Mitä on tapahtumassa ruoallesi?
MITEN paljon myrkkyä haluat syödä? Epäilemättä tuollainen ehdotus voi herättää sinussa vastenmielisyyttä. Sinusta luultavasti tuntuu, ettet halua syödä lainkaan myrkkyä.
Kuitenkin, oletpa tiennyt sitä tai et, useat elintarvikkeet monissa maissa, erityisesti Yhdysvalloissa ja muissa länsimaissa, sisältävät nykyään pieniä määriä kemikaaleja, jotka voisivat tappaa ihmisen, jos hän nauttisi niitä suuria määriä. Näiden kemikaalien käyttö on lisääntynyt varsinkin toisen maailmansodan jälkeen.
Ehkä ajattelet, että vaikka tuollaisia kemikaaleja lisätään pakattuihin elintarvikkeisiin, niin voit välttää niitä ainakin silloin, kun ostat tuoreita hedelmiä, vihanneksia tai lihaa. Mutta melkein kaikkiin näihin tuotteisiin on joutunut tavalla tai toisella kemikaaleja kauan ennen kuin ostat niitä.
Elintarvikkeisiin lisättäviä kemikaaleja kutsutaan ”lisäaineiksi”. Nykyään niitä on käytössä kirjaimellisesti sadoittain. Monet näistä lisäaineista ovat synteettisiä – laboratoriossa valmistettuja keinotekoisia kemikaaleja.
Miten laajalle levinnyttä näiden lisäaineiden käyttö on nykyään? Kirjassaan The Poisons in Your Food (Myrkyt ruoassasi) William Longgood huomauttaa: ”Käytännöllisesti katsoen jokainen syömäsi ruokapala on käsitelty jollain kemikaalilla jossain vaiheessa. Niitä ovat: väriaineet, valkaisuaineet, emulgaattorit, hapettumisen estoaineet, säilöntäaineet, mausteet, aromiaineet, puskuriliuokset, myrkylliset sumuttimet, happamaksi tai emäksiseksi tekevät aineet, hajunpoistoaineet, kostuttimet, kuivausaineet, kaasut, jatkoaineet, sakeutusaineet, desinfioimisaineet, lehtiä pudottavat aineet, sienenhävitysaineet, neutraloivat aineet, keinotekoiset makeutusaineet, kokkaroitumista ja vaahtoamista estävät aineet, kiinteyden säilyttävät aineet, hydrolysoimisaineet, hydrausaineet, kypsytysaineet, vahvistusaineet ja monet muut.”
Viimeaikainen julkisuus
Uutisissa on hiljattain käsitelty lisäaineita syklamaattien saaman julkisuuden vuoksi. Syklamaatit olivat niiden yli 600 ruokatavaroissa käytettävän lisäaineen joukossa, jotka Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkeaineministeriön mukaan ovat ”yleensä vaarattomina pidettyjä” (luettelossa, jota kutsutaan nimellä GRAS).
Syklamaatit ovat keinotekoisia kemiallisia makeutusaineita, jotka syrjäyttivät sokerin dieetti- ja terveyssyistä. Niitä käytettiin virvoitusjuomissa, jäätelössä, salaattikastikkeissa, vanukkaissa, hilloissa ja hyytelöissä ja jopa pikkelsissä. Ne löysivät tiensä käytännöllisesti katsoen kaikkiin dieettiruokiin, ja niitä käytettiin myös lasten maustetuissa vitamiinivalmisteissa.
Kokeet osoittivat kuitenkin, että syklamaatit aiheuttivat hiirissä ja rotissa syöpää sekä epämuodostuneiden kananpoikien syntymistä. Tämä oli ristiriidassa sen Yhdysvaltain lain kanssa, joka sanoo, ettei mitään elintarvikkeiden lisäainetta ”pidetä vaarattomana, jos sen havaitaan aiheuttavan syöpää, kun ihminen tai eläin nauttii sitä”. – The Delaney Amendment to the Food, Drug and Cosmetic Act of 1958.
Tämän vuoksi kiellettiin syklamaatteja sisältävät dieettijuomat, vaikkakin niitä sisältäviä dieettiruokia ja lääkkeitä voitiin myydä ilman reseptiä, jos niissä oli asianmukainen etiketti. Useat muut maat noudattivat Yhdysvaltain esimerkkiä ja kielsivät syklamaattien käytön.
Kaksi puolta
Tämä keinotekoisten makeutusaineiden saama julkisuus sai monet epäilemään muiden lisäaineiden käyttöä. Oliko vaarallista lisätä keinotekoisia kemikaaleja niin moniin elintarvikkeisiin? Jotkut asiantuntijat huolestuivat siitä, että aivan liian monia lisäaineita ei ollut kokeiltu todella riittävästi niiden turvallisuuden selville saamiseksi, vaikka ne olivat jo GRAS-luettelossa.
Jotkut sanovat, etteivät nämä kemikaalit ole vahingollisia sellaisissa määrin kuin niitä käytetään, vaikka he myöntävätkin, että paljon suurempina annoksina ne voivat olla vahingollisia, jopa tappaa. Toisaalta taas jotkut väittävät, että jos kemikaali on myrkkyä suurina annoksina, niin se on yhä myrkkyä pieninäkin annoksina – arsenikki on arsenikkia, siitä riippumatta, miten ohuelti sitä levitetään, he sanovat. He esittävät myös, että koska vain muutamilla, jos millään näistä lisäaineista on jotain ravintoarvoa, niin miksi antautua vaaraan ja käyttää niitä?
