Joulu – tuleeko se kalliimmaksi kuin luuletkaan?

”ÄITI, isä – onko joulupukki varmasti olemassa?” Siinä totuuden hetki, jota monet vanhemmat pelkäävät. Seitsenvuotiaan Jimmyn silmistä näkee, että hän on yhtaikaa pettynyt ja loukkaantunut, ja hän haluaa hartaasti saada varmuuden siitä, että tämä satuolento, kaikkien upeitten lahjojen tuoja, tosiaankin on olemassa ja että hänen vanhempansa eivät ole valehdelleet hänelle.

Käy ilmi, että naapurin pikkupoika oli paljastanut tämän katalan totuuden ja näin pannut nämä vanhemmat erittäin kiusalliseen asemaan. Saattaa olla, että sinunkin lapsuudenmuistoihisi liittyy jotakin samantapaista.

Nykyajan juhlapyhät ovat paljon muutakin kuin vain uskonnollisia juhlia. Joulu näyttää löytäneen tiensä mitä ihmeellisimpiin paikkoihin. Japanin buddhalaiset, Afrikan animistit, Amerikan juutalaiset ja Singaporen muslimit ovat kaikki avanneet ovensa pulskalle, punapukuiselle lahjoja tuovalle miehelle. Eräs uskonnollinen johtaja kysyikin: ”Eikö joulusta ole tullut kaikkien viettämä maailmanlaajuinen juhla?”

Monien mielestä joulu on heittänyt länsimaiset, ”kristilliset” vaatteensa yltään ja muuttunut riemujuhlaksi, joka vetää puoleensa kaikenlaisia ihmisiä. Lapset ovat tässä juhlassa keskipisteenä. Jotkut uskaltavat jopa väittää, että lasten elämä jää vaillinaiseksi ilman tämän juhlan tuottamaa erikoislaatuista iloa ja jännitystä. Joulu näyttää vakiinnuttaneen asemansa. Joululla on tärkeä sijansa myös koulujen toiminnassa. Televisio ihannoi sitä. Kauppakeskukset ja tavaratalot houkuttelevat asiakkaita näyttävällä joulumainonnalla. Vanhemmat uhraavat paljon aikaa ja rahaa joulun hyväksi. Vaikka joulusta usein onkin seurauksena runsas velkaantuminen, niin mikä voi silti osoittautua perheelle tätäkin kalliimmaksi?

Joulupukkisatu – luottamuksen pettämistä?

”En usko, että on Jumalaa”, sanoi seitsenvuotias John äidilleen. Sanomalehti World Herald selittää: ”John oli nähtävästi saanut aiemmin tuona päivänä tietää, ettei joulupukkia ole. Kenties ei Jumalaakaan ole, hän sanoi äidilleen.” 25-vuotiaana John sanoi tästä lapsuusaikaisesta pettymyksestään: ”Kun vanhemmat kertovat lapsilleen, että joulupukki on olemassa, niin minusta se mitä luultavimmin on luottamuksen pettämistä.”

Mitä tällaisen arkaluonteisen tilanteen selvittämiseksi on tehtävissä? Lapsen kehityksen tutkijoilla ei ole tarjota yksituumaisia neuvoja. Eräs heistä neuvoo vanhempia kertomaan lapsilleen totuuden kuudenteen tai seitsemänteen ikävuoteen mennessä ja varoittaa, että ”jos vanhemmat välttämättä haluavat pitää tämän kuvitelman hengissä, se voi jopa aiheuttaa vahinkoa lasten psyykelle”.

Tri Paul Ekman kirjoittaa: ”Ei ole epäilystäkään siitä, että teillä on vanhempina suuri vaikutus lapsiinne, kun tulee kysymys asenteista, mielipiteistä ja sellaisista sosiaalisista käyttäytymistavoista kuin valehtelemisesta ja huijaamisesta.” Ekman jatkaa: ”Suhde ei voi pysyä samanlaisena sen jälkeen, kun luottamus on rikottu valheella. Luottamusta on vaikea palauttaa, eikä sen palauttaminen onnistu joissakin tapauksissa enää koskaan.” (Why Kids Lie – How Parents Can Encourage Truthfulness.)

