Vanha suvaitsemattomuus leimahtaa jälleen
YLI kolmen vuoden ajan, vuodesta 1972 vuoteen 1975, Mosambik oli naapurimaan Malawin yli 30000 Jehovan todistajan turvasatama. Näillä malawilaisilla miehillä, naisilla ja lapsilla, jotka olivat joutuneet väkivaltaisen vainon tähden pakenemaan kotimaastaan, oli jonkin verran rauhaa kymmenellä pakolaisleirillä Mosambikissa. Äskeisten raporttien mukaan tätä kirjoitettaessa heitä on leireillä vielä huomattava määrä. Eri puolilla maailmaa asuvat Jehovan todistajat ovat kaikesta tästä kiitollisia Mosambikin kansalle.
Kiihkeä hyökkäys, johon jotkin ainekset ovat nyt ryhtyneet syntyperäisiä mosambikilaisia Jehovan todistajia vastaan, uhkaa kuitenkin muuttaa turvasataman raa’an sorron sulatusuuniksi.
Mosambikin radio ja sanomalehdet ovat syytäneet propagandatulvan Jehovan todistajia vastaan. Heitä sanotaan ”portugalilaisen kolonialismin jälkeensä jättämiksi agenteiksi”, Portugalin salaisen poliisin PIDE:n entisiksi työntekijöiksi, joiden tarkoituksena on ”järkyttää yhteiskuntajärjestystä”. (Noticias, 9.10.1975) Heidän sanottiin ”tarrautuvan tiukasti uskonnolliseen fanaattisuuteen . . . tarkoituksenaan olla maksamatta veroja, osoittamatta kunnioitusta yhteiskuntajärjestystä kohtaan ja tehdä tyhjäksi kansan liikkeellepano ja järjestäytyminen” sekä ”anarkian” aikaansaanti A Tribuna -lehden 22. lokakuuta 1975 ilmestyneen numeron mukaan.
Vertaa tätä toiseen selontekoon, joka tulee eri tietolähteestä. Se kertoo ajasta, jolloin roskajoukko oli saattanut kaupungin kuohuksiin ja väkijoukko kerääntyi kaupungin virkailijoitten eteen huutaen: ’Miehet, jotka ovat saattaneet asutun maan pois tolaltaan, ovat nyt täälläkin, ja he toimivat lain vastaisesti’.
Viimeksi mainittu selonteko koskee tapausta, joka sattui 1900 vuotta sitten. Syytökset kohdistuivat kristittyyn apostoli Paavaliin ja hänen toveriinsa Silaaseen. (Apt. 17:6, 7) Nuo silloin lausutut sanat olivat valheellisia, täysin vääriä.
Sellaiset sanat ovat täysin vääriä, kun ne esitetään nykyään Jehovan todistajista, jotka tunnetaan maapallon noin 200 maassa lainkuuliaisiksi kristityiksi. Syytökset, joita heitä vastaan esitetään nykyään Mosambikissa, ovat pohjimmaltaan samoja syytöksiä, jotka esitettiin varhaiskristittyjä vastaan ensimmäisellä vuosisadalla. Sama suvaitsemattomuus aiheuttaa kärsimyksiä tosi kristityille nykyäänkin.
Tuo suvaitsemattomuus ei alkanut Mosambikissa hallituksen vaihtuessa vuonna 1975, mikä myös paljastaa sen väitteen valheellisuuden, että Jehovan todistajat jollakin tavalla palvelisivat portugalilaisen kolonialismin etuja. Tosiasiat osoittavat, että mikään ei voisi olla kauempana totuudesta.
Kuluneitten neljänkymmenen vuoden aikana Mosambikin Jehovan todistajat ovat saaneet maistaa diktatorisen suvaitsemattomuuden ruoskaa. He ovat saaneet osakseen paljon raakaa kohtelua PIDE:n (Portugalin salaisen poliisin) käsissä. Tarkastahan nyt, mitä historian tosiasiat paljastavat:
Historian antama todistus
Vuonna 1925 jotkut Etelä-Afrikan kultakaivoksissa työskennelleet mosambikilaiset miehet saivat joitakin Jehovan todistajien julkaisuja, jotka selittivät Raamatun totuuksia. Palattuaan tuona vuonna kotiinsa Vila Luisaan (Mosambikin paakaupungista Lourenço Marquesista pohjoiseen) jotkut näistä miehistä alkoivat kertoa naapureilleen oppimistaan asioista.
Siten synnynnäiset mosambikilaiset, eivät ulkomaiset lähetystyöntekijät tai Portugalin agentit, toivat maahan Jumalan valtakuntaa koskevan sanoman, jota Jehovan todistajat esittävät ympäri maailmaa.
Portugalin diktaattorin António Salazarin hallituskaudella vuonna 1935 kaksi eteläafrikkalaista todistajaa, Fred Ludick ja David Norman, saapui maahan työskennelläkseen yhteistoiminnassa mosambikilaisten todistajien kanssa. Mitä tapahtui? Portugalin poliisi pidätti heidät kohta ja karkotti heidät. Vuosina 1938 ja 1939 yritettiin samaa, ja tulos oli sama: välitön karkotus.
