Kokoukset jotka auttavat meitä tekemään opetuslapsia
8. HEINÄKUUTA ALKAVA VIIKKO
Tällä viikolla (tai piirikonventtianne seuraavalla viikolla) kerrataan kohokohtia piirikonventissa opituista asioista. Kirjantutkisteluryhmille tulisi määrätä konventin päivät, joista ne esittävät selostuksen, kuten mainittiin kesäkuun Valtakunnan Palveluksemme ”Ilmoituksia”-osastossa. Jos kertaus kestää 30 minuuttia, käyttäkää muu aika ajankohtaisten asioiden käsittelemiseen.
15. HEINÄKUUTA ALKAVA VIIKKO
Teema: Toistemme auttaminen
7 min. Alkusanat. Laulu 19 ja yleisiä ilmoituksia.
18 min. ”Meidän tarvitsee auttaa toisiamme!” Puhe kuulijoiden osallistuessa. Keskustelkaa tulevien kuukausien kolmikohtaisesta tavoitteesta. Tuo selvästi esiin raamatullinen vastuu auttaa toisiamme. Pyydä esittämään ajatuksia siitä, miten voimme osallistua ja hyötyä tulemalla mukaan tähän järjestelyyn.
15 min. ”Vartiotornin satavuotisnumero.” Käsitellään kuulijoiden kanssa kysymyksin ja vastauksin. Pyydä veljiä ja sisaria ilmaisemaan, miten he ovat hyötyneet Vartiotornista opittuaan totuuden.
15 min. ”Hyvän uutisen esittäminen.” Keskustele kuulijoiden kanssa ehdotetuista esityksistä. Pyydä esittämään ajatuksia siitä, miten julistajat ovat käyttäneet Psalmin 146 jakeita todistaessaan paikallisella alueella.
5 min. Laulu 45 ja rukous.
22. HEINÄKUUTA ALKAVA VIIKKO
Teema: Nuoret, antakaa elämällenne todellinen tarkoitus!
10 min. Alkusanat. Laulu 48 ja ilmoituksia; myös tiliraportti.
25 min. Elämä, jolla on tarkoitus, ei ole ikävystyttävää. Vanhin keskustelee nuorten ryhmän kanssa Nuoruutesi-kirjan 9. luvun ”Oletko ikävystynyt kotona?” käytännöllisistä kohdista. (Ks. myös w76 15/11 s. 523, 524.) Oletko ikävystynyt paitsi kotona myös kokouksissa, kenttäpalveluksessa, koulussa? Miksi? Mikä on parannuskeino? Keskusteluun voidaan ottaa tai sovelluttaa seuraavat kysymykset: 1) Mitkä luonnolliset, kasvamiseen liittyvät seikat saavat toisinaan tuntemaan ikävystyneisyyttä? 2) Miten henkilön oma asenne ratkaisee paljolti sen, missä määrin hän kokee tai ei koe ikävystymistä? 3) Mitä voit henkilökohtaisesti tehdä parantaaksesi kotonasi vallitsevaa henkeä? 4) Miksi on hyvä silloin, kun saat tehtäviä kotona, koulussa tai muualla, ymmärtää, miten sellaiset tehtävät voivat vaikuttaa elämääsi nyt ja tulevaisuudessa? Miksi se, että teet jotakin toisten hyväksi, voi auttaa vapautumaan ikävystymisestä? (Fil. 2:3, 4) 5) Miksi kokouksiin valmistautuminen ja niissä vastaaminen auttaa tekemään niistä kiinnostavampia? 6) Miten niiden syiden mielessä pitäminen, joiden vuoksi osallistumme saarnaamistyöhön, auttaa sinua saamaan iloa palveluksesta? 7) Miksi valitus: ”Ei ole mitään tekemistä” ei ole perusteltu? 8) Miksi kestävyys ja usko ovat tärkeitä ikävystymisen voittamiseksi? Vanhin kehottaa lopuksi seurakunnan nuoria taistelemaan ikävystymistä vastaan olemalla toimeliaita Jehovan palveluksessa ja kiittää siitä, mitä nuoret tekevät palvellakseen Jehovaa ja pysyäkseen lujina uskossa huolimatta maailman houkutuksista ja ”nuoruudelle ominaisista” ongelmista. – 2. Tim. 2:22.
