Mitä Brasilian intiaaneille on tapahtumassa?
Herätkää!-lehden Brasilian-kirjeenvaihtajalta
VALTATIEVERKON ulottaminen Brasilian laajoihin sisäosiin on tuonut intiaaniväestön yleisen mielenkiinnon kohteeksi. Useimmat jäljellä olevat intiaanit, jotka elävät syvällä viidakoissa, ovat jollakin tavoin kyenneet välttämään runsasta kosketusta sivistyneeseen maailmaan.
Kuitenkin Brasilian hallituksen nykyinen politiikka tähtää heidän sulauttamiseensa liittotasavaltaan. Heimoja yritetään saada muuttamaan läheisiin reservaatioihin. Uusien valtateiden toivotaan edistävän integraatio- eli sulauttamisohjelman toteutumista. Uusien valtateiden rakennustyöläisten mukana on erityisryhmiä, joiden työnä on toimia intiaanien ystävinä ja yrittää ehkäistä yhteentörmäyksiä.
Brasilian intiaanien neljä pääkieliryhmää ovat: tupí, arawak, karib ja že. Huomattava brasilialainen antropologi Egon Schaden sanoo, että heidän kielensä ovat yleensä sangen monimutkaisia ja pystyvät välittämään kaikki ihmisen ajatukset.
Mutta mitä Brasilian intiaaneille on tapahtunut ja tapahtuu?
Sukupuuttoon kuolemisen partaalla
”Alkuperäisen väestömme pelottavan nopean katoamisen tulisi painaa sukupolvemme omaatuntoa”, varoitti päivälehti O Estado de São Paulo. Vähän yli 50 vuotta sitten intiaaniväestön suuruudeksi arvioitiin yksi miljoona. Hallituksen intiaaniensuojeluelin FUNAI (Fundação Nacional do Indio eli Intiaanien kansallinen säätiö) esittää nykyiseksi lukumääräksi 100000 – 120000. Toiset lähteet esittävät sen olevan vain 50000.
Vuonna 1500 eläneistä lähes 500 heimosta tai ryhmästä on nykyään olemassa ehkä 143. Näistä 57 on sukupuuttoon kuolemisen partaalla. Pelkästään viimeksi kuluneina 50 vuotena 87 heimoa on kuollut sukupuuttoon,
Rio Grande do Sulin osavaltion xeta-intiaanit ovat valaiseva esimerkki tästä dramaattisesta vähenemisestä. Heihin kuuluu nykyään vain neljä miestä ja kaksi hedelmätöntä naista. Tocantinsjoen varrella elävien akuawa-asurini-intiaanien määrä on huvennut 34:ään.
Mistä väheneminen johtuu? Jotkut intiaanit ovat jättäneet heimonsa ja menneet naimisiin maanviljelijäväestöön kuuluvien kanssa. Lukumäärän vähentyminen johtuu kuitenkin pääasiassa kosketuksesta sivistyneen maailman ihmiseen ja hänen sairauksiinsa, jotka ovat tehneet tuhojaan intiaanien keskuudessa. Tuberkuloosi, tulirokko, polio, tuhkarokko ja influenssa ovat kaikki vaatineet veronsa.
Intiaanien vähenemisestä tehtiin tutkimus kaksi vuotta sitten. Se osoitti, että valkoisen miehen ahneus on myös huomattava syy. Esimerkiksi O Estado -lehti kertoi liittovaltion hallituksen paljastaneen, että intiaanien maita oli takavarikoitu ja myyty laittomasti. Karjankasvattajille ja maanomistajille toimitettiin laittomat kauppakirjat, minkä seurauksena intiaanit häädettiin mailtaan. Siitä huolimatta, että liittovaltion hallitus puuttui asiaan palauttaakseen maat niiden oikeille omistajille, tämän viimeisen raportin mukaan joillakin Brasilian intiaaniheimoilla on vain kymmenen vuotta aikaa jäljellä.
Integraatiopyrkimyksiä
Aikaisemmat yritykset intiaanien sulauttamiseksi muuhun väestöön ovat aikaansaaneet seuraavaa: Vain noin 15 prosenttia luokitelluista heimoista on sulautunut. Monet muut heimot ovat jonkin verran kosketuksissa sivistyneeseen maailmaan. Täysin eristäytyneitä heimoja on kuitenkin 49 prosenttia kokonaismäärästä.