Eräs lapsen kehityksen tutkija sanoo: ”Mielestäni se, että vanhemmat valehtelevat lapsilleen ja pettävät näitä, aiheuttaa lapsille enemmän traumoja kuin se, että lapset saavat tietää, ettei joulupukkia ole.” Filosofian professori Judith A. Boss selittää: ”Aikuisten tarkoituksena – – on johtaa lapsia tietoisesti harhaan sen suhteen, millainen joulupukki todellisuudessa on. – – Kertoessamme lapsille, että joulupukki on todellinen ihminen, emme kiihota lasten mielikuvitusta. Me silloin yksinkertaisesti valehtelemme heille.”

Jos olet isä tai äiti, sinulla on edessäsi erittäin vaikea tehtävä: kasvattaa lapsistasi rakkaudellisia ja tyytyväisiä maailmassa, missä he jo pienestä pitäen oppivat, ettei ihmisiin voi luottaa. ”Älä puhele tuntemattomien ihmisten kanssa.” ”Et saa uskoa kaikkea, mitä televisiomainoksissa sanotaan.” ”Sano heille, ettei äiti ole kotona.” Miten lapsi oppii tietämään, keihin hän voi luottaa? Eräässä lastenkasvatusoppaassa sanotaan: ”Pikkulasten täytyy jo varhain oppia se, että rehellisyys, rohkeus ja toisten kunnioittava kohteleminen ovat välttämättömiä ja erinomaisia asioita, ja koti on se paikka, missä tällaisten asioitten oppiminen alkaa.”

Täydellisiä perheitä ei tietenkään ole olemassakaan. Dolores Curran ryhtyi kuitenkin selvittämään vahvojen perheitten tuntomerkkejä. Hän pyysi 551:tä perhetutkimuksen eri saroilla työskentelevää tutkijaa valikoimaan tärkeimmät tuntomerkit. Hän on koonnut tutkimustuloksensa kirjaksi, ja siinä hän tarkastelee 15:tä asiantuntijoitten tärkeimmiksi luokittelemaa ominaisuutta. Neljäntenä ollut ominaisuus oli ”luottamuksen tunne”. Hän kirjoittaa: ”Vahvassa perheessä luottamus tunnustetaan arvokkaaksi omaisuudeksi, jota sekä lapset että vanhemmat yhdessä huolellisesti kehittävät ja vaalivat edetessään erilaisten perhe-elämän vaiheitten läpi.” (Traits of a Healthy Family.)

Vanhempien on viisasta kysyä itseltään: Kannattaako joulupukkisadun hengissä pitämisestä maksaa se hinta, että lapseni menettää luottamuksensa minua kohtaan? Kun luottamus on kerran menetetty, sitä on ehkä mahdotonta saada enää takaisin. Onko joulun hintana vielä jotakin muuta, mikä ei heti näy ulospäin?

Annetaanko lapsille liikaa?

”Anna lapsellesi jo pienestä pitäen kaikki, mitä hän haluaa. Siinä keino, jolla hänet saa vielä isonakin uskomaan, että maailmalla on velvollisuus huolehtia hänen toimeentulostaan”, sanotaan kirjasessa 12 Rules for Raising Delinquent Children (12 sääntöä rikollisten lasten kasvattamiseksi). Liiallinen aineellisten asioitten korostaminen voi varmasti olla vahingollista.

Maureen Orth, joka itse on äiti, kysyy: ”Miten voimme juurruttaa arvoja ja luonteenlujuutta sellaisen maailman keskellä, joka korostaa aineellisia asioita ja joka usein tahtomattaan suuresti ihannoi kulutusta ja ahneutta?” Kirjoituksessa nimeltä ”Lahjana se, ettei lahjoja anneta” hän valittaa: ”Pieni perhetyrannimme uskoo lahjojen saamisen kuuluvan joka päivään – kuten postin saaminen.” Tällainenko on joulun todellinen sanoma?

