Ravintosi kivennäisaineet

OLI aika, jolloin ei ymmärretty, mikä osa kivennäisaineilla on ravitsemuksessa. Ravinnossa pidettiin tärkeinä valkuaisaineita (esimerkiksi lihaa, kalaa, meijerituotteita ja munia), rasvoja (esimerkiksi voita, laardia ja öljyjä) ja hiilihydraatteja (kaikkia sokereita ja tärkkelyksiä). Sitten alettiin havaita, että hyvä terveys riippui myös muista tekijöistä, esimerkiksi vitamiineista, ja että jopa tietyt kivennäisaineet, joita on ihmiselimistössä hyvin pieniä määriä, olivat välttämättömän tarpeellisia.

Näiden kivennäisaineiden sanotaan julistavan selvää sanomaa: ”Ihminen ei voi elää muualla.” Lisäksi sanotaan, että ”jos ihminen olisi [ilmaantunut] toiselle planeetalle, hänellä olisi ollut toisenlainen kivennäisainekoostumus.”a Juuri tällaista meidän tulisi odottaakin, kun otamme huomioon 1. Moos. 2:7:ssä olevan Raamatun luomiskertomuksen: ”Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.”

On mielenkiintoista, että näiden kivennäisaineiden tutkiminen vahvistaa sen tosiasian, että Jehova Jumala alun perin antoi ihmiselle ”kaikkinaiset siementä tekevät ruohot . . . ja kaikki puut, joissa on siementä tekevä hedelmä”, ruoaksi. Vaikka ruumis huolellisesti varjelee monia näitä kivennäisaineita, niin näin ei ole kaliumin kohdalla, jota saadaan pääasiassa hedelmistä ja vihanneksista. Elimistöstä poistuu päivittäin tietty määrä kaliumia siitä riippumatta, miten paljon sitä nautitaan, minkä vuoksi tulee joka päivä syödä kaliumpitoisia ruokia. Tämä on saanut erään johtavien ravintotieteilijöiden ryhmän kysymään: ”Saattaisiko se johtua siitä, että ihminen alun perin eli hedelmillä ja vihanneksilla?” Epäilemättä se on syy. – 1. Moos. 1:29.

Nykyiset tiedemiehet luettelevat yli sata maasta löydettävää alkuainetta. Muutamat näistä ovat kuitenkin keinotekoisia. Kaikkiaan 60:tä luonnon alkuainetta on löydetty elollisista luomuksista ja noin 40:tä on löydetty ihmisestä.

Tässä ei erityisesti käsitellä neljää pääalkuainetta, joilla kuvaillaan ”atomipainon olevan 16 tai vähemmän”. Nämä muodostavat 96 prosenttia ruumiin aineosista. Ne ovat happi, jota on 65 prosenttia; hiili, jota on 18 prosenttia; vety, jota on 10 prosenttia ja typpi, jota on 3 prosenttia. Se, että 75 prosenttia ruumiin aineosista on happea ja vetyä, näyttäisi osoittavan tarpeelliseksi juoda joka päivä riittävästi nestettä.

Makro- ja mikrokivennäisaineet

Tässä käsitellään ”makrokivennäisaineita” ja ”mikrokivennäisaineita” eli hivenalkuaineita. Makroalkuaineet käsittävät kaikkiaan noin 3,5 prosenttia ruumiin aineosista. Niitä esiintyy alle kolmen prosentin ja yli sadasosaprosentin määrissä. (Katso taulukkoa.) Ne ovat kalsium, fosfori, kalium, rikki, natrium, kloori ja magnesium.

Mikroalkuaineet muodostavat loput puolisen prosenttia. Tärkeimpiä mikro- eli hivenalkuaineista ovat rauta, mangaani, kupari, jodi, sinkki, molybdeeni, koboltti, fluori, kromi ja bromi.

Nämä eri kivennäisaineet ovat erittäin tärkeitä ravinnossa, vaikka niiden määrä elimistössämme on hyvin pieni. Näistä huomattavassa määrin esiintyvä kalsium edustaa vain noin 1/70 osaa ruumiin aineosista. Ja ruumiissa on 400–500 kertaa enemmän kalsiumia kuin rautaa. Toisaalta ruumiissa on taas rautaa 20 kertaa enemmän kuin kuparia ja kuparia viisi kertaa enemmän kuin jodia. Kuitenkin jodi on välttämätön hyvälle terveydelle, vaikka sitä on ihmisessä vain 0,00004 prosenttia tai vähemmänkin.