Miksi elintarvikkeissa käytettävien lisäaineiden vaarattomuutta yleensä epäillään? Siksi, että vaikka jotkut näistä kemikaaleista suurina määrinä ovat aiheuttaneet syöpää ja muita haitallisia vaikutuksia hiirien ja rottien kaltaisissa koe-eläimissä, niin ei ole varmaa, että näin tapahtuu ihmisille, jotka saavat niitä paljon vähemmän ravinnossaan. Sitä paitsi nämä lisäaineet eivät ole olleet käytössä niin suuressa mitassa niin kauan, että olisi saatu selville, kuka on oikeassa.
Miksi lisäaineita?
Jos monilla kemiallisilla lisäaineilla, varsinkaan keinotekoisilla, ei ole mitään ravintoarvoa, kuten myönnetään, ja ne saattavat olla jopa vahingollisia ajan mittaan, niin miksi niitä sitten käytetään? Miksi ihminen on tarkoituksellisesti lisännyt noita tuotteita elintarvikkeisiin, jotka ovat niin tärkeitä hänen terveydelleen?
Suurten kaupunkien syntyessä tuli yhä välttämättömämmäksi ei vain kuljettaa ruokatarvikkeita pitkiä matkoja vaan myös säilyttää niitä varastoissa ja hyllyillä pitkiä aikoja. Jotakin piti tehdä elintarvikkeiden pilaantumisen estämiseksi. Tämän vuoksi lisättiin elintarvikkeisiin kemikaaleja, jotka estivät niitä tavallisesti pilaavien eliöiden lisääntymisen.
Sitten alettiin vaatia dieettiruokia, erityisesti sellaisia ruokia ja juomia, jotka eivät lihottaneet. Tämä merkitsi esimerkiksi sitä, että virvoitusjuomissa ei haluttu olevan sokeria makeuttajana, koska se lisäsi kaloreita. Siksi sokeri korvattiin makealta maistuvilla kemikaaleilla.
Eräs toinen syy lisäaineiden käyttöön oli valmisruokien saama suosio. Perheenemännän ei tarvinnut muuta kuin lämmittää ja tarjoilla niitä. Mutta niihin lisättiin kemikaaleja, niin että ne säilyivät ja että niiden maku ja ulkonäkö pysyivät hyvinä, kunnes kuluttaja osti ne.
Kuluttajatkaan eivät ole syyttömiä. Liian monet ihmiset haluavat ruokatavaroita, jotka näyttävät, tuntuvat ja maistuvat hyvältä huolimatta niiden ravintoarvosta. Siksi valmistajat panevat elintarvikkeisiin kemikaaleja, jotka vaikuttavat siten. Esimerkiksi pala valkoista leipää voi näyttää hyvältä, tuntua pehmeältä ja jopa maistua hyvältä. Tavallisesti se on kuitenkin tehty valkaistuista vehnäjauhoista, joista on käsittelyssä poistettu suurin osa ravintoaineista. Leipään lisätään kemikaaleja, jotta se näyttäisi kauniilta, tuntuisi ja maistuisi hyvältä ja jotta se säilyisi. Usein siihen lisätään keinotekoisesti valmistettuja vitamiineja ja sitä myydään ”vitaminoituna” leipänä. Kuluttaja ostaa mielellään sellaisen tuotteen sen sijaan, että kieltäytyisi ostamasta sitä.
Mr Longgood huomauttaa leivästä: ”Kohtalo, joka lankeaa syyttömälle vehnänjyvälle, kuuluu paremmin rikollisuuden aikakirjoihin kuin ruoka-aineita koskevaan tutkielmaan.” Hän sanoo: ”Kaupoissa nykyään myytävä tavallinen valkoinen leipä on etupäässä kemiallisen nerokkuuden, älykkään mekaanisen teknologian ja petollisen mainonnan tuote. Se alistetaan kemikaalien pommitukselle, siitä riistetään käytännöllisesti katsoen kaikki ravintoaineet, sille annetaan muutamia synteettisiä vitamiineja, siihen pannaan emulgaattoreita, jotta se pysyisi pehmeänä ja . . . se myydään herkkäuskoiselle yleisölle vitaminoituna tuotteena. Leipä ja suurin osa kaupoissa myytävistä muista leipomotuotteista on läheisemmin yhteydessä koeputkeen kuin luontoon.”
Jos asut läntisessä maailmassa, ostamasi lihakin on todennäköisesti kemiallisesti käsiteltyä. Monille eläimille annetaan sukupuolihormoneita niiden ollessa hyvin nuoria, ja sen jälkeen niille syötetään synteettisiä hormoneja, antibiootteja ja muita kemikaaleja, jotta niistä tulisi mahdollisimman lihavia ja etteivät ne sairastuisi. Niiden elimistössä on myös tuholaismyrkkyjä, joita ne ovat saaneet kemikaaleilla sumutetusta ja kemiallisilla lannoitteilla kasvatetusta rehusta. Monet lihatuotteet, erityisesti leikkeleet, käsitellään edelleen kemiallisesti, kun ne suolataan, maustetaan, värjätään ja säilötään.
Miten paljon tavallinen ihminen syö näitä kemikaaleja? Arvioiden mukaan runsaasti toista kiloa vuodessa. Mutta miten nämä kemialliset lisäaineet vaikuttavat?