Miten on niiden perheitten laita, joilla ei yksinkertaisesti ole varaa ylenmääräisiin joululahjoihin, joiden hankkimista kauppamaailma saa ihmiset pitämään aivan välttämättömänä? Miltä tällaisten perheitten lapsista tuntuu heidän saadessaan tietää, että joulupukki tuo lahjoja ainoastaan kilteille lapsille? Entä mitä on sanottava hajonneiden perheitten lapsista, joiden huomion jouluaika tuskaisalla tavalla kiinnittää perheen kahtia jakautumiseen?

”Aivan liian usein joulun aikaisen yhdessäolon kohokohtana on lahjojen avaaminen”, kirjoittaa The New York Times. ”Tämän korostuminen opettaa lapsille sen, että perheen yhdessäolon tarkoituksena on lahjojen saaminen, ja se pohjustaa sitä, että he tulevat pettymään.”

Silloin kun ihmisellä on hyvien tekojensa vaikuttimena rakkaus, hän tuntee saavansa vielä suurempaa tyydytystä. Glenn Austin kirjoittaa: ”Sopusointuisessa perheessä, jossa lapsi sekä rakastaa että kunnioittaa vanhempiaan, hän saattaa käyttäytyä hyväksyttävällä tavalla miellyttääkseen vanhempiaan.” (Love and Power: Parent and Child.) Jehovan todistajat ponnistelevat luodakseen kotiinsa tällaisen lämpimän, rakkaudellisen ilmapiirin. Sitä paitsi Jehovan todistajien lapsille annetaan pienestä pitäen tietoa Jehovasta, Jumalasta, jota he palvelevat, ja heitä opetetaan myös rakastamaan häntä. Näin heillä on elämässään väkevä voima, joka saa heidät tekemään hyvää. He eivät tarvitse mitään satuolentoa kiristämään heiltä hyviä tekoja.

Jehovan todistajat pitävät lapsiaan suuressa arvossa, koska he tietävät näiden olevan Jumalalta saatuja lahjoja (Psalmit 127:3). Sen sijaan että tällaiset vanhemmat antaisivat lahjoja vain joinakin tiettyinä kalenteripäivinä, he voivat antaa lahjoja pitkin vuotta. Noina hetkinä on vaikea sanoa, kumpi tuntee suurempaa riemua – yllättynyt lapsi vai hänen iloinen isänsä tai äitinsä. Lapsi tietää, mistä lahja on tullut. Edelleen Jehovan todistajia kannustetaan antamaan lapsilleen lahjaksi aikaansa. Kun esimerkiksi pikkutyttö on alla päin tai tuntee olonsa yksinäiseksi, niin mitä on huoneen täysi nukkeja siihen verrattuna, että äiti sulkee hänet muutamaksi hetkeksi syliinsä ja kertoo, millaista oli silloin, kun äiti itse oli pieni? Voidaanko nuori poika opettaa mieheksi sillä tavoin, että hänellä on komeron täydeltä jääkiekkovarusteita, vai sillä tavoin, että hän saa käydä isänsä kanssa pitkiä, leppoisia keskusteluja heidän yhteisillä kävelyretkillään?

Tällainen läheinen keskinäinen suhde voi olla elintärkeä. Lapsen kehityksen tutkijat ovat havainneet, että niin sanotun sukupolvien välisen kuilun avautuessa nuoreen alkavat vaikuttaa entistä voimakkaammin hänen toverinsa. Nuoren huono käytös ja aikuisia kohtaan tunnettavan kunnioituksen heikkeneminen käyvät käsi kädessä. ”Kuitenkaan niistä, joilla säilyi myönteinen käsitys isästään ja aikuisista yleensä, ei tullut tovereittensa tavoin kurittomia.”

