Kaba – elegantti afrikkalainen asu
HERÄTKÄÄ!-LEHDEN GHANAN-KIRJEENVAIHTAJALTA
KABAN voi nähdä käytännössä kaikkialla täällä Ghanassa ja sen länsiafrikkalaisissa naapurimaissa. Sitä käytetään monenlaisissa tilaisuuksissa, niin hautajaisissa kuin iloisissa kristillisissä kokoontumisissakin. Ja kabasta on olemassa erityylisiä ja -värisiä versioita.
Mikä kaba oikein on? Se on suosittu naisten asu. Nimi viittaa päällysvaatteeseen, joka ulottuu kaulan alaosasta vyötärölle. Sitä ei kuitenkaan käytetä yksin. Sen kanssa käytetään kaksimetristä vaatekappaletta, joka tunnetaan täällä yleisesti vaha- tai jaavankuviokankaana sen mukaan, minkälaista kangasta se on. Tämä vaate kierretään vyötärön ympärille ja se ulottuu nilkkoihin, ja sitä sanotaan asetamiksi. Kokonaisuus on täydellinen vasta sitten, kun siihen liitetään vielä toinen kahden metrin mittainen kiedottava vaate nimeltä nguso. Se on monipuolinen vaate, jota voi käyttää myös asuun sopivana päähineenä tai jonka avulla voi sitoa lapsen selkäänsä.
Kabaa käytetään vain Afrikassa. Sitä kutsutaan kuitenkin eri nimillä eri puolilla mannerta. Liberialaiset sanovat sitä lappa-puvuksi. Beninissä se on genwu. Sierra Leonessa sitä sanotaan docketiksi ja lappaksi. Vielä joitakin vuosia sitten kaba oli kuitenkin Afrikassa tuntematon. Esimerkiksi täällä Ghanassa akaninkieliset naiset pukeutuivat dansenkran-nimiseen asuun. Siinä oli kaksi eri vaatetta, jotka joskus olivat samankuvioista kangasta. Toinen kiedottiin vyötärön ympäri ja kiinnitettiin vyöllä. Toista, joka oli tavallisesti suurempi, pidettiin vasemmalla olkapäällä, ja se kulki rinnan ja selän poikki. Tähän asuun kuului tavallisesti ainutlaatuinen kampaus, jota myös sanottiin dansenkraniksi.
Ompelukoneen yleistyessä jotkut naiset alkoivat kuitenkin valmistaa vaatteita, jotka muistuttivat länsimaisia puseroita. Tarkoituksena oli länsimaisten naisten tapaan peittää olkapäät. Erään tarinan mukaan jotkut eivät osanneet lausua kunnolla ilmausta ”peittää olkapäät”. Siten sanasta ”peittää” tuli kaba.
Kaba tulee muotiin
Aina toimistotyöntekijöistä maanviljelijöihin saakka naiset käyttävät edelleen kabaa. Siitä on tullut jopa vientituote! Tällainen suosio on kuitenkin uusi ilmiö.
Kaikki naiset eivät ensinnäkään pitäneet niistä kaba-tyyleistä, joita nelisenkymmentä vuotta sitten suosittiin. Agnes, 62-vuotias eläkkeellä oleva sosiaalityöntekijä, kertoi Herätkää!-lehdelle, että jotkin noista silloisista tyyleistä olivat ”naurettavia”. Toisten naisten mielestä kaban asianmukainen pukeminen ylle asetam- ja nguso-vaatteineen vaati liikaa kärsivällisyyttä ja taitoa. Elizabeth, joka johtaa vaatetehdasta, muistelee: ”Meidän nuorten naisten oli vaikea oppia käyttämään asetamia ja ngusoa. En koskaan oppinut sitä taitoa”, hän tunnustaa.
Myös luokkaerot vähensivät osaltaan tämän asun suosiota. Serwah, 65-vuotias nainen, kertoi Herätkää!-lehdelle, että viime aikoihin saakka monet ovat pitäneet länsimaista pukua koulutettujen ja kabaa kouluttamattomien asuna.
Hiljattain herännyt tietoisuus omasta kulttuurista on kuitenkin saanut monet afrikkalaisnaiset tarkastelemaan kabaa uudelleen. Muotisuunnittelijatkin ovat lisänneet sen suosiota merkittävästi. Ensinnäkin he kehittivät uuden vaatekappaleen nimeltä slit. Tämä nilkkoihin ulottuva hame soi helpotuksen naisille, joilla oli vaikeuksia kietoa asetam ja nguso oikein. Myös muotinäytökset ovat vaikuttaneet suuresti siihen, että kabasta on tullut huippumuodikas asu.
Jotkin uudet tyylit korostavat tietenkin voimakkaasti aistillisuutta, mikä on tunnusomaista monien muidenkin maiden muodille. 69-vuotias Clara sanoo, että tällaiset paljastavat asut näyttävät tekevän tyhjäksi ”kaban alkuperäisen tarkoituksen”, joka oli ”peittää jopa olkapäät”. Kristityt naiset muistavat siksi apostoli Paavalin neuvon: ”Samoin haluan naisten kaunistavan itsensä huolitellulla puvulla, häveliäästi ja tervemielisesti.” (1. Timoteukselle 2:9; 1. Korinttilaisille 10:29.)
Viisaita valintoja tekevät naiset voivat saada kabasta elegantin ja käytännöllisen asun. Ja vaikka monet perinteiset afrikkalaiset pukeutumistyylit ovat menneet pois muodista, kaba on toistaiseksi onnistunut säilymään asuna, joka heijastaa Afrikan kulttuuria ja ympäristöä miellyttävästi ja elegantisti.
[Kuva s. 24]
Nguso, jota käytetään päähineenä
[Kuva s. 25]
Nguso, jolla kannetaan lasta