Tällä kertaa portugalilaiset viranomaiset menivät kuitenkin pitemmälle. He alkoivat pidättää mosambikilaisia, joille tuli Vartiotorni-lehti. Jotkut joutuivat olemaan jopa kaksi vuotta vankilassa ennen oikeudenkäyntiä. Jotkut karkotettiin São Tomén rangaistussiirtolaan kahdeksitoista vuodeksi! Toiset määrättiin kymmeneksi vuodeksi työleireille Mosambikin pohjoisosaan.
Tämä diktaattori Salazarin aikana koettu ankara vastustus koetteli Mosambikin Jehovan todistajien rohkeutta ja kestävyyttä. Aina kun he kokoontuivat tutkimaan yhdessä Raamattua, he olivat vaarassa joutua pidätetyiksi. Vuosien kuluessa monia pidätettiin, piestiin, pidettiin vankilassa tai lähetettiin rangaistussiirtolasaarille.
Yritykset helpotuksen saamiseksi torjuttiin. Vuonna 1955 englantilainen Jehovan todistaja nimeltä John Cooke lähetettiin Mosambikiin esittämään vetoomusta Jehovan todistajien työn viralliseksi tunnustamiseksi. Aikanaan hän joutui salaisen poliisin (PIDE:n) tarkastajan eteen pitkälliseen kuulusteluun. Häntä syytettiin kommunismista ja salaisten kokousten järjestämisestä. Vaikka kuulustelu sai virkailijan vakuuttuneeksi siitä, että Jehovan todistajat eivät ole kommunisteja, hän sanoi Cookille: ”Siitä huolimatta te olette katolista kirkkoa vastaan, ja katolinen kirkko on meidän kirkkomme. Se auttoi meitä rakentamaan Portugalin imperiumin!” Cookille annettiin 48 tuntia aikaa poistua maasta.
Mosambikin päivälehti Noticias mainitsee 9. lokakuuta 1975 ilmestyneessä numerossaan Frelimon johtajan ja Mosambikin presidentin Samora Machelin esittäneen kysymyksen (Massingirissa Mosambikissa): ”Missä nämä Jehovan todistajat olivat, kun Portugalin kolonialistit sitoivat meidät ja pieksivät meitä?” Missä he sitten olivat? Monien Jehovan todistajien kohdalla vastaus kuuluu, että he olivat noiden samojen Portugalin viranomaisten vangitsemia!
Ottakaamme esimerkiksi Francisco Zunguza. Hänet pantiin vankilaan Lourenço Marquesissa vuonna 1956 kuudeksi kuukaudeksi; vuonna 1964 kolmeksi kuukaudeksi; vuonna 1965 vuodeksi; ja vuonna 1969 hänet pantiin Machavan vankilaan yli kahdeksi vuodeksi. Myös hänen vaimonsa ja kymmenen muuta todistajaa pidätettiin tuolloin. Kaikki tämä johtui pelkästään siitä, että he olivat Jehovan todistajia, eikä siitä, että he olisivat toimineet tahallisen kapinallisesti Portugalin hallitusta vastaan.
Vuodesta 1969 eteenpäin Portugalin salainen poliisi (PIDE) kiihdytti toimintaansa Jehovan todistajia vastaan. Yhä uudelleen näitä tuotiin kuulusteltaviksi. Entä mikä oli pääsyyte, jonka Portugalin viranomaiset ja salainen poliisi esittivät todistajia vastaan? Se, että nämä kieltäytyivät osallistumasta taisteluun Frelimoa vastaan, vallankumouksellista puoluetta vastaan, joka oli siihen mennessä alkanut toimia ja joka nyt muodostaa Mosambikin hallituksen.
Jehovan todistajat osoittivat selvästi puolueettomuutensa kansojen kaikkeen politiikkaan ja sodankäyntiin nähden. Heidän asenteensa oli täysin sopusoinnussa Jeesuksen Kristuksen sanojen kanssa, jotka hän lausui Rooman maaherralle Pontius Pilatukselle: ”Minun valtakuntani ei ole osa tästä maailmasta. Jos minun valtakuntani olisi osa tästä maailmasta, niin minun palvelijani olisivat taistelleet, jottei minua luovutettaisi juutalaisille.” – Joh. 18:36.
Tuona samana vuonna 1969 Etelä-Mosambikin Jehovan todistajien seurakuntien vanhimmat kutsuttiin poliisiasemille. Näille vanhimmille kerrottiin, että Jehovan todistajien toiminta ja kokoukset oli kielletty. Vaikka todistajia ahdistettiinkin ankarasti, heidän onnistui jatkuvasti edistyä ja toimia sen asenteen mukaisesti, jonka Kristuksen Jeesuksen apostolit omaksuivat, kun Jerusalemin vallassaolijat yrittivät pakottaa heitä mukautumaan asettamaansa toimintakieltoon. Apostolit joutuivat valitsemaan, tottelisivatko he juutalaisia viranhaltijoita vai Jumalan käskyä. Vaikka he olivat lainkuuliaisia ihmisiä, he sanoivat rohkeasti, että sellaisessa tapauksessa, jossa käskyt menivät ristiin, ”meidän täytyy totella Jumalaa hallitsijana ennemmin kuin ihmisiä”. – Apt. 5:29.