Jehovan todistajia on aika ajoin arvosteltu sen johdosta, että he eivät osallistu juhlapyhien ilonpitoon omaistensa kanssa. Voi syntyä sellainen vaikutelma, että Jehovan todistajien lapset menettävät tällöin jotakin arvokasta. Näillä vilpittömillä vanhemmilla ja lapsilla on kuitenkin kieltäytymiseensä järkevät raamatulliset perusteet. (Tästä enemmän sivuilla 11–14.) Nämä lapset kehittävät moraalista lujuutta, joka kestää sen toveripiirin painostuksen, joka voimallaan murtaa toisten nuorten tahdon. Alati paheneva pahuuden tulva jäytää moraalia. Vaikutuksille alttiita nuoria ovat uhkaamassa monet vaarat: luvaton seksi, huumeet, väkivalta, alkoholi, muotihullutukset ja lapsia seksuaalisesti hyväkseen käyttävät aikuiset.

Miten vanhemmat voivat suojella lapsiaan näiltä alituiseen uhkaavilta vaaroilta? Jehovan todistajien lapset saavat pienestä pitäen johdonmukaista valmennusta, joka opettaa heitä turvautumaan Raamatun lujiin moraalilakeihin. Rakkaudelliset vanhemmat auttavat heitä ymmärtämään, mitä Jumala ajattelee ei vain juhlapyhistä, vaan myös kaikista muistakin elämän puolista. He tottelevat Jumalaa, koska he rakastavat ja kunnioittavat häntä, vaikka se merkitseekin erilaisena olemista. Voidaan vain kuvitella, miten hyvin tämän täytyykään valmistaa heitä siihen, että he voivat menestyä elämässään nuorina aikuisina. Jos nuori lapsi pystyy istumaan koulun luokkahuoneessa, jossa kaikki hänen toverinsa tekevät sellaista, mikä näyttää olevan hauskaa, ja pystyy pitämään päättäväisesti kiinni siitä, minkä hän uskoo olevan oikein, niin miten paljon paremmin hän pystyykään vastustamaan kiusauksia, joita muut hauskoilta tuntuvat asiat myöhemmin aiheuttavat hänelle: huumeita, esiaviollisia sukupuolisuhteita ja muita vaarallisia houkutuksia. Jehovan todistajien lapset voivat kehittää moraalista lujuutta, joka kenties puuttuu monilta muilta lapsilta.

”Monilla niistä lapsista, joita olen katsellut, ei ole vakaumusta”, toteaa tri Robert Coles, Harvardin yliopiston tutkija. ”He ovat menettäneet kaiken muun paitsi kiinnostuksen itseään kohtaan, ja tätä tehostaa joka päivä se, millä tavoin heitä kasvatetaan.”

Muuan lastenlääkäri kertoo toisenlaisesta perheestä: ”He haluavat lastensa olevan kiinnostuneita toisten hyvinvoinnista ja uhrautuvan hieman toisten hyväksi. – – He viettävät yksinkertaisempaa elämää – – mutta heillä on silti jotakin erikoista. Paremman sanan puutteessa sanoisin sitä tyytyväisyydeksi.”

Dolores Curranin mukaan se, että palvelusten tekemistä toisille pidetään tärkeänä, on onnellisuuden perusedellytyksiä. ”Joillekin perheille meidän maassamme [Yhdysvalloissa] – sanoisinpa että todellisuudessa useimmille perheille – ovat menestys ja korkean elintason tavoittelu tärkein päämäärä.” Kuitenkin ”niistä perheistä, joissa lähdetään siitä, että niiden jäsenet voivat ja haluavat nähdä vaivaa toisten vuoksi, tulee terveitä perheitä, jotka pitävät tärkeänä palvelusten tekemistä toisille. – – Kun tällaisten perheitten lapset kasvavat isoiksi, heistä helposti tulee perhekokemustensa perusteella hyvin hienotunteisia, huomaavaisia ja vastuuntuntoisia ihmisiä.” Curran on havainnut, että monet menestykselliset vanhemmat ”ovat alkaneet jälleen antaa arvoa ostamisen, ottamisen ja kuluttamisen asemesta sille, että etsitään iloa ihmisistä ja antamisesta”.

