Lentokoneemme kaapattiin!

”TUOLLA miehellä on ase!” Tunsimme vilunväreitä kuullessamme nuo sanat. Kun käännyin lähellä istuvan ystäväni puoleen, huomasin hänen kasvoillaan vakavan ilmeen, kun hän vakuutti vaimolleen, ettei hän laskenut leikkiä: ”Tuolla miehellä on ase!”

Katsoin kohti koneen etuosaa ja näin ruskeaan nahkapuseroon pukeutuneen nuoren miehen, joka heilutti kivääriä. ”Se ei voi olla totta”, ajattelin. ”Meidät tutkittiin, ennen kuin astuimme koneeseen Pastossa Kolumbiassa. Miten hän onnistui tuomaan mukanaan kiväärin tarkastajien sitä huomaamatta?”

Sillä ei nyt kuitenkaan ollut merkitystä, koska hän oli siinä ilmielävänä. Tähän mennessä me kaikki olimme nähneet hänet uskomatta silmiämme ja silti tunsimme sydämemme lyövän kiivaammin ja hengityksemme nopeutuvan.

Koneen 46 matkustajasta 12 oli Jehovan todistajia, jotka olivat matkalla Bogotáan Kolumbiaan ollakseen läsnä siellä 23. –27. tammikuuta 1974 pidettävässä Jehovan todistajain ”Jumalan voiton” kansainvälisessä konventissa. Mitä nyt tapahtuisi? Vaimoni ja minä rukoilimme yhdessä ja pyysimme Jehova Jumalaa vahvistamaan meitä siihen, mitä ehkä olisi edessä.

Ensiksi vaikutti siltä, että aseistautunut mies aikoi ryöstää meidät, koska hän otti jotakin eturiveillä istuvilta matkustajilta. Hänen kasvoiltaan ilmeni valtava kiihtymys ja pelko. Hän käski kerätä henkilöllisyyspaperimme. Toisessa kädessään hän piti kivääriä. Toinen käsi vapisi hänen tutkiessaan papereita. Hänen hermostuneisuutensa vaikutti meistä kaikista hyvin pahaenteiseltä. Ketä hän etsi? Oliko koneessa joku, jonka hän aikoi tappaa?

Katsellessamme henkeä pidätellen kaappaaja pysähtyi, katsoi joitakin henkilöllisyyspapereita ja huusi nimen – minun nimeni! Järkyttyneenä, ikään kuin unessa odotin muutaman sekunnin. Lopulta nostin käteni ylös kuin aikoinaan koulussa ollessani ja sanoin: ”Täällä!”

Pelkoni saavutti huippunsa. Mutta kuullessani hänen seuraavat sanansa huokasin helpotuksesta, sillä hän alkoi huutaa toisia nimiä ilmeisesti ilman mitään tarkoitusta. Ainakaan hän ei valinnut ketään yksilöä joukosta.

Naiset ja lapset päästetään pois koneesta

Olimme lähteneet Pastosta Lounais-Kolumbiasta kello 10 aamulla. Vain muutaman minuutin kuluttua lähdöstä kaappaaja ilmestyi ohjaamoon kivääreineen, joka oli pieni puoliautomaattikivääri, ja käski miehistöä olemaan tekemättä välilaskua Popayániin ja suuntaamaan sen sijaan suoraan kohti Calia.

Lähestyessämme Calia kiväärimies määräsi käskevällä äänellä, että verhot oli vedettävä ikkunoitten eteen ja kaikkien oli istuttava kädet nostettuina pään taakse eikä kukaan saanut katsoa ulos ikkunoista laskeuduttaessa. Jotkut naiset ja lapset itkivät koneen etuosassa. Keskustelu oli lakannut. Ne, jotka luottivat Jumalaan, rukoilivat hiljaa.

