Televisionkatselijat saavat tietää kirkon sekaantumisesta politiikkaan
RANSKAN valtion television tuottamat katolista kirkkoa käsittelevät ohjelmat paljastivat jotain muutakin. Ne paljastivat pappien osallistuvan sellaisessa määrin poliittiseen toimintaan, että monet katsojat eivät olleet siitä lainkaan tietoisia.
Ensiksikin televisionkatselijat kuulivat valan, jolla Espanjan piispat vannovat uskollisuutensa valtiolle kenraali Francon edessä. Esitettiin myös sarja haastatteluja, jotka osoittivat pappien, munkkien ja nunnien enemmän tai vähemmän avoimesti kapinoivan Espanjan poliittista hallitusjärjestelmää vastaan. Tämä on hämmentänyt suuresti korkeampaa papistoa, joka vannoo uskollisuutta valtiolle.
Yhdessä jaksossa, joka oli filmattu lähellä Barcelonaa, näytettiin kapinoivien pappien kokous, joka pidettiin nunnien heidän käyttöönsä antamassa luostarin huoneessa. Kun Ranskan television haastattelija kysyi yhdeltä papilta, sopiko poliittinen toiminta yhteen hänen papillisten tehtäviensä kanssa, hän vastasi: ”Kyllä, koska virallinen kirkko on tekemisissä politiikan kanssa koko ajan.” Pitkätukkainen ’hippi’-tyyppinen jesuiittapappi sanoi, että ”Espanjassa pappi lukee evankeliumia ja Marxia”. Kun häneltä kysyttiin, eivätkö ne kaksi ole ristiriitaisia, hän vastasi: ”Eivät.”
Toinen haastattelu tapahtui erään kirkon sisällä, jossa alttari erotetaan verholla, kun kirkkoa käytetään salaisten poliittisten kokousten pitoon. Siellä eräs pappi sanoi suorasukaisesti, että ”on välttämätöntä avata ihmisten silmät näkemään kirkon ja valtion välinen avionrikkoinen avioliitto”. Eräs työläispappi lisäsi: ”Kirkko on yhtynyt kansainväliseen imperialismiin. Tämä imperialismi täytyy hävittää, olipa se sitten uskonnollista tai taloudellista.”
Mutta pitävätkö nämä papit poliittista toimintaa tärkeämpänä kuin Jumalan sanan opettamista ihmisille? Televisionkatselijat näkivät haastattelijan esittävän tämän kysymyksen eräälle espanjalaiselle benediktiinimunkille. Monet olivat hämmästyneitä kuullessaan munkin vastaavan: ”Kyllä pitävät.”
Sitten ranskalaista kardinaalia Daniélouta pyydettiin lausumaan ajatuksensa Espanjan katolista kirkkoa käsitelleestä filmiraportista. Kardinaali Daniélou sanoi: ”Minuun vaikutti voimakkaasti näiden pappien aitous. – – Minuun vaikutti voimakkaasti myös tapa, jolla he jatkuvasti vakuuttivat, ettei heidän vallankumouksellinen taistelunsa millään tavalla vaikuttanut heidän uskoonsa Jumalaan.” Mutta jokin muu vaikutti voimakkaasti moniin katsojiin. Heidän mielestään oli outoa kuulla kardinaalin hyväksyvän ajatuksen, että papit ovat poliittisia vallankumouksellisia!
Levottomuutta Ranskan papiston keskuudessa
Toisessa televisio-ohjelmassa tarkasteltiin Ranskan papiston poliittista toimintaa. Siinä näytettiin ryhmä kapinallisia pappeja, ja heitä sanotaan olevan Ranskassa tuhatkunta.
Noiden pappien edustaja julisti, että he olivat antautuneet ”poliittiseen taisteluun, joka saa meidät liikkeelle taistelemaan kansalaisina kaikkia tässä maassa ja muualla esiintyviä sortavia voimia vastaan, jotka aiheuttavat ja pitävät voimassa räikeitä epäsuhtaisuuksia ja vääryyksiä. Kolmas maailma alkaa lännestä, joten meidän tarvitsee alkaa täältä, yhdessä kaikkien niiden kanssa, jotka jo ovat ryhtyneet tähän vapautustyöhön.”
Televisionkatselijat ovat varmasti ihmetelleet, kuuntelivatko he papin puhetta vai Karl Marxin Kommunistisen manifestin selitystä! Seuraava jakso sai heidän epäilyksensä näyttämään aiheellisilta.
Seuraavassa jaksossa näytettiin vasemmistolaisia taistelevia katolilaisia, jotka osallistuivat ”luokkataisteluun” yhdessä paikallisen pappinsa kanssa. Papin mielestä ihmiskunta ei ole jakaantunut uskoviin ja ateisteihin vaan niihin, jotka taistelevat vapauttaakseen ihmiskunnan (mukaan luettuina sekä uskovat että ateistit), ja niihin, jotka kieltäytyvät osallistumasta tähän taisteluun. Hän tunnusti, että ”tunnen henkilökohtaisesti olevani lähempänä eräitä marxisti- ja ateistiystäviäni kuin niitä uskovia, jotka pysyvät tämän taistelun ulkopuolella”.
Poliittisia erimielisyyksiä Yhdysvalloissa
Yksi osa television raportista käsitteli katolilaisuutta Yhdysvalloissa. Siinä näytettiin, että sielläkin poliittiset erimielisyydet papiston keskuudessa tulevat ilmeisemmiksi.
