Nykyajan joulun juuret
JOULUAIKA on miljoonille ihmisille kautta maailman hyvin iloista aikaa vuodesta. Se on juhla-aterioiden, vanhojen perinteiden ja perheen yhdessäolon aikaa. Joulu on myös aikaa, jolloin ystävät ja sukulaiset lähettävät toisilleen kortteja ja lahjoja.
Vielä 150 vuotta sitten joulu oli kuitenkin hyvin erilainen juhla. Historianprofessori Stephen Nissenbaum kirjoittaa kirjassaan The Battle for Christmas: ”Joulu – – oli juopottelun aikaa, jolloin ihmisten julkista käyttäytymistä ohjaavat säännöt hylättiin hetkeksi hillittömän ’karnevaalin’, eräänlaisen joulukuun laskiaisen, hyväksi.”
Tämä kuvaus voi tuntua järkyttävältä niistä, jotka suhtautuvat jouluun syvän kunnioittavasti. Miksi joku haluaisi loukata sellaisen juhlan pyhyyttä, jota väitetään vietettävän Jumalan Pojan syntymän muistoksi? Vastaus voi yllättää sinut.
Väärä perusta
Joulun ympärillä on käyty kiistoja siitä asti, kun sitä alettiin viettää 300-luvulla. Heräsi kysymys esimerkiksi Jeesuksen syntymäajasta. Koska Raamatussa ei ilmoiteta Kristuksen syntymän päivää eikä kuukautta, sen ajankohdasta on esitetty monenlaisia oletuksia. Ryhmä egyptiläisiä teologeja sijoitti sen 200-luvulla toukokuun 20. päivään, kun taas toiset suosivat aiempia päivämääriä, esimerkiksi maaliskuun 28:tta, huhtikuun 2:sta tai huhtikuun 19:ttä. Kun tultiin 1700-luvulle, Jeesuksen syntymä oli liitetty jo vuoden jokaiseen kuukauteen! Miten sitten 25. joulukuuta tuli viimein valituksi?
Useimmat tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että joulukuun 25:nnen määräsi Jeesuksen syntymäpäiväksi katolinen kirkko. Miksi? Hakuteoksessa The New Encyclopædia Britannica sanotaan: ”Syy on todennäköisimmin se, että varhaiskristityt halusivat osuttaa tuon päivän ’voittamattoman auringon syntymäpäivän’ – – pakanalliseen roomalaiseen juhlaan.” Mutta miksi kristityt, joita pakanat olivat vainonneet raa’asti yli kahden ja puolen vuosisadan ajan, olisivat yhtäkkiä antaneet myöten vainoojilleen?
Turmelus tulee mukaan kuvaan
Apostoli Paavali varoitti Timoteusta ensimmäisellä vuosisadalla siitä, että kristilliseen seurakuntaan pujahtaisi ”pahoja ihmisiä ja petkuttajia”, jotka eksyttäisivät monia (2. Timoteukselle 3:13). Tämä suuri luopumus alkoi apostolien kuoltua (Apostolien teot 20:29, 30). Sen jälkeen kun Konstantinus oli niin sanotusti kääntynyt 300-luvulla, silloin vallitsevan kristillisyyden muodon piiriin tuli joukoittain pakanoita. Mihin se johti? Eräässä historiakirjassa sanotaan: ”Todella vilpittömien uskovien suhteellisen pieni joukko hukkui kristityiksi tunnustautuvien paljouteen.” (Early Christianity and Paganism.)
Miten tosiksi Paavalin sanat osoittautuivatkaan! Oli aivan kuin pakanallinen turmelus olisi nielaissut aidon kristillisyyden. Ja kaikista selvimmin tämä saastutus näkyi juhlapäivien vietossa.