Ilmapiiri oli jännittynyt odottaessamme kaappaajan seuraavaa toimenpidettä. Se oli se, että hän käski naisia ja lapsia poistumaan koneesta. Meidän kahdentoista ryhmässämme oli viisi avioparia. Koska halusimme saada vaimomme turvaan, kehotimme heitä noudattamaan aseistautuneen kaappaajan käskyä. Eräs nainen otti muutaman askeleen ovea kohti mutta palasi kuitenkin kiireesti takaisin miehensä luo koneen takaosaan. Hän halusi miehensä suutelevan heidän kahden kuukauden vanhaa lastaan hyvästiksi. Kauhistuneena aviomies kehotti häntä uudelleen: ”Mene! Mene ulos koneesta!” Naisen silmät täyttyivät kyynelistä, kun hän poistui.

Kun vaimomme olivat turvassa, tunsimme kuitenkin helpotusta. Nyt kaappaajakin vaikutti vähemmän hermostuneelta. Olimme kuitenkin varmoja, että meidät vietäisiin Kuubaan, vaikkakaan kaappaaja ei ollut sanonut mitään sensuuntaista.

Jännityksen hetkiä Barranquillan lentokentällä

Polttoainetäydennystä saatuaan nelimoottorinen potkuriturbiinikoneemme lähti Calista ja suuntasi kohti Barranquillaa. Meidän sallittiin laskea kätemme alas. Oltuani peloissani ja hermostunut nyt jo yli tunnin ajan pyysin saada mennä mukavuuslaitokseen, joka sijaitsi koneen etuosassa. Kaappaaja käski minua astumaan eteenpäin. Kun tulin hänen lähelleen, hän liikutti kivääriään käskien minua nostamaan käteni matkatavarahyllykön reunalle ja kääntämään selkäni häneen päin. Sitten hän tutki minut ja käski minun siirtyä eteenpäin.

Kun astuin mukavuuslaitokseen, havaitsin, että lattialla oli kaksi avattua pakettia. Kaappaaja oli ilmeisesti tuonut kiväärin koneeseen osina ja koonnut sen mukavuuslaitoksessa lennon muutaman alkuminuutin aikana.

Saavuimme Barranquillaan Kolumbian pohjoisrannikolle kello 14.15. Olimme lennon aikana keskustelleet hiljaa ja pyrkineet rohkaisemaan toinen toistamme. Olimme rukoilleet yksityisesti, emme niinkään vapautusta vaarallisesta tilanteesta kuin viisautta ja voimaa menetellä järkevästi. Pian Barranquillaan laskeutumisemme jälkeen uudet tapahtumat antoivat syytä lisähuoleen.

Kun kone rullasi kiitoradalla noustakseen jälleen ilmaan, se alkoi äkisti vaappua – rengas oli tyhjä. Kaappaaja alkoi hermostuneena katsella ulos ikkunoista ja kävellä pitkin koneen käytävää. Hän määräsi, miten monta miestä sai tulla korjaamaan rengasta ja antoi heille tunnin aikaa sen korjaamiseksi. Koneen radion välityksellä hän määräsi heidät ottamaan pois paitansa, ennen kuin he tulivat koneen luo, ilmeisesti estääkseen heitä kuljettamasta salaa aseita mukanaan.

Saatoimme nähdä suuren säiliöauton olevan pysäköity toiselle kiitoradalle lentokoneemme lähelle. Eräässä vaiheessa näimme siitä nousevan savua. Näytti siltä, että se paloi. Vieressä istuva ystäväni alkoi puntaroida polttoainesäiliön räjähtämisen synnyttämää vaaraa ja vaaraa tulla ammutuksi, jos yrittäisi paeta koneesta. Olimme ”kahden tulen välissä”. Koimme joitakin pelottavia hetkiä, ennen kuin autopalo saatiin lopulta talttumaan.

Kaappaaja avasi koneen oven ja tähtäsi useita kertoja joihinkin kentän toisella laidalla oleviin miehiin. Hän ampui erästä miestä kohti ja sai meidät siten vakuuttuneiksi siitä, että hän todella käyttäisi kivääriä, jos se oli välttämätöntä, ja että ei ollut viisasta vastustella. Samalla kun rengasta korjattiin, hän vapautti kaksi vanhahkoa miestä.