Vuonna 1969 Jehovan todistajia syytettiin siitä, että he eivät taistele Frelimoa vastaan. Mutta vuonna 1973 salainen poliisi (PIDE) pidätti joukon todistajia, ja tällä kertaa syytteenä oli, että nämä tukivat Frelimoa! Sellaisen syytöksen tähden eräs todistaja, kolmen lapsen isä, pantiin 5. maaliskuuta 1974 pieneen selliin Machavan vankilaan. Hänet pidettiin yksinäissellissä kaksi kuukautta, eikä hänellä ollut muuta nukkumasijaa kuin lattia. Hän on vain yksi niistä monista todistajista, jotka saivat kokea epäoikeudenmukaista kohtelua Portugalin hallinnon viimeisinä vuosina Mosambikissa.
Siirtomaavalta poissa: koittaako vapauden valo vai jatkuuko suvaitsemattomuuden pimeys?
Tuli 25. päivä huhtikuuta 1974. Melkein yhdessä yössä poliittinen tilanne Portugalissa ja sen merentakaisilla alueilla muuttui jyrkästi. Lissabonissa tapahtunut vallankaappaus päätti 48 vuotta kestäneen diktatorisen hallinnon ja järkytti Portugalin imperiumia.
Toiveet suuremmasta vapaudesta Portugalissa ja sen merentakaisissa maakunnissa vaikuttivat hyviltä. Mosambikin kansa iloitsi. Jehovan todistajat pohdiskelivat, pääsisivätkö he pois nelisenkymmentä vuotta kestäneen vainon pitkästä, pimeästä tunnelista.
Mosambikiin perustettiin väliaikainen hallitus valmistelemaan vallan täydellistä siirtämistä Frelimon joukoille vuoden 1975 kesäkuuhun mennessä. Tuona verrattain vapaana aikana Jehovan todistajat kykenivät pitämään raamatuntutkistelujaan avoimesti. He pitivät myös suuria konventteja, joihin kutsuttiin keitä tahansa kuulemaan.
Vuoden 1975 huhtikuussa he saattoivat ensimmäisen kerran pitää Lourenço Marquesissa konventin, jossa oli läsnä sekä neekereitä että valkoihoisia. Se olisi ollut mahdotonta Portugalin diktatuurin aikana. Todistajat olivat onnellisia voidessaan nauttia vapaasti kristillisestä toveruudesta vailla rotuerottelua.
Mutta nyt poliittiset vallanpitäjät alkoivat kiinnittää suurta huomiota poliittisen kannatuksen ulkonaisiin ilmauksiin. Aktivistien ryhmät kutsuivat kaikkia osallistumaan poliittisiin kokouksiin, joihin osallistuvien oli määrä huutaa ”Viva Frelimo” (”Eläköön Frelimo”) ja kohottaa oikea nyrkkinsä (kommunistitervehdyksen tavoin).
Minkä asenteen Jehovan todistajat ottivat? He pysyivät epäpoliittisina. He omaksuivat saman asenteen, jonka Jehovan todistajat olivat ottaneet Italiassa Mussolinin hallituksen aikana, jolloin ihmisten odotettiin huutavan ”Viva il Duce” ja esittävän fasistitervehdyksen. He toimivat samoin kuin Jehovan todistajat olivat toimineet Saksassa, kun kaikkien odotettiin huutavan ”Heil Hitler” ja esittävän natsitervehdyksen. He toimivat samoin kuin heidän veljensä Japanin miehittämissä maissa toisen maailmansodan aikana, jolloin ihmisiä käskettiin kumartumaan maahan Japanin keisarin palvomiseksi.
Niin, heidän asenteensa oli sama kuin heidän asenteensa oli Englannissa, Yhdysvalloissa, Portugalissa, Espanjassa ja kaikissa muissa maapallon maissa. He säilyttivät kristillisen puolueettomuuden poliittisissa asioissa siitä huolimatta, mitä koettelemuksia heidän kieltäytymisensä huutamasta poliittisia iskulauseita tai esittämästä poliittisia tervehdyksiä saattoi tuottaa heille. Tuhannet joutuivat olemaan vuosikausia Saksan keskitysleireillä tai Siperian ankarilla työleireillä.
