Uskonnonvapauden kongressi ”jättää pahan maun”

Herätkää!-lehden Alankomaiden-kirjeenvaihtajalta

AMSTERDAMISSA tapahtui jotakin ainutlaatuista viime vuonna. Hilton-hotelli oli 21.–23. maaliskuuta ensimmäisen uskonnonvapauden maailmankongressin isäntänä.

Kongressin järjestäjät ilmoittivat sen viralliseksi tarkoitukseksi: 1) tehdä Kansainvälisestä uskonnonvapausseurasta (IRLA = International Religious Liberty Association) todella käyttökelpoinen välikappale uskonnonvapauden edistämiseksi koko maailmassa; 2) tehdä Kansainvälinen uskonnonvapausseura maailman johtajille tunnetuksi joukkoviestinnän avulla; 3) antaa kansainvälinen palkinto valtiomiehille, jotka ovat edistäneet uskonnonvapautta omassa maassaan, ja 4) varata rauhallinen foorumi uskonnonvapautta koskevalle mielipiteidenvaihdolle.

”Kongressi, joka ei ottanut kantaa”

Kokouksen viralliset tukijat vakuuttivat, että sillä oli ”salaisen diplomatian” tarkoitus eikä sen aikomuksena ollut ’paljastaa ja tuomita uskonnonvapauden rikkomisia’. Yleensä puhujat kiittivät omia maitaan suuresta edistymisestä kohti uskonnonvapautta, samalla kun he kaunistelivat tapauksia, joissa tämä vapaus oli evätty.

Joissakin puheissa esitettiin erittäin hyviä lausuntoja. Esimerkiksi eräs edustaja huomautti, että protestanttisen uskonpuhdistuksen jälkeen hallitsijat laativat sopimuksia puolustaakseen suuria uskonnollisia ryhmiä. Mutta miten oli pienten ryhmien ja yksilöiden laita? Puhuja mainitsi, että yleensä nämä jäivät vaille suojelusta ja vapautta. Hän huomautti, että monet vapaudet koskivat vain suuria uskonnollisia järjestöjä.

Puhuessaan uskonnonvapauden kieltämisestä joissakin paikoissa sama puhuja esitti mielenkiintoisen seikan. Hän selitti, että siirtomaiden perustamisen syyksi esitettiin sivistyksen vieminen takapajuisille kansoille. Hän huomautti kuitenkin, että pian siirtomaiden perustamisen todellisten vaikuttimien todettiin olevan poliittisia ja taloudellisia.

Kokouksen yleisvaikutelma oli kuitenkin pettymystä tuottava. Siellä esitettiin jopa perusteita palvontavapauden kieltämisen puolesta joissakin olosuhteissa. Esimerkiksi islamin edustaja väitti, että jos ihmiset ovat nälkäisiä ja janoisia ja ovat epäedullisten yhteiskunnallisten olojen puristuksessa, niin he eivät kykene ajattelemaan selvästi eivätkä tekemään oikeita ratkaisuja uskontoa koskevissa asioissa. Tämän edustajan mielestä vasta näiden epäkohtien korjaamisen jälkeen pitäisi muhamettilaisille sallia tilaisuus päästä vieraan uskonnollisen ajattelun vaikutuksen alaiseksi. Hän esitti, että siihen saakka voi olla viisasta rajoittaa uskonnonvapautta.

Tämän kokouksen edustajat kehottivat toistuvasti luottamaan Yhdistyneisiin Kansakuntiin välikappaleena, joka takaa palvontavapauden. Monet ilmaisivat huolestumista sen johdosta, että Yhdistyneet Kansakunnat ei ole vielä hyväksynyt uskonnollisen syrjinnän kieltävää julistusta.a Tämän erikoiskokouksen yleishengestä eräs havainnoitsija kirjoittaa:

”Siitä ei huokunut vakavaa suhtautumista siihen ankaraan todellisuuteen, että suuri osa ihmiskunnasta kärsii nykyään palvonta- ja mielipiteen ilmaisuvapauden maahan polkemisesta. Se vaikutti enemmänkin vanhojen kaverusten kokoontumiselta, olantaputtelulta, kädenpudistelulta ja hyväntahtoiselta hymyilyltä. Joka tapauksessa tämä ilmapiiri heijasti erittäin hyvin tämän kongressin esitettyä tarkoitusta ja päämäärää.”

