaltain valtuutettu sanoi: ”Tällaisen menettelyn jatkaminen saattaa merkitä sitä, että maani ei anna tukeaan maailmanlaajuisia ongelmia käsitteleville YK:n tuleville konferensseille eikä osallistu niihin.” Toisilla valtioilla oli tietenkin omat mielipiteensä tästä asiasta.
Jälleen kerran YK:n huomattava konferenssi oli osoittanut, että poliittinen tosiasia on kuin Grand Canyon, joka erottaa ihanteet todellisuuksista. Loppujen lopuksi Habitat osoitti maailman olevan pahasti jakautunut. Monet olivat tosiaan ilmaisseet myötätuntoa maailman köyhiä kohtaan. Valtioitten välinen kilpailu sumensi kuitenkin pahoin tämän ihanteen. Kanadan pääministerin toivoma ”rakkauden salaliitto” oli muuttunut vihan salaliitoksi. Eräs paikallinen kolumnisti huomautti: ”Kuulimmeko – kuuleeko historia – Yhdistyneitten Kansakuntien, sellaisena kuin me sen tunnemme, kuolinkorinaa?”