Mutta samoin kuin kaikkialla maailmassa Mosambikin Jehovan todistajat kunnioittivat jatkuvasti täysin valtion viranomaisia sopusoinnussa Raamatun käskyn kanssa, jonka Roomalaisille 13:1 mainitsee. He osoittivat tämän maksamalla veronsa uskollisesti yrittämättä kiertää niitä, olemalla jatkuvasti ahkeria ja luotettavia työntekijöitä ja lainkuuliaisia kansalaisia. He eivät rikkoneet mitään lakia, ellei se ollut selvästi vastoin Jumalan omia lakeja, jotka on esitetty hänen Sanassaan Raamatussa. Mikä oli seuraus?
Kesäkuun 25. päivänä 1975 voimaan astuneen Mosambikin kansantasavallan perustuslain 33. artiklassa sanotaan:
”Valtio takaa kaikille Mosambikin kansantasavallan kansalaisille henkilökohtaiset vapaudet. Näihin vapauksiin kuuluu kotirauha ja kirjesalaisuus, eikä niitä voida rajoittaa muutoin kuin lain sallimissa erikoistapauksissa.
”Mosambikin kansantasavallassa valtio takaa kansalaisilleen oikeuden harjoittaa tai olla harjoittamatta uskontoaan.”
Perustuslain 25. artikla sanoo:
”Mosambikin kansantasavallassa ketään ei voida pidättää ja tuomita muutoin kuin lain perusteella. Valtio takaa syytetylle oikeuden puolustautua.”
Onko näillä sanoilla tosi merkitystä? Se, mitä Mosambikin Jehovan todistajille on tapahtunut, tekee tästä vakavan kysymyksen.
Noin kuukausi ennen täydellisen itsenäisyyden julistamista Jehovan todistajien paikallinen seurakunta kokoontui sunnuntaina säännölliseen raamatuntutkisteluunsa Chonguene-nimisessä paikassa, joka on muutamien kilometrien päässä João Belon kaupungista. Ryhmä roomalaiskatolilaisia ja protestantteja, jotka olivat matkalla poliittiseen kokoukseen, poikkesi raamatuntutkistelukokoukseen, keskeytti sen ja kyseli läsnäolijoilta, miksi nämä eivät osallistuneet poliittiseen kokoukseen. Uhattuaan todistajia nuo ihmiset poistuivat.
Muutamia päiviä myöhemmin, 23. toukokuuta, Frelimon sotilaita kuljettavat poliisiautot saapuivat ja piirittivät kuusi niistä, jotka olivat olleet todistajien raamatullisessa kokouksessa. Komentaja käski miehiään lyömään ja potkimaan noita kuutta miestä ja viemään heidät vankilaan.
Vankilassa näitä miehiä hakattiin joka päivä heidän pakottamisekseen sanomaan ”Viva Frelimo”. Kolme heistä oli ainoastaan vastakiinnostuneita eikä kastettuja todistajia. Nämä kolme murtuivat lyömisen tähden. Ne kolme, jotka olivat kastettuja todistajia, kieltäytyivät lujasti toimimasta kristillistä omaatuntoaan vastaan. Sitten heidät vietiin ulos ja heidän käskettiin kaivaa kyllin syvä kuoppa heidän seisoakseen siinä. Heidät pakotettiin seisomaan kuopassa niin, että vain heidän päänsä oli näkyvissä, ja heille sanottiin, että jos he yhä kieltäytyivät sanomasta poliittista iskulausetta, heidät ammuttaisiin ja haudattaisiin siihen paikkaan. He pysyivät kuitenkin lujina päätöksessään olla rikkomatta omaatuntoaan vastaan. Lopulta heidät vietiin takaisin vankilaan.
Onneksi kun tästä kohtelusta ilmoitettiin Lourenço Marquesissa olevalle puolustusministerille, hän ilmaisi hämmästyksensä ja soitti tuolla alueella toimivalle Frelimon komentajalle. Pian todistajat vapautettiin. Tämä oli kuitenkin vain yksi valopilkku muuten synkässä kuvassa.
Sitten itsenäisyyspäivänä 25. kesäkuuta 1975 uusi perustuslaki astui täysin voimaan. Loppuisivatko nyt juuri kuvailemamme kaltaiset raa’at hyökkäykset uskonnonvapautta vastaan? Pääsisikö valistunut, edistyksellinen asenne voitolle ahtaasta, suvaitsemattomasta asenteesta?
Väkivaltakampanja pannaan alulle
Vastaus tuli nopeasti, muutamassa päivässä. Koko maassa aloitettiin parjauskampanja Jehovan todistajia vastaan. Monet hyökkäykset tulivat piirikuntien maaherrojen ja muiden poliitikkojen radiopuheitten muodossa.
Aktivistiryhmien yllytyksestä eri seuduilla pidätettiin Jehovan todistajia ja heidät vietiin Frelimon päämajaan kuulusteltavaksi. Useita heistä piestiin. Ajattelehan esimerkiksi sitä, mitä tapahtui Jehovan todistajien seurakunnassa Choupalissa Lourenço Marquesin piirikunnassa 13. syyskuuta 1975:
Jehovan todistajien vieraileva vanhin Elias Mahenye oli pitämässä raamatullista puhetta noin kolmellesadalle kuulijalle seurakunnan valtakunnansalissa. Hänen puheensa loppupuolella paikallisen aktivistiryhmän jäseniä tuli saliin ja yritti keskeyttää kokouksen. Heille ilmoitettiin lujasti mutta kohteliaasti, että kokous ei ollut vielä päättynyt, ja heitä pyydettiin odottamaan.