On ilmeisesti tehtävä vielä paljon, jos halutaan saada intiaanit täysin sulautumaan muuhun väestöön. Siinä on apuna vuoden 1970 lokakuussa hahmoteltu ehdotus intiaanilaiksi, joka odottaa hyväksymistä. Sen tarkoituksena on suojella intiaaneja hyökkäyksiltä ja ohjata heidät mukaan kansakunnan valtauomaan. Siinä hahmotellaan joitakin intiaanien perusoikeuksia, mm. kansalaisoikeus.
Mitkä ovat Brasilian hupenevan intiaaniväestön sulauttamisen tulevaisuudennäkymät? Humberto Costa Ferreiran mukaan todellisen menestyksen mahdollisuudet näyttävät heikoilta. Hän kirjoittaa: ”Jos 471 vuoden aikana . . . eivät portugalilaiset, jesuiitat, uudisasukkaat, keisarit eivätkä meidän presidenttimme onnistuneet sulauttamaan intiaaneja muuhun väestöön, ajatus heidän sivistämisestään muutamassa kuukaudessa vaikuttaa hämmästyttävän lapselliselta.” Hän viittaa myös tällaisen integraation haittoihin. ”Sivistetyt” heimoasteella elävät omaksuvat nopeasti ”sivistyksen” paheet: juoppouden, prostituution ja laiskuuden, mikä johtaa heimorakenteen hajoamiseen.
Intiaanien mielipide muuhun väestöön sulautumisesta nähtiin Xingun kansallispuiston läpi kulkevan valtatien avajaisjuhlallisuuksissa. Jotkut txukaramãe-intiaanit kuuntelivat, kun sisäministeri tervehti tietä kansakunnan alueen yhdistämisen virstanpylväänä. He arvelivat kuitenkin, että tie muuttaisi heidän elämäntapaansa, ja niinpä he mieluummin muuttivat pois joen alajuoksun suuntaan, kauas sivistyksestä.
Jotkut entiset paimentolaisheimot ovat tosin asettuneet asumaan alueille, missä ne elatuksekseen kalastavat, viljelevät maatilkkuja, kasvattavat maissia ja maniokkia ja valmistavat turisteille jousia ja nuolia sekä kaulanauhoja hedelmien siemenistä. Tästä kaikesta he saavat niukan toimeentulon.
Jotkut intiaaniryhmät eivät kuitenkaan osoita mitään kiinnostusta nykyaikaisen elämäntavan omaksumiseen. A Fôlha de São Paulo -julkaisu sanoi: ”Monet elävät yhä kivikautta.” Jotkut käyttävät vain jousta ja nuolta, kiviaseita ja -veitsiä ja karkeatekoisia saviastioita. He kuljeskelevat alastomina ja maalaavat ruumiinsa juhlatilaisuuksia ja -päiviä varten. Toiset, kuten botokudit, tekevät huulensa ja korvansa muodottomiksi pyöreillä levyillä. Erigpactsá-intiaanit myöntävät syövänsä ihmislihaa, ja purukotó-intiaanit syövät kuolleensa. Integraatiopyrkimykset tulevat ilmeisesti kohtaamaan ongelmia.
Moraaliset ja uskonnolliset käsitykset
Integraatiota vaikeuttavat mm. monet intiaanien moraali- ja uskontokäsitykset. Lukuisien heimojen keskuudessa on esimerkiksi moniavioisuutta, esi-isien palvontaa, animismia ja spiritismin eli demonismin harjoittamisen eri muotoja. Noitatohtori eli pajé on heimon pappi, lääkäri ja neuvonantaja
Maan keski- ja pohjoisosissa elävien heimojen moraalitavoista O Glôbo -lehti mainitsi: ”Intiaanit harrastavat yleensä irrallisia sukupuolisuhteita.” Kayapójen ja muidenkin intiaanien keskuudessa paria pidetään todella vihittynä vasta kun nainen synnyttää lapsen. Jos vuoden kuluttua avioliiton solmimisesta naisella ei vielä ole lasta, heimolaki pakottaa parin eroamaan. Saattaa kuitenkin olla niin, että mies on steriili. Silloin järjestetään niin, että vaimo voi olla sukupuolisuhteissa toisten miesten kanssa. Jos nainen tulee raskaaksi, hän voi jäädä aviomiehensä luo. Lapset, joissa on synnynnäisiä ruumiillisia vikoja, joiden äidit ovat naimattomia tai jotka syntyvät kaksosina, tavallisesti surmataan. Myös abortteja suoritetaan.
