Kemikaalit – ystävä ja vihollinen?

ME TEEMME elämässämme monenlaisia valintoja sen jälkeen, kun olemme ensin punninneet erilaisten asioitten hyviä ja huonoja puolia. Esimerkiksi monet ostavat auton, koska se tekee elämän mukavammaksi. Tällä mukavuudella on kuitenkin hintansa. Toiseen vaakakuppiin täytyy näet panna se, kuinka paljon auton omistaminen – vakuutukset, rekisteröinti ja arvon aleneminen – ja ajoturvallisena pitäminen tulevat maksamaan. On otettava huomioon myös riski saada vammoja tai menettää henkensä liikenneonnettomuudessa. Sama pitää paljolti paikkansa myös synteettisistä yhdisteistä, sillä niidenkin edut ja haitat tulee panna puntariin. Esimerkistä käy bensiinin lisäaine MTBE (metyylitertiäärinen butyylieetteri), joka edistää palamista ja pienentää autojen pakokaasupäästöjä.

Osittain MTBE:n ansiosta ilma on nykyään monissa Yhdysvaltojen kaupungeissa puhtaampaa kuin se on ollut vuosikausiin. Silti puhtaammalla ilmalla ”on ollut hintansa”, kertoo tiedelehti New Scientist. MTBE saattaa nimittäin aiheuttaa syöpää, ja sitä on valunut maaperään kymmenistätuhansista maahan kaivetuista bensiinin varastosäiliöistä, niin että pohjavesi on monin paikoin päässyt saastumaan. Seurauksena on ollut, että eräs kaupunki joutuu nykyään tuomaan 82 prosenttia käyttövedestään muualta ja maksamaan siitä 3,5 miljoonaa dollaria vuodessa. Lehden mukaan tämä onnettomuus ”voi osoittautua yhdeksi pahimmista katastrofeista, joita pohjavesien saastuminen on aiheuttanut Yhdysvalloissa moniin vuosiin”.

Jotkin kemikaalit on kielletty ja vedetty pois markkinoilta sen vahingon takia, jota ne aiheuttavat ympäristölle ja terveydelle. Joku voi kysyä: Miten tällainen on mahdollista? Eikö ole niin, että kaikki uudet kemikaalit testataan perusteellisesti mahdollisen myrkyllisyyden toteamiseksi, ennen kuin niitä aletaan käyttää?

Myrkyllisyyden testaaminen ongelmallista

Kemikaalien myrkyllisyyden testaamisessa yhdistyvät todellisuudessa tiede ja arvailut toisiinsa. ”Riskien arvioijat eivät tiedä, mihin heidän pitäisi vetää tarkka raja merkiksi siitä, milloin ’turvallinen’ altistuminen jollekin kemikaalille muuttuukin ’vaaralliseksi’”, sanoo Joseph V. Rodricks kirjassaan Calculated Risks. Sama pätee jopa lääkkeisiin, joista monet ovat synteettisesti valmistettuja. Hakuteos The World Book Encyclopedian mukaan ”erittäin huolellisissakaan testeissä ei aina tule ilmi se, että jollakin lääkkeellä saattaakin olla jokin odottamaton haittavaikutus”.

Laboratorioilla on omat rajoituksensa. Ne eivät esimerkiksi pysty täysin lavastamaan jonkin kemikaalin käyttäytymistä vaihtelevassa, monimutkaisessa ulkomaailmassa. Laboratorion ulkopuolella olevassa maailmassa on satoja, jopa tuhansia erilaisia synteettisiä yhdisteitä, joista monet voivat vaikuttaa sekä toisiinsa että elolliseen luontoon. Jotkin näistä kemikaaleista ovat itsessään vaarattomia, mutta jos ne yhtyvät toisiinsa, elimistömme ulkopuolella tai sen sisällä, niistä voi syntyä uusia, myrkyllisiä yhdisteitä. Eräät kemikaalit muuttuvat myrkyllisiksi, jopa syöpää aiheuttaviksi, vasta elimistön aineenvaihduntaprosesseissa.

Kun kerran ongelmat ovat tällaisia, niin miten riskien arvioijat pyrkivät määrittämään jonkin kemikaalin turvallisuuden? Yleinen menetelmä on ollut se, että laboratorioeläimille annetaan tietynsuuruinen annos kyseistä kemikaalia ja saatuja tuloksia yritetään sitten soveltaa ihmisiin. Voidaanko tähän menetelmään aina luottaa?

