Tarkkailemme maailmaa
Muistoja verilöylystä
◆ Sylvia Rothchildin uudessa kirjassa nimeltä Voices from the Holocaust (Ääniä verilöylystä) on sarja sellaisten juutalaisten muistelmia, jotka säilyivät elossa natsien keskitysleireiltä. Eräs eloonjääneistä, Sally Grubman, toimi opettajana Lódźissa, kun natsit tulivat valtaan, ja hänet vietiin leiriin Auschwitziin ja myöhemmin Ravensbrückiin. Leireillä saamiensa kokemusten perusteella hän sanoi: ”Näin ihmisiä, joista tuli erittäin hyviä, ja ihmisiä, joista tuli kerrassaan ilkeitä. Jehovan todistajat olivat miellyttävin ryhmä. Nostan hattuani noille ihmisille. He olivat synnynnäisiä marttyyreja. He tekivät uskomattomia palveluksia toisille ihmisille. He auttoivat sairaita, he jakoivat leipänsä ja antoivat kaikille lähellään oleville hengellistä lohdutusta. Saksalaiset vihasivat heitä ja samanaikaisesti kunnioittavat heitä. He kohtelivat heitä kaikkein huonoimmin, mutta he kestivät sen pää pystyssä.”
’Tuhottaviksi valitut’
◆ Amerikkalaiset sosiaaliturva viranomaiset ovat julkaisseet asiakirjan, jossa esitetään natsien toimeenpanemasta verilöylystä eloon jääneille ikävaatimukset, joiden perusteella he voivat saada sosiaaliavustusta. Asiakirjassa, jonka tunnus on SSR 81–16, on muiden muassa seuraava ohje: ”Tämä menettely soveltuu vainottuihin ryhmiin, joihin kuuluu muiden muassa juutalaiset, mustalaiset, Jehovan todistajat, mustaihoiset ja itämaalaiset.” Eräässä luvussa, jossa määritellään ”todisteet siitä, että henkilö kuuluu verilöylystä eloon jääneisiin”, esitetään ehto, että ”henkilö kuuluu johonkin niistä ryhmistä, jotka natsit valitsivat tuhottaviksi; s.o. juutalaisiin, mustalaisiin, Jehovan todistajiin . . .” – Osa 1B, ohjelmatiedotteeseen perustuvat määräykset, s. 18, 19.
”Ennen ’pamausta’”
◆ Englannissa ilmestyvän New Scientist -lehden maaliskuun numerossa oli kirjoitus, jonka otsikkona oli ”Alussa”. Kirjoitus käsitteli niin kutsutun (kaikkeuden syntyä selittävän) suuren pamauksen jälkeisten ensimmäisten hyvin lyhyiden hetkien tapahtumia. Tässä tiedelehdessä julkaistiin myöhemmin eräältä englantilaiselta lukijalta tullut kirje. Lukija piti kirjoitusta ”ehdottoman kiehtovana” mutta mainitsee: ”Se, mitä tapahtui 10-35 sekuntia ’suuren pamauksen’ jälkeen, on erittäin mielenkiintoista, mutta se, mitä tapahtui 10-35 sekuntia ennen ’pamausta’, on tuhannen taalan kysymys.” Kirjoittaja kysyi: ”Miksi koko kaikkeuden muodostamiseen riittävä alkuaine ilmestyisi yhtäkkiä typötyhjästä? Miksi tämä aine noudattaisi niitä peruslakeja, jotka ovat mahdollistaneet kaikkeuden myöhemmän kehityksen? Haluaisin vastauksia tai vaikkapa vain olettamuksia . . .’
Kuolleet puhuvat
◆ Eräs kalifornialainen yritys myy 10000 dollaria (46000 markkaa) maksavia ”elektronisia hautakiviä” niille ihmisille, joiden on vaikea hyväksyä rakastamiensa ihmisten menetystä. Tämän hautakiven sisällä on pienestä aurinkopaneelista käyttövoimansa saava laite, joka soittaa hiljaa kuolleen ihmisen äänitettyä puhetta. ”Tämä voi soittaa haudasta jopa 1,5 tunnin ajan aikaisemmin äänitettyä jutustelua”, sanoo keksijä, ”ja aurinkolaite toimii joka säällä – jopa lumeen hautautuneena.” Hän osoitti tällaisen laitteen arvon selittäessään: ”Kaikki rocktähdet haluavat tällaisen – se pönkittää heidän itsetuntoaan.”
