Tuo pehmeä ja mehukas mango
Herätkää!-lehden Meksikon-kirjeenvaihtajalta
USEIMMILLA maailman trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla kävijät todennäköisesti kohtaavat tuon pehmeän ja mehukkaan hedelmän – mangon. Oletko koskaan syönyt sitä? Todennäköisesti et, jollet ole käynyt maassa, jossa sitä kasvatetaan, sillä se ei ole oikein sopiva vientitarkoituksiin. Mutta saadaksesi käsityksen siitä, miltä se tuntuu makusilmuissa, kerrottakoon, että sitä on kuvailtu persikan, aprikoosin, ananaksen ja mansikan yhdistelmäksi.
Maistaessasi ensimmäistä kertaa tuota munuaisen muotoista kultaista hedelmää, et ehkä ole aivan samaa mieltä. Itse asiassa sitä ensimmäistä kertaa maistaessaan joidenkuiden tiedetään sanoneen: ”Hyi! Tämähän maistuu tärpätiltä!” Mangon tuoksu muistuttaa voimakkaimmillaan tärpätin tuoksua. Mutta eivät pinaatti, venäläinen kaviaari ja ranskalainen samppanjakaan aina miellytä, kun niitä kokeilee ensimmäisen kerran. Niiden makuun täytyy ensin tottua.
Koska mango on niin pehmeä ja mehukas, yleiseen käyttöön on tullut joukko sanontoja, jotka luonnehtivat mangoa. Esimerkiksi sanonta: ”Mikä mango!” merkitsee: ”Miten kaunis!” ja ilmaisu: ”Älä itke, ime mangoasi!” viittaa johonkin miellyttävään, joka auttaa ihmistä unohtamaan vaikeutensa.
Tuo ihastuttava hedelmä kasvaa kauniissa tukevissa puissa, jotka ovat tummanvihreitä ja saavuttavat 12–15 metrin korkeuden. Joidenkin tiedetään kasvaneen 27 metrin korkuisiksi. Oksastetut mangopuut saattavat kantaa hedelmää kahden tai kolmen vuoden kuluttua; vastaistutetulta puulta siihen kuluu viisi vuotta. Ensimmäinen sato voi tuottaa vain noin 150 mangoa, mutta kun puu saavuttaa täyden kokonsa, se voi kantaa 5000 hedelmää tai enemmänkin. Parhaitten tulosten saamiseksi puut istutetaan noin 18 metrin päähän toisistaan. Kapeat, tummanvihreät lehdet voivat tulla jopa 30 senttimetrin pituisiksi. Kukat ovat pieniä ja vaaleanpunaisia ja kasvavat pienissä rykelmissä oksien päässä.
Mangoja on monia lajeja. Itse asiassa niitä on niin paljon, että yksistään Intiassa on sanottu olevan noin 500 eri lajia. Ne vaihtelevat suuruudeltaan tavallisen omenan kokoisesta hedelmään, joka voi painaa puolitoistakin kiloa. Niiden värikin vaihtelee. Hedelmää peittää ohut nahkamainen kuori. Sisällä on suuri, litteä, paksukuorinen siemen, joka on melkein itse hedelmän pituinen. Jotkut mielellään paahtavat mangonsiemeniä ja syövät niitä. Mangon hedelmämalto vaihtelee kokoomukseltaan. Heikkolaatuisesta hedelmästä havaitaan, että maltoon kasvaa monia sitkeitä syitä. Hyvälaatuinen hedelmä on niin pehmeä, että sitä voi syödä lusikalla.
Meksiko on maa, jonka siunauksena ovat monet herkulliset hedelmät. Luonteenomaisia sen suurille toreille ovat sadat hedelmäkojut, joissa on tarjolla ananaksia, aprikooseja, persikoita, omenoita, viinirypäleitä, vesimeloneja, kukkaromeloneja, päärynöitä, grapehedelmiä, mammiomenoita, marmelaatihedelmiä, appelsiineja, mandariineja, banaaneja, viikunoita ja monia erilaisia marjoja. Mutta kun Manila-mango on kypsimmillään toukokuusta elokuuhun, koko tori sädehtii sen kultaista väriä.