Tuskin seurakunta sanoi ”Aamen” loppurukoukseen, kun nämä aktivistit nousivat lavalle ja käskivät koko seurakuntaa huutamaan ”Viva Frelimo”. Vaatimus esitettiin kolme kertaa, mutta tuloksetta. Sitten he käskivät seurakuntaa pysymään salissa, samalla kun he lähettivät hakemaan Frelimon sotilaita.
Kun sotilaitten komentaja saapui, hän kysyi, kuka oli vastuussa oleva padre (pappi). Hänelle selitettiin, että todistajilla ei ole padrea; kuitenkin Mahenye ilmoitti pitäneensä puheen. Hän ja neljä muuta asetettiin sitten lavalle, riisuttiin vyötäisistä ylöspäin ja heitä käskettiin huutamaan ”Viva Frelimo”. Kun he eivät huutaneet, heitä lyötiin ankarasti ja heidät sidottiin sitten sähkölangalla. Mahenyen käsivarsissa on yhä arvet kohdassa, missä langat leikkautuivat syvälle hänen ihoonsa.
Nuo viisi vietiin läheisille armeijan parakeille, ja Mahenyetä syytettiin siitä, että hän olisi käskenyt ihmisten sanoa: ”Alas Frelimo” – tahallinen ja ilkeämielinen valhe. Sitten sotilaat hakkasivat häntä nyrkein ja kiväärinperin. Sen jälkeen kaikki viisi piestiin sotilasvöillä. Heidät teljettiin saastaiseen käymälään yöksi. Kello neljä aamulla heidät vietiin sieltä pois jälleen hakattaviksi. Mahenyetä syytettiin valheellisesti siitä, että hän olisi kouluttanut sotilaita taistelemaan Frelimoa vastaan, ja hänet piestiin vielä kerran. Myöhemmin myönnettiin, että tämä syyte oli perusteeton.
Päivän koitettua eräs Frelimon kersantti saapui kuulustelemaan ryhmää. Hän sanoi veljille: ’Jos ette sano ’Viva Frelimo’, Frelimo ei suvaitse teitä maassa siksi, että se taisteli kymmenen vuotta, ei Jehovan puolesta, eivätkä he saaneet apua Jehovalta. Jokaisen tulisi sanoa ’Viva Frelimo’, koska Frelimo on Mosambikin jumala, ja Mosambikin toinen jumala on kivääri. Me emme halua kuulla mitään Jehovasta.”
Miten sitten kävi muille valtakunnansalissa olleille seurakunnan jäsenille, kuten naisille, vanhuksille ja lapsille? Heidät pakotettiin jäämään saliin koko yöksi ja seuraavaksi päiväksi. Monet piestiin ja sidottiin sähkölangalla. Sen lisäksi sotilaat huusivat: ”Kuka se teidän Jehovanne oikein on? Miksi hän ei tule auttamaan teitä?”
Koko tuon 24 tunnin aikana ei keidenkään, edes naisten tai lapsien, sallittu nukkua, juoda vettä, syödä ruokaa tai käyttää käymälää. Kokouksissa käytetyt Raamatut ja raamatullinen kirjallisuus poltettiin. Oli kuin Mosambikista olisi tullut keskiajan Eurooppa, kuin pimeä keskiaika ja katolinen inkvisitio olisivat palanneet. Lopulta todistajien sallittiin lähteä, mutta heitä uhattiin, että elleivät he oppisi sanomaan ”Viva Frelimo”, he joutuisivat suurempiin vaikeuksiin.
Raakuuksia tapahtui myös Magudessa Lourenço Marquesista pohjoiseen, missä kolmetoista todistajaa pidätettiin, piestiin ja pakotettiin kaivamaan maasta puita paljain sormin. Sitten heidät sidottiin käsistä ja jaloista ja heitä kieritettiin maassa kuin tynnyreitä. Kuten muinaisessa Roomassa paikallisia asukkaita kutsuttiin katsomaan kristittyjen kiduttamista.
Lähellä Manjacazea vangittiin joukko Jehovan todistajien kahden pienen seurakunnan jäseniä. Sitten Gazan piirikunnan maaherra tuli alueelle, ja jäljelle jääneitä todistajia pyydettiin tulemaan julkiseen kokoukseen. He noudattivat kehotusta. Puhuttuaan paikallisesta maataloustoiminnasta maaherra pyysi äkisti kaikkia läsnä olevia todistajia tulemaan eteen. He tottelivat. Sitten maaherra käski pidättämään heidät, sekä miehet että naiset. Heitä hakattiin ankarasti, joitakuita niin pahasti, että heidän korvastaan tai silmästään vuoti verta. Sitten heidät vietiin vankilaan.