Eräs huomattava antamisen asiantuntija on ilmaissut saman asian näin: ”Onnellisempaa on antaa kuin saada.” (Apostolien teot 20:35.) Jehovan todistajien perheet ovat elävä todiste tämän Kristuksen Jeesuksen lausunnon puolesta. Hänen elämänsä lailla heidänkin elämänsä on kiertynyt kristillisen sananjulistamisen ympärille. Jotkut saattavat ajatella, että Jehovan todistajien lapsia käytetään häikäilemättä hyväksi ja heidät pakotetaan osallistumaan vanhempiensa kanssa ovelta-ovelle-työhön. Tosiasiat puhuvat aivan toista. Heidän vanhempansa näet opettavat heitä omalla esimerkillään osoittamaan lähimmäisiään kohtaan rakkautta, osallistumaan antamiseen levittämällä näille auliisti hyvää uutista Jumalan valtakunnasta. (Matteus 24:14.)

”Eikö se vaikuta lapsiin tukahduttavasti?”

Eikö ankara uskonnollinen kasvatus sitten vaikuta lapsiin tukahduttavasti? Eikö ole parempi, että jokainen saa tehdä omat uskontoa koskevat ratkaisunsa vasta aikuisiässä? Se olisi sääntö numero 3 edellä mainitussa luettelossa nimeltä 12 Rules for Raising Delinquent Children (12 sääntöä rikollisten lasten kasvattamiseksi): ”Älä anna hänelle mitään uskonnollista opetusta. Odota, kunnes hän on täyttänyt 21 vuotta, ja anna hänen sen jälkeen tehdä omat ratkaisunsa.”

Lapselle alkaa kuitenkin kehittyä yksinkertaista moraalitajua tri Colesin mukaan jo kolmen vuoden iässä. ”Lapsella on sisimmässään kehittymässä moraalitaju. Mieleeni on juolahtanut, että se on Jumalan antama, että on olemassa voimakas moraalin kaipuu.” Tämä on kestävien moraaliarvojen juurruttamista ajatellen ratkaisevan tärkeää aikaa. Se on sopivaa aikaa esimerkiksi sen opettamiselle esimerkin avulla, miten arvokasta on todenpuhuminen valehtelemisen vastakohtana. Raamattu tähdentää nuoruusvuosina annettavan kasvatuksen merkitystä: ”Totuta poikanen tiensä suuntaan, niin hän ei vanhanakaan siitä poikkea.” (Sananlaskut 22:6.)

Curran toteaa: ”Nykyään ei voida odottaa, että lapset olisivat moraalisia ilman apua. – – Haastattelututkimukseeni osallistuneitten vastauksista on havaittavissa, että mitä terveempi jokin perhe on, sitä kehittyneempi on perheenjäsenillä oikean ja väärän taju.”

Curranin tutkimus sai erään sosiaalityöntekijän toteamaan: ”Uskonnollinen vakaumus väistämättä antaa perheille lujan pohjan.” Curran selittää, että kun perheenjäsenillä on yhteinen uskonnollinen pohja, ”on Jumalaan uskomisella perustavanlaatuinen osa päivittäisessä perhe-elämässä. Uskonnollinen pohja vahvistaa perhettä koossa pitävää tukirankoa. Vanhemmat tuntevat voimakkaaksi velvollisuudekseen vakaumuksensa välittämisen lapsilleen, mutta he tekevät sen myönteisillä, mielekkäillä tavoilla.”