Hieman mangon historiaa
Näyttää siltä, että mangopuita kasvoi alun perin villinä Kaakkois-Aasiassa. Mango tuli Amerikkaan jolloinkin 1700-luvulla. Vuonna 1900 Yhdysvaltain hallitus toi maahan Indonesian ia Filippiinien lajikkeita, jotka ovat suosittuja, koska ne ovat suurimmaksi osaksi ilman syitä, ja ne menestyivät Floridan eteläosassa. Manila-mango on suuri suosikki. Sillä on kirkkaankeltainen kuori, herkullinen, pehmeä malto ja hyvin ohut siemen, jotka kaikki ovat hyviä ominaisuuksia markkinoimisen kannalta.
Meksikon luoteisrannikolla on monia mangolajikkeita, joita on risteytetty toisten hedelmien kanssa, jotta saataisiin vielä enemmän lajikkeita. On esimerkiksi mahdollista saada ananasmangoa, persikkamangoa jne. Etelässä on eräs laji, joka tunnetaan nimellä petacón ja joka on hyvin suuri, suunnilleen suurikokoisen munakoison kokoinen ja painaa noin puoli kiloa. Lisäksi Acapulcon seudulla kasvaa erittäin maukas paratiisimango, joka on melkoisesti petacónin kaltainen, mutta jolla on paljon kauniimpi kuori, kuin sekoitus syksyn värikylläisyyttä.
Jos olet joskus syönyt tuoretta persikkaa kuorineen, sinulla on jonkinlainen käsitys pulmasta, jonka kohtaat, kun haluat syödä, mangoa samalla tavalla. Syötyään mangon sillä tavoin jotkut aikuiset ja useimmat lapset näyttävät ikään kuin olisivat pesseet kasvonsa hedelmällä. Sen välttämiseksi on saatavissa erikoishaarukoita, ja jotkut tulevat niin taitaviksi sellaisen käytössä, etteivät pärskytä pisaraakaan mangon mehua kasvoilleen tai lautaselle. Se on taito sinänsä. Tietysti mangoa voi syödä myös jäätelön kera tai säilykkeenä. Ja on mahdollisuuksien rajoissa, että pian ihmiset saattavat joissakin maissa pyytää jäätelön kanssa mangonviipaleen tavanomaisen banaaninviipaleen sijasta.
Mangoja voi ostaa kiloittain, 4–5 kerrallaan tai laatikoittain. Kun ostaa laatikon mangoja, siinä on niitä kaikenkokoisia. Sadonkorjuuaikana hinnat ovat hyvin kohtuulliset, ja mangosta tulee suosittu jälkiruoka. Mangonmyyjiä ei tapaa vain toreilla. Heidän voi nähdä tasapainoilevan kauniita mangoja täynnä oleva lauta mukanaan, puikkelehtivan liikenteessä katujen risteyksissä ja yrittävän saada ajajia kiinnostumaan herkullisesta kauppatavarasta.
Sen lisäksi, että mangopuu tuottaa herkullisia hedelmiä, se tulee aina olemaan suosittu siksi, että se on koristeellinen ja suo tervetullutta varjoa. Sekä puun kuorella että pihkalla on lääkitseviä ominaisuuksia. Puutavarana mangopuu ei ole aivan yhtä suosittu, sillä se lahoaa helposti. Ja tietysti se seikka, että pakkanen helposti tappaa puun, rajoittaa sen trooppisille ja subtrooppisille alueille. Väitetään, että joissakin osissa Aasiaa ihminen on viljellyt tuota puuta ainakin 4000 vuotta.
Kuvittele mielessäsi täysikasvuinen mangopuu, joka on noin 15 metriä korkea, kauniin symmetrinen ja täynnä tuhansia kultaisia mangoja, jotka pilkistävät tumman lehvistön takaa. Eikö se muistuta ihmisen historian sarastuksesta, jolloin ”Herra Jumala kasvatti maasta kaikkinaisia puita, ihania nähdä ja hyviä syödä”? (1. Moos. 2:9) Miten huomaavainen suuri Luoja onkaan ollut ihmisen tarpeitten suhteen! Auringonpaiste, sade ja kaikki muut ainekset ihastuttavien ruokien tuottamiseksi ovat osa hänen runsaasta lahjastaan. Mango antaa oman lisänsä lukemattomiin makuelämyksiin, jotka ihmisen onnesta ja hyvinvoinnista iloitseva Hyväntekijä on suonut ihmiskunnalle.