Lapis lazuli – Andien sininen jalokivi
Herätkää!-lehden Chilen-kirjeenvaihtajalta
TIMANTIT, smaragdit, rubiinit, safiirit – me kaikki tunnemme hyvin nämä silmiä hivelevät jalokivet. Mutta oletko koskaan kuullut lapis lazulista? Vaikka nimi saattaa kuulostaa oudolta, se merkitsee yksinkertaisesti sinistä (lazuli, joka tulee arabiasta) kiveä (lapis, joka tulee latinasta). Koska se on väriltään syvän sininen ja usein hohtavan, kullankeltaisen pyriitin täplittämä, sitä on verrattu öiseen taivaaseen, joka on täynnä tuikkivia tähtiä.
Pitkä historia
Läntinen maailma kuuli lapis lazulin kauneudesta ensimmäistä kertaa vuonna 1271 Marco Pololta. Tätä jalokiveä oli kuitenkin käytetty muinaisessa Mesopotamiassa ja Egyptissä jo kauan ennen sitä. Esimerkiksi Uurin raunioista löydettiin siitä valmistettu sumerilainen kaulakoru. Farao Tutankhamonin kultaisen kuolinnaamion silmät ja kulmakarvat on tehty lapis lazulista. Lisäksi muinaiset egyptiläiset jauhoivat tätä sinistä kiveä ja käyttivät saamaansa jauhetta maalausten väriaineena ja luomivärinä. Kiinassa siitä tehtiin kuninkaallisia sinettejä ja monenlaisia veistoksia.
Lapis lazulia louhittiin aikoinaan pääasiassa Afganistanissa ja Siperiassa lähellä Baikaljärveä. Chilestä on kuitenkin viime vuosina tullut huomattavin tämän kauniin kiven tuottajista. Jos satut käymään Chilessä, näet tämän nimen monissa matkamuistomyymälöissä ja hienoissa jalokiviliikkeissä. Mutta miksi emme menisi katsomaan, mistä suurin osa tästä kivestä on peräisin?
Käynti Andeilla sijaitsevassa kaivoksessa
Yhteen tärkeimmistä kaivoksista pääsee ainoastaan muuleilla kapeaa ja petollista polkua pitkin, joka kiemurtelee ylös aina andienkondorien karulle, yksinäiselle turvapaikalle asti 3600 metrin korkeuteen merenpinnasta.
Ensikertalainen voi tässä korkeudessa kärsiä päänsärystä ja huimauksesta. Maa on lumen peitossa yli kuusi kuukautta vuodesta. Lyhyen kesän aikana tästä avolouhoksesta kaivetaankin mahdollisimman paljon raaka-ainetta kovalla kiireellä. Työpäivä on pitkä ja työolot ovat vaikeat. Työvälineet – hakut, lapiot, kottikärryt ja pora, jolla tehdään dynamiitille reikä – ovat nykyisten normien mukaan alkeellisia. Raskas työ vaatii fyysistä voimaa ja kestävyyttä.
Päivän päättyessä räjäytysten äänet sekä hakkujen ja lapioiden kalke lakkaavat. Yöllä vallitsee syvä hiljaisuus; vain tuuli vonkuu kanjonissa ja kaukaa kuuluu putoilevien kivien jyminä. Nämä äänet ovat kuitenkin lähes yhdentekeviä lopen uupuneille työmiehille, jotka nukahtavat hetkessä tähtitaivaan alla.
Koska nykyajan kulkuvälineitä ei ole käytössä, ovat muulinajajat hyvin tärkeitä. He tuntevat nämä kallioiset vuoret ja kiemurtelevat polut ja ohjaavat varmakäyntiset, valikoiduilla kivillä lastatut eläimensä alapuolella olevaan laaksoon. Sieltä kivet lähetetään joko Santiagoon tai ulkomaille. Vuosittain niitä louhitaan tällä tavoin parisenkymmentä tonnia ja toimitetaan eri puolilla maailmaa työskenteleville käsityöläisille ja jalokivikauppiaille.
Erästä käsityöläistä tapaamassa
Chileläiset käsityöläiset käyttävät 30–40 prosenttia kaivoksista saamistaan kivistä kauniisiin korva- ja kaulakoruihin, rannerenkaisiin sekä sormuksiin. Laadukkaimmat kivet istutetaan kultaan ja viedään ulkomaille. Laadultaan seuraavaksi parhaat palat upotetaan hopeakoruihin, kun taas heikkolaatuisista kivistä tehdään veistokuvia, esimerkiksi norsuja, leijonia tai kilpikonnia sekä paperiveitsen varsia ja jopa pieniä pöytälevyjä.
Don José on lahjakas käsityöläinen. Siitä huolimatta, että keskeytimme hänen siestansa pistäytyessämme tervehtimään häntä, hän toivotti meidät lämpimästi tervetulleeksi ja näytti meille sisäpihalla olevaa talleriaan (työhuonettaan).
”Saisimmeko nähdä havaintoesityksen työstäsi, Don José?” kysyimme.
”Perfecto, sopii mainiosti!”
Ensiksi iso, kahden tai kolmen kilon painoinen kivi täytyy hioa timanttihiomalaikalla tai leikata kivisahalla. Hän selitti, että el artesanon (käsityöläisen) täytyy tuntea kivensä ja hänellä täytyy olla tarkka silmä voidakseen leikata huolellisesti pois valkoiset juovat tuhlaamatta kuitenkaan hyvälaatuista kiveä.
”Miksi kostutat kiven?” joku kysyi.
”Jotta valkoiset juovat erottuisivat selvemmin lapis lazuli -kivestä jota haluan säästää”, vastasi ystävällinen artesanomme samalla kun hän leikkasi kiven moniksi pieniksi palasiksi.
Sitten hän näytti meille seuraavan työvaiheen. Hän muotoili pikkukivet haluamansa mallisiksi pienellä hiomalaikalla. Ammattitaitoisesti ja nopeasti hän teki paloista helmiä ja korvarenkaisiin tulevia puolikuita sekä hioi toisia palasia pyöröhiontaisiksi (kuperiksi).
Seuraavaksi hän puhdisti ja kiillotti palaset synteettisellä pyöröharjalla. Sitten hän sipaisi niihin hiomatahnaa ja kiillotti ne säihkyviksi. Nyt ne ovat valmiita upotettaviksi sormukseen tai niistä voidaan sommitella kaulanauha. Viimeistelyyn käytetään hiustenpesuainetta, lämmintä huuhteluvettä ja hammasharjaa. Itse asiassa Don José suosittelee tätä viimeistä työvaihetta sen vuoksi, että silloin lapis lazulista tehtyjen korujen kauneus säilyy.
Don Josén kaltaisten taitavien ja lahjakkaiden käsityöläisten käsissä maan rikkauksista voidaan todella saada aikaan taideteoksia, joiden katseleminen tai käyttäminen tuottaa mielihyvää ja iloa. Korkealta Andien huipulta saatava kaunis sininen kivi, lapis lazuli, on vain yksi rakkaudellisen Luojamme antamista monista rikkauksista, joista saamme nauttia.