Mutta pystyykö kristikunnan sivistys, joka myös kärsii moraalittomuudesta ja irrallisista suhteista, sulauttamispyrkimyksillään todellisuudessa auttamaan intiaaneja parantamaan moraalitapojaan?
Uskonnosta eräs tutkimusmatkailija selitti, että useimmat intiaanit eivät käsitä yhden kaikkivaltiaan Luojan olemassaoloa. He ovat pääasiassa kiinnostuneita siitä, mistä he saavat ruokansa. He uskovat kuitenkin hyvin monien sekä hyvien että pahojen yliluonnollisten henkien olemassaoloon. Noitatohtori väittää omaavansa kyvyn lepyttää näitä henkiä.
Intiaanit tarvitsevat todella paljon apua hylätäkseen väärät uskonnolliset käsityksensä ja epäraamatulliset moraalitottumuksensa. Voiko heidän sulauttamisensa kristikunnan sivistykseen todellakaan auttaa heitä tässä suhteessa? Mitä tähänastiset tulokset osoittavat?
Kristikunnan lähetystyö
Monet asiantuntijat ovat esittäneet käsityksensä intiaanien keskuudessa suoritetun kristikunnan lähetystyön tuloksista. W. Hohenthal sanoo teoksessaan Notes on the Shucuru Indians: ”Nykyajan shucurut ovat nimellisesti katolilaisia, mutta he tuntevat uskon vain pinnallisesti.” Samaten kansatieteilijä Darcy Ribeiro kirjoittaa, että katolisen ja protestanttisen lähetystyön ponnistukset ”eivät todellisuudessa koskaan johtaneet tosi kääntymykseen . . . He säilyttivät tärkeät heimouskomuksensa joidenkin kristillisten vertauskuvien rinnalla.”
Antropologikokouksessa pitämässään luennossa L. B. Horta Barbosa mainitsi jesuiittain ponnistuksista: ”Historia ei mainitse nimeltä yhtään sellaista brasilialaista heimoa, joka olisi omaksunut katolisen uskon ja siten päässyt sivistyksen helmaan.”
Nykyään hallituksen intiaaniensuojeluelin FUNAI ei salli aloittaa uutta lähetystyötä missä tahansa intiaanien keskuudessa. Esimerkiksi Xingun kansallispuistoon päästetään vain opiskelijoita, tutkijoita ja muutamia lehtimiehiä. Ei brasilialaisten eikä ulkomaisten lähetystyöntekijöiden sallita mennä sinne.
Jumalan valtakunnan hyvän uutisen saarnaaminen
Jehovan kristittyjen todistajien kokoajansaarnaajat ovat johtaneet Raamatun kotitutkisteluja sivistetyille intiaaneille Macapássa lähellä päiväntasaajaa sekä muilla seuduilla. Jotkut sivistyneissä oloissa elävät guaraní-intiaanit ovat antautuneita, kristittyjä Jehovan todistajia. Autazesissa Amazonasissa useat sivistetyt intiaanit ovat hyväksyneet Raamatun totuuden ja tehneet tosi kristillisyydestä elämäntapansa.
Nämä intiaanit kuuluivat aikaisemmin kristikunnan uskontoihin, mutta se ei ollut muuttanut heidän perimmäisiä moraalitottumuksiaan. He eivät esimerkiksi suhtautuneet vakavasti rehellisyyteen ja hyvään moraaliin, joita Raamattu vaatii. ”Mutta nyt kun he tutkivat Raamattua”, pormestari kertoi eräälle todistajalle, ”mitä tahansa voi jättää joen rannalle; kukaan ei enää varasta.” Lisäksi ne, jotka kerran elivät ”sopimusavioliitossa”, ovat nyt laillisesti naimisissa. Raamatun totuus on todella muuttanut heidän moraaliset ja uskonnolliset tapansa ja saanut heidät mukautumaan niihin korkeisiin mittapuihin, joita tosi Jumala Jehova vaatii.
Jehovan todistajat ovat saarnaamistyössään yrittäneet päästä kosketuksiin myös heidän viidakoissa asuvien heimoveljiensä kanssa. Jumalan valtakunnan hyvä uutinen saavuttaa maan sisäosat, kun jotkut intiaanit, jotka ovat oppineet Jumalan totuuden, käyvät heimonsa luona. Niinpä toivotaan, että yhä useammat murtautuvat vapaiksi taikauskostaan ja hyväksyvät Raamatun totuuden, joka johtaa ikuiseen elämään Jumalan vanhurskaassa uudessa järjestyksessä.