20 min. Sellaisten kristittyjen nuorten kokemuksia, joilla on tarkoitus elämässä. Esitä lyhyt johdanto käyttämällä w75 15/10 s. 463:n pääkohtia. Kertoessasi lyhyesti kokemukset seuraavista Vartiotornin ja Herätkää!-lehden numeroista osoita, miten kullakin nuorella oli elämänsä tavoitteena miellyttää Jehovaa päättäväisen toiminnan ja innokkaan palveluksen avulla: 1) w71 1/9 s. 395 §6; 2) w75 1/6 s. 253 §7; 3) w74 s. 71 (viimeinen kokemus); 4) w75 1/10 s. 444 (2 kokemusta); 5) w78 15/2 s. 4 §1–4. (Kaikkia kokemuksia ei tarvitse käyttää. Valitse ne, jotka voisivat olla hyödyllisimpiä ja kannustavimpia seurakunnallenne. Voit haluta sisällyttää mukaan joitakin seurakuntanne nuorten kokemuksia tai pyytää joitakuita nuoria julistajia kertomaan edellä mainittuja kokemuksia.) Kehota lopuksi kaikkia nuoria samoin kuin muita seurakunnassa tukemaan täysin määrin palvelusjärjestelyjä.
5 min. Laulu 52 ja rukous.
29. HEINÄKUUTA ALKAVA VIIKKO
Teema: Toistemme auttaminen tuottamaan hyvää hedelmää.
7 min. Laulu 49 ja paikallisia ilmoituksia.
15 min. ”Toistemme auttaminen (1. osa): Kentällä.” Palvelusvalvoja selittää seurakunnalle ja keskustelee sen kanssa siitä, miten käytännölliset ehdotukset toistemme auttamisesta kenttäpalveluksessa pannaan toimeen kirjantutkisteluryhmissä.
18 min. Siemenen kylväminen siinä toivossa, että suurin osa putoaa hyvään maahan. Lukekaa Matteuksen 13:18–23:ssa oleva Jeesuksen vertaus ja keskustelkaa kustakin jakeesta korostaen sitä, miten me haluamme henkilökohtaisesti sydämemme osoittautuvan hyväksi maaksi, samalla kun myös saarnaamme ”valtakunnan sanaa” siinä toivossa, että vielä monet kuulevat sanan, ymmärtävät sen merkityksen ja tuottavat hyvää hedelmää. (Ks. w77 1/1 21, 22; or s. 107, 108.)
1. Lue jakeet 18, 19: Mitä kylvetty siemen on? Miksi sanotaan, että se kylvetään sydämeen? Keitä edustaa se, että siemen kylvettiin tien varteen?
2. Lue jakeet 20, 21: Keitä edustavat kallioisin paikkoihin kylvetyt siemenet? Miten he ottavat sanan vastaan, mutta mikä saa heidät kompastumaan?
3. Lue jae 22: Keitä edustavat orjantappuroiden sekaan kylvetyt siemenet? Mikä tekee niistä hedelmättömiä? Miksi tässä on varoitus kristityillekin, jotka nyt tuottavat hedelmää?
4. Lue jae 23: Mikä tekee ihmisen sydämen ”hyväksi maaksi”? (Vertaa kolmeen edelliseen tilaan.) Miksi on tärkeätä, että emme vain kuule sanaa, vaan myös ymmärrämme sen? Määrittele tuotettava hyvä hedelmä. Miksi Jeesus osoitti, että yksi tuottaisi satakertaisesti, toinen kuusikymmenkertaisesti ja vielä yksi kolmikymmenkertaisesti? (or s. 108)
Kannusta lopuksi osallistumaan olosuhteemme huomioon ottaen mahdollisimman täysin määrin Valtakunnan siemenien kylvämiseen siinä toivossa, että monet putoavat hyvään maahan.
14 min. Miten voimme käyttää oppimaamme? Kertaa heinäkuussa palveluskokouksissa opittuja käytännöllisiä asioita. Ehdotamme, että tätä osaa hoitava veli tapaa etukäteen veljien ja sisarten ryhmän keskustellakseen nimenomaisista kohdista, jotka ovat hyödyttäneet heitä; näistä asioista voidaan kertoa seurakunnalle. Tämä osa tulisi ajatella huolellisesti, niin että sillä on todellista arvoa. He voivat kertoa, miten he ovat käyttäneet tai aikovat käyttää annettuja ehdotuksia.
6 min. Kehota kaikkia tukemaan erikoista talosta-taloon-todistus-päivää sunnuntaina. Laulu 68 ja rukous.