Miten televisio voi vahingoittaa
YHTEEN aikaan jotkut tutkijat ajattelivat, ettei televisio-ohjelmilla ole mitään pysyvää kielteistä vaikutusta. Muutamat jopa väittivät, että väkivaltaohjelmat voisivat toimia ”varaventtiileinä” ja ehkäistä siten väkivaltaisten taipumusten kehittymistä ihmisissä.
Mutta tämä tapahtui ennen kuin oli ehditty riittävästi, vuosimääriä, eritellä TV-ohjelmien katselemisen vaikutuksia. Nykyään pitkäaikaiset tutkimukset ovat lähes poikkeuksetta osoittaneet, että kun televisiota käytetään väärin, niin se voi vahingoittaa ja vahingoittaa pahasti.
Se vaikuttaa
Väite, jonka mukaan väkivaltaa, turmelusta ja moraalittomuutta sisältävien TV-ohjelmien alituisella katselemisella ei olisi juuri mitään vaikutusta, ei kestä lähempää tarkastelua. Jos näin olisi, niin miksi liikeyritykset käyttäisivät miljardeja markkoja tuotteittensa ja palvelustensa TV-mainontaan?
Nämä mainostajat tietävät, että televisiolla viestintävälineenä on syvällinen vaikutus. Heidän mainontansa muokkaa ihmisten mieliä, niin että he ostavat heidän tuotteitaan. Maailman kaupalliset johtajat eivät varmasti olisi niin yksinkertaisia, että he heittäisivät rahaa menemään, jos TV-mainonnalla ei olisi juuri mitään vaikutusta.
Sama pitää paikkansa TV-ohjelmien sisällöstä. Ne vaikuttavat pakostakin tavalla tai toisella ihmisiin, jotka uhraavat runsaasti aikaa niiden katselemiseen.
Jos sanotaan, että huonojen TV-ohjelmien alituinen katseleminen vaikuttaa mieleen vain vähän, niin se olisi samaa kuin sanoisi, että huonon ravinnon alituinen nauttiminen vaikuttaa vain vähän ruumiin terveyteen. Ruumiinterveytesi riippuu suureksi osaksi hyvästä ravinnosta. Jos syöt huonoa ravintoa riittävän kauan, niin terveytesi vahingoittuu. Samalla tavoin mielenterveytesi riippuu suureksi osaksi siitä, millä ravitset mieltäsi. Jos pitkän ajan kuluessa nautit liian paljon huonoa henkistä ravintoa, niin se voi vaikuttaa epäsuotuisasti mieleesi.
Tosiasiat osoittavat, että se mitä ihminen näkee televisiosta, vaikuttaa häneen. Eräässä TV-ohjelmalehdessä myönnettiin: ”Vaikka muutamat varhaiset tieteelliset tutkimukset viittasivat siihen, että TV-väkivalta saattaisi todellisuudessa tehdä katselijoista vähemmän aggressiivisia sallimalla heidän vapauttaa eli purkaa tukahdutettuja vihantunteitaan johonkin sijaiseen, niin myöhemmät tutkimukset ovat kumonneet tämän teorian.” – TV Guide.
Runsaaseen TV-kritiikkiin on siis olemassa pätevät syynsä. Mielen saastumisesta ollaan aidosti huolissaan aivan samoin kuin ollaan aidosti huolissaan kirjaimellisesta ilman, veden ja elintarvikkeiden saastumisesta.
Mutta tästä huolestumisesta huolimatta alituinen huonojen TV-ohjelmien tarjonta jatkuu. Nuoremmat katsojat eivät ehkä huomaa sitä rappeutumista, mikä ohjelmistossa on tapahtunut, mutta vanhemmat katselijat voivat tehdä vertailuja. Yhtenä esimerkkinä tästä on kirjailija Michael Dean, joka palasi Australiaan pitkän poissaolon jälkeen. Hän kirjoitti The Australian -nimiseen sydneyläiseen viikkolehteen: ”Kun kolmentoista vuoden jälkeen katselee jälleen Australian televisiota, niin se on ihmisen luontaiselle optimismille kova isku. On kuin Hans Andersen olisi palannut lapsuutensa kotilammelle ja todennut, että rumasta ankanpoikasesta olikin tullut vielä rumempi joutsen.”
