Arpajaisten houkutus

ARPAJAISET ovat epäilemättä houkutus monille. Toive saada paljon hyvin vähällä sekä siihen liittyvä jännitys on melko monille vastustamaton kiusaus. Käyttäen hyväkseen tätä seikkaa New York, yksi Yhdysvaltain johtavista osavaltioista, on aloittanut osavaltion arpajaiset, ja arpojen myynti alkoi 15.6.1967.

Arpajaisten voidaan sanoa olevan kaksinkertainen houkutus, sillä ne eivät ole houkutus ainoastaan niille, jotka ostavat arpoja, vaan myös valtioille tulolähteenä. New Yorkin osavaltion lainsäädäntöelin äänesti yhä uudelleen sen puolesta samoin kuin osavaltion äänestäjien enemmistö, sillä 2 464 898 äänesti sen puolesta ja 1 604 694 sitä vastaan. Tässä he noudattivat viereisen osavaltion New Hampshiren esimerkkiä. Se oli kolme vuotta sitten ensimmäinen Yhdysvaltain osavaltio, joka seitsemäänkymmeneen vuoteen on pitänyt arpajaiset. Kautta maailman pitää arpajaisia yli 80 maata, jotka pistävät taskuunsa yli 3 miljardia markkaa voittoina vuosittain.

Irlannin hevoskilpailuveikkausten voitaisiin sanoa olevan laajimmin tunnetut houkuttelevat arpajaiset, ja ne ovat myös suurin liiketoimi Irlannissa. Yhdysvaltalaisen johtavan liikemaailman aikakauslehden Fortunen mukaan Irlannin hevoskilpailuveikkauksissa onnistutaan myymään arpoja 146 maassa. Niillä sanotaan saatavan noin 145 miljoonaa markkaa vuosittain, ja suunnilleen viidesosa tästä luovutetaan hyväntekeväisyyteen. Länsi-Saksassa voidaan hyvin sanoa olevan suurin arpajaishoukutus, sillä sen kolme kansallisarpajaista kokoavat 1,75 miljardia markkaa vuosittain, mistä kolmannes menee terveys-, nuoriso- ja urheiluohjelmiin. Madridissa oli viime joulukuussa suurimmat koskaan pidetyt pyhäpäiväarpajaiset, joissa jaettiin 160 miljoonaa markkaa voittajille. Englanti, Ranska ja Meksiko pitävät tuottoisia arpajaisia, ja niin tekevät myös sellaiset kommunistimaat kuin Neuvostoliitto, Tšekkoslovakia ja Unkari.

Koska arpajaiset voivat olla petollinen houkutus valtioiden tulolähteenä, niin jotkut Amerikan kansalaisasiain johtajat ovat taistelleet tarmokkaasti niitä vastaan. Itse asiassa New Yorkin osavaltion eräät korkeimmat viranomaiset vastustivat tämän osavaltion arpajaisia. Miksi? Koska, kuten New York Post sanoi, ”ihmiset, joilta vähimmän liikenee rahaa arpajaisiin, panevat sitä niihin. Arpajaiset ovat sen tähden eräänlainen regressiivinen [progressiivisena vastakohta] verotusmuoto, mikä on yhteiskunnallisesti väärin. . . . Englannissa harjoittavat ei-viralliset vedonlyöjät enimmän liiketointaan köyhäin kaupunginosissa. . . . Sen houkuttelemina, että saa jotain ilmaiseksi, köyhät panevat epäilemättä tulonsa uhkapeliin, vaikka se pitäisi käyttää sellaisiin välttämättömyyksiin kuin ruokaan ja vaatteisiin.” – 3.10.1966.

Tämä ei ole suinkaan joutavaa teoriaa, mikä tuli todistetuksi, kun arpajaistyöntekijäin lakko lopetti arpajaiset Puerto Ricossa kymmeneksi päiväksi. Tänä aikana kohosi ruokatavaroiden myynti eräissä ostoskeskuksissa 30 prosenttia. Köyhillä on ilmeisesti enemmän rahaa ruokaan, kun ei ole arpajaisia, joihin he tuhlaisivat rahansa!