Kommentoidessaan tätä osaa televisioraportista ranskalainen sanomalehti Le Monde puhui ”[katolisen] kirkon superamerikkalaisuudesta, kirkon, joka on kietoutunut vakiintuneeseen järjestelmään, jotta pääasiassa protestanttinen yhteisö hyväksyisi sen”.
Kuitenkin eräs pappi, jota haastateltiin ohjelmassa, myönsi, että monet Amerikan katolilaiset ”eivät enää tunne tarvetta osoittautua ylenmäärin isänmaallisiksi”. Ja tämä osoittautui todeksi varsinkin eräässä toisessa jaksossa, joka osoitti katolilaisten ristiriitaisia asenteita Vietnamin sotaan.
Jotkut Amerikan katolilaiset katsoivat sodan olevan ristiretki Vietnamin katolilaisten pelastamiseksi. Mutta toiset Amerikan katolilaiset, jotkut papit mukaan luettuina, olivat halukkaita menemään vankilaan sen vuoksi, että osoittivat väkivaltaisesti mieltään sotaa vastaan.
Monille oli myös paljastava sarja, jossa haastateltiin sellaisia huomattavia katolilaisia, jotka kertoivat, miten tärkeä osa katolisella kirkolla on nykyisessä Vietnamissa. Siinä paljastettiin, että ranskalaiset perustivat siirtokuntia Indokiinaan 19. vuosisadalla ennen kaikkea suojellakseen katolisia lähetystyöntekijöitä, joita vainottiin siellä.
Televisionkatselijoille kerrottiin, että ranskalaisten ja Vietminhin välillä käydyn Indokiinan sodan aikana (1947–1954) ja nykyisessä Vietnamin sodassa yksi päätekijöistä oli katolilaisten etujen puolustaminen. Television edustaja haastatteli katolista pappia eräässä Vietnamin kylässä, ja pappi myönsi ylpeänä, että hän henkilökohtaisesti antoi kyläläisille – miehille, naisille ja lapsille – sotilasvalmennusta.
Niistä katolisista pakolaisista, jotka lähtivät Pohjois-Vietnamista vuoden 1954 jälkeen, Le Monde sanoi, että heidät olivat organisoineet ”iskujoukkopapit ja upseeripapit, jotka puhuvat yhtä paljon konekivääreistä kuin evankeliumista”.
Kirkko latinalaisessa Amerikassa
Viimeisessä ohjelmassa oli raportti latinalaisen Amerikan katolisesta kirkosta. Se osoitti, että conquistadorit (Amerikan espanjalaiset valloittajat) ja heitä Euroopasta seuranneet papit pakottivat latinalaisen Amerikan kansat omaksumaan katolilaisuuden. Tuossa ohjelmassa paljastettiin myös, että roomalaiskatolinen kirkko tuki diktatuurihallituksia, jotka sortivat kansaa.
Sortoa voitiin havaita mm. siinä, että vaikka kirkko on vaikuttanut siellä lähes viisisataa vuotta ja sillä on kauan ollut julkisen koulutuksen yksinoikeus, niin se on pitänyt jäsenensä tietämättömyydessä. Nykyäänkin luku- ja kirjoitustaidottomuus on yleistä monissa latinalaisen Amerikan maissa.
Kommentoidessaan juuri tätä ohjelmaa katolilaisuutta kannattava pariisilainen päivälehti Le Figaro kirjoitti: ”Täytyy sanoa tämän ohjelman tuottajien ansioksi, etteivät he missään vaiheessa sallineet meidän unohtaa pääseikkaa, nimittäin vähäosaisten suunnatonta köyhyyttä – bolivialaisten, kolumbialaisten, perulaisten ja brasilialaisten – jotka ovat nykyään kuin karkotettuja, koska heitä ei ole koskaan pidetty ihmisolentoina kohtelemisen arvoisina. Sitä, että [katolinen] kirkko ja valtio toimivat osatovereina, pidettiin kauan itsestään selvänä. Nyt tapahtuu jotain uutta: nykyään jotkut papit ja maallikot yrittävät purkaa kirkon ja valtion välisen avioliiton.”
Tämän vakuudeksi televisiokamera näytti Bolivian intiaanien keskuudessa työskentelevän papin. Hän puhui ”mahtavasta [katolisesta] kirkosta, joka on keimaillut hallitusten kanssa ja rikastuttanut itseään”. Köyhien parissa Kolumbiassa työskentelevä pappi sanoi: ”Kirkon tehtävä on työskennellä köyhien kanssa. Mutta Kolumbiassa kaikki on erilaista, koska täällä kirkko ja valtio ovat naimisissa, ne ovat pystyttäneet talon yhdessä.” Kummallakin näistä papeista on ollut vaikeuksia piispansa kanssa. Mutta heihin liittyy lisää pappeja, jotka ovat tulossa vallankumouksellisiksi.
Le Monde -lehti kirjoitti tästä televisio-ohjelmasta: ”Neljäs ohjelma antoi monipuolisen kuvan katolilaisuudesta latinalaisessa Amerikassa, varsinkin Kolumbiassa, Boliviassa, Guatemalassa ja Brasiliassa. Nälän, köyhyyden, kuolleisuuden ja luku- ja kirjoitustaidottomuuden tuskallinen litania ja hämmästyttävää erilaisuutta papiston jäsenten asenteissa.”
Voi hyvin kuvitella, että katolisten pappien kasvavat erimielisyydet moraaliin ja politiikkaan suhtautumisessa heijastuisivat toisillekin aloille. Niin on käynytkin, ja sekin ilmeni televisio-ohjelmista.