Uskonnon tulevaisuus ”huolestuttava”
◆ Mielipidetutkimusten laatija George Gallup teki hiljattain suoritetun mielipidetutkimuksen perusteella, kuten hän asian ilmaisi, ”huolestuttavia havaintoja” Yhdysvaltain uskonnollisesta tilasta. Hän kertoi Pennsylvaniassa toimivassa Duquesnen yliopistossa läsnä olleelle kuulijakunnalle, että pahaenteisin suuntaus on ”kansamme Raamatun tuntemuksen surkea tila ja uskomme perusteitten tuntemuksen järkyttävä puutteellisuus”. Hän sanoi tutkimuksessa havaitun, että 60 prosenttia kaikista tutkimukseen osallistuneista teini-ikäisistä ei pystynyt nimeämään yhtäkään neljästä evankeliumista ja ettei 40 prosenttia kirkossa käyvistä nuoristakaan pystynyt siihen. Kolmannes teini-ikäisistä ei tiennyt, että apostoleita oli kaksitoista, ja viidennes kirkossa käyvistä nuorista vastasi myös väärin. ”Useimmat amerikkalaiset rukoilevat”, sanoi Gallup, ”mutta heidän rukouksensa ovat epämääräisiä ja pintapuolisia. . . . Rukoukset ovat tavallisesti anomuksia [joissa pyydetään jotakin] pikemmin kuin kiitosrukouksia, esirukouksia tai sellaisia, joissa etsitään anteeksiantoa. Jotkut pitävät Jumalaa ’hengellisenä joulupukkina’.”
Työssä pysyminen
◆ Zhao Wenjin, aputyömies joka palkattiin vuonna 1926 huolehtimaan Xiamenissa Kiinan kansantasavallassa olevasta Yhdysvaltain konsulaatista, oli vielä työssään 55 vuotta myöhemmin. Kun yhdysvaltalaiset virkailijat kävivät vuonna 1980 konsulaatissa ensimmäisen kerran diplomaattisiteitten uudelleen solmimisen jälkeen, he löysivät hänet lakaisemasta, siivoamasta ja kunnostamasta käyttämätöntä rakennusta. ”Ajatus, että hän on lakaissut tätä paikkaa uskollisesti koko Korean sodan ja kulttuurivallankumouksen ajan, on jotensakin liikuttava”, sanoi eräs Yhdysvaltain ulkoasiainministeriön virkailija. Nyt 75-vuotias herra Zhao voi jäädä eläkkeelle Yhdysvaltain hallituksen eläkejärjestelmän mukaan. Ja vaikka hänen kuukausipalkkansa oli kaikkien noiden vuosien aikana vain 53 dollaria (240 markkaa), ”hänellä on todennäköisesti oikeus siviilipalveluseläkejärjestelmän mukaiseen vuotuiseen minimikorvaukseen, joka on 122 dollaria (560 markkaa) kuukaudessa”, sanoi eräs hallituksen virkailija. Kiinalaiset ansaitsevat kuukaudessa keskimäärin 20 dollaria (92 markkaa).
’Väkivaltaisin demokratia’
◆ Harry A. Scarrin, oikeusministeriön oikeustilastoja tutkivan viraston entisen johtajan, mukaan Yhdysvallat on maailman väkivaltaisin teollinen demokratia. Hän valaisi tätä huomauttamalla, että erään äskeisen vuoden aikana Yhdysvalloissa tehtyjen murhien määrä oli seitsenkertainen Ison-Britannian ja viisinkertainen Japanin vastaavaan lukuun verrattuna. Ryöstöjä tehtiin 17 kertaa enemmän kuin Japanissa ja kahdeksan kertaa enemmän kuin Isossa-Britanniassa. Ja raiskausten lukumäärä USA:ssa oli 12 kertaa niin suuri kuin Isossa-Britanniassa ja 10 kertaa niin suuri kuin Japanissa. Tämä väkivaltainen suuntaus jatkuu Yhdysvalloissa edelleen; pelkästään viime vuonna sellaiset rikokset lisääntyivät 13 prosenttia, mikä on suurin kasvu 12 vuoteen.
’Haasteen kohtaaminen’
◆ Sri Lankassa ilmestyvässä katolisessa The Messenger -viikkolehdessä oli äskettäin artikkeli, jonka otsikkona oli ”Jehovan todistajista selviytyminen”. Artikkeli kertoi paikallisten kirkon edustajien välillä käydystä keskustelusta, jonka aiheena oli ”Kuinka kohdata Jehovan todistajien asettama haaste”. Kertomuksen mukaan ryhmä harkitsi ”tarvetta järjestää jokaisessa seurakunnassa tehokas koneisto Jehovan todistajista selviytymiseksi ja tarvetta vedota Sri Lankan piispainkokoukseen sellaisen toimintasuunnitelman kehittelemiseksi koko saarella”. Eräs puhujista, muuan ”Isä Chianese, esitti yksityiskohtaisen selostuksen Jehovan todistajista maailmassa nykyään ja huomautti, että he aiheuttivat tappioita katolisuudelle Sri Lankassa”, kertoi The Messenger. ”Hän tunnusti myös, että heissä on joitakin ihailtavaa piirteitä, kuten se, että he ovat innokkaita lähetystyössä, he vastaavat ihmisten rauhan ja turvallisuuden tarpeisiin ja painottavat Kristuksen toista tulemista.”