Ihmisellä on vielä paljon opittavaa näiden kivennäisaineiden esiintymisestä ja merkityksestä elimistössä. Eräs lääketieteellinen julkaisu ilmaisikin asian seuraavasti: ”Sekä makro- että mikrokivennäisaineiden uusi tuntemus avaa valoisat näkymät sairauksien ehkäisyn ja hoidon suhteen samoin kuin tyydyttävimmän ravitsemustilan ylläpitämisessä. . . . Ne tarjoavat tutkijoille jännittävien mahdollisuuksien aarreaitan.”

Elimistössämme olevat kivennäisaineet hoitavat pohjimmaltaan kahta tehtävää. Ne ovat ruumiimme rakenneosia ja säätelevät sen toimintoja yhdistymällä vitamiinien, toisten kivennäisaineiden ja entsyymien kanssa. Itse asiassa monet näistä kivennäisaineista palvelevat monia hyödyllisiä tarkoituksia ruumiissa.

Kun tarkastelemme kivennäisaineita koskevia tietoja, on hyvä pitää mielessä, että ravitsemus ei suinkaan ole tiede, josta ollaan yleensä samaa mieltä, kuten esimerkiksi matematiikasta ja fysiikasta. Erimielisyyttä esiintyy jonkin verran näiden alkuaineiden täsmällisestä suhteesta ruumiissa, siitä, mihin on vedettävä raja makro- ja mikroalkuaineiden välille ja mitkä hivenalkuaineista ovat välttämättömiä. Mutta se, mitä tiedetään, voi olla suureksi avuksi.

Maaperän laadun vaikutus

Tässä kirjoituksessa on taulukko näistä kivennäisaineista, ja siinä ilmoitetaan niiden määrät, niiden sijainti ruumiissa, niiden arvo ja lähteet. Lisäksi näyttää viisaalta esittää muutamia johtavia periaatteita, jotta voisi saada niitä riittäviä määriä ruoassaan. Ei näytä olevan epäilystäkään siitä, että näitä alkuaineita täytyy löytyä maaperästä, ennen kuin niitä voidaan saada siinä kasvaneesta ruoasta.

Tässä suhteessa on jonkin verran sanottavaa orgaanisen viljelyn puolesta, joka panee painon lannan ja kompostin käytölle ja esimerkiksi nätkelmän ja virnan viljelemiselle maaperän kivennäisainepitoisuuden lisäämiseksi. Noin 35 vuotta sitten selitti edesmennyt kuuluisa biologi ja Nobelin palkinnon saaja tri Alexis Carrel:

”Ihminen on sananmukaisesti tehty maan tomusta. . . . Pääravintoaineemme eivät kenties enää sisällä samoja ravintoaineita kuin entisaikaan. Massatuotanto on muuttanut vehnän, munien, maidon, hedelmien ja voin laatua, vaikka nämä aineet ovatkin säilyttäneet tutun ulkonäkönsä. Kemialliset lannoitteet, jotka lisäävät viljan kasvua korvaamatta kaikkia maasta riistettyjä perusaineita, ovat epäsuorasti vaikuttaneet jyvien ja kasviksien ravintoarvon muuttumiseen. Kanat on keinotekoisen ruokinnan ja elämäntavan avulla pakotettu muuttumaan massatuottajiksi; eiköhän tämä ole vaikuttanut epäedullisesti munien laatuun?” – Tuntematon ihminen.

Käytännöllisiä näkökohtia

Mutta vaikka hyvin monet ihmiset eivät voi tehdä paljoa orgaanisesti kasvatettujen ruoka-aineiden hankkimiseksi, niin siitä huolimatta he voivat vaikuttaa paljon siihen, että he saavat riittävästi kivennäisaineita ruoassaan. He voivat esimerkiksi valita puhdistamattomia ruokia. Kokovehnäjauhot, tummat ruisjauhot, vanhanaikaiset kaurasuurimot ja kiillottamaton riisi sisältävät monin verroin enemmän tärkeitä kivennäisaineita kuin niiden puhdistetut vastineet. Sokeriruokomelassi, hunaja, vaahterasiirappi, raakasokeri ja kuivatut hedelmät (esimerkiksi rusinat, aprikoosit, taatelit ja viikunat) sisältävät runsaasti sellaisia tärkeitä kivennäisaineita kuin kuparia ja rautaa, jotka puuttuvat täysin valkoisesta sokerista.