Amerikan veroviraston kanta on se, että arpajaisten pito valtion tulojen hankkimiseksi on petollista houkutusta: ”Siitä huolimatta, miten useita kekseliäitä keinoja me suunnittelemme, ennemmin tai myöhemmin me opimme tietämään niiden jokaisen yhteydessä, että ei ole . . . yleislääkettä. ’Kivuttomat’ keinot osoittautuvat ajan mittaan usein tuskallisimmiksi.”

Se, että arpajaiset ovat petollista houkutusta, nähdään edelleen siitä, että ne ovat pohjimmaltaan epäterveet. Arpajaiset kuluttavat paljon miesvoimaa eivätkä tuota kumminkaan mitään rikkautta; ne vain levittävät sitä monien käsistä harvojen käsiin eivätkä suinkaan vähin kustannuksin. Eräissä tapauksissa ovat yleiskustannukset 50 prosenttia koko tuloista. Rahan siirtämisessä on ainoastaan kolme rehellistä ja tervettä tapaa, nimittäin suoranaiset lahjat, korvaus jostain muusta arvokkaasta ja korvaus työstä.

Niiden, jotka haluavat antaa Raamatun periaatteitten johtaa itseään, täytyy oppia vastustamaan arpajaisten, veikkausten ja muiden uhkapelimuotojen houkutuksia, kun he joutuvat niiden eteen. Ne ovat todellisuudessa kiristysmuotoja, vaikka häviäjä myöntyykin luopumaan rahastaan. Kaksintaistelu on jo kauan katsottu vääräksi, vaikka se voidaankin selittää tappamiseksi keskinäisestä sopimuksesta. Samoin uhkapeli. Sekin on kiristystä keskinäisestä sopimuksesta; toinen voittaa ainoastaan siksi, että toinen tai monet muut menettävät. On moraalisesti väärin koettaa saada huvia tai hyötyä muiden menetyksen avulla.

Arpajaiset edistävät todella itsekkyyttä, sillä jokainen niihin osallistuva toivoo kaikesta huolimatta, että hän voittaisi sen, mitä hänen lähimmäisensä on antanut arpajaisiin, ja niin se tekee itse asiassa kustakin muiden vihamiehen. Se on aivan päinvastaista kuin 1. Kor. 10:24:ssä olevan raamatullisen neuvon noudattaminen: ”Älköön kukaan katsoko omaa parastaan, vaan toisen parasta.” Sen pohjalla on rahanhimo, mikä on kaikenlaisen pahan juuri apostoli Paavalin mukaan. – 1. Tim. 6:9, 10.

Ei ole ihme, että arpajaisiin liittyy usein mädännäisyyttä, mistä syystä arpojen lähettäminen osavaltiosta toiseen Yhdysvalloissa tehtiin 70 vuotta sitten laittomaksi. Ei tule myöskään sivuuttaa niiden kurjaa osaa, joista tulee uhkapelureita, mikä onnettomuus usein johtaa sydänsuruun ja kaikenlaisten rikosten tekoon.

Myöntyminen arpajaisten houkutukseen on myös vastoin sitä Raamatun periaatetta, että meidän tulee olla työntekijöitä. Ne, jotka myöntyvät arpajaisten houkutukseen, haluaisivat ”onnea” ahkeran työn sijasta. Mutta Raamattu sanoo selvästi: ”Kuka ei tahdo työtä tehdä, ei hänen syömänkään pidä.” – 2. Tess. 3:10; Sananl. 6:6.

Sen tähden kristityt, jotka eivät sekaannu siihen, mitä toiset haluavat tehdä, vastustavat arpajaisten houkutusta, jos haluavat miellyttää Jumalaa. He eivät edes myy arpoja tai veikkauskuponkeja eivätkä hyväksy mitään muutakaan samankaltaista tointa, koska he tietävät, että kiristäjät erotetaan kristillisestä seurakunnasta ja että sellaisessa toiminnassa mukana oleminen tekee heistä kiristykseen osallistujia. He tyytyvät tuottoisan aherruksen hedelmiin ja etsivät huvinsa tavoilla, jotka eivät vahingoita ketään. – 1. Kor. 6:9, 10.

[Alaviitteet]