”Se oli kongressi, joka ei ottanut kantaa. Jokainen varoi tarkasti astumasta kenenkään varpaille. Eräs virkailijakuntaan kuuluva sanoikin kerran väliajalla: ’Kun kuuntelee kaikkia näitä hyviä puheita, saa sellaisen vaikutelman, ettei missäänpäin maailmassa ole mikään vialla uskonnonvapauden ollessa kysymyksessä. Tietysti siinä suhteessa on paljonkin vialla. Mutta oletan, että jos puhujat kertoisivat tosiasiat, he joutuisivat tosi vaikeuksiin kotiin palattuaan.’”

Komitea kuulee Jehovan todistajia

Kahdelle Jehovan todistajia edustavalle tarkkailijalle järjestettiin tilaisuus puhua erikoiskomitealle todistajien vainosta Malawissa ja muissa maissa. Komitea kuunteli hyvin tarkkaavaisesti ja kohteliaasti ja osoitti syvää kiinnostusta asiaan.

Myöhemmin komitean jäsenet ilmaisivat yksityiskeskusteluissa arvostaneensa sitä, mitä sanottiin Jehovan todistajien ikävästä tilanteesta. He myönsivät, että vaikka he olivat tietoisia sellaisista vainoista, heillä ei ollut aavistustakaan, kuinka vaikea tilanne todella oli. Tähän erikoiskomiteaan kuuluvat antoivat sellaisen vaikutelman, että he halusivat vilpittömästi tehdä jotakin uhrien hyväksi.

”Hiirenhiljaa”

Viimeisenä päivänä kongressi esitti julkilausuman. Se ei ollut alkuperäinen suunnitelma. Vasta kun edellisenä iltana oli kuultu ’monenlaisia valituksia’ uskonnollisesta suvaitsemattomuudesta ja vainosta, kongressi katsoi sopivaksi esittää julkilausuman. Kongressin kokoussalissa ei kuitenkaan sanottu julkisesti mitään kristittyjen epäinhimillisestä kohtelemisesta Malawissa tai muissa osissa maailmaa. Sopusoinnussa sen kanssa, että kokouksen henkenä oli ”salainen diplomatia” ja ettei se aikonut ’paljastaa ja tuomita uskonnonvapauden rikkomisia’, julkilausuma oli epätodellinen ja kantaa ottamaton.

Edustajat päättivät muun muassa pyytää kongressin koolle kutsuneita järjestöjä asettamaan komitean tarkkailemaan uskonnonvapauden toteutumista maailmassa, kiinnittämään hallitusten huomion ihmisten perusoikeuteen, uskonnonvapauteen, ja kannustamaan, että hallitukset painostaisivat Yhdistyneitä Kansakuntia hyväksymään julistuksen, joka kieltää uskonnollisen syrjinnän.

Alankomaiden uutisvälineissä kiinnitettiin ensimmäiseen uskonnonvapautta käsittelevään maailmankongressiin vähän huomiota. Yleisradion uutislähetyksessä oli siitä lyhyt maininta. Televisiossa Kirkkojen maailmanneuvoston pääsihteeri tri Philip Potter selosti kokousta jonkin verran. Sanomalehdet käsittelivät sitä hyvin vähän. Yksi kirjoitus ansaitsee kuitenkin maininnan. Amsterdamissa ilmestyvä Nieuws van de dag esitti yhteenvedon pääkirjoituksessa, jonka otsikkona oli ”Hiiriä Hilton-hotellissa”:

”Tämä Amsterdamissa pidetty kokous jättää pahan maun suuhun, ja se johtuu siitä, että pelätään kalttaamista kylmällä vedellä. Älä kuule pahaa, älä näe pahaa äläkä puhu pahaa. Ulkonaisesti hiirenhiljaa Hiltonissa. Ehkä voimme pitää yllä toivoa, että ne kolmesataa hiirtä nopeasti moninkertaistuvat määrältään, kuten hiirille sopiikin. Mutta koska emme voi luottaa siihen, olisimme totisesti voineet kuulla sieltä voimakkaampia sanoja.

[Alaviitteet]