On myös tunnettu tosiasia, että valtameristä saaduissa ruoka-aineissa on enemmän tiettyjä kivennäisaineita kuin maassa kasvaneissa ruoka-aineissa. Tämä pitää erityisesti paikkansa, jos maata on viljelty useiden sukupolvien ajan, ja sitä on lannoitettu vain kemiallisilla lannoitteilla. Tämä soveltuu paitsi kaloihin ja simpukoihin myös merikasvillisuuteen, esimerkiksi leviin, jotka ovat monien kansojen, mm. japanilaisten, ruokavalion pääosa ja joita länsimaissa on saatavissa vain tabletteina.

On erittäin hyvä, jos perheenemäntä on kiinnostunut näistä asioista, koska se kuuluu hänen velvollisuuteensa perhettään kohtaan. Kun hän tietää, mitkä ruoat sisältävät runsaasti tarpeellisia kivennäisaineita, hän voi sisällyttää niitä perheensä ruokalistaan. Hän voi myös ottaa asiakseen oppia valmistamaan keitetyt ja raa’at vihannekset ruokahalua herättävästi, niin että hänen perheensä syö halukkaasti enemmän niitä ruokia, joissa on runsaasti kivennäisaineita. Mausteiden, sipuleiden ja valkosipulin järkevä käyttö voi suuresti auttaa häntä pääsemään tähän tavoitteeseen. On myös viisasta käyttää kaikki ”keitinvesi”, nimittäin vihannesten keitinvesi, sillä siinä on paljon kivennäisaineita.

Perheen makean mieliteko voidaan tyydyttää turvautumatta valkoiseen sokeriin, joka erään johtavan englantilaisen ravintotieteilijän mukaan ”on ainoa ruokavaliossa oleva ero, joka voidaan yhdenmukaisesti havaita sepelvaltimotaudin saavien ja niiden välillä, jotka eivät sitä saa”. Kuten on jo todettu, on olemassa monia makeita ruokia, jotka eivät ole ainoastaan ruokahalua kiihottavia ja anna paljon energiaa vaan sisältävät myös erittäin paljon arvokkaita kivennäisaineita. Erityisesti naisväen tulisi soveltaa itseensä näitä ehdotuksia, koska monilla heistä on kehnoimmat syömätavat. Näin ainakin Yhdysvaltain maatalousministeriö päätteli saatuaan vastaukset kyselykaavakkeisiin 14500 amerikkalaiselta naiselta.

Kustannuskysymys on myös otettava huomioon. Hedelmät, pähkinät, tuoreet tai pakastetut vihannekset, sienet ja jotkin merestä saatavat ruoka-aineet saattavat tosin tuntua melko kalliilta, mutta ovatko ne todella kalliita, kun ottaa huomioon niiden ravintoarvon ja sen, että ne ehkä pienentävät lääke- ja lääkärinlaskuja? Toisaalta pähkinöiden, kokojyväviljojen, uuniperunoiden, vehnänalkioiden ja erityisesti palkojen, kuten virvilöiden ja soijapapujen, käyttö voi rahallisesti vähentää yleensä kalleimman ruokatavaran, lihan, ostamisesta syntyvää laskua.

Ei ole epäilystäkään siitä, että hyvä ravinto vaatii riittävästi näitä arvokkaita kivennäisaineita. Mutta samanaikaisesti on paikallaan’ varoituksen sana. Ei olisi viisasta mennä liiallisuuksiin niiden suhteen, ikään kuin ruumiillinen ravinto olisi tärkein asia elämässä. Se ei ole. Miksi ei? Koska ”ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee”. – Matt. 4:4.

[Alaviitteet]

[Taulukko s. 10]

(Ks. painettu julkaisu)

IHMISRUUMIIN KIVENNÄISAINEET

Makrokivennäisaineet

Prosenttia

ihmisruumiista

Mikro- eli hivenalkuaineet

Mikro- eli hivenalkuaineet – jatkoa

(On odotettavissa, että asiantuntijoiden mielipiteet eroavat; luettelot sisältävät esimerkkejä eivätkä kaikkia yksityiskohtia.)