Käynti Dahomeyn järviasukkaiden luona

Herätkää!-lehden Dahomeyn-kirjeenvaihtajalta

OLETKO koskaan kuullut ”Afrikan Venetsiasta”? Sillä nimellä kuvaillaan usein Ganvién kaupunkia Dahomeyssä. Tämä johtuu siitä, että se on läpi vuoden veden peitossa ja talot rakennetaan puupaalujen päälle. Matkustus tuossa kaupungissa sujuu kuten Venetsiassa, paitsi että ihmiset käyttävät pirogia, puunrungosta koverrettua kanoottia, joka on vaatimattomamman näköinen kuin gondoli.

Ehkä sen sijasta, että tekisit turistimatkan tunnettuun Ganviéhen, haluaisit mieluummin tulla katsomaan tarkemmin elämää eräässä vähemmän tunnetussa kylässä, village lacustressa, millä nimellä täkäläiset ranskaa puhuvat asukkaat sellaista kutsuvat. Se merkitsee yksinkertaisesti ’järvikylää’. Me ainakin menimme käymään siellä ja mielelläni kerron sinulle siitä.

Mainitsen kuitenkin ensiksi, että mieheni määrättiin piirivalvojana osallistumaan Hetinissä, eräässä puupaalujen päälle rakennetussa Dahomeyn kylässä, pidettävään Jehovan todistajien konventtiin. Niinpä me pakkasimme autoomme tarvittavat varusteet – generaattorin, jotta konventissa olisi voitu käyttää sähköä, äänilaitteita, kirjallisuutta, henkilökohtaisia matkatavaroita, vuoteet, moskiittoverkon, ruokaa, – juomavettä, keittovälineitä, lieden jne. – ja lähdimme matkaan Cotonoussa sijaitsevasta Vartiotorni-seuran haaratoimistosta.

Koska Hetiniin pääsee vain veneellä, saatoimme ajaa autolla ainoastaan osan matkasta. Oli järjestetty niin, että meitä tultiin vastaan Dangbo Villageen, joka on aivan suon päässä, ja siellä me siirsimme matkatavaramme suureen pirogiin. Venematka kesti melkein kaksi tuntia, ja me nautimme sen jokaisesta hetkestä. Loistavan värisiä trooppisia lintuja ja perhosia oli runsaasti. Ohittamamme ystävälliset ihmiset tervehtivät meitä. Täällä ei ole moottoriveneitä rikkomassa luonnon rauhaa. Ystävämme ponnistelivat ankarasti työntäessään pirogia kapeiden kanaalien läpi nelisen metriä pitkillä seipäillään. Panimme merkille, että pienemmissä aluksissa käytettiin meloja, joissa oli lusikan mallinen lapa.

Pian tulimme leveämmälle virralle, Ouémélle, joka lopulta laskee Atlantiin. Kylä, jonne olemme menossa, sijaitsee sen rannoilla. Lipuessamme eteenpäin saatoimme nähdä maanviljelijöitä työskentelemässä pelloilla. He käyttävät hyväkseen kuivaa kautta istuttaakseen viljelmiään, sillä sadekautena nuo pellot ovat kaikki veden alla.

Tervetuloa tilapäiseen kotiimme

Meidät viedään suoraan kotiin, joka on vierailumme ajan oleva meidän. Olisiko se rakennettu paalujen päälle, kuten kaikki muutkin talot? Kyllä vain. Se on noin 1,5 metrin korkeudella maasta, ja me pääsimme sinne kiipeämällä bambutikkaita pitkin. Talossa ei ole ovea. Sen paikalla on olkimatto suojana ja varjostamassa kuumalta auringolta. Kun aprikoimme, voimmeko jättää kaiken omaisuutemme taloon, jossa ei ollut ovea eikä lukkoa, meille vakuutettiin, ettei Hetinissä ollut lainkaan varkaita. Ja se osoittautui todeksi tuossa 6000 asukkaan yhdyskunnassa.

Talomme, kuten useimmat muutkin, on tehty bambusta. Vankat ruo’ot on sidottu yhteen rautalangalla, ja niihin on tehty reiät ikkunoita ja ovia varten. Useimmissa asunnoissa on olkikatto, mutta meidän talossamme on aaltopeltikatto. Olkikatto on parempi siksi, että se on paljon viileämpi trooppisen auringon paahteessa. Yleensä taloissa on vain yksi huone, jossa on ehkä koroke, jota käytetään nukkumapaikkana. Nuo korokkeet ovat toisinaan hyvinkin tarpeen, kun ensimmäinen taso joutuu veden valtaan sadekautena.

Huonekaluja ei ole paljon: ehkä joitakin matalia puisia tuoleja. Ihmiset nukkuvat olkimatoilla, ja ne kääritään kokoon päivän ajaksi. Lattiat on viimeistelty lehmän lannalla, mutta eivät ne näytä eivätkä tuoksu niin pahalta kuin saattaisi kuvitella. Keskellä lattiaa on tulisija, jossa perheenemäntä valmistaa ateriat.

Ei ole suihkuja, kylpyammeita eikä käymälöitä. Kyläläiset kylpevät kaikki joessa. Miehet ja lapset menevät veteen alasti, mutta naisilla on lyhyt ”pagne” eli ympärille kiedottava hame, joka ylettyy vyötäröltä polviin. Isäntäväkemme on huomaavaisesti rakentanut talon taakse aitauksen, missä on suuri kivinen vesiruukku, josta saamme pesuvettä. Näyttää siltä, että olemme jo aiheuttaneet tarpeeksi huomiota, kun emme mene kylpemään jokeen.