Todellisuudessa ainoa juhla, jota kristittyjen käsketään viettää, on Herran illallinen (1. Korinttilaisille 11:23–26). Varhaiskristityt eivät osallistuneet roomalaisiin juhliin, koska niihin liittyi epäjumalanpalvontaa. Tästä syystä 200-luvun pakanat soimasivat kristittyjä sanoen: ”Te ette käy näytöksissä; te ette ole kiinnostuneita julkisista esityksistä; te torjutte julkiset pidot ja inhoatte pyhiä kisoja.” Toisaalta pakanat kerskailivat: ”Me palvomme jumalia hilpeästi juhlin, lauluin ja otteluin.”
Nurina laantui 300-luvun puoliväliin mennessä. Miksi? Sitä mukaa kuin laumaan tuli vaivihkaa yhä enemmän valekristittyjä, luopioajatukset lisääntyivät. Tämä johti kompromisseihin roomalaisen maailman kanssa. Eräässä kirjassa sanotaan tästä: ”Kristittyjen selvä toimintaperiaate sellaisten pakanallisten juhlien suhteen, jotka perinne oli tehnyt kansalle rakkaiksi, oli ottaa ne hallintaansa ja antaa niille kristillinen merkitys.” (The Paganism in Our Christianity.) Suuri luopumus vaati tosiaan veronsa. Niin sanottujen kristittyjen halukkuus omaksua pakanallisia juhlia teki heidät nyt jossain määrin hyväksytyiksi yhteisössä. Ennen pitkää kristityillä oli yhtä monta vuosittaista juhlaa kuin pakanoilla itsellään. Ei ole yllättävää, että joulu oli niistä tärkeimpiä.
Kansainvälinen juhla
Kun vallitseva kristillisyyden muoto levisi joka puolelle Eurooppaa, joulunvietto laajeni sen myötä. Katolinen kirkko omaksui sellaisen näkemyksen, että oli sopivaa vakiinnuttaa iloinen juhla Jeesuksen syntymäpäivän kunniaksi. Niinpä vuonna 567 pidetty Toursin kirkolliskokous ”julisti joulusta loppiaiseen kestävät 12 päivää pyhäksi juhlakaudeksi” (The Catholic Encyclopedia for School and Home).
Jouluun sulautui pian monia piirteitä Pohjois-Euroopan maallisista elonkorjuujuhlista. Ilonpito säilyi tavallisempana kuin hartaus juhlijoiden uppoutuessa mässäilyyn ja juopotteluun. Sen sijaan että kirkko olisi protestoinut tällaista irstautta vastaan, se hyväksyi sen. (Vrt. Roomalaisille 13:13; 1. Pietarin kirje 4:3.) Paavi Gregorius I kirjoitti vuonna 601 Englannissa toimivalle lähetyssaarnaajalleen Mellitukselle, että tämän ”ei tullut lopettaa sellaisten vanhojen pakanajuhlien viettoa, vaan mukauttaa ne kirkon riitteihin vaihtamalla ainoastaan niiden syy pakanallisesta kristilliseksi”. Näin kertoo Arthur Weigall, joka toimi yhteen aikaan Egyptin valtion muinaisesineiden ylitarkastajana.
Keskiajalla jotkut uudistusmieliset yksilöt katsoivat tarpeelliseksi ilmaista vastalauseensa noiden kohtuuttomuuksien johdosta. He lähettivät lukuisia julistuksia ”jouluhuvittelun väärinkäytöksiä” vastaan. Tri Penne Restad sanoo eräässä kirjassaan: ”Osa papeista korosti, että langennut ihmiskunta tarvitsi riehakasta, hillitöntä juhlakautta, kunhan sitä vain vietettiin kristillisen valvonnan alaisuudessa.” (Christmas in America–A History.) Tämä sen kuin lisäsi hämmennystä. Sillä ei kuitenkaan ollut suurta merkitystä, koska pakanalliset tavat olivat jo niin sulautuneet jouluun, että useimmat eivät halunneet luopua niistä. Kirjoittaja Tristram Coffinin mukaan ihmiset tekivät yleensä aivan niin kuin olivat aina tehneet eivätkä juuri kiinnittäneet huomiota moralistien väittelyihin.