Trooppisen auringon kuumuus tunkeutui koneen sisälle, kun rengasta korjattiin. Moottorit käynnistyivät, ja kone lähti jälleen liikkeelle. Mutta kone vaappui yhä – toinen rengas oli nyt tyhjä! Päättelimme, että joku ampui renkaita tai sai muulla tavalla aikaan niiden tyhjenemisen – kaksi tyhjää rengasta vaikutti epätodennäköiseltä ollakseen pelkkä sattuma. Ehkä poliisi pyrki viivyttämään konetta pimeyden tuloon asti. Tämän toisen korjauksen aikana vapautettiin jälleen kaksi vanhahkoa miestä. Toinen heistä oli Jehovan todistaja, joka oli ensimmäisellä lentomatkallaan.

Aika tuntui matelevan istuessamme siinä aseistautuneen kaappaajan valppaitten silmien tarkasteltavina. Kaikki pelkäsivät, että hänen kärsivällisyytensä loppuisi ja hän ryhtyisi väkivallantekoihin. Luimme Raamattujamme ja lehtiä, joita meillä oli mukanamme. Tämä vähensi jännitystä jonkin verran. Kun pimeys laskeutui, kaappaaja kielsi sytyttämästä valoja. Odotimme illan kuumuudessa ja pimeydessä jotakin tapahtuvaksi.

Kohti Kuubaa

Kello 19 koneen moottorit käynnistettiin jälleen. Toivoimme, ettei yksikään rengas enää tyhjenisi. Vietettyämme noin viisi tuntia kiitoradalla melkein mikä tahansa toimenpide näytti paremmalta kuin odottamisen jännitys. Olimme halukkaita pääsemään eteenpäin ja saamaan Kuuban matkan päätökseen.

Pitkän lennon aikana, joka suuntautui Kuubaan, yritimme nukkua ja lukea, mutta enimmäkseen vain katselimme vangitsijaamme. Istuimeni käytävän vieressä oli juuri sellaisella kohdalla, että olin suoraan tulilinjalla, kun kaappaaja istui käsinojalla koneen etuosassa kasvot kohti matkustajia. Hän piti kivääriä valppaasti kyynärvartensa päällä sormi koko ajan liipasimella. Yritin lukea, mutta muutaman minuutin väliajoin katsahdin lehden reunan yli ja katseeni osui suoraan kiväärinpiippuun. Se oli todella epämiellyttävä neljän ja puolen tunnin matka.

Saapuminen Kuubaan

Pian puolenyön jälkeen laskeuduimme Havannaan. Saatoimme nähdä koneen ympärillä ainakin kaksikymmentä sotilasta, joista muutamilla oli konepistoolit. Kaappaaja meni ensimmäiseksi ulos. Sotilaitten joukossa ollut valokuvaaja otti hänestä muutaman kuvan, kun hän laskeutui portaita. Hänet vietiin pois sotilasjeepillä, emmekä nähneet häntä enää sen jälkeen.

Poliisi astui koneeseen ja kehotti meitä menemään lentokentän odotushuoneeseen. Meille annettiin virvokkeita ja isorokkorokotus. Meitä jokaista kuulusteltiin yksityisesti erillisessä huoneessa. Lähtiessämme koneesta lentoemäntä oli palauttanut henkilöllisyyspaperimme. Niistä virkailijat olivat pääasiassa kiinnostuneita. He ilmaisivat kiinnostusta myös siihen, että neljä meistä oli Jehovan todistajia.

Kello 1.40 yöllä meidät vietiin suureen hotelliin, joka oli ainakin puolen tunnin ajomatkan päässä lentokentältä. Saimme siistit, miellyttävät huoneet neljännestätoista kerroksesta. Kun odotimme huoneittemme avaimia, eräs poliisimies lähestyi minua ja kysyi, miten kauan olin asunut Kolumbiassa. Ehkä vielä vaatimaton espanjan kielen taitoni oli kiinnittänyt hänen huomionsa puoleensa. Kerroin hänelle, että olin viimeksi tullut meistä neljästä. Sitten hän lähetti meidät huoneisiimme, ja kello 3 olimme vuoteessa. Voin vakuuttaa teille, että seitsemäntoista rasittavan tunnin jälkeen nuo vuoteet tuntuivat erittäin mukavilta.