Ovatko eläinkokeet luotettavia?

Paitsi että eläinkokeisiin liittyy eettisiä kysymyksiä, myrkkyjen testaaminen eläimillä herättää muitakin kysymyksiä. Esimerkiksi erilaiset eläimet usein reagoivat kemikaaleihin hyvinkin eri tavalla. Pieni annos erittäin myrkyllistä dioksiinia tappaa naarasmarsun, mutta tämän annoksen täytyy olla 5000 kertaa suurempi, ennen kuin se tappaa hamsterin! Jopa sellaiset lähisukuiset lajit kuin rotat ja hiiret reagoivat moniin kemikaaleihin eri tavalla.

Jos siis se, miten yksi eläinlaji reagoi johonkin kemikaaliin, ei kerro luotettavasti sitä, miten jokin toinen eläinlaji reagoi siihen, niin miten varmoja tutkijat voivat olla siitä, että ihminen kykenee vaivatta sietämään kyseistä kemikaalia? Totuus on, ettei heillä voi olla asiasta tarkkaa tietoa.

Kemistit ovat varmasti hankalassa asemassa. Heidän täytyy tyydyttää niitä, jotka haluavat heidän tuotteitaan, tyynnytellä niitä, jotka ovat huolissaan eläinten hyvinvoinnista, ja täyttää oman omantuntonsa vaatimukset sen suhteen, että heidän tuotteensa ovat turvallisia. Näistä syistä jotkin laboratoriot kokeilevat nykyään kemikaalien testaamista ravintoliuoksessa kasvatettavilla ihmisen soluilla. Aika näyttää, voidaanko kemikaalien vaarattomuudesta saada tällä keinolla varmoja takeita.

Laboratoriotestit eivät aina kerro totuutta

Yhtenä esimerkkinä kemikaaleista, jotka myyntiin laskettaessa julistettiin väärin perustein turvallisiksi, on torjunta-aine DDT, jota on yhä runsaasti ympäristössä. Myöhemmin tiedemiehille selvisi, että DDT:llä on taipumus pysyä pitkään eliöissä, kuten on myös muiden sellaisten aineitten laita, jotka saattavat olla myrkyllisiä. Mitä tästä on ollut murheellisena seurauksena? Ravintoketjusta, jossa ensimmäisenä ovat miljoonat pienen pienet eliöt, seuraavana kalat ja viimeisenä linnut, karhut, saukot ja niin edelleen, tulee eräänlainen elävä suppilo, joka kerää myrkkyjä ravintoketjun loppupään kuluttajiin. Eräällä alueella uikut eivät pystyneet hautomaan yhtä ainoaa munaa poikaseksi yli kymmeneen vuoteen!

Nämä biologiset suppilot ovat niin tehokkaita, että joitakin kemikaaleja, joita tuskin havaitaan vedestä, voi kertyä yllättävän paljon ravintoketjun loppupään kuluttajiin. Pohjois-Amerikassa virtaavan Saint Lawrencen joen maitovalaat ovat tästä hyvä esimerkki. Niissä on niin paljon myrkkyjä, että niitä täytyy niiden kuoltua käsitellä ongelmajätteinä!

Monissa eläimissä on nykyään myös sellaisia kemikaaleja, joiden on todettu naamioituvan hormoneiksi, ja tiedemiehille on vasta äskettäin alkanut paljastua, miten salakavala näiden kemikaalien myrkkyvaikutus voi olla.

Hormoneja matkivat kemikaalit

Hormonit ovat elimistön tärkeitä viestinviejäaineita. Ne kulkevat verenkierron mukana eri paikkoihin elimistössämme, missä ne joko voimistavat tai jarruttavat erilaisia toimintoja, kuten fyysistä kasvua tai lisääntymiskiertoa. Maailman terveysjärjestö (WHO) kiinnitti jokin aika sitten lehdistötiedotteessaan huomion mielenkiintoiseen asiaan. Sen mukaan ”nopeasti kasvava tieteellinen todistusaineisto” viittaa siihen, että eräät synteettiset yhdisteet elimistöön joutuessaan häiritsevät hormoneja joko matkimalla niitä jollakin vahingollisella tavalla tai estämällä niiden vaikutuksen.