Auta lapsiasi tuntemaan rakkautta Jumalaa kohtaan

Näytä lapsillesi sellaisia Jumalan antamia lahjoja, jotka tuottavat heille suurta iloa. Käy vatsallesi heinikkoon tarkastelemaan heidän kanssaan pientä kukkaa ja sen tavattoman mutkikasta rakennetta. Tarkkailkaa leppäkertun puuhia, kun se kiipeää heinäviidakosta heinänkorren kärkeen, kohottaa siipiensä kirkkaanpunaiset, mustapilkkuiset peitinsiivet ja lentää pois. Anna heidän henkeään pidätellen ihmetellä, kun perhonen yhtäkkiä laskeutuu kädelle, kohottaa ja laskee kirkkaankeltaiset siipensä lyhyttä lepohetkeä varten ja imee itseensä lämmintä auringonpaistetta. Pyörähtäkää selällenne katselemaan valkoisia höyhenpilviä niiden purjehtiessa taivaalla ja seuratkaa niiden muuttumista laivoista hevosiksi ja hevosista palatseiksi. Tähdennä lapsillesi vähän väliä sitä, että Luojamme, Jumala, on tällaisten iloa tuottavien lahjojen antaja.

Eivätkä saamamme lahjat lopu tähän. Ajatellaanpa vaikka kissanpentua, jonka leikkisät temput puunlehden kanssa saavat meidät vääntelehtimään naurusta. Tai pörröistä koiranpentua, joka päätään puolelta toiselle viskoen ”hyökkää” kimppuumme ja pelottavasti muristen kiskoo meitä hihasta, hännän samalla vipottaessa hyväntahtoisesti. Tai valtameren uimarannalle tuomissa suurissa aalloissa kisailua, vuoristossa patikointia tai sellaista iltaa, jolloin pelonsekaista kunnioitusta tuntien katselemme ylös taivaalle sen ollessa täynnä valoja, jotka tuikkivat ja loistavat korkealla yläpuolellamme. Se, että tiedämme näiden ja lukemattomien muiden lahjojen olevan Häneltä, jolta olemme saaneet myös elämämme, että pystymme kiittämään häntä näistä lahjoista ja että tunnemme kiitollisuutta sen johdosta, että voimme tuntea hänet, tuottaa kaikki meille iloa ja saa meidät tuntemaan häntä kohtaan syvää, arvostavaa rakkautta.

Entä sitten perhepiirissä? Se, että isä ja äiti säästelemättä halailevat ja suukottelevat lapsiaan, auttaa näitä tuntemaan itsessään joka päivä turvallisuudesta ja kiitollisuudesta lähtevän lämpimän säteilyn. Auta heitä säilyttämään usko Jehovaan ja torjumaan vielä suurempi valhe kuin on satu punapukuisesta joulupukista, nimittäin se opetus, että kaikki nämä ihastuttavat Jumalan lahjat olisivat vain sattuman, evoluution, tuotetta – valheoppi, jonka puolesta ei ole tieteellistä todistusaineistoa ja jota ylläpitää vain se, että sitä mahtipontisella hokemisella iskostetaan lasten tajuntaan.a

Esitä yhdessä lastesi kanssa säännöllisesti rukouksia antajista Suurimmalle – ateriahetkinä, lukiessanne hänen Sanaansa ja päivän päätteeksi. Kun kasvatat lapsestasi kiitollisen, niin kiitollisuuden tunne sulostuttaa kaikki ne kokemukset, joita hänellä tulee olemaan elämässään. Jäljitellessään tosi Jumalaa ja vanhempiaan, joita hän rakastaa, hänestäkin kasvaa iloinen antaja. Sen jälkeen hänen onnellisuutensa ei perustu joihinkin kalenteripäiviin, joiden tuloa pitäisi odottaa, vaan niihin spontaaneihin, ilon täyttämiin hetkiin, joita eläminen itsessään tarjoaa. ”Autuas se kansa, jonka Jumala Herra [”Jehova”, UM] on!” (Psalmit 144:15.)

[Alaviitteet]

[Kuva s. 7]

Aika on parhaita lahjoja, mitä voit lapsillesi antaa