On totta, ettei TV keksinyt väkivaltaa, rikollisuutta, moraalittomuutta ja turmelusta. Mutta todisteet osoittavat, että TV on tehnyt näistä vielä pahempia. Tämä pitää erityisesti paikkansa maista, joissa mainostelevisiolla on käytännöllisesti katsoen vapaat kädet tai joissa elokuvantarkastajat ovat hyvin vapaamielisiä sallien näyttää sellaista, mikä ei olisi tullut kuuloonkaan muutama vuosikymmen sitten.
Eräs vahingoittamistapa
Huonot TV-ohjelmat vahingoittavat monin tavoin. Eräs tapa liittyy ihmisten kirjaimelliseen ruumiin terveyteen.
Amerikan lääkäriliitto sanoo, että TV-ohjelmien turmelus ja väkivalta voivat tehdä jotkut ruumiillisesti sairaiksi. Monet haastatellut lääkärit sanoivat, että tällaisten TV-ohjelmien vaikutukset ovat nähtävissä heidän odotushuoneissaan ja sairaaloissa. Yli 22000 kalifornialaista lääkäriä – tuon osavaltion suuri enemmistö – on samoin yhteisesti todistanut oikeudessa sen diagnoosin tueksi, että TV-väkivalta ja -turmelus on ”vaaraksi terveydelle”. Se voi vaikuttaa tunteisiin kielteisellä tavalla ja johtaa kirjaimellisiin ruumiillisiin ongelmiin.
Eräs toinen terveyteen liittyvä vahingollinen piirre on se, että television katselu ei vaadi ruumiilta mitään. Mutta pitkäaikaiset toimettomuuskaudet ovat pahaksi ruumiin terveydelle. Ruumiinliikunnan puute on tappavaa. Lisäksi monet syövät välipaloja katsellessaan televisiota, mikä osaltaan johtaa liikalihavuusongelmiin.
Lääkärit ovat todenneet, että monilla veritulpista kärsivillä potilailla on takanaan liiallisen televisionkatselun pitkä historia. Sellainen pitkäaikainen toimettomuus ei anna riittävästi työtä alaraajojen lihaksille. Ellei jalkojen suurten laskimoiden toimintaa aktivoida kävelystä ja ruumiinliikunnasta aiheutuvilla lihassupistumilla, niissä voi kehittyä veritulppia, jotka voivat tappaa ihmisen.
Riittävän unen puute on myös yksi vahingollinen seuraus liiallisesta television katselusta. Televisiolla on eräänlainen ’hypnoottinen voima’ sikäli, että yksi ohjelma johtaa usein seuraavaan. Tuloksena on, että monet katselevat televisiota myöhään yöhön, vaikka heidän pitäisi olla jo nukkumassa. Koska heidän silti täytyy nousta seuraavana päivänä samaan aikaan mennäkseen työhön, niin se merkitsee unen puutetta. Riittämätön uni on suuri vaara terveydelle.
Lisäksi jotkin ohjelmat kiihottavat ajatuksia siinä määrin, että vuoteeseen mentyään katsoja usein huomaakin, ettei hän voi saada unta pitkään aikaan. Kun Yhdysvaltoihin oli kutsuttu kiertokäynnille ryhmä työläisiä Neuvostoliitosta, jossa televisio on valtion valvonnassa, he sanoivat: ”Myös televisio oli pettymys. Me katselimme televisiota ensimmäisenä iltana saavuttuamme ja saatoimme tuskin nukkua myöhemmin nähtyämme niin paljon tappamista.”
Synnyttääkö TV väkivaltaa?
Eräs vakava huonon TV-ohjelmiston seuraus liittyy rikollisuuteen. TV Guide mainitsi: ”Muuan psykologian professori teki äskettäin yhteenvedon todisteista sanomalla: ’On tuskin epäilystä siitä, että esittämällä vihamielisen käyttäytymisen muotoja tai rikollisia ja väkivaltaisia käyttäytymistapoja viestintävälineet ”opettavat” ja ihmiset ”oppivat”.’”
Eräässä tyypillisessä kokeessa yhdelle aikuisten ryhmälle näytettiin TV-ohjelmia, joiden tarkoituksena oli kehittää hyviä suhteita ihmisten välille. Toiselle ryhmälle näytettiin ohjelmia, joissa oli tavallinen annos väkivaltaa ja turmelusta. Koejakson lopussa tutkijat sanoivat tulosten olleen ”hätkähdyttäviä”. Huonoja ohjelmia jatkuvasti katselleista tuli yhä vihamielisempiä ja aggressiivisempia. He olivat nyrpeämpiä perheittensä keskuudessa, kärsimättömämpiä lapsilleen ja ylipäänsä käyttäytyivät loukkaavammalla tavalla.