Tällaisia kemikaaleja ovat esimerkiksi PCB-aineet,a dioksiinit, furaanit ja eräät torjunta-aineet, DDT-jäämät mukaan luettuina. Nämä niin sanotut umpirauhasten häiritsijät saattavat sotkea elimistön umpirauhasjärjestelmän, hormonien lähteen, normaalin toiminnan.

Yksi niistä hormoneista, joita nämä kemikaalit matkivat, on naishormoni estrogeeni. Pediatrics-lääkärilehdessä julkaistu tutkimus puhuu sen puolesta, että murrosiän aikaistuminen voi yhä useammilla tytöillä olla yhteydessä estrogeeniä sisältäviin hiustenhoitotuotteisiin sekä nykyään ympäristössä esiintyviin, estrogeenia matkiviin kemikaaleihin.

Jotkin kemikaalit voivat vaikuttaa haitallisesti koiraseläimiin, jos altistus sattuu johonkin niiden kehityksen herkkään vaiheeseen. Discover-aikakauslehdessä olleen raportin mukaan ”kokeissa on käynyt ilmi, että kun koiraskilpikonnia ja -alligaattoreita tietyssä vaiheessa niiden kehityksen aikana käsitellään PCB-aineilla, ne voivat muuttua naaraiksi tai yksilöiksi, jotka ovat puoleksi koiraita, puoleksi naaraita”.

Myrkylliset kemikaalit heikentävät myös eläinten immuunijärjestelmää, jolloin ne sairastuvat tavallista herkemmin erilaisiin virustauteihin. Virustaudit näyttävätkin leviävän nykyään entistä laajemmalle ja entistä nopeammin, varsinkin ravintoketjun loppupäässä olevien eläinten – esimerkiksi delfiinien ja merilintujen – joukossa.

Mitä ihmisiin tulee, niin hormoneja matkivien kemikaalien suojattomimpia uhreja ovat lapset. Naisille, jotka olivat syöneet PCB:n saastuttamaa riisiöljyä, syntyi Japanissa jokunen vuosi sitten lapsia, jotka ”kärsivät fyysisen ja henkisen kehityksen hidastumisesta sekä käyttäytymishäiriöistä, joista voidaan mainita vähentynyt aktiivisuus ja ylivilkkaus. Pojilla oli epätavallisen pieni siitin ja lasten älykkyysosamäärä oli viisi pistettä alle keskitason”, aikakauslehti Discover kertoo. Testeissä, joita Alankomaissa ja Pohjois-Amerikassa tehtiin suurille PCB-pitoisuuksille altistuneille lapsille, kävi ilmi, että heidän fyysinen ja henkinen kehityksensä oli kärsinyt samanlaista vahinkoa.

Nämä kemikaalit saattavat WHO:n raportin mukaan olla yhteydessä myös ”hormonaalisesti herkkien” syöpälajien – rintasyövän, kivessyövän ja eturauhassyövän – lisääntymiseen miehillä ja naisilla. Eikä tässä kaikki. Miesten siittiöiden keskimäärä on ilmeisesti vähenemässä ja siemennesteen laatu heikkenemässä, ja se saattaa selittyä monissa maissa kemikaalien lisääntyneellä käytöllä. Joissakin maissa miesten siittiöiden määrä on vähentynyt lähes puolella 50 vuodessa.

Edellisessä kirjoituksessa lainattiin erään lääkärin sanoja, joiden mukaan ”meidän sukupolvemme jäsenet ovat kaikki koekaniineja”. Hän on ilmeisesti oikeassa. Monet kemianteollisuuden tuotteista ovat toki sellaisia, että niistä on ollut meille hyötyä, mutta samaa ei voida sanoa kaikista sen tuotteista. Olemme sen tähden viisaita, jos vältämme tarpeetonta altistumista sellaisille kemikaaleille, joista saattaa olla meille vahinkoa. Yllättävää kyllä meillä voi olla monia niistä omassa kodissamme. Mitä voimme tehdä suojellaksemme itseämme mahdollisesti vaarallisilta kemikaaleilta? Tätä kysymystä tarkastellaan seuraavassa kirjoituksessa.

[Alaviite]

[Kuva s. 7]

Nämä valaat ovat niin myrkyllisiä, että niitä pidetään niiden kuoltua ongelmajätteinä

[Lähdemerkintä]

©George Holton, The National Audubon Society Collection/PR