Tuossa samassa Gazan piirikunnassa erästä todistajien ryhmää hakattiin päivästä päivään yli kahden kuukauden ajan heidän nuhteettomuutensa murtamiseksi!
Kaikki nämä tapaukset olivat kuitenkin vain alkusoittoa sille, mitä oli tuleva. Muutamassa kuukaudessa tuli virallinen määräys: kaikki koko maan Jehovan todistajat oli pidätettävä.
Tämä määräys pantiin täytäntöön järjestelmällisesti ja sydämettömästi. Frelimon kannattajat menivät talosta taloon ja vaativat asukkaita sanomaan ”Viva Frelimo”. Niiden, jotka eivät sanoneet iskulausetta, otaksuttiin olevan Jehovan todistajia ja heidät vietiin vankilaan. Kokonaisia perheitä, lapset mukaan luettuina, raahattiin armottomasti pois.
Tämä merkitsee sitä, että Mosambikissa vangittujen Jehovan todistajien määrä nousee nyt tuhansiin. Suoranainen yhteydensaanti heihin on lähes mahdotonta. Jotkut todistajat kuitenkin onnistuivat pakenemaan naapurimaihin. He kertovat, että pääkaupungin Lourenço Marquesin alueella vankilat ovat nyt ”ääriään myöten täynnä”. Koska vankilat ovat täynnä, satoja todistajia varten on pystytetty erityisleiri lähelle St. Josén hautausmaata. Koska heitä kaikkia varten ei ole sisätiloja, monien täytyy nukkua taivasalla ilman peitettä. Heille ei varata ruokaa. Virkailijat sallivat sukulaisten tuoda ruokaa ainoastaan torstaisin ja sunnuntaisin. Sellaiset myötätuntoiset vierailijat ovat itse vaarassa joutua pidätetyiksi, jos he kieltäytyvät sanomasta ”Viva Frelimo”.
Viranomaiset suunnittelevat ilmeisesti lähettävänsä monia miestodistajia pohjoisiin kaupunkeihin, kuten Nampulaan ja Quelimaneen. Siellä heitä tullaan käyttämään todellisuudessa orjatyövoimana erilaisissa rakennushankkeissa. Lapset tullaan lähettämään poliittisiin kouluihin, joissa heille opetetaan Frelimon oppia. Radiossa ilmoitetaan, että todistajien pankkitalletukset takavarikoidaan. Talot ja autot otetaan valtiolle.
Niin, se on totalitarismin vanhan kaavan kolkkoa kertausta: valtion epäjumalointia totaalisen yhdenmukaistamisen, totaalisen ajatustenvalvonnan välityksellä, missä ei lainkaan sallita yksilön omantunnon toimia vapaasti; natsien orjatyövoiman käytön kertausta ja Siperian työleirien mallin noudattamista; lasten erottamista pakolla vanhemmistaan puolueen politiikan istuttamiseksi heihin.
Sanomalehdistössä ja radiossa esiintyy lausuntoja, kuten ”Mosambik ei ole Jehovan maa” ja ”nuo fanaattiset ’jehovat’ täytyy kouluttaa uudelleen”. Yksi esimerkki ’uudelleen kouluttamisesta’, jota jotkut suosivat: sen jälkeen kun puolueen kannattajat olivat kohdelleet todistajia raa’asti, he eivät ainoastaan vaatineet todistajia huutamaan ”Viva Frelimo” ja nostamaan nyrkkinsä ylöspäin, vaan he jopa yrittivät pakottaa heidät kiroamaan Jumalan! He vaativat todistajia myös sanomaan ”Alas Jehova” ja painamaan samalla nyrkkinsä alas.
Ennen joukkopidätysten alkua Jehovan todistajain Xinavanen seurakunnan noin 30 jäsentä kutsuttiin useita tunteja kestävälle luennolle. Kun todistajat selittivät Raamatusta syyn siihen, miksi he kieltäytyivät sekaantumasta politiikkaan ja huutamasta poliittisia iskulauseita, Frelimon komentaja pilkkasi heitä sanoen: ”Annan Jehovallenne viisi minuuttia aikaa tämän talon murskaamiseksi.” Noiden viiden minuutin kuluttua hän sanoi: ”Olen halukas kohtaamaan Jehovanne pyssyn kera. Portugalin sotilaat rukoilivat voittoa, mutta he kukistuivat. Frelimo taisteli ilman Jehovaa ja voitti. Me kukistamme Jehovan. Me emme kaipaa hänen nimeänsä Mosambikissa.”
Miten hän olikaan sen muinaisen Egyptin faaraon kaltainen, joka sanoi kerskuen: ”Kuka on Herra [Jehova, UM], jota minun pitäisi kuulla ja päästää Israel? Minä en tunne Herraa [Jehovaa, UM] enkä päästä Israelia.” – 2. Moos. 5:2.
Mikä sitten on todellinen kiistakysymys Mosambikissa?