Puhun Jumalasta kommunistivirkailijalle

Seuraavana aamuna aamiaisen jälkeen kaikki kaksitoista matkustajaa olimme hotellin aulassa odottamassa bussia, joka veisi meidät takaisin lentokentälle. Odottaessamme eräs kookas siviilivaatteisiin pukeutunut mies lähestyi minua ja pyysi minua vastaamaan muutamiin kysymyksiin. Sitten hän vei minut erääseen huoneeseen, ja istuuduimme pöydän ääreen vastapäätä toisiamme. Mies sanoi hoitavansa maahanmuuttoa koskevia asioita. Hänen kysymyksensä koskettelivat mm. vaikutelmiani kommunismista sekä Jehovan todistajien järjestöä. Hän tiedusteli myös Kolumbian tulevista vaaleista.

”Tiedättekö, keitä ehdokkaat ovat?”

”En”, vastasin, ”en ole kiinnostunut kansojen politiikasta. Jehovan todistajat ovat kaikissa maailman osissa puolueettomia politiikan suhteen. Olemme ensisijaisesti kiinnostuneita Jumalan valtakunnan hyvän uutisen saarnaamisesta.”

Hänen ilmeensä muuttui epäluuloiseksi, kun jatkoin: ”Jumalan valtakunta tuo rauhan ja turvallisuuden koko maailmaan.”

”Meillä on rauha ja turvallisuus täällä Kuubassa, eikä meidän tarvinnut puhua Jumalasta saadaksemme sen”, hän sanoi.

”En puhu niin sanottujen kristillisten kirkkojen kolmiyhteisestä jumalasta, vaan Jumalasta, jonka nimi on Jehova, Raamatun tosi Jumalasta, joka on luvannut tuoda täydelliset olosuhteet koko tälle maapallolle, myös Kuubaan. Mikään ihmishallitus ei voi toteuttaa sitä eikä antaa teille iankaikkista elämää onnessa.”

Mies vastasi, ettei ole Jumalaa, että ihminen on tullut valtamerestä. Pyysin häntä katsomaan, miten ihmeellinen luomus ihmisruumis on, ja kysyin häneltä, miten hän saattoi uskoa, ettei ole Jumalaa. Kykenin selittämään edelleen, että Jumala itse on pian poistava maan päältä kaikki ihmisten pystyttämät hallitukset. Sen tähden ihmisten elämä on vaarassa, jos he eivät tutustu Raamattuun ja kuuntele Jumalan antamaa varoitusta.

Haastattelu päättyi. Kiiruhdin takaisin liittyäkseni aulassa oleviin ystäviini, ja olin iloinen, ettei bussi ollut lähtenyt ilman minua. Havannassa oli kaunis päivä, ja matkalla lentokentälle meillä oli tilaisuus nähdä jotakin tuosta suuresta kaupungista.

Jälleennäkeminen

Noin kello 14 lähdimme kotimatkalle. Kello 18 laskeuduimme Barranquillaan, tällä kertaa meitä vain oli yksi ”matkustaja” vähemmän ja olimme paljon onnellisempia. Odottava väkijoukko toivotti meidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi. Lentoyhtiö oli järjestänyt meille huoneet erääseen Barranquillan hotelliin siksi yöksi.

Seuraavana aamuna toisenlaiset ajatukset – toiveet perheitten onnellisista jälleentapaamisista – täyttivät matkustajien mielet lentäessämme kohti Bogotáa. Saavuttuamme kentälle ponnistelimme parhaamme mukaan reportterien ja poliisien joukon läpi, kunnes lopulta pääsimme vaimojemme tervetuliaissyleilyyn.

Yli 48 tuntia oli kulunut matkamme alkamisesta. Nyt olimme kiitollisia Jehova Jumalalle siitä, että olimme saapuneet perille turvallisesti ja ajoissa ollaksemme läsnä konventin ensimmäisen päivän ohjelmassa. Havaitsimme, että sanomalehdet olivat olleet täynnä selostuksia kaappauksesta. Tämän julkisuuden ansiosta entistä useammat bogotálaiset kuulivat Jehovan todistajien konventista. Se epäilemättä vaikutti osaltaan siihen, että konventin viimeisen päivän esitelmässä oli läsnä erinomainen määrä, 23409 henkeä. Onnettomasta kokemuksestamme oli siis hyviäkin seurauksia. – Lähetetty.