Paikallisten asukkaiden elämää

Kun menimme katsomaan konventin sijaintipaikkaa, meillä oli tilaisuus nähdä, miten paikalliset asukkaat elävät ja työskentelevät. Konventtipaikka oli suurella tasangolla, joka on sadekautena täysin veden vallassa. Tähän aikaan vuodesta sitä peittää rehevä kasvillisuus, ja jonkin matkan päässä voi nähdä monituhatpäisen karjalauman käyvän laitumella. Kaikki karja kuljeskelee yhdessä kuivana aikana, ja sitten omistajat kokoavat omansa paalujen päälle pystytettyihin karja-aitauksiin, missä ne ovat suojassa, etteivät hukkuisi tulva-aikana.

Paalujen päälle tai vanhoihin hylättyihin pirogeihin on sijoitettu jopa puutarhaviljelyksiä. Maanviljelijät kylvävät siemenet ennen kuin maa on kuivunut ja siirtävät taimet sitten pelloille, kun ne ovat käyttökelpoisia. Täällä on vain yksi kasvukausi, joten useimmilla ihmisillä on kaksi ammattia – maanviljelys ja kalastus. Tulva-aikana he voivat istua oman ulko-ovensa edustalla ja kalastaa.

Tuossa kylässä ei kulje autoja, ja polkupyöriä näimme vain yhden. Pirogi on yleinen kulkuneuvo täällä kuivana aikana. Kun naiset menevät ostoksille, kun miehet lähtevät töihin pelloille ja kun lapset menevät kouluun, niin he kaikki kulkevat pirogilla. On tietenkin mahdollista kulkea jalkaisin, mutta silloin joutuu selviytymään erilaisista esteistä, kuten mutaisista virroista.

Kun eräänä päivänä osallistuimme evankeliuminpalvelukseen saarnaamalla talosta taloon, ylitimme neljä sellaista virtaa neljää erilaista siltaa pitkin. Ensimmäinen oli melko tavallinen silta. Kiipesimme bambutikkaita ylös ja kuljimme pitkin tukevasti yhteen sidottuja bamburuokoja. Silta oli parisen metriä leveä ja seitsemisen metriä pitkä. Kun katsoimme alas bamburuokojen välistä, jotka näyttivät hieman pyörivän, kun niiden päällä käveli, näimme sian rypevän alhaalla mudassa. Meidän piti katsoa kahdesti, koska vain sen silmät ja kärsä olivat näkyvissä.

Seuraavaksi ylitimme peräjälkeen kaksi yhteen sidottua bamburiukua, vanhan, hylätyn ja osittain tuhoutuneen pirogin ja sitten noin kymmenen senttimetrin levyisen rautaisen kannatinpalkin. Alla olevat virrat olivat matalia, mutta siitä huolimatta niiden ylittäminen vaati varovaisuutta ottaen huomioon alla olevan mudan. Paikalliset asukkaat ovat notkeita ja varmajalkaisia ja voivat ylittää ne nopeasti, paljain jaloin, kantamus päänsä päällä ja ehkä lapsi kiedottuna selkäänsä.

Vaikka nämä ystävälliset järviasukkaat tekevät ahkerasti työtä, he varaavat myös aikaa virkistäytymiseen. Joskus voi kuulla myöhään yöllä heidän rumpujensa äänen, kun he laulavat ja tanssivat. Lapset viihdyttävät itseään kotitekoisilla soittimilla, ehkä soikeasta sardiinipurkista tehdyllä ”pienoiskitaralla”, jossa on veistetty kaikupohja, johon on kiinnitetty viisi eri pituista metallilankaa. Näimme myös bambusta tehdyn huilun ja kastanjetit, jotka oli tehty kahdesta, noin 10 senttimetrin pituisella narulla yhdistetystä kalebassipuun palasesta. Toista pidetään kämmenessä narun kulkiessa etu- ja keskisormen välistä. Taitavalla ranneliikkeellä kalebassinpalaset lyödään vastakkain. Niiden sisällä olevat jyvät tai hiekka aikaansaavat miellyttävän rytmin.

Kiinnostus Valtakunnan sanomaan

Nämä ihmiset keskustelevat mielellään Raamatusta, ja monilla on Raamattu omalla gunin kielellään. Koulua käyvät nuoret osaavat myös lukea ja kirjoittaa ranskaa. Hyvin harvat täällä harjoittavat esi-isiensä vanhaa fetissipalvontaa. Monilla kristikunnan uskonnoilla on jalansija ihmisten keskuudessa. Siitä huolimatta Jehovan todistajat tapaavat hyvin harvoin ihmisen, jolla on niin kiire, ettei ehdi kuunnella raamatullista saarnaa.

Niinpä tuossa yhdyskunnassa on melko suuri Jehovan todistajien seurakunta. Illalla varasimme aikaa mennäksemme pirogilla joihinkin muihin kyliin, joissa esitimme raamatullisia elokuvia. Kyläläisiä tuli niihin suurin joukoin. Kierroskonventti itse oli suuri menestys. Olimme erityisen onnellisia nähdessämme, että seitsemän uutta, sellaista, jotka olivat perusteellisesti tutustuneet Raamatun näkemykseen antautumisesta, tarjoutui kastettaviksi.

Kun tuli aika lähteä toiselle alueelle, oli todella vaikea irtaantua monista ystävistämme Hetinissä. Kun kuormattu pirogimme lähti hitaasti kulkemaan poispäin, hengelliset veljemme ja sisaremme vilkuttivat ja huusivat ”O da bo” (näkemiin) ja ”Bo ji bo wa” (tulkaa toistekin). Ja jos Jehova suo, heti kun saamme tilaisuuden, aiomme noudattaa heidän toivomustaan: ”Tulkaa toistekin!”