Kun eurooppalaiset alkoivat asuttaa Uutta maailmaa, joulu oli jo tunnettu juhla. Se ei silti saavuttanut suosiota siirtokunnissa. Puritaaniuskonpuhdistajat pitivät sen viettoa pakanallisena ja kielsivät sen Massachusettsissa vuosina 1659–81.
Kiellon poistamisen jälkeen joulunvietto lisääntyi kaikissa siirtokunnissa, etenkin Uuden-Englannin eteläosassa. Kun otetaan huomioon tuon juhlan historia, ei ole yllättävää, että jotkut olivat kiinnostuneempia hauskanpidosta kuin Jumalan Pojan kunnioittamisesta. Erityisen suurta epäjärjestystä aiheutti tapa kierrellä taloissa. Nuortenmiesten remuavat joukot kävivät varakkaiden naapureiden luona pyytämässä ruokaa ja juomaa ilmaiseksi kolttosten uhalla. Jos talonisäntä kieltäytyi, hänet yleensä kirottiin ja toisinaan hänen talolleen tehtiin ilkivaltaa.
Tilanne paheni 1820-luvulla siihen pisteeseen, että ”joulukaaos” muuttui ”vakavaksi yhteiskunnalliseksi uhkaksi”, sanoo professori Nissenbaum. Esimerkiksi New Yorkissa ja Philadelphiassa varakkaat maanomistajat alkoivat palkata vartijoita tiluksilleen. On jopa sanottu, että New Yorkin kaupunki järjesti ensimmäiset ammattipoliisivoimat vastareaktiona vuodenvaihteen 1827–28 jouluaikana puhjenneelle väkivaltaiselle mellakalle!
Joulua uudistetaan
1800-luku toi mukanaan ennennäkemättömiä muutoksia ihmiskunnalle. Ihmiset, tavarat ja uutiset alkoivat kulkea paljon entistä nopeammin, kun syntyi maanteiden ja rautateiden verkosto. Teollinen vallankumous loi miljoonia työpaikkoja, ja tehtaat syytivät markkinoille hyödykkeitä tasaisena virtana. Teollistuminen synnytti myös uusia ja monimutkaisia sosiaalisia ongelmia, jotka lopulta vaikuttivat joulunviettotapoihin.
Ihmiset ovat jo kauan vahvistaneet perhesiteitä juhlapäivien avulla, eikä joulu ole poikkeus. Uudistamalla valikoivasti joitakin vanhoja jouluperinteitä joulun kannattajat muuttivat sen hurjasta karnevaalihumusta perhekeskeiseksi juhlaksi.
Joulua alettiinkin 1800-luvun lopulla pitää eräänlaisena vastamyrkkynä modernin amerikkalaisen elämän epäkohdille. ”Kaikista juhlapäivistä”, sanoo tri Restad, ”joulu tarjosi täydellisen keinon siirtää uskonto ja uskonnollismielisyys kotiin ja hyvittää ulkopuolisen maailman kohtuuttomuudet ja virheet.” Hän jatkaa: ”Lahjojen antaminen, hyväntekeväisyys, jopa joulutervehdyksen ystävällinen vaihtaminen sekä salonkiin tai myöhemmin pyhäkoulusaliin tuodun ikivihreän puun koristelu ja siitä iloitseminen yhdistivät kunkin ydinperheen jäsenet toisiinsa, kirkkoon ja yhteiskuntaan.”
Samaan tapaan monet viettävät joulua nykyään siksi, että he sen avulla voivat vahvistaa rakkauttaan toinen toistaan kohtaan ja säilyttää perheen eheänä. Vähäarvoisia eivät myöskään ole sen hengelliset piirteet. Miljoonat ihmiset viettävät joulua Jeesuksen syntymän kunniaksi. He saattavat käydä erikoisjumalanpalveluksissa, rakentaa seimiasetelmia kotiinsa tai esittää kiitosrukouksia Jeesukselle itselleen. Mutta mitä Jumala ajattelee tästä asiasta? Hyväksyykö hän nämä tavat? Katsotaanpa, mitä Raamatulla on sanottavana.