Rotannahkakenkiä
◆ Kerrotaan, että Intiassa ei ole tarpeeksi käärmeitä pyydystämään rottia, jotka syövät 10–15 prosenttia maan viljasta. Käärmeen nahkoista on suuri kysyntä Euroopassa ja Amerikassa kenkien ja kukkaroiden valmistamiseksi. Niinpä kauppiaat saavat nahoista parkitsemisen jälkeen 150 markkaa metriltä. Vaikka nahkojen vienti maasta on kiellettyä, jotkut intialaiset ansaitsevat elatuksensa myymällä niitä kauppiaille, jotka salakuljettavat ne maasta. ”Elävänä niiden arvo maalle olisi paljon korkeampi kuin niiden nahkojen viennin arvo”, kertoo Lontoossa ilmestyvä The Economist. ”Mutta käärmeiden pyydystäjät ovat hyvin köyhän kansan köyhimpiä ihmisiä, ja heidän voidaan tuskin olettaa panevan ansojaan syrjään, ellei heille tarjota joitain muita tuloja.” Eräs ehdotus on, että käärmeennahat korvattaisiin rotannahoilla, joiden parkitsemiseen käytettäisiin Intiassa äskettäin kehitettyä tekniikkaa. The Economist huomauttaa: ”Nyt täytyy vain saada muotitietoiset länsimaalaiset siirtymään käärmeistä rottiin, kun he lähtevät huvittelemaan muodinmukaisina.”
Oletettu elinikä alenee
◆ Ovatko lääketieteelliset yritykset elämän pidentämiseksi saavuttamassa rajansa? Ensimmäistä kertaa 12 vuoteen oletettu elinikä laski USA:ssa vuonna 1980 – keskimäärin kolme ja puoli kuukautta verrattuna vuoteen 1979. Suurkaupunkien henkivakuutuksista tehty tutkimus osoittaa, että vuonna 1980 vastasyntynyt poika saattoi odottaa elävänsä 70,1 vuotta verrattuna 70,2 vuoteen vuonna 1979. Vuonna 1980 tytöt saattoivat odottaa elävänsä 77,5 vuotta, ja vuonna 1979 77,9 vuotta. Suomessa on vuonna 1977 syntyneistä lapsista poikien eliniäksi arvioitu 67,9 ja tyttöjen 76,7 vuotta ja vuonna 1978 syntyneitten poikien eliniäksi 68,5 ja tyttöjen 77,1 vuotta.
Silta erämaassa
◆ Vuonna 1971 teollisuusmies Robert P. McCulloch osti Englannin kuuluisan London Bridge -sillan 2,4 miljoonalla dollarilla. Hän kuljetti osat Yhdysvaltoihin ja kokosi ne jälleen Arizonan autiomaassa. ”Useimmat ihmiset ajattelivat, että ajatus oli naurettava”, kertoo Newsweek-lehti. ”Eihän McCullochin useita vuosia aikaisemmin ’hetkessä’ perustaman kaupungin, Lake Havasu Cityn, läpi kulkenut edes jokea.” Mutta tilanne on muuttunut. Kaupungissa, jonka asukasluku on kohonnut 17000:een, on nyt keinotekoinen vesiväylä, joka virtaa tuon kuuluisan sillan alitse. Ja paikasta on ”tullut toiseksi suosituin turistikohde Arizonassa – vain Grand Canyon voittaa sen”, toteaa Newsweek.
Energiavaihtoehtojemme puntarointia
◆ Eräs suomalainen asiantuntija on päivän energianhintoihin, ammattikirjallisuuteen ja saksalaisiin, tanskalaisiin ja kanadalaisiin tutkimuksiin nojautuen vertaillut eri menetelmin tuotetun energian kilowattituntihintoja, jotka on laskettu kokonaiskustannuksista. Kilowattitunnin hinnaksi tuli vesivoimalla 11,5; hiilivoimalla 20,5; ydinvoimalla 15,3; turvevoimalla 15,8 ja tuulivoimalla 45,0 penniä. Edelleen hän pani nämä vaihtoehdot paremmuusjärjestykseen vertailemalla niiden ominaisuuksia: energian hintaa, polttoaineen saatavuutta tai vastaavaa, ympäristöystävällisyyttä, turvallisuutta vakavien onnettomuuksien varalta, jäteongelmia ja kotimaisen tuotannon astetta. Pisteasteikkona oli 1–10, ja mitä enemmän yhteenlaskettuja pisteitä, sitä parempi. Tämän lehden ilmestyessä jotkin kustannustekijät ovat hieman muuttuneet, mutta keskinäinen verrannollisuus on säilynyt. Taulukko puhukoon puolestaan (lähteenä Hufvudstadsbladet 3.4.1981):
Vesi- Hiili- Ydin- Turve- Tuuli-
voima voima voima voima voima
Energian hinta 10 7 9 9 0
Polttoaineen saatavuus 8 9 7 4 7
Ympäristöystävällisyys 2 0 9 3 8
Turvallisuus
onnettomuuksien varalta 7 2 9 6 3
Jäteongelmat 10 2 2 5 10
Kotimainen tuotanto 9 3 6 8 10
Yhteensä: 46 23 42 35 38