Kiireistä vastausta vaativia kysymyksiä
Voiko mitään todellista hyvää koitua maalle siitä, että uuden tasavallan perustuslain suomat vapaudet tällä tavalla kielletään? Voiko Mosambikin kansa millään tavalla hyötyä sellaisesta ilkeämielisestä hyökkäyksestä palvontavapautta vastaan? Estääkö Jehovan todistajien kieltäytyminen osallistumasta poliittiseen toimintaan todellisuudessa uutta hallitusta hallitsemasta maata tehokkaasti? Tosiasiat osoittavat päinvastaista.
Mosambikin uusi hallitus on julistanut kannattavansa monia erinomaisia ihanteita. Niihin kuuluu parempi koulutus kansalle (Portugalin vallan päättyessä 90 prosenttia kansasta oli luku- ja kirjoitustaidotonta), prostituution ja juoppouden poistaminen, kansan sortamisen lopettaminen. Todellisuudessa Jehovan todistajat edistävät suuresti sellaisten ihanteitten toteutumista.
Kysyhän itseltäsi: Saako maassa, jonka täytyy voittaa suunnaton luku- ja kirjoitustaidottomuuden ongelma, iskulauseen huutaminen tai tervehdyksen esittäminen parannusta aikaan? Onko realistista tai käytännöllistä väittää sellaista?
Entä sitten toisaalta Jehovan todistajien esimerkki ja toiminta? Heidän koko palvontatapansa edistää myönteistä asennetta koulutusta ja lukutaidon hankkimista kohtaan. Maassa toisensa jälkeen he ovat raamatullisessa opetustyössaan johtaneet kursseja luku- ja kirjoitustaidon hankkimiseksi.
Yksistään Meksikossa he ovat auttaneet 48000 ihmistä hankkimaan luku- ja kirjoitustaidon kuluneitten 28 vuoden aikana. Nigeriassa yli 5000:ta autettiin tällä tavalla neljän viimeksi kuluneen vuoden aikana. Ja itse Mosambikissa Jehovan todistajat opettivat 3930 ihmistä lukemaan ja kirjoittamaan vain viimeksi kuluneitten kahden vuoden aikana! Tässä suhteessa on vaikea löytää toista niin koulutusmielistä ryhmää kuin Jehovan todistajat.
Entä auttaako iskulauseitten ja eleitten toistaminen kohottamaan kansan moraalimittapuita? Auttoivatko ne natsi-Saksassa tai fasistisessa Italiassa tai missään muussa maailman osassa minään ihmiskunnan historian aikana? Tosiasiat osoittavat, että ne eivät ole auttaneet, ja järki sanoo, että ne eivät voisikaan auttaa.
Mutta Raamatun periaatteista kiinni pitämisen tähden Jehovan todistajat ovat yli 90 vuoden kuluessa saaneet kautta maailman maineen, että he elävät korkeitten mittapuitten mukaan, viettävät moraalisesti säädyllistä ja puhdasta elämää. He ovat auttaneet satoja tuhansia ihmisiä kaikkialla voittamaan sukupuolisen moraalittomuuden, alkoholismin, huumeitten orjuuden ja muut niiden kaltaiset rappeuttavat tavat.
Nigerialainen sanomalehti The Daily Times sanoi eräästä heidän konventistaan: ”Heille on kunniaksi, että yli 5000 miestä, naista ja lasta saattoi tulla rukoilemaan, laulamaan, syömään ja nukkumaan yhdessä neljäksi päiväksi eikä yhtään varkaustapausta tai tappelua ole ilmoitettu. Eikä paikalla ollut poliisia pitämässä järjestystä yllä.” Sellaiset ihmiset ovat varmasti hyödyksi mille tahansa kansalle. He eivät kuulu niihin, jotka rasittavat hallituksia rikollisuuden ja turmeluksen torjumisesta aiheutuvilla raskailla kuluilla.
Mosambikin uusi hallitus on kolonialismin jäljiltä suurten ulkomaisten velkojen, yhteensä satoihin miljooniin markkoihin kohoavan velan, painama. Auttavatko iskulauseet ja eleet voittamaan sellaiset taloudelliset pulmat? Vai auttaako siinä työ, ahkerien, luotettavien ja rehellisten ihmisten työ, joka voi osaltaan kohottaa elintasoa?
Takaavatko iskulauseet ja eleet sen, että verot maksetaan? Ovatko ne, jotka huutavat kovimmin, varmasti niitä, jotka ovat rehellisimpiä veronmaksussa? Maassa toisensa jälkeen tapahtuneet veronkavallukset osoittavat, että isänmaallisuuden ulkonaiset ilmaukset eivät ole luotettava tae rehellisyydestä veronmaksussa. Jehovan todistajat ovat kuitenkin saaneet kaikissa maissa kunnioitusta omantunnontarkkuudestaan verovaatimuksiin mukautumisessa sekä rehellisyydestään ja luotettavuudestaan liike-elämässä.