”Rakastakaa – – totuutta ja rauhaa”
Ollessaan maan päällä Jeesus sanoi seuraajilleen: ”Jumala on Henki, ja häntä palvovien täytyy palvoa hengessä ja totuudessa.” (Johannes 4:24.) Jeesus noudatti näitä sanoja. Hän puhui aina totta. Hän jäljitteli täydellisesti Isäänsä, ”Jehovaa, totuuden Jumalaa” (Psalmit 31:5; Johannes 14:9).
Jehova on Raamatun sivujen välityksellä tehnyt selväksi, että hän vihaa kaikenlaista petollisuutta (Psalmit 5:6). Eikö näin ollen ole ironista, että hyvin monet jouluun liittyvät piirteet vivahtavat valheelle? Ajatellaanpa esimerkiksi satua joulupukista. Oletko koskaan yrittänyt selittää lapselle, miksi joulupukki kulkee mieluummin savupiipun kuin oven kautta, kuten monissa maissa uskotaan laajalti? Ja miten joulupukki ehtii käydä niin monien miljoonien luona yhdessä ainoassa illassa? Entä sitten lentävät porot? Kun lapsi saa tietää, että hänet on saatu uskomaan joulupukkiin huiputtamalla, niin eikö se jäydä hänen luottamustaan vanhempiinsa?
Hakuteoksessa The Catholic Encyclopedia sanotaan suoraan: ”Joulun ympärille keräytyi – – pakanallisia tapoja.” Miksi sitten katolinen kirkko ja muu kristikunta jatkavat edelleen sellaisen juhlan viettoa, johon liittyvät tavat eivät ole kristillistä perua? Eikö tämä osoita, että ne katsovat pakanallisia opetuksia läpi sormien?
Ollessaan maan päällä Jeesus ei kannustanut ihmisiä palvomaan häntä. Hän itse sanoi: ”Jehovaa, Jumalaasi, sinun on palvottava, ja yksin hänelle sinun on suoritettava pyhää palvelusta.” (Matteus 4:10.) Samoin Jeesuksen taivaallisen kirkastamisen jälkeen enkeli käski apostoli Johannesta ’palvomaan Jumalaa’, mikä osoitti, että mikään ei ollut muuttunut tässä suhteessa (Ilmestys 19:10). Tämä johtaa kysymykseen: hyväksyisikö Jeesus kaiken sen palvovan kunnioituksen, joka jouluaikaan kohdistetaan häneen eikä hänen Isäänsä?
Nykyajan joulua koskevat tosiseikat eivät selvästikään ole kovin imartelevia. Se on suurelta osin keksitty juhla, jonka turmeltuneesta menneisyydestä on monia todisteita. Miljoonat kristityt ovatkin hyvällä omallatunnolla päättäneet olla viettämättä sitä. Esimerkiksi Ryan-niminen nuori sanoo joulusta: ”Ihmiset innostuvat niin valtavasti parista päivästä, jolloin perhe on yhdessä ja kaikki ovat onnellisia. Mutta mikä siinä nyt on niin erikoista? Minun vanhempani antavat minulle lahjoja ympäri vuoden!” Eräs 12-vuotias nuori sanoo: ”En tunne jääväni mistään paitsi. Saan lahjoja ympäri vuoden, en vain yhtenä erityisenä päivänä, jolloin ihmiset ostavat niitä velvollisuudentunteesta.”
Profeetta Sakarja kehotti toisia israelilaisia ’rakastamaan totuutta ja rauhaa’ (Sakarja 8:19). Jos me ’rakastamme totuutta’ Sakarjan ja muiden vanhan ajan uskollisten tavoin, niin eikö meidän pitäisi välttää kaikkia vääriä uskonnollisia juhlia, jotka tuovat häpeää ”elävälle ja tosi Jumalalle” Jehovalle? (1. Tessalonikalaisille 1:9.)
[Kuva s. 7]
”En tunne jääväni mistään paitsi. Saan lahjoja ympäri vuoden”