Kanadan valtion toimeenpanemassa tutkimuksessa väitettiin, että ainakin 20 prosenttia Kanadan yhteiskunnassa vallitsevasta aggressiivisuudesta ja väkivallasta voitiin panna tällaisten TV-esitysten lyhytaikaisten vaikutusten tilille. Lisäksi 10 prosenttia pantiin pitkäaikaisten vaikutusten tilille. Selonteossa sanottiin: ”Väkivallan katseleminen lisää aggressioita ja voi laukaista väkivaltaisia hyökkäyksiä.” Siinä varoitettiin: ”Vaikka aggressiivisia hyökkäyksiä esiintyy vain harvoissa katselijoissa, niin kun jopa 40 miljoonaa katselee jotakin raakaa näytöstä, niin tuloksena on, että ihmisille koituu vahinkoa.”
Tässä tutkimuksessa myös hylättiin ajatus siitä, että ihminen voi ’päästää ulos höyryä’ katselemalla väkivaltaohjelmia. Siinä sanottiin sen sijaan, että ”väkivallan tarkkailu pyrkii lisäämään myöhempää aggressiivisuutta”.
Lisäksi se saa joissakin ihmisissä aikaan henkisen tilan, jossa heidän on vaikeata erottaa tarua todellisuudesta. Niinpä kun eräs mielitautisairaalan potilas iski työntekijää biljardikepillä päähän, hän hämmästyi, koska tämä työntekijä ei noussutkaan ylös. Potilas ei voinut ymmärtää, miksi työntekijä oli tajuton, koska televisiossa ihmiset usein nousevat heti ylös, sen jälkeen kun heitä on isketty päähän.
Vangit ovat myöntäneet saaneensa ideoita rikoksiin katselemalla ohjelmia vankilan televisiosta. Eräässä tutkimuksessa kokonaista 90 prosenttia sanoi, että he olivat todella oppineet keinoja parantaa rikostekniikkaansa. Neljä kymmenestä sanoi, että he olivat jo yrittäneet erikoisrikoksia, joita he näkivät ensi kerran televisiosta. Eräskin selitti: ”TV on opettanut minulle, miten varastaa autoja, miten murtautua julkisiin laitoksiin, miten ryöstää ihmisiä, jopa senkin miten tyhjentää juopuneen taskut. . . . Jokainen oppii jotakin siitä, mitä hän näkee televisiosta.”
Väkivallan suvaitseminen
Käyttäytymistä tutkivat tiedemiehet ovat todenneet erään toisenkin arveluttavan piirteen TV-väkivallasta. He uskovat nyt, että alituinen televisioväkivallan katseleminen ei ainoastaan tee monia ihmisiä hyökkäävämmiksi, vaan se tekee heidät myös tunteettomammiksi toisille tehdyn väkivallan suhteen.
Kolumnisti Harriet Van Horne kirjoitti New York Postissa: ”Jotakin kauhistavaa on tapahtunut tavallisille säädyllisille ihmisille. Jotakin häpeällistä, hälyttävää.” Hän mainitsi, että kun monet ihmiset näkevät jollekulle toiselle tehdyn väkivallanteon, niin ”he katselevat eivätkä tee yhtään mitään”, ikään kuin he näkisivät sen televisiosta. He eivät nosta sormeaankaan, eivät edes kutsuakseen poliisia.
Tosin on aina ollut ihmisiä, jotka eivät halua sekaantua asioihin. Mutta pahentaako TV tätä ongelmaa? Kolumnisti Van Horne päättelee: ”Väkivalta, tuska ja kuolema eivät enää järkytä meitä niin kuin aikaisemmin. . . .Onko 20-vuotinen TV-teurastus näivettänyt meissä olevan laupiaan samarialaisen? Se on vastahakoisesti myönnettävä.”
Perhesuhteiden vahingoittuminen
Vielä yksi huono vaikutus on, että liian paljo huonojen TV-ohjelmien katseleminen voi vahingoittaa perhesuhteita. Jopa minkä tahansa ohjelmalajin liiallinen katselu voi vahingoittaa niitä.
Perhe voi tosin katsella yhdessä, mutta se ei saata perheenjäseniä lähemmäksi toisiaan henkisesti, hengellisesti tai tunneperäisesti. Monet perheenjäsenet myöntävät, että he tuntevat olevansa kauempana toisistaan, kun he katselevat liikaa televisiota. Monissa perheissä on jo viestintäkuilu ja televisio voi tehdä sen pahemmaksi. Jotkut jopa sanovat, että TV on monissa kodeissa pääsyynä tähän kuiluun.