Esimerkiksi A Tribuna -lehdessä 22. lokakuuta 1975 ja Tempo-lehdessä 26. lokakuuta 1975 olleissa propagandakirjoituksissa on yritetty syyttää Jehovan todistajia ”obskurantismista”. Termi määritellään sanakirjoissa ”valistusvihamielisyydeksi, edistyksen ja tiedon vastustamiseksi erityisesti monimutkaisen kielen, muotomenojen ym. välityksellä”. Mutta mitä tosiasiat paljastavat?
Ihmiset kaikkialla Afrikassa tietävät, että Jehovan todistajat enemmän kuin mikään muu uskonnollinen ryhmä ovat auttaneet kaikkiin heimoihin kuuluvia afrikkalaisia vapautumaan kaikenlaisesta taikauskosta. Sellaista on noituuden harjoittaminen, orjuuttavat muotomenot, perinteelliset pelot ja heimotabut. Todistajat ovat auttaneet ihmisiä suhtautumaan elämään ja sen ongelmiin edistyksellisesti ja käytännöllisesti, mikä on edistänyt perheitten yhdistymistä, työntekijöitten vastuuntuntoa ja huomaavaisia, rauhallisia naapurisuhteita. Tällaista edistystä ja valistusta ei varmasti tarvitse suuresti nykyään ainoastaan Mosambik vaan koko maailma.
Mutta miten on niiden laita, jotka yrittävät sekoittaa asioita ja saada ne näyttämään todellisuuden vastaisilta, jotka herättävät kiistakysymyksiä propagandalla, joka lietsoo vihaa pientä vähemmistöä kohtaan? He syyllistyvät varmasti itse ”obskurantismiin”. Ne, jotka turvautuvat perusvapauksien raakaan tukahduttamiseen, käyttävät menetelmiä, jotka ovat yhtä vanhoja kuin suvaitsemattomuuden ja epäinhimillisyyden historia.
Ne, jotka yrittävät edistää valtion epäjumaloimista ihmisten vapauksien kustannuksella, noudattavat muinaista kaavaa, joka sai alkunsa tuhansia vuosia sitten, muinaisten Assyrian ja Babylonian maailmanvaltojen aikoina. Sellainen menettely johtaa varmasti taaksepäin, ei eteenpäin kohti tosi edistystä ja valistusta. Totuus on kyllin voimakas, niin ettei sen tarvitse turvautua sellaisiin menettelyihin.
Onko sinun mielestäsi poliittisella valtiolla oikeus valvoa täysin kaikkien alamaistensa ajattelua? Vai uskotko, että ihmisillä tulisi olla oikeus palvoa omantuntonsa mukaan?
Jos et hyväksy totalitaarisia yrityksiä ihmisten pakottamiseksi mukautumaan poliittiseen ideologiaan ja jos tunnet myötätuntoa niitä kohtaan, jotka kärsivät, koska pitävät kiinni omantuntonsa mukaisista käsityksistä, haluat ehkä lähettää sähkösanoman tai kirjeen Mosambikin kansantasavaltaan yhdelle tai useammalle Frelimon hallituksen viranhaltijalle, joiden nimet luetellaan oheisina.
[Tekstiruutu s. 10]
VIRANHALTIJOITA JOILLE VOIT KIRJOITTAA
Presidente de República Popular de Moçambique
Samora Moisés Machel
Lourenço Marques, Moçambique
Comissário Político Nacional
Armando Emílio Guebuza
Lourenço Marques, Moçambique
Vice-Presidente da República Popular de Moçambique
Marcelino dos Santos
Lourenço Marques, Moçambique
Primeiro Ministro da República Popular de Moçambique
Joaquim Chissano
Lourenço Marques, Moçambique
Ministro do Interior
P.O. Box 614 (Caixa Postal 614)
Lourenço Marques, Moçambique
Ministério dos Negócios Estrangeiros
Ac. Antonio Enes
No. 4
Lourenço Marques, Moçambique
Ministro da Defesa
Alberto Chipande
Lourenço Marques, Moçambique
Ministro da Informação
Jorge Rebelo
Lourenço Marques, Moçambique
Ministro do Trabalho
Mariano Matsinha
Lourenço Marques, Moçambique
Ministro da Agricultura
Joaquim de Carvalho
Lourenço Marques, Moçambique
Ministro das Obras Públicas e Habitacão
Julio Carrilho
Lourenço Marques, Moçambique
Vice-Director do Cabinete da Presidência
Luis Bernardo Honwana
Lourenço Marques, Moçambique
Members of the ”Comite Central da Frelimo” (Central Committee of Frelimo)
Lourenço Marques, Moçambique
Mariano Matsinha
Deolinda Guesimane
Jonas Namashlua
Olimpio Vaz
Armando Panguene
Members of the ”Comite Executivo da Frelimo” (Executive Committee of Frelimo)
Lourenço Marques, Moçambique
José Oscar Monteiro
Daniel Mbanze
Gideon Ndobe