Television katseleminen ei ainoastaan riistä sitä aikaa, joka normaalisti voitaisiin käyttää antamiseen ja ottamiseen perheviestinnässä, vaan se tekee keskustelemisen toisten kanssa joillekuille vaikeammaksi. Eräs nainen kertoo: ”Minun on vaikeata saada itseni liikkeelle ja seurustella todellisten ihmisten kanssa katsottuani muutamia tunteja televisiota. Television katselemisesta todelliseen kanssakäymiseen siirtyminen on kovin vaikeata. Luulen sen johtuvan siitä, että katseleminen ei vaadi mitään vaivannäköä, kun taas todellisten ihmisten kanssa seurusteleminen vaatii aina hieman vaivannäköä. Kuvitelkaahan siis, kuinka paljon vaikeampaa sen täytyykään olla pienelle lapselle, varsinkin sellaiselle, joka katselee televisiota paljon joka päivä.” – The Plug-in Drug.
Aivan liian monet TV-ohjelmat rappeuttavat perhe-elämää. Caracasissa Venezuelassa ilmestyvässä El Nacional -nimisessä päivälehdessä José Ricardo Eliashev kertoo kahdesta yksityisestä TV-asemasta, joiden ohjelmat vilisevät ”[aviottomia] lapsia ja tuntemattomia isiä ja veljiä”. Hän huomauttaa, että näissä ohjelmissa ”lapset eivät ole luomuksia, jotka ansaitsevat rakkautta ja varauksetonta hellyyttä. Sen sijaan aikuiset käyttävät heitä hyväkseen – sieppaavat heitä, hylkäävät heitä, kieltäytyvät tunnustamasta heitä tai tekevät heistä muilla tavoin uhrejaan.” Hän päättelee: ”Perheen rakenne tuhoutuu ainakin kristillisessä mielessä.”
Ja muun muassa juuri tämä seikka herättää erityistä levottomuutta Jumalaa pelkäävissä ihmisissä. Heissä herättää levottomuutta myös se, että monet TV-ohjelmat jäytävät korkeita moraaliperiaatteita. Näissä ohjelmissa suvaitaan haureutta, aviorikoksia ja homoseksuaalisuutta. Ja usein niissä kannatetaan ateistisia näkökantoja.
Eräässä hiljattain ilmestyneessä pääkirjoituksessa selitettiin tästä asiasta seuraavaa:
”Television johtajat voivat puolustella kaikkein kuluneimpiakin ohjelmiaan sanomalla, että heidät syödään elävältä, jolleivät he anna yleisölle sitä, mitä yleisö näyttää haluavan. Mutta heitä sietää moittia. Heillä voisi ainakin olla rohkeutta ja mielikuvitusta, kun he harkitsevat, mitä yleisölle näytetään, sen sijaan että he yrittäisivät voittaa toisensa hölynpölyssä ja huonossa maussa. . . .
”[Yhdysvaltain] kongressi ei pysyisi aloillaan hetkeäkään, jos joku huomattava teollisuudenhaara panisi taskuihinsa miljardin dollarin edestä verottamattomia tuloja – kuten kaupallinen yleisradio viime vuonna – samalla kun se laskisi viemärivetensä jokiimme ja järviimme. Kuitenkaan ei kongressi enempää kuin liittohallituksen viestintäkomissiokaan [Federal Communications Commission] kohota edes kulmakarvojaan, vaikka kaupalliset TV-asemat laskevat ’viihdejätteensä’ raakana Amerikan koteihin saastuttaen mielemme.” – US. News & World Report.
Mutta henkinen saastuttaminen jatkuu. Ja mihinkään ei saastuttaminen ole kohdistunut onnettomammin, jopa tuhoisammin tuloksin, kuin niihin jotka vähiten pystyvät sitä vastustamaan. He ovat lapsia.
[Huomioteksti s. 10]
Monissa perheissä on jo viestintäkuilu ja televisio voi tehdä sen pahemmaksi.
[Huomioteksti s. 11]
Monet TV-ohjelmat jäytävät korkeita moraaliperiaatteita suvaitsemalla haureutta, aviorikoksia ja homoseksuaalisuutta.
[Kuva s. 9]
Liika television katselu riistää sen toiminnan, joka tarvitaan hyvän terveyden ylläpitämiseksi – se on vaarallista henkisesti ja ruumiillisesti